Kuuletko Jumalan äänen? Tunnetko Jumalaa niin, että olet oppinut
kuulemaan Häntä? Miten voin oppia kuulemaan Jumalaa ja puhuuko
Hän tänkin päivänä ja minullekin?
Näitä asioita pohditaan suraavan linkin puheessa.
Itselläni on kokemuksia Jumalan puheesta ja Hänen äänensä
kuulemisesta. Ei mitään dramatiikkaa vaan arjen keskellä
mieleeni tulleita ajatuksia.
Olin kerran autolla todistamassa Jeesuksesta Kristuksesta. Oli ilta
ja kohta jo liian myöhäistä mennä enään mihinkään taloon. Ajoin syrjäistä
pimeää minulle tuntematonta tietä etsien, jos mahdollisesti vielä ehtisin
käydä todistamassa yhdessä kodissa. Mutta yhtään taloa ei näkynyt,
vain pimeää metsää, niin päätin kääntää auton ja ajaa kotiin.
Silloin koin että, EI, minun tulee jatkaa vielä vähän matkaa. Ajattelin, että
ehkä Pyhä Henki kehottaa jatkamaan. Päätin jatkaa muutaman kilometrin.
Ajoin ehkä kilometrin matkan. Tulin pimeän metsän keskellä olevalle
yksinäiselle talolle. Astuin sisälle taloon ja sain olla mukana johdattamassa
erästä henkilöä Jeesuksen luokse. Hän pelastui kirkkaasti ja se oli todettavissa.
Jumala tahtoo johdattaa myös pienissä ja joskus vähäpätöisissäkin asioissa.
Olin lähdössä ajamaan autolla muutaman kilometrin matkan erään asian
tähden. Kun olin panemassa kenkiä jalkoihin, Pyhä Henki sanoi:
"Ota lompakkosi mukaan. Poliisi on tiellä ja pysäyttää sinut ja kysyy
ajokorttiasi."
Minä järkeilin kuitenkin Jumalan puhetta vastaan ja jätin lompakon kotiin
koska olin ehtinyt päättää, etten ottaisi lompakkoa mukaan tälle lyhyelle
matkalle, vaikka se aina oli ollut mukana.
Muutaman kilometrin ajon jälkeen poliisi oli tiellä ja pysäytti minut ja
kysyi ajokorttia, jota minulla ei juuri tällä kertaa sattunut olemaan mukana.
Nämä Jumalan puheet eivät olleet dramaattisia, vain ajatus, joka
tuli mieleeni. Ja minä sain kokea, että ne ajatukset olivat Jumalan puhetta.
Kerron joitakin Jumalan selviä puheita sivustollani todistuksissani.
Mutta katso ja kuuntele tämä puhe.
https://www.youtube.com/watch?v=Ym8zBa0_0X0
Mvh J - K
Miten Jumala puhuu?
35
82
Vastaukset 35
- Anonyymi00001
Tunteiden kautta Jumala puhuu, johdattaa sen mukaan miten kokee asiat, mihin toimeen kannattaa ryhtyä ja mitä karttaa.
Harhaoppisille se puhuu herjaamisen ja jankuttamisen kautta. - Anonyymi00002
"JOS KUULEE OUTOJA ÄÄNIÄ ITSENSÄ ULKOPUOLELTA,ON AIVOISSA VIKAA,LÄÄKE- TAI HUUMEPSYKOOSIHARHOJA TAI IMPPAUSHARHOJA"!!!
Jeesuspäissään ei itse huomaa että tarvitsee ammattiapua. Jää siis lähimmäisten tehtäväksi tehdä interventio.
Usein kuitenkin jeesuspäissään rypevät ovat karkottaneet läheiset jo aikaa sitten, kuten ilmeisesti aloittajalle on käynyt.
Vastuu siirtyy siis viranomaisille ja valkotakkisille.
