Muutamia vuosia sitten suunniteltiin Helsinkiin SS-miesten muistolaattaa. Tällä tavoin olisi voitu muistaa niitä suomalaisia, jotka kaatuivat Ukrainassa taistellessaan Suomen ja Saksan yhteistä vihollista, Neuvostoliittoa vastaan.
Ajatus oli ylevä ja hieno, sillä on todistettu, että suomalaiset Waffen-SS:n sotilaat EIVÄT SYYLLISTYNEEYT MIHINKÄÄN SOTARIKOKSIIN.
Hanke meni nurin, kun kansainvälinen juutalaisyhteisö ryhtyi toimiin. Ensin Hels.juut.srk:n pj Gideon Bolotowsky piti "hämmästyttävänä tietoa, että Saksassa palvelleet veteraanit ovat oikeutettuja samoihin etuisuuksiin kuin muutkin."
Eli toisin sanoen hän oli valmis riistämään valtion etuudet heiltä vain siksi, koska olivat palvelleet Saksassa ja koska Suomen valtionjohto oli heidät lähettänyt pitääkseen suhteet hyvinä Saksaan. Omituista logiikkaa, varsinkin, kun SS-miehistä osa oli jo taistellut isänmaan puolesta aiemmin. SS-jäsenyys oli siis liikaa...
Tämän jälkeen Simon Wiesenthal -keskuksen Shimon Samuels lisäsi höyryä ja kirjoitti Martti Ahtisaarelle, jotta hän olisi estänyt muistomerkkihankkeen. Eli fanaatikko yrittää vaikuttaa päämieheen tietoisena siitä, että hänen kirje olisi erityisen painava kahdesta syystä: kirjoittaja on tunnettu, ja juutalainen.
Jälleen nähtiin se, mihin kansainvälinen juutalainen ja holokaustin muisto pystyy: vaikuttamaan erilaisten maiden sisäiseen päätöksentekoon, vaikkei tehtävällä päätöksellä (muistomerkin tukemisella) olisi mitään tekemistä holokaustin kanssa. Lähinnä säälittävän huvittavaa, että SS:n nimen mainitseminen pystyy mobilisoimaan juutalaisyhteisön typerään taistoon.
Mitähän me tästä opimmekaan? On ainakin toivottavaa, että maahamme ei pesiydy yhtään lisää fanaattisia juutalaisfundamentalisteja (kuten muitakaan fundamentalisteja), tai ainakin heidän lisääntymisensä olisi ehkäistävä. Fundamentalismi on epätoivottavaa.
SS-miesten muistomerkki, jonka juutalaiset kaatoivat
17
1461
Vastaukset
- Realisti
Näinhän se menee. II Maailmansodan kuolleista ei saa muistaa kuin juutalaiset.
Tosin Talmudin logiikka toimii tässäkin tapauksessa. Miksi muistelemaan ali-ihmisiä?
Ein Volk, Ein Reich, Ein Israel!- Ein Idiót
Ei muuta lisättävää, kuin että viestisi on todellinen typeryyden huipentuma.
- Jerry Falwell
Klasun inkarnaatio päässyt lomille?
- Hans Hochberger
"Onkos Klasun inkarnaatio päässyt lomille?"
Tuo oli aika hauska, oikeasti. - Realisti
Hans Hochberger kirjoitti:
"Onkos Klasun inkarnaatio päässyt lomille?"
Tuo oli aika hauska, oikeasti.Tuo muistomerkki tapaus oli raivostuttavaa. Minä pyyhin perseeni holocaust-silminnäkijöiden kirjoittamien kirjojen sivuilla... ja nautin siitä.
Eiköhän pojat lyödä tuonne Lappiin johonkin latoon muutama hirttosilmukka, ja keksitään tarinaa kuinka pahat enestamistit halusivat tuhota kaikki Suomalaiset 'beduiitit'(hasukaa jos tietää keitä he ovat, eikö?)jotka eivät suostuneet ruveta opettelemaan pakkoruotsia. Silminnäkijä kuvaukset kyllä riittävät. Sitten parinkymmenen vuoden päästä ruvetaan rahastamaan asialla niin, että lapsen lapsemmekin voi asialla rahastaa... rahastetaan ikuisesti ja samalla selitetään kaikenmaailman paskaa siitä kuinka hirmuinen ja epäinhimillinen juttu nämä beduiitti vainot oli, ja julkaistaan lisää ja lisää kirjoja aiheesta... 'kertokaa siitä lapsillennekkin... jotteivat he ihmettelisi miksi joutuvat maksamaan meille elatuksen aina ja ikuisesti...'
