1. OPINKAPPALE: Kielilläpuhuminen kaikille kuuluvana pelastuksen tai Hengen kasteen merkkinä
Helluntailiikkeen perinteinen oppi vaatii, että Pyhän Hengen kasteen mekaanisena ja välttämättömänä merkkinä on aina kielilläpuhuminen. Uuden testamentin suora ja mekaaninen retoriikka kumoaa tämän ehdottomuuden.
• Suora jae (1. Korinttilaiskirje 12:29–30):”Eivätkö suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivätkö kaikki profeettoja? Eivätkö kaikki opettajia? Eivätkö kaikki tee voimallisia tekoja? Eikö kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki selitä?”
• Kreikkalaisen alkutekstin murtamaton todiste:
Alkutekstissä Paavalin kysymykset alkavat kreikan kielen kielteisellä konjunktiolla μὴ (mē). Kreikan kieliopissa kysymys, joka alkaa sanalla μὴ, vaatii lauseopillisesti aina kieltävän vastauksen: ”Eiväthän kaikki suinkaan puhu kielillä? (Vastaus: Eivät).”
• Kumoava tulkinta: Uusi testamentti säätää tässä oman lakinsa: armolahjat jakautuvat yhteisössä erilailla, eikä yhtä tiettyä lahjaa ole tarkoitettu kaikille. Oppi, joka pakottaa saman muotin kaikille ja käyttää sitä uskovien luokitteluun, on tämän raamatullisen logiikan vastainen kontrollimekanismi.
2. OPINKAPPALE: Kaksivaiheinen pelastus (Uskoontulo vs. Myöhempi Hengen kaste)
Helluntailaisessa opissa rakennetaan keinotekoinen, kaksivaiheinen teologinen porrastiili, jossa ihminen ensin tulee uskoon (pelastuu) ja joutuu myöhemmin odottamaan tai anomaan erillistä ”Pyhän Hengen kastetta”. Uusi testamentti kumoaa tämän vaiheittaisuuden ilmoittamalla, että Hengen omistaminen ja Kristukseen kuuluminen ovat yksi ja sama samanaikainen hetki.
• Suora jae (Roomalaiskirje 8:9):”Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
• Suora jae (1. Korinttilaiskirje 12:13):”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi... ja kaikki olemme saaneet juoda yhtä Henkeä.”
• Kumoava tulkinta: Uuden testamentin suora sopimus on, että ihmisellä joko on Henki ja hän kuuluu Kristukselle, tai hänellä ei ole Henkeä eikä hän kuulu Kristukselle. Ei ole olemassa välimuotoa, jossa pelastuneella ihmisellä ei olisi Hengen kastetta. Hengen saaminen tapahtuu heti, kun ihminen ottaa lahjan vastaan sydämellään.
3. OPINKAPPALE: Uskovien kaste pelkkinä kuuliaisuuden askeleena ja todistuksena
Helluntailiike opettaa, että kaste vedessä on pelkkä ihmisen oma teko, ulkoinen symboli tai kuuliaisuuden osoitus, joka tehdään pelastumisen jälkeen. Uusi testamentti sen sijaan määrittelee kasteen Jumalan suorittamaksi liitoksi, kuten ilmenee kohdasta 1. Pietarin kirje 3:21, jonka mukaan kaste pelastaa Jumalan tekemänä hyvän omantunnon liittona, sekä kohdasta Galatalaiskirje 3:27 ("olette Kristuksen päällenne pukeneet") [3.21, 3.27]. Teologia, joka tekee kasteesta ihmisen teon, lankeaa lakihurskauteen sen sijaan, että pitäisi sitä Jumalan lahjana [3.21, 3.27].
4. OPINKAPPALE: Armon ja menestyksen sitominen ihmisen omiin suorituksiin (Kymmenykset)
Vaikka helluntailiike julistaa armoa, siunauksia saatetaan sitoa vanhan liiton sääntöihin, kuten kymmenysten maksuun. Uusi testamentti kumoaa tämän säätämällä, että Uudessa liitossa kaikki hengelliset siunaukset on annettu lahjaksi Kristuksessa (Efesolaiskirje 1:3) ja antamisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen ilman pakkoa (2. Korinttilaiskirje 9:7) [1.3, 9.7]. Siunausten sitominen maallisiin suorituksiin mitätöi Kristuksen täydellisen työn [1.3, 9.7].
Johtopäätös
Uuden testamentin suoran sanan mukaan modernin helluntailiikkeen opinkappaleet, jotka luokittelevat uskovia armolahjojen tai teologisten vaiheiden mukaan ja tekevät Jumalan lahjoista ihmisen omia kuuliaisuussuorituksia, kumoutuvat.
Nämä opit toimivat uskonnollisina kontrollijärjestelminä, jotka rikkovat sen Uuden liiton peruslain, että kaikki on valmista, kaikki on lahjaa (Joh. 19:30), ja Kristus asuu jokaisen uskovan sydämessä kokonaisena ja täydellisenä heti alusta asti ilman portinvartijoiden asettamia lisävaatimuksia.
