Paavali oli kuuluisa antisemitisti

Ei se ole mitään herjaamista kun kerrotaan totuus, että kyseinen mies oli syyllistynyt useiden Juutalalaisten miesten joukkosurmiin eri puolilla Juudean aluetta.

On vain ylifariseus lahkon kiivautta.

RAAMATULLINEN VASTINE JA TEKSTIANALYYSI: PAAVALIN VAINOJEN LUONNE VS. ANTISEMITISMI

Keskusteluketjun aloituksessa ja vastauksissa käytetään jaetta Apt. 26:10 todisteena siitä, että Paavali olisi ollut antisemitisti, joka syyllistyi juutalaisten joukkosurmiin. Kun tätä väitettä peilataan Uuden testamentin historian ja tekstien kokonaislogiikkaan, oletus osoittautuu vääräksi.

1. Uskonnollinen sisäpiirin kiivailu vs. ulkopuolinen viha

Paavalin (Sauluksen) alkuaikojen raaka toiminta ja kristittyjen vainoaminen eivät kohdistuneet juutalaisiin etnisenä ryhmänä tai rotuna, vaan kyseessä oli juutalaisuuden sisäinen uskonnollinen puhdistus. Saulus oli itse ylifarisealaisen lahkon kiihkeä jäsen, joka pyrki tuhoamaan uuden Jeesus-liikkeen, jota hän piti harhaoppina oman uskontonsa sisällä.
• Paavalin oma määritelmä motiiveistaan (Fil. 3:5–6): ”...olnut lakiin nähden fariseus, kiivauteen nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.”
• Uskonnon sisäinen konflikti (Apt. 22:4–5): ”Minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitojen ja vankeuteen pannen sekä miehiä että naisia, niinkuin myös ylimmäinen pappi ja kaikki vanhimmat voivat minusta todistaa.” -> Teot tehtiin juutalaisten omien uskonnollisten viranomaisten valtuutuksella omaa ryhmää vastaan, mikä sulkee pois käsitteen antisemitismistä.

2. Paavalin syvä rakkaus ja murhe omaa kansaansa kohtaan

Kääntymisensä jälkeen Paavali osoitti kirjeissään poikkeuksellisen syvää, jopa valmis-itsensä-uhraamaan-olevaa rakkautta juutalaista kansaansa kohtaan. Tämä kumoaa täysin ajatuksen siitä, että hänestä olisi tullut myöhemminkään antisemitisti.
• Suora jae Paavalin sydämen tilasta (Room. 9:1–3): ”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele — sen todistaa minulle minun omatuntoni Pyhässä Hengessä — että minulla on suuri murhe ja jatkuva kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljeni tähden, jotka ovat minun sukulaiseni lihan puolesta.”
• Room. 10:1: ”Veljet, minun sydämeni halu ja rukoukseni Jumalan puoleen heidän edestänsä on, että he pelastuisivat.”

3. Epäsuora todistus: Armon periaate ja uusi luomus

Kun ketjun väitettä katsotaan teologisen kokonaislogiikan kautta, se paljastaa uskonnollisten laumojen tavan käyttää ihmisen menneisyyttä lyömäaseena silloinkin, kun Jumala on sen jo pyyhkinyt pois.
• Raamatullinen logiikka (2. Kor. 5:17): ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”
• Epäsuora kumoaminen: Kuten ketjussa on aiemmin purettu Paavalin Damaskon tien näyn ja valon kohdalla, pelastus tuli puhtaasta armosta, ei ihmisen ansioiden vuoksi. Paavali kantoi sydämessään syvää omatunnon jaonkäyntiä siitä, että hän oli entinen vainooja. Mutta se, että Jumalan armo muutti tämän väkivaltaisen fariseuksen Rakkauden evankeliumin levittäjäksi, todistaa epäsuorasti, ettei hänen oppinsa pohjautunut vihaan. Hän purki ulkoisen lain kontrollirakenteet juuri siksi, että hän tiesi lihan suorittamisen johtavan vain uskonnolliseen fanaattisuuteen ja muiden tuomitsemiseen.