Niin juuri. Millä hemmetin logiikalla voi Saksan nykyistä hallintoa rahastaa siitä, mitä täysin eri ihmiset ehkä tekivät 50-60 vuotta sitten? Talmud vision rules. Lähdenkin paskalle. - Realisti
Realisti kirjoitti:
Tuo muistomerkki tapaus oli raivostuttavaa. Minä pyyhin perseeni holocaust-silminnäkijöiden kirjoittamien kirjojen sivuilla... ja nautin siitä.
Eiköhän pojat lyödä tuonne Lappiin johonkin latoon muutama hirttosilmukka, ja keksitään tarinaa kuinka pahat enestamistit halusivat tuhota kaikki Suomalaiset 'beduiitit'(hasukaa jos tietää keitä he ovat, eikö?)jotka eivät suostuneet ruveta opettelemaan pakkoruotsia. Silminnäkijä kuvaukset kyllä riittävät. Sitten parinkymmenen vuoden päästä ruvetaan rahastamaan asialla niin, että lapsen lapsemmekin voi asialla rahastaa... rahastetaan ikuisesti ja samalla selitetään kaikenmaailman paskaa siitä kuinka hirmuinen ja epäinhimillinen juttu nämä beduiitti vainot oli, ja julkaistaan lisää ja lisää kirjoja aiheesta... 'kertokaa siitä lapsillennekkin... jotteivat he ihmettelisi miksi joutuvat maksamaan meille elatuksen aina ja ikuisesti...'
Niin juuri. Millä hemmetin logiikalla voi Saksan nykyistä hallintoa rahastaa siitä, mitä täysin eri ihmiset ehkä tekivät 50-60 vuotta sitten? Talmud vision rules. Lähdenkin paskalle.Tuota juuri tarkoitin!
Miksi jutikoille pitää maksaa maailman tappiin asti? Taitaisi Venäjä kuolla köyhyyteen, jos Gulageiden uhreille ja vastaaville tarvitsisi maksaa.
Onneksi ei tarvitse. Ainoastaan jutikat kuittaavat verirahojaan ahneesti nauraen. Muun maailman ali-ihmiset saavat vaikka kuolla paskaan. - kekke130884
Realisti kirjoitti:
Tuo muistomerkki tapaus oli raivostuttavaa. Minä pyyhin perseeni holocaust-silminnäkijöiden kirjoittamien kirjojen sivuilla... ja nautin siitä.
Eiköhän pojat lyödä tuonne Lappiin johonkin latoon muutama hirttosilmukka, ja keksitään tarinaa kuinka pahat enestamistit halusivat tuhota kaikki Suomalaiset 'beduiitit'(hasukaa jos tietää keitä he ovat, eikö?)jotka eivät suostuneet ruveta opettelemaan pakkoruotsia. Silminnäkijä kuvaukset kyllä riittävät. Sitten parinkymmenen vuoden päästä ruvetaan rahastamaan asialla niin, että lapsen lapsemmekin voi asialla rahastaa... rahastetaan ikuisesti ja samalla selitetään kaikenmaailman paskaa siitä kuinka hirmuinen ja epäinhimillinen juttu nämä beduiitti vainot oli, ja julkaistaan lisää ja lisää kirjoja aiheesta... 'kertokaa siitä lapsillennekkin... jotteivat he ihmettelisi miksi joutuvat maksamaan meille elatuksen aina ja ikuisesti...'
Niin juuri. Millä hemmetin logiikalla voi Saksan nykyistä hallintoa rahastaa siitä, mitä täysin eri ihmiset ehkä tekivät 50-60 vuotta sitten? Talmud vision rules. Lähdenkin paskalle.kyllä juutalaistenkin kannanoton toisaalta ymmärtää.. vieläpä erittäin hyvin. SS oli juuri se sotilasorganisaatio joka juutalaisia pääasiassa likvidoi ja vainosi. mitä SS-vapaaehtoisiin tulee, niin he halusivat nähdä maailmaa ja taistella vanhaa verivihollista, venäläistä vastaan. useat olivat köyhiä maatilojen poikia jotka eivät ikinä olleet käyneet missään ulkomailla. minun mielestäni se muistomerkki olisi aiheellinen sikäli että suomalainen SS-pataljoona joutui kärsimään kovista ja verisistä taisteluista Venäjän rintamalla. ja onhan siellä Hietaniemessä juutalaisten Suomen armeijan kaatuneiden muistomerkki myös eli kyllä heitäkin on muistettu..ja arvostettu. Mannerheim vieraili kaatuneiden muistojumalanpalveluksessa Helsingin synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944. se oli erittäin harvinainen kunnianosoitus...
