Ihan vasemman siiven M. Koskela ei ymmärrä mitään

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58a7cdcf-7cf1-4c7f-8a33-62dc731e338e

Toi nainen joka tarvii lihaa ympärille tai myös aivoihin ymmärrystä.
Velkajarru on ihan tavallisen tallaajan ja veronnaksajankin mielestä ihan pakko tehdä etrei EU tule sitä konkurssia tekemään.
Olisiko viisainta ottaa Minja sinunkin ottaa asioista selvää ennen kuin avaat suutasi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun sinä kommentoit ihmisen ulkonäköä, todistat itse olevasi typerä!

Siitä voi keskustella, mitä Koskela on sanonut.

Velkajarru tarkoittaa julkisia säästöjä. Tähän saakka jokainen "säästö" on tarkoittanut irtisanomisia. Siksi saatiin massatyöttömyys. Siksi saatiin konkurssien ennätys.

Onko todella niin, että me hoidamme velkaa ja yhteiskuntaa työttömyydellä? Kun myös Julkinen on Bkt:tä?

Aiheutettu massatyöttömyys on lisännyt dramaattisesti pitkäaikaistyöttömien määrää. Tämä jää kustannukseksi vuosikymmeniksi.

On käynnissä julkisen purutyöt. Esimerkiksi sairaaloita puretaan kovaa vauhtia. Samaan aikaan Yksityiset Terveysjätit rakentavat uusia sairaaloita. Esimerkiksi Terveystalo Tampereelle ja Turkuun.

Suunta on se, että potilaat itse matkustavat kauas. Jos esimerkiksi tulisi 5 Sotealuetta, se tarkoittaa yhä kasvavia matkustamisia.

Suomi nousee vain työllä ja työpaikoilla. Nyky markkinatalous on kulutusyhteiskunta. Jokainen tehty leikkaus on ollut tosiasiassa leikkaus suoraan yrityksiltä.

Käynnissä on myös varallisuuden jako köyhiltä rikkaille. Suomessa varakkaimpia ovat ikääntyneet yli 70 vuotiaat.

Mikäli suunta jatkuu, ja yhä enemmän köyhyys lisääntyy, se tarkoittaa myös yhä uusia konkursseja. Tämä siksi että Palveluyhteiskunta työllistää yli 70% työvoimasta!

Mitä enemmän meillä on köyhiä, sitä vähemmän on kappalemääräisiä kuluttajia. Näin kierre on valmis.

Säästölinja ja leikkaukset julkiselta onnistuvat jos samaan aikaan varmistetaan, että työpaikkoja syntyy vastaava määrä yksityiselle puolelle.

Näin ei ole käynyt ja siksi Suomi on katastrofin partaalla!

Äänestä

Pystyynhomehtunut vassari Minna Koskela ottaa politiikassaan aina yhden täkyn, josta alkaa vaahdota. Tyypillinen yhden suunnan vaahtoaja, jolla ei ole koknaisvaltaista näkemystä valtakunnan tilasta. Suomen eduskunta on turvoksissa näistä punaisten hellimistä turvapaikka tulijoista.
Muistakaa syntyperäiset suomalaiset kenen työllä ja veroilla on tämämaa rakennettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58a7cdcf-7cf1-4c7f-8a33-62dc731e338e

Toi nainen joka tarvii lihaa ympärille tai myös aivoihin ymmärrystä.
Velkajarru on ihan tavallisen tallaajan ja veronnaksajankin mielestä ihan pakko tehdä etrei EU tule sitä konkurssia tekemään.
Olisiko viisainta ottaa Minja sinunkin ottaa asioista selvää ennen kuin avaat suutasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu