Ateistit: "Tunnistatteko enää totuutta?"

Kun sanotte, "Jumalaa ei ole", te asetutte niiden vihollisiksi, jotka ovat Jumaloineet joitakin ihmisiä tai muita olentoja ja kristitytkin edes henkeään tai jotakin mahtavaa sielua - jotakin Hänen rikasta rakasta tunnettaan! Sekulaareille on sielun hekuma tärkeintä, eivät he puhu silti hengessään loogisesti ja oikein, kun hokevat mantrojaan ja käyttävät aineitaan.

Kristityistäkin tuli jopa Roomassa ateisteja omaa Keisariaan kohtaan, kun he huomasivat hänen olleen vain moraaliton "hullu" joka EI antanut VAPAUTTA silti kenellekään uskomuksiinsa ja tietoihinsa, eikä varsinkaan sitä VAPAUTTA, minkä antaa Ylimmän Jumalan Poika, Jeesus Kristus.

Totuus on silti vieläkin että KAIKEN ALKU on ja varsinkin oli - jumalattomuus ja olemattomuus, SE ON SE ISÄ; jota ei ole silti olemassa, eikä SE/HÄN pistä millekään eikä kenellekään koskaan vastaan - edes henkisesti, jos joku valehteli tai puhui jopa totta. Se on silti se alku, jota vieläkin kaikkialla, eniten on asioita, joita ei olemassa, useimmissa paikoissa ei ole kaikkia palveluita tai massojakaan kaikille objekteille eikä kaikissa paikoissa voi tavata kaikkia henkilöitä.

Mutta jos vain kaiken alku oli absoluuttinen jumalattomuus, miksi luulette, että se olisi vieläkin nykytilanne, koska LÄHES ikuisuus kaiken alun jälkeen on jo ollut olemassa Jumaloitujakin ruumiita, sieluja ja henkiä. TE ATEISTIT ETTE heistä välitä, vaikka he tekevät silti paljon palveluksia teillekin:" Jumala antaa aurinkonsa nousta niin pyhille kuin jumalattomillekin".

Kuitenkin teissäkin on Jumala. En sitä pysty edes epäilemään, teidän "ristinne" on uskoa vain KAIKEN ALUN olleen AINOA tärkeä, ei minkään sen jälkeen tapahtuneen asian.

Sitä en silti itse tiedä, joutuvatko Jumalattomat Helvettiin tms. pahaa - kukaan heistä/meistä, koska tasa-arvo on Jumalallekin silti tärkeä aate, sitähän ateismi on henkeen ja vereen, ja koska oli vain sattuman oikku, jos jostakusta olennosta tuli ruumiineen Jumala, Johtaja ja Isä palvelijoilleen, enkeleilleen ja lapsilleen. Ateistit joutuvat luottamaan omiin tekoihinsa pelastuakseen silti enemmän kuin ne jotka uskovat Jumalaan, joka silti ateistitkin tarvittaessa armahtaa. Kristityt silti periaatteessa eivät usko, että kukaan voisi tehdä niin HYVIÄ TEKOJA että pelastuisi niillä ohi Jumalan Tuomioiden - edes Helvetistä. Vain Jumalan Pojan esimerkki ja sanat ja teot, pelastavat, ja voit itsekin syntyä ylhäältä, Jeesuksen Veljeksi. Ne jotka jäävät vain Jumalan palvelijoiksi, heille paras uskonto on ISLAM! Aabrahamin tai pikemminkin Saaran syytä oli se, ettei Ismael uskonut Isänsä rakkauteen paljoakaan. Äitinsä orjatar-Hagar tuli Ismaelille rakkaammaksi kuin Isänsä Aabraham. Ja se ei ollut edes oma syynsä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu