Venäjä kiistää yhä järkähtämättömästi olleensa millään tavoin osallisena Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Ns. kansanäänestys Luhanskin liittämisestä Venäjään järjestettiin 23.-27.9.2022.
Siihen saakka alueella on Venäjän mukaan ollut ainoastaan ukrainalaisia separatistikapinallisia ja kenties joitakin ”aktiivipalveluksen päättäneitä Venäjän kansalaisia vapaaehtoisina”.
Venäjän joukot vyöryivät alueelle virallisen tarinan mukaan 24.2.2022 alkaen klo 04.00 yöllä.
Vähän väliä kuitenkin putkahtelee esiin todisteita vakinaisen armeijan läsnäolosta konfliktialueella alusta asti. Niitä löytyy esim. venäläisten tuomioistuinten ratkaisuista, kun järjestelmä itse on tuominnut sotilaitaan mm. varkauksista tai laittomasta valtion omaisuuden kauppaamisesta mustassa pörssissä.
Tällöin tuomiolauselmassa tyypillisesti lukee tuomitun tarkka asemapaikka ja tehtävä.
Myös vankeinvaihdossa on palautunut Venäjän vakinaisen armeijan sotilaita, joiden kohdalla on vedottu esim. siihen, että he ovat päätyneet armeijan virallisen toiminta-alueen ulkopuolelle yleensä eksymisen seurauksena.
Kansainväliset tarkkailijat ovat raportoineet myös aseistuksesta, joka on voinut kuulua ainoastaan Venäjän armeijalle ja jota ei ole voinut hankkia pimeiltä markkinoilta.
Keskustelussa ukrainalaisen juristin kanssa löysin itselleni kokonaan uuden todisteiden lähteen. Vuonna 2014 Venäjän sankarin arvon postuumisti saaneiden kuolinpaikka oli pitkään julkisesti saatavilla.
Presidentin ukaasi, jolla arvonimi myönnettiin, oli kyllä salattu. Näin on myös esim. Jevgenij Valentinovitš Trundajevin (kuva) kohdalla.
Vuonna 1986 Zaraiskissa Moskovan alueella syntynyt Trundajev toimi kuollessaan Venäjän asevoimien 200. erillisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin panssarintorjuntajoukkueen komentajana. Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti (старший лейтенант).
Hän kuoli palveluksessa ja on palkittu sankarin arvolla presidentin ukaasin nro 145-cc 21.3.2015 mukaan. Kuolinpaikaksi on merkitty Luhanskin alue, Smelojen kylä, 32. tiesulku Bahmutiin johtavalla tiellä. Hän kuoli tulitaistelussa Ukrainan asevoimien kanssa päähänsä saamaansa vammaan.
Todisteiden kerääminen on tärkeä osa sotasyyllisyyden osoittamista, sillä vaikka asia tuntuu tapahtumahetkellä päivänselvältä (kuten ns. vihreät miehet Krimillä), Venäjän taktiikka jääräpäisesti kiistää osallisuutensa puree yllättävän hyvin ja käytännössä näköjään niin pitkään, kunnes se on itse valmis myöntämään osallisuutensa.
Sama tilannehan on nyt esim. Transnistriassa, jonka itsenäisyyttä Venäjä ei ole itsekään tunnustanut ja jossa se tosiasiassa pitää yllä miehityshallintoa, vaikka julkisesti väittää transnistrialaisten itse hoitavan hallintoaan lukuun ottamatta muutamaa sataa vuoden 1992 rauhanturvasopimuksen perusteella rajattua tehtävää suorittavaa venäläissotilasta.
Jännittyneen tilanteen takia Venäjän asepuvussa ja Venäjän tunnuksin varustetut sotilaat pysäyttelevät alueella autoja ja tekevät tarkistuksia tiesuluilla. Savuverhon synnyttämiseksi separatistihallinnon (itsessään laittomille) joukoille on annettu oikeus (ja velvollisuus) käyttää Venäjän tunnuksia.
Moldovalaiset ajavat tarkoituksella suluille esim. huudattaen autossa ukrainalaisia lauluja ja kuvaavat sitten tästä aiheutuneen pysäytyksen.