Helluntailiikkeen perinteinen oppi vaatii, että Pyhän Hengen kasteen mekaanisena ja välttämättömänä merkkinä on aina kielilläpuhuminen. Uuden testamentin suora ja mekaaninen retoriikka kumoaa tämän ehdottomuuden.
• Suora jae (1. Korinttilaiskirje 12:29–30):”Eivätkö suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivätkö kaikki profeettoja? Eivätkö kaikki opettajia? Eivätkö kaikki tee voimallisia tekoja? Eikö kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki selitä?”
• Kreikkalaisen alkutekstin murtamaton todiste:
Alkutekstissä Paavalin kysymykset alkavat kreikan kielen kielteisellä konjunktiolla μὴ (mē). Kreikan kieliopissa kysymys, joka alkaa sanalla μὴ, vaatii lauseopillisesti aina kieltävän vastauksen: ”Eiväthän kaikki suinkaan puhu kielillä? (Vastaus: Eivät).”
• Kumoava tulkinta: Uusi testamentti säätää tässä oman lakinsa: armolahjat jakautuvat yhteisössä erilailla, eikä yhtä tiettyä lahjaa ole tarkoitettu kaikille. Oppi, joka pakottaa saman muotin kaikille ja käyttää sitä uskovien luokitteluun, on tämän raamatullisen logiikan vastainen kontrollimekanismi.
2. OPINKAPPALE: Kaksivaiheinen pelastus (Uskoontulo vs. Myöhempi Hengen kaste)
Helluntailaisessa opissa rakennetaan keinotekoinen, kaksivaiheinen teologinen porrastiili, jossa ihminen ensin tulee uskoon (pelastuu) ja joutuu myöhemmin odottamaan tai anomaan erillistä ”Pyhän Hengen kastetta”. Uusi testamentti kumoaa tämän vaiheittaisuuden ilmoittamalla, että Hengen omistaminen ja Kristukseen kuuluminen ovat yksi ja sama samanaikainen hetki.
• Suora jae (Roomalaiskirje 8:9):”Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
• Suora jae (1. Korinttilaiskirje 12:13):”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi... ja kaikki olemme saaneet juoda yhtä Henkeä.”
• Kumoava tulkinta: Uuden testamentin suora sopimus on, että ihmisellä joko on Henki ja hän kuuluu Kristukselle, tai hänellä ei ole Henkeä eikä hän kuulu Kristukselle. Ei ole olemassa välimuotoa, jossa pelastuneella ihmisellä ei olisi Hengen kastetta. Hengen saaminen tapahtuu heti, kun ihminen ottaa lahjan vastaan sydämellään.
3. OPINKAPPALE: Uskovien kaste pelkkinä kuuliaisuuden askeleena ja todistuksena
Helluntailiike opettaa, että kaste vedessä on pelkkä ihmisen oma teko, ulkoinen symboli tai kuuliaisuuden osoitus, joka tehdään pelastumisen jälkeen. Uusi testamentti sen sijaan määrittelee kasteen Jumalan suorittamaksi liitoksi, kuten ilmenee kohdasta 1. Pietarin kirje 3:21, jonka mukaan kaste pelastaa Jumalan tekemänä hyvän omantunnon liittona, sekä kohdasta Galatalaiskirje 3:27 ("olette Kristuksen päällenne pukeneet") [3.21, 3.27]. Teologia, joka tekee kasteesta ihmisen teon, lankeaa lakihurskauteen sen sijaan, että pitäisi sitä Jumalan lahjana [3.21, 3.27].
4. OPINKAPPALE: Armon ja menestyksen sitominen ihmisen omiin suorituksiin (Kymmenykset)
Vaikka helluntailiike julistaa armoa, siunauksia saatetaan sitoa vanhan liiton sääntöihin, kuten kymmenysten maksuun. Uusi testamentti kumoaa tämän säätämällä, että Uudessa liitossa kaikki hengelliset siunaukset on annettu lahjaksi Kristuksessa (Efesolaiskirje 1:3) ja antamisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen ilman pakkoa (2. Korinttilaiskirje 9:7) [1.3, 9.7]. Siunausten sitominen maallisiin suorituksiin mitätöi Kristuksen täydellisen työn [1.3, 9.7].
Johtopäätös
Uuden testamentin suoran sanan mukaan modernin helluntailiikkeen opinkappaleet, jotka luokittelevat uskovia armolahjojen tai teologisten vaiheiden mukaan ja tekevät Jumalan lahjoista ihmisen omia kuuliaisuussuorituksia, kumoutuvat.
Nämä opit toimivat uskonnollisina kontrollijärjestelminä, jotka rikkovat sen Uuden liiton peruslain, että kaikki on valmista, kaikki on lahjaa (Joh. 19:30), ja Kristus asuu jokaisen uskovan sydämessä kokonaisena ja täydellisenä heti alusta asti ilman portinvartijoiden asettamia lisävaatimuksia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.