- Aarni
kekke130884 kirjoitti:
kyllä juutalaistenkin kannanoton toisaalta ymmärtää.. vieläpä erittäin hyvin. SS oli juuri se sotilasorganisaatio joka juutalaisia pääasiassa likvidoi ja vainosi. mitä SS-vapaaehtoisiin tulee, niin he halusivat nähdä maailmaa ja taistella vanhaa verivihollista, venäläistä vastaan. useat olivat köyhiä maatilojen poikia jotka eivät ikinä olleet käyneet missään ulkomailla. minun mielestäni se muistomerkki olisi aiheellinen sikäli että suomalainen SS-pataljoona joutui kärsimään kovista ja verisistä taisteluista Venäjän rintamalla. ja onhan siellä Hietaniemessä juutalaisten Suomen armeijan kaatuneiden muistomerkki myös eli kyllä heitäkin on muistettu..ja arvostettu. Mannerheim vieraili kaatuneiden muistojumalanpalveluksessa Helsingin synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944. se oli erittäin harvinainen kunnianosoitus...
Suurin osa nuistakin Suomen überihmisjuutalaisista palveli sodan aikana viihdytysjoukoissa. Lienekkö ollut rintamalla kymmentä enempää koko 300:sta. Naureskelivat vaan taka-linjoilla kun valkoiset tappoivat toisiaan. Suunnittelivat varmaan samassa kuinka Suomelta voisi ruveta kinuamaan korvauksia ties mistä.
- kekke130884
Aarni kirjoitti:

itse asiassa sodissamme oli mukana 300 juutalaista rintamamiestä ja lottaa. kahdelle ainakin saksalaiset olisivat antaneet rautaristin(!). 15 juutalaista sotilasta kaatui. väärentämätön antisenmitismi tai tyhmyys taitaa puhua sinussa.:(
- Aarni
kekke130884 kirjoitti:
itse asiassa sodissamme oli mukana 300 juutalaista rintamamiestä ja lottaa. kahdelle ainakin saksalaiset olisivat antaneet rautaristin(!). 15 juutalaista sotilasta kaatui. väärentämätön antisenmitismi tai tyhmyys taitaa puhua sinussa.:(
Ei "ainakin" vaan "kahdelle". Tunnen kuule ihan tarpeeksi tarinoita siitä kuinka joku juuthalainen kieltäyty pahojen natsisetien myöntämästä rautarististä, ja kuinka hieno ja jalo teko tämä oli! Eiköhän makseta seuraavat tuhat vuotta moisesta jaloudesta korvauksia.
Ja kyllä, herra yksinkertainen, noin 300 juuthalaista palveli armeijan leivissä. Voit tarkistaa mistä tahansa painetusta kirjallisesta lähteestä että suurin osa heistä palveli viihdytysjoukoissa tai vastaavassa ei-eturintama paikassa.
Sinulle nyt varmasti jokainen on antisemitisti joka uskaltaa edes lausua sanan 'juutalainen' ääneen. Jos minä jotakin olen vastaan, niin sinun kaltaisia yksinkertaisia mieliä. Se suorastaan paistaa kirjoitustyylistäsi. - galle
Aarni kirjoitti:
Ei "ainakin" vaan "kahdelle". Tunnen kuule ihan tarpeeksi tarinoita siitä kuinka joku juuthalainen kieltäyty pahojen natsisetien myöntämästä rautarististä, ja kuinka hieno ja jalo teko tämä oli! Eiköhän makseta seuraavat tuhat vuotta moisesta jaloudesta korvauksia.
Ja kyllä, herra yksinkertainen, noin 300 juuthalaista palveli armeijan leivissä. Voit tarkistaa mistä tahansa painetusta kirjallisesta lähteestä että suurin osa heistä palveli viihdytysjoukoissa tai vastaavassa ei-eturintama paikassa.