He keräävät todistusaineistoa Venäjän läsnäolosta vastaisuuden varalle.
Siihen saakka alueella on Venäjän mukaan ollut ainoastaan ukrainalaisia separatistikapinallisia ja kenties joitakin ”aktiivipalveluksen päättäneitä Venäjän kansalaisia vapaaehtoisina”.
Venäjän joukot vyöryivät alueelle virallisen tarinan mukaan 24.2.2022 alkaen klo 04.00 yöllä.
Vähän väliä kuitenkin putkahtelee esiin todisteita vakinaisen armeijan läsnäolosta konfliktialueella alusta asti. Niitä löytyy esim. venäläisten tuomioistuinten ratkaisuista, kun järjestelmä itse on tuominnut sotilaitaan mm. varkauksista tai laittomasta valtion omaisuuden kauppaamisesta mustassa pörssissä.
Tällöin tuomiolauselmassa tyypillisesti lukee tuomitun tarkka asemapaikka ja tehtävä.
Myös vankeinvaihdossa on palautunut Venäjän vakinaisen armeijan sotilaita, joiden kohdalla on vedottu esim. siihen, että he ovat päätyneet armeijan virallisen toiminta-alueen ulkopuolelle yleensä eksymisen seurauksena.
Kansainväliset tarkkailijat ovat raportoineet myös aseistuksesta, joka on voinut kuulua ainoastaan Venäjän armeijalle ja jota ei ole voinut hankkia pimeiltä markkinoilta.
Keskustelussa ukrainalaisen juristin kanssa löysin itselleni kokonaan uuden todisteiden lähteen. Vuonna 2014 Venäjän sankarin arvon postuumisti saaneiden kuolinpaikka oli pitkään julkisesti saatavilla.
Presidentin ukaasi, jolla arvonimi myönnettiin, oli kyllä salattu. Näin on myös esim. Jevgenij Valentinovitš Trundajevin (kuva) kohdalla.
Vuonna 1986 Zaraiskissa Moskovan alueella syntynyt Trundajev toimi kuollessaan Venäjän asevoimien 200. erillisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin panssarintorjuntajoukkueen komentajana. Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti (старший лейтенант).
Hän kuoli palveluksessa ja on palkittu sankarin arvolla presidentin ukaasin nro 145-cc 21.3.2015 mukaan. Kuolinpaikaksi on merkitty Luhanskin alue, Smelojen kylä, 32. tiesulku Bahmutiin johtavalla tiellä. Hän kuoli tulitaistelussa Ukrainan asevoimien kanssa päähänsä saamaansa vammaan.
Todisteiden kerääminen on tärkeä osa sotasyyllisyyden osoittamista, sillä vaikka asia tuntuu tapahtumahetkellä päivänselvältä (kuten ns. vihreät miehet Krimillä), Venäjän taktiikka jääräpäisesti kiistää osallisuutensa puree yllättävän hyvin ja käytännössä näköjään niin pitkään, kunnes se on itse valmis myöntämään osallisuutensa.
Sama tilannehan on nyt esim. Transnistriassa, jonka itsenäisyyttä Venäjä ei ole itsekään tunnustanut ja jossa se tosiasiassa pitää yllä miehityshallintoa, vaikka julkisesti väittää transnistrialaisten itse hoitavan hallintoaan lukuun ottamatta muutamaa sataa vuoden 1992 rauhanturvasopimuksen perusteella rajattua tehtävää suorittavaa venäläissotilasta.
Jännittyneen tilanteen takia Venäjän asepuvussa ja Venäjän tunnuksin varustetut sotilaat pysäyttelevät alueella autoja ja tekevät tarkistuksia tiesuluilla. Savuverhon synnyttämiseksi separatistihallinnon (itsessään laittomille) joukoille on annettu oikeus (ja velvollisuus) käyttää Venäjän tunnuksia.
Moldovalaiset ajavat tarkoituksella suluille esim. huudattaen autossa ukrainalaisia lauluja ja kuvaavat sitten tästä aiheutuneen pysäytyksen.
He keräävät todistusaineistoa Venäjän läsnäolosta vastaisuuden varalle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.