- Anonyymi00003
Lähinnä Raamatun ja muiden kirjoitusten kautta. Huomaa että se minkä kirjoitti vuosia sitten oli enteellinen ja kävi toteen kuin sattumalta tänään. Itse en ole kuuleva korva vaan luotan enemmän näköaistiin, Raamattuun ja oman sydämen kykyyn punnita se onko sana ja ajatus Jumalan puhe ja kanta vaiko heikompi kuin oma päättely kykyni. Pidän Jumalaa itseäni suurempana aina tuhansin kerroin enkä luota jos oma ajattelukykyni tuntuu paremmalta. Jonkin verran olen rukoillut että saisin kuulevat korvat, mutta se olisi pelottavaa.
- Anonyymi00004
Tietenkin jos outoja ääniä kuulee, on syytä olla peloissaan.
Enemmin kallonkutistajalle kuin, että alkaa kaikkia herjaamaan sen vuoksi.
Jos tuttuja ääniä kuule, ei tarvitse hommata kuulolaitetta. - Anonyymi00005
"OMA KEHOSI SINULLE PUHUI"!!!
- Anonyymi00006
Siis Jumalan kuva.
- Anonyymi00007
Aloituksen linkin puhuja on kokenut lähetyssaarnaaja.
Hän on ollut uskossa lapsesta asti, elänyt Jeesuksen
kanssa koko elämänsä, tuntee Raamatun ja on luotettava
Raamattuun pitäytyvä Raamatun opettaja ja pastori.
Hän siis tuntee Jumalaa sekä Kirjoitusten että omakohtaisten kokemustensa kautta. Hän tietää mistä puhuu. Siksi jokaista,
jota vähänkin Jumala ja ikuisuusasiat, pelastus ja elämä
Jumalan kanssa kiinnostaa, kannattaa ottaa aikaa ja
kuunnella. Eikä vain kuunnella, vaan ottaa sanoma vastaan
ja painaa se sydämelleen. Jumalan Sanassa on elämä.
Miksi olen pannut hänen puheitaan tänne palstalle?
Edellä kerroin jo muutamia syitä, mutta siinä ei ole kaikki.
Uskon nimittäin, että palstaa lukee monet uskon asioista
kiinnostuneet Jumalan kutsumat ja puhutteleman ihmiset.
Itselläni on kokemusta;
ennen kuin tein kokosydämisen ratkaisun lähteä seuraamaan Jeesusta Hänen osoittamallaan tiellä, minua uskon asiat
kiinnostivat siinä määrin, että työmaaruokalassa istuin aina "helluntailaisten pöytään".
Työmaamme ruokalassa uskovat helluntailaiset istuivat
aina samaan pöytään ja samaan paikkaan. Ja minä
lyöttäydyin heidän seuraansa syömään, - jotta saisin
kuulla uskon asioista, mitä siellä seurakunnan
kokoontumisissa tapahtuu, ja mitä usko Jeesukseen ja
Jeesuksen seuraaminen on käytännössä. Tiesin, että
heillä on tietoa ja kokemusta. Olin kiinnostunut koska
Jumala kutsui minua.
Uskon, että täällä on samankaltaisia etsijöitä kuin minä
olin silloin n. 35 vuotta sitten.
Kuunnelkaa ja katsokaa siis tätä puhujaa. Tässä on
aivan ainutlaatuinen tilaisuus oppia näistä asioista
luotettavalta taholta. Uskon, että Jumala on pannut
hänet tekemään näitä videoitaan ja opettamaan
Raamattua. Ja sen Hän, Jumala, tekee sinun ja minun
tähden.
Palstalla on 90% kaikista kirjoituksista pois heitettävää
roskiksen tavaraa. Ne eivät anna etsivälle yhtään mitään,
ainoastaan pahaa mieltä ja eksytyksiä. Siksikin kun oikeaa
ja aitoa on nyt tarjolla .... Hänen opetuksiinsa voit luottaa.
Kyseessä on harvinainen Jumalan mies.
