Olipa kerran kaukainen, vehreä ja kylmä maa, jonka nimi oli Pohjola. Pohjola oli pitkään tunnettu siitä, että sen asukkaat olivat rakentaneet yhteisen, suuren talon. Tuon talon nimi oli Turva. Talossa oli sellainen sääntö, että kukaan ei saanut jäädä pakkaseen, ja jokaiselle oli varattu nurkka, lämmintä puuroa ja ripaus toivoa huomisesta. Itse valitut taloudenhoitajat pitivät avaimia käsissään.
Eräänä vuonna maahan saapui suuri kuivuus ja hyytävä tuuli, ja taloudenhoitajat kokoontuivat suuren tammen alle pitämään neuvoa. Heidän kädessään oli suuria kirjoja täynnä numeroita.
”Meillä ei ole tarpeeksi puuta pitämään koko taloa lämpimänä”, sanoi vanhin taloudenhoitaja ja katsoi tiukasti numeroitaan. ”Meidän täytyy sammuttaa tuli talon perimmäisistä huoneista. Niistä, joissa asuvat kaikkein heikoimmat, vanhimmat ja ne, joiden kädet ovat väsyneet työnteosta.”
Kylän viisas mies, joka istui tammen juurella, nosti katseensa. ”Mutta jos teette niin, te tiedätte, että he paleltuvat. Te viette heiltä kodin lämmön ja elämänhalun. Eikö meidän pitäisi kerätä polttopuita niiltä, joiden varastot ovat kukkuroillaan?”
”Se ei käy”, vastasit taloudenhoitajat vakavina. ”Jos otamme heiltä, he kantavat puunsa kokonaan pois tästä maasta. Tämä on kipeä valinta, mutta meidän on uhrattava nuo huoneet, jotta suuri talo pysyy pystyssä. Me teemme tämän talon tulevaisuuden tähden.”
Ja niin he tekivät. He sammuttivat tulen perimmäisistä huoneista. He tiesivät tarkkaan, mitä siitä seuraisi, mutta he sulkivat silmänsä inhimilliseltä hädältä ja katsoivat vain kirjojaan.
Mutta kylmyys ei pysynytkään vain noissa suljetuissa huoneissa. Se oli kummallinen, näkymätön voima. Kun pimeys ja epätoivo valtasivat talon perän, talosta katosi jotain näkymätöntä mutta korvaamatonta: sieltä katosi luottamus. Ihmiset alkoivat pelätä toisiaan, katsoa toisiaan karsasti ja kätkeä omia leivänmurujaan.
Samaan aikaan talon ulkopuolella alkoi tapahtua kummia. Koska kukaan ei enää pitänyt huolta yhteisestä metsästä, vaan jokainen yritti vain hyötyä siitä mahdollisimman paljon, puut alkoivat kuivua ja kaatua. Luonto muuttui levottomaksi. Ja kun naapurikylissä nähtiin, että Pohjolan suuri talo oli sisältäpäin kylmä ja riitainen, he kokosivat miekkansa ja alkoivat tuijottaa rajan yli huitovia liekkejä silmissään. Pieni, kylmä teko talon sisällä oli muuttunut suureksi, synkäksi pilveksi koko maailman ylle.
Eräänä iltana pieni lapsi, joka asui yhdellä niistä kylmistä nurkista, katsoi ikkunasta ulos pimenevään metsään ja kysyi äidiltään: ”Äiti, miksi taloudenhoitajat tekivät näin? Eivätkö he tienneet?”
Äiti silitti lapsen kylmää poskea ja vastasi hiljaa: ”He tiesivät, lapseni. Mutta he luulivat, että numeroilla voi ostaa oikeutuksen sydämen kylmyydelle. He unohtivat, että kun sammuttaa valon yhdeltä, pimeys lopulta löytää meidät kaikki.”
Lapsi sulki silmänsä ja veti ohuen peiton korvilleen. Ja siinä hiljaisuudessa, huolimatta kylmistä huoneista ja ulkona ulvovasta tuulesta, lapsi päätti pitää pienen toivon kipinän visusti sydämessään – toivon siitä, että jonain päivänä taloon valittaisiin hoitajat, jotka ymmärtäisivät, että mikään talo ei ole pystyssä pitämisen arvoinen, jos sen perustukset on muurattu heikoimpien kyynelillä.
Metsä kohisi ulkona, tähdet syttyivät kylmälle taivaalle, ja maa odotti uutta aamua.
Hyvää yötä.
Eräänä vuonna maahan saapui suuri kuivuus ja hyytävä tuuli, ja taloudenhoitajat kokoontuivat suuren tammen alle pitämään neuvoa. Heidän kädessään oli suuria kirjoja täynnä numeroita.