Sinulle nyt varmasti jokainen on antisemitisti joka uskaltaa edes lausua sanan 'juutalainen' ääneen. Jos minä jotakin olen vastaan, niin sinun kaltaisia yksinkertaisia mieliä. Se suorastaan paistaa kirjoitustyylistäsi.Kirjassa Juutalainen kultturi, kerrotaan suomalaista rintamamiehistä.
Talvisodassa juutalaisia asevelvollisia oli 260, joista 200 taisteli rintamajoukoissa. Talvisodassa kaatui 15 juutalaista ja sodissa yhteensä 23 juutalaista.
Neuvostoliitottolaisista sotavangeista oli n. 500 juutalaista, joista osa luovutettiin saksalaisten haltuun.
http://www.freebok.net/books/galle/view.html - Sampo
Aarni kirjoitti:
Ei "ainakin" vaan "kahdelle". Tunnen kuule ihan tarpeeksi tarinoita siitä kuinka joku juuthalainen kieltäyty pahojen natsisetien myöntämästä rautarististä, ja kuinka hieno ja jalo teko tämä oli! Eiköhän makseta seuraavat tuhat vuotta moisesta jaloudesta korvauksia.
Ja kyllä, herra yksinkertainen, noin 300 juuthalaista palveli armeijan leivissä. Voit tarkistaa mistä tahansa painetusta kirjallisesta lähteestä että suurin osa heistä palveli viihdytysjoukoissa tai vastaavassa ei-eturintama paikassa.
Sinulle nyt varmasti jokainen on antisemitisti joka uskaltaa edes lausua sanan 'juutalainen' ääneen. Jos minä jotakin olen vastaan, niin sinun kaltaisia yksinkertaisia mieliä. Se suorastaan paistaa kirjoitustyylistäsi.Kaikesta huomaa ettet ole kovinkaan hyvin perehtynyt sotahistoriaan.
- strumfuhrer
kekke130884 kirjoitti:
itse asiassa sodissamme oli mukana 300 juutalaista rintamamiestä ja lottaa. kahdelle ainakin saksalaiset olisivat antaneet rautaristin(!). 15 juutalaista sotilasta kaatui. väärentämätön antisenmitismi tai tyhmyys taitaa puhua sinussa.:(
yksi oli salom klaas joka pelasti saksalaiset
kiestingin motista kapteeni.
- galle
Suomalaista SS-joukoista on hyvä kirja. Mauno Jokipii: Hitlerin saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet, Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana.
Suomalaista vapaaehtoisista oli äärioikeistolaisia vain n. 20 %, kun taas monesta muusta maasta niitä oli yli 70 %.
Kirjasta lainaus:
"Hitlerin "ristiretki-teema" bolsevismia ja sen jumalattomuutta vastaan ilmeisesti miellytti 1941 Saksan konservatiivisia ja kirkollisia piirejä."
http://www.freebok.net/books/galle/view.html- suomalainen ísänmaan ystävä
Tosiasia on että ihmiset kertovat SS-miesten murhatöistä missä nämä sitten kulkivatkin. Lisäksi suomalaiset SS-miehet olivat maanpettureita, kun kulkivat vieraan maan käskyläisinä. Isänmaallinen suomalainen ei ikinä ota käskyä vieraalta maalta.
- TuomoArola
Kaikki SS-muistomerkit on poistettava kaikkialta. Lisää niitä ei saa laittaa. Nyt on todistettu että suomalaiset SS-partiopoikamme olivat tekemässä viattomien murhatöitä. Siitä heitä ei pidä palkita. He tekivät 10000 murhaa pelkästään kesäkuussa 1941. Muistakaamme mekin oikeita sotasankareita kuten Claus von Stauffenbergia sekä Sophie ja Hans Schollia. Pystytetään heille vihdoin muistomerkki Helsinkii. He olivat todellisia urhoollisia sotasankareita. He ovat sen ansainneet!
- lplpplplpl3
Miksi yleensä piti mennä Saksan natsismin puolesta taistelemaan?
Sodan jälkeen ei kukaan tunnustanut olleensa natsi, ne hävisivät kuin tuhka tuuleen.
SS-joukkoja oli lähinnä kahdessa paikassa : keskitysleirien vartijoina ja itä-rintamalla jahtaamassa viattomia siviilejä: juutalaisia ja muita ns.natsien vihollisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1181726
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371459Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221328Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641282- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511219- 521178
- 591117
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995