En ole se henkilö, joka tuossa linkissä puhuu.
Mvh J - K - Anonyymi00008
Joo tulee nuhtelua jos on tehnyt jotain pahaa. Toisinaan jos vaikka on joku tavara kateissa kotona kun alkaa rukoilemaan niin se löytyy aika nopeasti vaikka on unohtanut mihin sen on työntänyt. Rukous auttaa monessa asiassa.
- Anonyymi00009
>>>Rukous auttaa monessa asiassa.<<<
Olin kerran selvässä Jumalan johdattamassa tilanteessa.
Istuin ja mietin, mitä minun tulisi nyt tehdä. Koin, että
Pyhä Henki sanoi: "Minä teen kaiken rukouksen kautta."
Minä rukoilin syntyneen tilanteen johdosta pyytäen
Jumalalta johdatusta. Ja se tuli heti.
Kerran sattui niin, että automme sammua pätkähti
asumattomalle alueelle moottoritielle. Moottori oli
täysin kuollut, ei edes yrittänyt lähteä käyntiin.
Vaimoni sanoi: "Nyt ei auta muu kuin rukoilla". Hän
rukoili auton edessä kädet konepellillä. Sitten hän istui
autoon ja käski minun startata auto käyntiin, Ja minä
tein työtä käskettyä ja auto lähti käyntiin.
Mvh J - K Anonyymi00009 kirjoitti:

Mvh J - KMiten jumala puhuu sinulle? Kuuletko sen samoin kuin ihmisen äänen?
- Anonyymi00010UUSI
auroraboreallis kirjoitti:
Miten jumala puhuu sinulle? Kuuletko sen samoin kuin ihmisen äänen?
Katso ja kuuntele ja ota vastaan aloituksen linkin puhe.
Siinä on vastaukset kysymyksiisi. Anonyymi00010 kirjoitti:
Katso ja kuuntele ja ota vastaan aloituksen linkin puhe.
Siinä on vastaukset kysymyksiisi.Voi hyvä ihminen! Etkö voisi tyytyä vähempään puheeseen? Kuuntelin tuota puoleenväliin mutta nyt ei ole aikaa…
- Anonyymi00015UUSI
auroraboreallis kirjoitti:
Voi hyvä ihminen! Etkö voisi tyytyä vähempään puheeseen? Kuuntelin tuota puoleenväliin mutta nyt ei ole aikaa…
Jos sinua kiinnostaa aihe, sinä katsot ja kuuntelet puheen.
Jos sinua ei kiinnosta aihe, sinä et tietenkään välitä etkä jaksa katsoa ja kuunnella. Mutta älä silloin kysele. Anonyymi00015 kirjoitti:
Jos sinua kiinnostaa aihe, sinä katsot ja kuuntelet puheen.
Jos sinua ei kiinnosta aihe, sinä et tietenkään välitä etkä jaksa katsoa ja kuunnella. Mutta älä silloin kysele.Asia kiinnostaa kyllä. Voisitko vastaa omasta puolestasi?
auroraboreallis kirjoitti:
Asia kiinnostaa kyllä. Voisitko vastaa omasta puolestasi?
Ps. En jaksa katsoa ko videota vaikka melko karismaattinen puhuja onkin. Jäi jaarittelemaan aiheen ympärille. Tv7 tulee nyt aihetta käsittelevä ohjelma
- Anonyymi00019UUSI
auroraboreallis kirjoitti:
Asia kiinnostaa kyllä. Voisitko vastaa omasta puolestasi?
