Meille myydään jatkuvasti ajatusta siitä, että työperäinen maahanmuutto pelastaa Suomen. Totuus on jotain aivan muuta.
Kun työttömyys on huipussaan ja tekoäly sekä automaatio myllää koko työkentän uusiksi, miksi ratkaisuksi tarjotaan edelleen samoja vanhoja silmänkääntötemppuja?
Mitä "työperäisellä maahanmuutolla" on saavutettu?
Palkkojen polkemista ja töitä, joita suomalaiset ovat liian ylpeitä tekemään. Ollaan kasvettu niin kultalusikka suussa, että maksetaan Wolt-kuskeille ruoan tuomisesta sänkyyn asti.
Kielitaidottomuus matalapalkka-aloilla ruokkii vain rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä.
Tämä järjestelmä mahdollistaa myös ulkomaisen työvoiman törkeän hyväksikäytön.
Kiinalainen kaverini, joka opiskelee suomalaisessa korkeakoulussa saa kiinalaistaustaisesta yrityksestä Suomessa 4 €/h ilman mitään ilta- tai sunnuntailisiä. Matkat töihin maksavat välillä enemmän kuin käteen jäävä palkka.
Suomeen rantautuu jo työkulttuureita, jossa omia kansalaisia käytetään hyväksi halpana työvoimana, ja työntekijät hyväksyvät sen, koska heillä ei ole muitakaan vaihtoehtoja.
Onko "työperäinen maahanmuutto" muuttumassa ihmisten riistämiseksi ja Suomen työehtojen polkemiseksi?
Meno alkaa olemaan jo absurdia. Lääkärit hakevat töihin Hesburgerille samalla kun massakoulutamme ihmisiä aloille, jotka tekoäly korvaa ensimmäisenä.
Samaan aikaan omia vanhuksia ei enää haluta hoitaa itse, vaan heidät sysätään laitoksiin, joissa hoitajat eivät osaa edes alkeissuomea.
Mitä se tarkoittaa vanhukselle, joka kaipaisi edes pientä ihmiskontaktia elämänsä ehtoopuolella?
Duunarityö tulee luultavasti pääsemään hetkeksi arvoonsa, mutta se on vain tyyntä ennen myrskyä.
Kun itseohjautuvat robotit ottavat fyysisetkin työt, mihin sitä työperäistä maahanmuuttoa enää tarvittiinkaan?
Kymmenien vuosien säteellä ihmistä ei luultavasti enää tarvita nykymuotoiseen työhön, ellei tekoälyn ja automaation kehitystä pysäytetä, mutta se onkin avaus uudelle keskustelulle.
Koko meidän yhteiskuntarakenteen on muututtava.
Poliitikot eivät uskalla puhua tästä, koska mukavien valheiden kertominen tuo ääniä paremmin kuin totuus. Me ollaan käännekohdassa, mutta päätöksiä tehdään edelleen neljän vuoden sykleissä.
Kysymys kuuluukin: Milloin me aletaan tehdä päätöksiä tuleville vuosikymmenille, eikä vain seuraaviin vaaleihin?
Herätkää jo suomalaiset tähän kusetukseen
9
<50
Vastaukset 9
- Anonyymi00001
Ja polttoaineiden korkeilla hinnoilla yritetään saada ihmiset ostamaan sähköautoja!
Niin, kuitenkin Neste repii satoja prosentteja kovempaa tulosta kuin vuosi sitten samaan aikaan? ST1:n pomo kertoi että kun Teboil "hintahäirikkönä" poistui markkinoilta, se sallii "vapaamman hinnoittelun". Kotimaiset polttonesteitä myyvät yhtiöt repivät tällä hetkellä suurimpia voittoja kuin koskaan toimintahistoriansa aikana ja tämä on ihan suoraan pois kansan ostovoimasta. Eli taas kerran syylliset löytyy kyllä omasta pesästä.- Anonyymi00002
Lisäksi paisuneen julkisen hallintokoneiston palkkakuluihin+eläkemaksuihin kerätään rahaa. Kuten esim. erään sote pomon 16000€/kk palkkaan. Näitä on muitakin tuplapalkoilla hengailijoita.
- Anonyymi00003
Kyllä noille sähkövatkamille maksut tulee kun ekana saadaan ihmiset ostamaan niitä koska kyllä ne polttomoottoreista hävityt verorahat tullaan takasin ottamaan satavarmasti🤣
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kyllä noille sähkövatkamille maksut tulee kun ekana saadaan ihmiset ostamaan niitä koska kyllä ne polttomoottoreista hävityt verorahat tullaan takasin ottamaan satavarmasti🤣
Olen miettinyt sitä, että miten nämä sähkärit, jotka on tarkoitettu "pikiteille" pärjäävät syrjäsuomessa sorateillä, missä kivet hakkaavat akuston paskaksi luultavasti melko nopeasti? Ajatelkaa sitä!
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Olen miettinyt sitä, että miten nämä sähkärit, jotka on tarkoitettu "pikiteille" pärjäävät syrjäsuomessa sorateillä, missä kivet hakkaavat akuston paskaksi luultavasti melko nopeasti? Ajatelkaa sitä!
Jokunen vuosi ja latausten hinta tulee nousemaan moninkertaisesti. Eihän polttomoottorillakaan olisi näin kallista ajaa jos ei tätä kartelli kusetusta olisi😅
- Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kyllä noille sähkövatkamille maksut tulee kun ekana saadaan ihmiset ostamaan niitä koska kyllä ne polttomoottoreista hävityt verorahat tullaan takasin ottamaan satavarmasti🤣
Eilen oli pörssisähkön yli 43senttiä kilowatti!!!
- Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Olen miettinyt sitä, että miten nämä sähkärit, jotka on tarkoitettu "pikiteille" pärjäävät syrjäsuomessa sorateillä, missä kivet hakkaavat akuston paskaksi luultavasti melko nopeasti? Ajatelkaa sitä!
Ja sit kun datakeskukset vie kaiken sähkön ja hinnat nousee, niin olen onnellinen, että ajan nyt kalliilla dieselillä, enkä millään sähkövatkaimella.
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ja sit kun datakeskukset vie kaiken sähkön ja hinnat nousee, niin olen onnellinen, että ajan nyt kalliilla dieselillä, enkä millään sähkövatkaimella.
Kateellisten jorinoita! 😂
- Anonyymi00008
airnb hommia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
- 35483
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421