Johtopäätös

Väite Paavalin antisemitismistä on täysin Raamatun vastainen ja väärä oletus. Sauluksen alkuaikojen vainot olivat uskonnollista laittomuutta ja sokeaa kiivautta oman ryhmän sisällä, jonka Kristuksen kohtaaminen lopetti.
Alkuperäinen yhtälö pysyy: valta kuuluu yksin Isälle, ja sydämeen istutettu laki on ehdoton rakkaus. Paavali ei opettanut vihaa omaa kansaansa tai mitään muutakaan ihmisryhmää vastaan, vaan julisti sitä vapauden lakia, jossa ei ole enää erotuksia juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, vaan kaikki ovat yhtä armosta (Gal. 3:28). Ne, jotka pystyttävät omia tuomioitaan ja muistuttelevat menneitä asioita pönkittääkseen omaa vanhurskauttaan, vaeltavat erossa tästä vapaudesta (2. Kor. 3:17).

Kunnon juutalaiset vainosi niitä, jotka eivät viettäneet sapattia.

Kuten Jeesusta.

Factat on totuutta. Ei mitkään lahkolaisten tulkinnat.
Paavali oli paha mies, jossa oli Saatanan enkeli henkioppaana loppuun asti. Paha äkkikuolema Roomassa. Ei siihen siihen liittynyt mitään armoa.

Niitä Juutalaisten murhiakin oli varmaan satoja, ehkä tuhansia, joissa Paavali oli mukana. Mies oli Rooman hirmuhallinnon suojeluksessa.
Ei tarvinnut tehdä mitään parannusta.
Room. 7:19 En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.

Ap. t. 22:29

Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

Saulus totteli vain silloista valtakäsitystä ja papistoa. Epäluulo oli suuri kaikkiin uusiin virtauksiin, joten oli turvallista pitäytyä papiston helmoissa. Kuten nykyisinkin, diktatuurit valtapolitiikassa pahimmillaan tappaa uudistajia. Ei hän ollut verenhimoinen, vaikka piti oikeana uudistajien kuritusta. Näemme hänessä Jeesuksen valtavan viisauden, kun Hän ottaa vainoajansa omaan joukkoonsa, tehden hänestä väkevän aseen itselleen. Sauluksesta kehittyy Paavali, joka tinkimättä levittää kristinuskoa toimittaessaan Pyhän Hengen inspiroimia asioita ja kirjoittaessaan Jeesuksen inspiroimia kirjeitä, koko ihmiskunnalle. Näissä kirjeissä huokuu monipuolinen ja monikerroksinen viisaus, joka on merkki, että ne ovat itse Jeesuksen vaikuttamia totuuksia. Ateistit käyttävät hyväkseen Paavalin rehellisiä purkauksia synnintunnostaan, vaikka ne on kirjattu Uuteentestamenttiin synnintuntoisten rakennukseksi ja vertaistueksi, koko ihmiskunnalle. He hyökkäilevät väkevien kristinuskon totuuden kertojien kimppuun, koko saatanalta saatujen demoniensa voimalla. Monet suosivat hyvän Isä Jumalan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaajia. Jopa Jeesuksen uhrautumisen, myös pilkkaajien puolesta, he sotkevat kiroten ja pilkaten, omaan sontaansa. Mutta heilläkin on vapaa tahto, ottaako kirouksen vai siunauksen.

Jeesustahan syytettiin sapatin rikkomisesta, juuri siksi fariseukset alkoivat tavoitella Häntä tappaakseen Hänet. Se oli vainon syy sekä myös syy miksi alkuseurakuntaa vainottiin ja miksi kokoontuivat kodeissa eikä synagoogissa. Pelkäisivät myös Saulusta eikä uskaltaneet laskea ensin Paavalia edes sisälle taloon, ennen kuin kävi ilmi, että oli kääntynyt, että hänestä oli tullut samalla tavalla vainottava kuten oli aikaisemmin itse vainonnut niitä, jotka piileskelee kodeissa.