Miksi sinä olet kovasti kiinnostunut minun kokemuksesta siitä,
miten Jumalan puhuu minulle, mutta et kiinnostu tietämään,
miten Jumalan puhuu Raamatun henkilöille? Eikö ole niin,
että Jumala puhuu samalla tavalla nykyihmisille kuin Hän
puhui Raamatun henkilöille? Jeesus Kristus on sama eilen,
tänään ja ikuisesti. Anonyymi00019 kirjoitti:
Miksi sinä olet kovasti kiinnostunut minun kokemuksesta siitä,
miten Jumalan puhuu minulle, mutta et kiinnostu tietämään,
miten Jumalan puhuu Raamatun henkilöille? Eikö ole niin,
että Jumala puhuu samalla tavalla nykyihmisille kuin Hän
puhui Raamatun henkilöille? Jeesus Kristus on sama eilen,
tänään ja ikuisesti.No koska tämä on keskustelupalsta. Ei niin että yhden viestin lukemiseen kuluisi tunti linkkeineen. Ja etpä sinä kai hyväksyisi tähän ketjuusi pelkkiä hymistelyviestejä. Tosin olet lie tottunut että niitä ei tule hyvä jos ensimmäistäkään. No sama se on mulla.
- Anonyymi00029UUSI
auroraboreallis kirjoitti:
No koska tämä on keskustelupalsta. Ei niin että yhden viestin lukemiseen kuluisi tunti linkkeineen. Ja etpä sinä kai hyväksyisi tähän ketjuusi pelkkiä hymistelyviestejä. Tosin olet lie tottunut että niitä ei tule hyvä jos ensimmäistäkään. No sama se on mulla.
Olen kertonut tässä ketjussa Jumalan puheista minulle.
Jumala on puhunut ajatuksiini niin voimakkaasti, että
olen tiennyt, ettei se ajatus ollut minun itse keihittämä
koska se tuli täysin yllättävästi ja odottamattomasti.
Sitten joskus ajatuksiini tulee asia, joka vaatii vähän
tarkistusta ja koettelemista koska se ei ole voimakas
ajatus.
Joskus Jumala on puhunut yöllisessä näyssä tai unessa.
Mutta enimmäkseen ja useimmiten Jumala on puhunut, ja
puhuu, Raamattua lukiessani. Joku Raamatun jae, ja sen
Sana, alkaa elää erittäin voimakkaasti ja "hyppää silmille".
Joskus aihe leviää laajemmaksi sanomaksi.
Sitten uskovien yhteydessä on tullut profetioita, jotka
ovat osuneet suoraan minuun, vaika profetoiva ei ole
tiennyt, kenelle hänen sanomansa on. Kun Jumala puhuu
profetian kautta, siis ihmisen kautta profetian sanaa,
Jumala kohdistaa sen sanoman tarkoittamaansa kohteeseen
ja kohde kokee Jumalan Hengen kosketuksen.
Tästä tuolla alhaalla on jo kerrottu.
Ja on tapahtunut mös, että olen istunut helluntaiseurakunnassa
kokouksessa ja saarnaja on puhunut suoraan minun sydämelleni,
joskus koko saarna, joskus joku osa saarnasta. Siksikin on
mielenkiintoista mennä uskovien tilaisuuksiin. Todella voi
kuulla Kaikkivaltiaan puhuvan juuri minulle.
Jumalan puhetta on hyvin monenlaista. Niitä ei voi panna
mihinkään muottiin. Hän puhuu tavalla tai toisella mutta
Elävä Jumala puuu. Kerran sattui niin, että Hän puhui
radiolähetyksen kautta vaikka ohjelma ei ollut hengellinen
eikä aihe käsitellyt hengellisiä asioita. Jumala tuntee jokaisen
ihmisen ja osaa puhua. Ja Jeesuksen lammas kuulee koska
tuntee Hyvän Paimenen.
- Anonyymi00011UUSI
Jumala ei halua puhua suoraan äänenä, vaan Raamattua lukemalla ymmärrykselle.
Äänien kuuleminen on sielullista, sairaalloista tai henkimaailman yhteydenotto.- Anonyymi00012UUSI
Esim. Adventisti ylifariseukselle Jumala on hyväksi nähnyt näyttää hänelle useampiakin näkyjä vuosien aikana.
