Ikävä-palstan ikuiset vangit - Näppäimistön sankarit ja kassajonon hiljaisuus

Kello on kolme yöllä. Digitaalinen valo valaisee makuuhuoneen, jossa Anonyymi_88 tuijottaa ruutuaan. Suomi24:n (tai minkä tahansa vastaavan) Ikävä-palstalla käy sakea höyry. Täällä ei ratkota maailmanrauhaa tai tutkita eetteridynamiikkaa, täällä pyöritetään maailman suurinta tunteellista kehäpäätelmää.
Palstan etusivu pursuaa draamaa:
* ”Jos vielä kerran nähtäisiin siinä samassa bussipysäkillä...” (kirjoitettu kuusi vuotta sitten).
* ”Miksi teit sen? Tiedän, että luet tätä.”
* ”Ikävä repii rintaa, mutta en voi koskaan enää ottaa yhteyttä.”
Virtuaalinen marttyyrius
Anonyymi_88 huokaisee syvään, vetää peukalon suuhunsa ja alkaa kirjoittaa uutta eeposta. Hän vuodattaa näppäimistölle kaiken sen tuskan, katumuksen ja polttavan kaipuun, jota on kestänyt jo kolmatta vuotta. Hän maalaa kohteestaan – olkoon nimeltään vaikka Mikael tai Johanna, joka katsoi häntä kerran kirjastossa vuonna 2021 – lähes pyhimyksen.
Tekstiin ladataan kaikki mahdolliset kaunokirjalliset tehokeinot: vertauskuvia sydämen pirstoutumisesta, syytöksiä kohtaloa kohtaan ja dramaattisia kysymyksiä ilmaan. Kun viesti on valmis, hän painaa "Lähetä" ja tuntee hetkellisen, huumekauppiaan lailla saavutetun helpotuksen. Nyt se tietää.
Paitsi että ei tiedä. Koska kohde ei ikinä lue kyseistä palstaa.
Todellisuus iskee Prisma-marketissa
Seuraavana päivänä kello on kaksi iltapäivällä. Anonyymi_88 on paikallisen Prisman leipäosastolla etsimässä alennusreissua.
Ja silloin se tapahtuu.
Hyllyvälistä kääntyy esiin hän. Se sama ihminen, jonka perään on netissä itketty satoja sivuja. Kohde, jonka kanssa piti jakaa elämä, kuolema ja ikuisuus.
Mitä tekee palstan palava, rohkea ja runollinen suuri rakastaja?
Anonyymi_88 jäätyy paikalleen kuin hirvi auton valoissa. Hänen sydämensä tekee voltin, ei rakkaudesta, vaan puhtaasta paniikista. Koko digitaalinen rohkeus, ne tuhannet näppäimistölle vuodatetut sanat ja ylevät julistukset sulavat yhdessä sekunnissa joksikin märäksi ja mitättömäksi.
Kohde katsoo häneen päin. Huuli värähtää. Nyt olisi hetki sanoa se elämää suureva lause. Nyt voisi astua esiin ja purkaa kolmen vuoden ikävän yhdellä katseella.
Mutta Anonyymi_88 tekee sen, mitä jokainen ikävä-palstan veteraani tekee: hän kääntyy salamana ympäri, työntää ostoskärryn suoraan luomuporkkanahyllyyn, tekee paniikinomaisen peruutuksen ja pakenee pakastealtaan taakse piiloon.
Paluu turvaan
Puoli tuntia myöhemmin Anonyymi_88 istuu taas kotonaan tietokoneen ääressä, sydänjyskykkeessä, otsa hiessä.
Hän avaa palstan uudelleen. Hän ei myönnä itselleen, että tilaisuus oli siinä. Sen sijaan hän kirjoittaa uuden viestin:
”Näin sinut tänään kaupassa. Tiedän, että se olit sinä. Käänsit katseesi pois, enkä minä uskaltanut… ehkä se oli merkki siitä, että meidän on vielä odotettava.”
Ja niin jahkailu jatkuu. Palstalla sydämet palavat, mutta tosielämässä pidetään huoli siitä, että vahingossakaan ei vahingossakaan kohdata – sillä sehän pilaisi koko hyvän draaman.