1234567---
- Anonyymi00013UUSI
Ensin tulee ääni ja sitten tulee näky. vaihtoehtoisesti Ensin tulee näky ja sitten ääni tai molemmat yhtä aikaa.
Sen erottaa hallusinaatiosta siten, että katselet tapahtumaa omin silmin etkä ole tapahtuman sisällä. Hallusinaatiossa olet tapahtuman sisällä ja koet kaiken olevan sisällä olevana.
Näky tulee silmät kiinni hereillä ja hallusinaatio on tapahtuma missä silmät ovat auki.
Jos puhe alkaa yöllä, heräät siihen eli silloin ei olla unessa, sen kyllä erottaa, kun on hereillä.
Ei se sen kummempaa ole ja kun on silmät kiinni huomaa kyllä kun kuva alkaa kehittymään ja yllättäen silmien eteen ilmestyy jokin lyhyt pätkä mikä menee nopeasti ohi.
Kieltämättä ne on mielenkiintoisia mutta ei ne mitenkään outoja ole, kun niihin tottuu.
Jos kuva on rikkinäinen eli vaikka naama on neljässä osassa sen lähteen minä kyseenalaistan mutta eipä noita ole liiemmin yli vuoteen näkynyt ja suurin osa pätkistä on sellaisia, ettei niitä kunnolla muista jälkikäteen. Niiden avulla enneminkin on tottunut niihin mitä välillä tulee.
Tämä on vasta vaiheessa, koen niin. Eikä se minua häiritse jos joku hulluna pitää, en lue muita vastauksia enkä kirjoita asiasta lisää.
Parempi kuin mikään huume, on niitä tullut joskus kokeiltua. Joku kuvittelee ja vastaa, että trippi tullut takaisin päälle. Ei ole, kyllä minä tripin tunnistan mutta ilman aikaisempia kokeiluja psykedellisiin liittyen saattaisi olla vintti jo sekaisin.
Nyt kaikki on ok.- Anonyymi00021UUSI
>> Näky tulee silmät kiinni hereillä ja hallusinaatio on tapahtuma missä silmät ovat auki. <<
Jumalalta tuleva näky ei vaadi silmien sulkemista, tai niiden auki pitämistä, eikä edes hereillä olemista. Näky tulee, kun Jumala sen antaa, oli vastaanottaja silmät kiinni, auki tai unessa, valmis tai valmistautumaton.
- Anonyymi00014UUSI
Ajatus on eri asia, kuin ääni joka puhuu.
- Anonyymi00016UUSI
Raamatussa ukkosta kutsutaan jumalan ääneksi. Vakuuttavaahan se on vaikkakaan ei kovin informatiivista.
- Anonyymi00017UUSI
"Ikään kuin ukkonen" on vertauskuvallinen ilmaus äänestä, joka muistuttaa ukkosta. Se on siis eri asia kuin ukkonen, joka on säätila.
- Anonyymi00018UUSI
Kyllähän Jumala tänä päivänäkin puhuu Henkensä kautta ihmisen sisimpään myös selvällä "äänellä". Ei ainoastaan Raamatun sanan kautta.
Jumalan puheesta on esimerkkejä läpi Raamatun, paratiisista asti. Miten Nooakaan olisi tajunnut arkin rakentaa, ellei Jumala olisi hänelle puhunut. Hän on Raamatussa puhunut myös pakanoille. Samoin hän puhuu myös uuden liiton aikana eli tänä päivänä ihmisille. Myös kirkonväelle, vaikka he usein vastustavat tätä asiaa ja väittävät, ettei Jumala puhu kuin kirjoitusten kautta. - Anonyymi00020UUSI
Hallusinaatio tai omat ajatukset. Siinä teille Jumalan puhe.
- Anonyymi00022UUSI
Aloituksen linkin puhuja kertoo, että suhteessa on kaksi
osapuolta ja siinä keskustellaan, siis puhutaan toisilleen.
Jos ei ole molemminpuolista vuorovaikutusta, emme voi
puhua suhteesta.
Uskovalla on elävä suhde Elävään Jumalaan Jeesuksessa
Kristuksessa. Silloin yksilöuskova puhuu Jumalalle ja Jumala
vuorostaan puhuu uskovalle. Se on normaalia vuorovaikutusta
jokaisessa suhteessa, eikö?
Koska sinä todistat toista, sinulla ei ole elävää suhdetta
Elävään Jumalaan. Silloin onkin luonnollista, että sinä et tunne
Jumalaa etkä siksi myöskään Jumalan lapsia. Siksi kuvittelet
uskovien suhteen Jumalaan olevan kuvitteellinen suhde, ja että
uskovan kuulema Jumalan puhe on hallusinaatioita tai uskovan
omia ajatuksia. Ne käsitykset ovat täysin luonnollisia Jumalan
pois sulkeville ihmisille.
Uskon kuitenkin sinusta parempaa, että sinä tiedät ja käsität,
etteivät kaikki uskovat valehtele ja kuvittele näitä asioita. Käsität,
että uskovien kertomukset ovat totta. Mutta käytäntö on osoittanut,
etteivät kaikki ihmiset tahdo tietää Luojastaan. Tahdotko kuulua
siihen joukkoon? Vai tahdotko kuulua joukkoon, jotka etsivät
Jumalaa ja tahtovat yhteyttä Häneen ja löytävät Hänet?
Käsität varmasti, että Jumala, joka on olemassa, ja on luonut
ihmisen omaksi kuvakseen, kaltaisekseen, on kiinnostunut
luomistaan ihmisistä, ja että Hän tahtoo yhteyttä jokaiseen
ihmiseen. Hän tahtoo elää rakkaussuhteessa ihmiseen.
Mutta pallo on ihmisellä, Jumala ei pakota ihmistä luokseen
elämään Hänen kanssaan rakkaussuhteessa Häneen. Hän
kyllä kutsuu jokaista ihmistä, ja puhuu ihmiselle, mutta ihminen
ratkaisee itse, tahtooko Hän tulla Jumalan luokse ja elää
Hänen kanssaan.
Sinun tulee käsittää, että sinullekin on mahdollista saada
elävä suhde Elävään Jumalaan, siis itse Luojaan. Jeesus
on sen tehnyt sinullekin mahdolliseksi. Silloin sinä puhut
Luojalle ja Luoja puhuu sinulle. Se on se tärkein, ja sinun
ikuisuuttasi ajatelleen, ratkaisevin suhde.
https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387
Mvh J - K - Anonyymi00023UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:

Mvh J - KJos Jumala on olemassa ja tahtoo yhteyden ihmisiin niin hän voisi kiistatta osoittaa olevansa olemassa. Koska ei tee niin, niin ei ole olemassa.
Olet kehittänyt itsellesi sivupersoonan jonka kanssa juttelet. Ei se mikään Jumala ole. Jonninjoutavia itsellesi puhut. Jumala puhuisi viisaampia ja selvästi. - Anonyymi00025UUSI
Anonyymi00023 kirjoitti:
Jos Jumala on olemassa ja tahtoo yhteyden ihmisiin niin hän voisi kiistatta osoittaa olevansa olemassa. Koska ei tee niin, niin ei ole olemassa.
Olet kehittänyt itsellesi sivupersoonan jonka kanssa juttelet. Ei se mikään Jumala ole. Jonninjoutavia itsellesi puhut. Jumala puhuisi viisaampia ja selvästi.Kuulesetuotanoin!
Jos sinä olet todella kiinnostunut saamaan selville, onko
Jumala olemassa, sinä saat sen selville, saat siitä
varmuuden. Varmuuden kautta saat tiedon Hänestä.
Minä voin kertoa sinulle, mitä sinä voit tehdä, jotta saisit
asiaan varmuuden.
Mene polvillesi ja puhu Jumalalle, jonka olemassaoloa
epäilet. Jumala kyllä käsittää, että sinä epäilet Häntä.
Ei Hän soimaa sinua siitä. Mutta Hän voi soimata sinua
siitä, jos et välitä edes etsiä Häntä. Siis etsi ja sinä löydät.
Kun olet polvillasi, pane kädet ristiin, kuten tiedät uskovien
rukoilevan, tai luulet uskovien rukoilevan. Tai puhu vain
polvillasi Jumalalle näin:
"Jumala, kaiken Luoja. Olen kuullut uskovilta kristityiltä
todistuksia Sinusta. Mutta minä olen epävarma siitä, oletko
todella olemassa. Oikeastaan, - rehellisesti sanottuna, en
usko, että olet olemassa. Mutta jos kuitenkin olet olemassa
ja uskovien kertomukset Sinusta eivät ole kuvitteellsia
hallusinaatioita vaan todistavat yhteydestä sinuun, minäkin
tahdon löytää Sinut ja saada yhteyden Sinuun. Ilmoita siis
itsesi minulle niin vakuuttavasti, että TIEDÄN Sinun olevan
todella olemassa ja olevan kaiken Luoja Jumala. Jeesuksen
nimessä aamen."
Mvh J - K - Anonyymi00026UUSI
Anonyymi00025 kirjoitti:
Kuulesetuotanoin!

Mvh J - KPieni lisäys tai korjaus edelliseen:
Sinun ei välttämättä tarvitse polvistua. Polvistumalla osoitat
nöyryyttä Jumalan edessä.¨Mutta koska et usko Jumalan olemassaoloon, Jumala ei vaadi sinua polvistumaan. Siksi, ja
myös siksi, jos sinulla on vaikea polvistua, voit rukoilla seisten
tai istuen edellisen rukouksen. Tai vaikka sängyssä tai sohvalla
maaten.
Rukousasento ja käsien asento ei ratkaise asiaa. Sinun vilpitön
rukouksesi ratkaisee ja Jumala kuulee sen.
Mvh J - K
- Anonyymi00024UUSI
Sanan kautta Jumala ei puhu muuta kuin että Paavali valehtelee.
Kun ihmiseen on istutettu Jumalan Henki, niin Jumala puhuu tunteiden kautta. Sitä mitä ihminen sisimmässään tuntee. Ei niiden tunteiden kautta, mitä tulevat ulkomaailmasta, kun ihmistä herjataan, panetellaan tai vedellään nekkuun. Eivät ne tunteet ole niitä Jumalan tuntemuksia, vaan ne tunteet mitä Raamattu kuvaa, Hengen hedelmissä ja miten korostaa rakkautta. Ne ovat Jumalan puhetta ihmiselle. Ilon, rauhan ja rakkauden tunteet. Muut epämääräiset tunteet antaa sitten toinen toimija ja niiden hedelmät on sen mukaiset. - Anonyymi00027UUSI
Yleensä Isä Jumala puhuu Raamatun sanan kautta. Tosin Isä Jumala puhuu myös profetian armolahjan kautta seurakunnassa, joko yksilöihmiselle, tai koko seurakunnalle. Profetoiva myös tietää kohdistuuko profetia yksilöön vai seurakuntaan. Mutta profetian armoituksella varustettu uskova on yleensä niin arka, ettei rohkene kertoa sitä julkisesti. Yksilöön kohdistuvan profetian kokee se henkilö, johonka profetia kohdistuu mm. Jumalan Pyhän Hengen kosketuksella, koska Isä Jumala tahtoo itse ilmoittaa sanomansa ihmiselle.
- Anonyymi00028UUSI
Hab.2:3 Sillä ennustus pitää ajallansa täytettämän, ja pitää sittenkin ilmaantuman ja ei vilpistelemän. Jos se viipyy, niin odota häntä; hän tulee totisesti, ja ei viivyttele. Biblia (1776)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64921Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24541- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 44446
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409