”Meillä ei ole tarpeeksi puuta pitämään koko taloa lämpimänä”, sanoi vanhin taloudenhoitaja ja katsoi tiukasti numeroitaan. ”Meidän täytyy sammuttaa tuli talon perimmäisistä huoneista. Niistä, joissa asuvat kaikkein heikoimmat, vanhimmat ja ne, joiden kädet ovat väsyneet työnteosta.”
Kylän viisas mies, joka istui tammen juurella, nosti katseensa. ”Mutta jos teette niin, te tiedätte, että he paleltuvat. Te viette heiltä kodin lämmön ja elämänhalun. Eikö meidän pitäisi kerätä polttopuita niiltä, joiden varastot ovat kukkuroillaan?”
”Se ei käy”, vastasit taloudenhoitajat vakavina. ”Jos otamme heiltä, he kantavat puunsa kokonaan pois tästä maasta. Tämä on kipeä valinta, mutta meidän on uhrattava nuo huoneet, jotta suuri talo pysyy pystyssä. Me teemme tämän talon tulevaisuuden tähden.”
Ja niin he tekivät. He sammuttivat tulen perimmäisistä huoneista. He tiesivät tarkkaan, mitä siitä seuraisi, mutta he sulkivat silmänsä inhimilliseltä hädältä ja katsoivat vain kirjojaan.
Mutta kylmyys ei pysynytkään vain noissa suljetuissa huoneissa. Se oli kummallinen, näkymätön voima. Kun pimeys ja epätoivo valtasivat talon perän, talosta katosi jotain näkymätöntä mutta korvaamatonta: sieltä katosi luottamus. Ihmiset alkoivat pelätä toisiaan, katsoa toisiaan karsasti ja kätkeä omia leivänmurujaan.
Samaan aikaan talon ulkopuolella alkoi tapahtua kummia. Koska kukaan ei enää pitänyt huolta yhteisestä metsästä, vaan jokainen yritti vain hyötyä siitä mahdollisimman paljon, puut alkoivat kuivua ja kaatua. Luonto muuttui levottomaksi. Ja kun naapurikylissä nähtiin, että Pohjolan suuri talo oli sisältäpäin kylmä ja riitainen, he kokosivat miekkansa ja alkoivat tuijottaa rajan yli huitovia liekkejä silmissään. Pieni, kylmä teko talon sisällä oli muuttunut suureksi, synkäksi pilveksi koko maailman ylle.
Eräänä iltana pieni lapsi, joka asui yhdellä niistä kylmistä nurkista, katsoi ikkunasta ulos pimenevään metsään ja kysyi äidiltään: ”Äiti, miksi taloudenhoitajat tekivät näin? Eivätkö he tienneet?”
Äiti silitti lapsen kylmää poskea ja vastasi hiljaa: ”He tiesivät, lapseni. Mutta he luulivat, että numeroilla voi ostaa oikeutuksen sydämen kylmyydelle. He unohtivat, että kun sammuttaa valon yhdeltä, pimeys lopulta löytää meidät kaikki.”
Lapsi sulki silmänsä ja veti ohuen peiton korvilleen. Ja siinä hiljaisuudessa, huolimatta kylmistä huoneista ja ulkona ulvovasta tuulesta, lapsi päätti pitää pienen toivon kipinän visusti sydämessään – toivon siitä, että jonain päivänä taloon valittaisiin hoitajat, jotka ymmärtäisivät, että mikään talo ei ole pystyssä pitämisen arvoinen, jos sen perustukset on muurattu heikoimpien kyynelillä.
Metsä kohisi ulkona, tähdet syttyivät kylmälle taivaalle, ja maa odotti uutta aamua.
Hyvää yötä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä ei ole tekoälyn luomaa. Sillä siinä ei ole dynaamisen älyn viisautta. Eikä tule koskaan edes olemaankaan, sillä se on ainostaan mekaanista, sensoorista, "älyä".
Yleensä tarinat ovat viihdyttäviä tai surullisia. Tämä taas oli syvästikin koskettava ja vaikuttava. Selkeästikin oikeasti ajatuksen kans luotu. Mikä oli virkistävää.
Perhepiiriemme jälkikasvut pitävät minusta, poikkeuksettakin jopa. Puhuvat monesti siitä, että minun pitäisi olla Presidenttinsä (käyntikorteissa lukee TJ suomeksi ja toisella puolen President enkuksi ja tuosta sitten syntyi perhepiireissä tuo ideansa).
Mutten en tahdo valtiota johtamaan; pönöttämään paskantärkeänä ja feikkaamaan positiivisuutta, olemaan positivisti kuten sauli, stupido yms WEFnartut kusettaen kansaa minkä talmud-aivipestynä kerkiäisin. Enkä epäsaatananpalvojana sellaiseksi edes kelpaisi/-aa. Loissyöväksi kun pitäisi ensin muuttua, tosiaan. Pintaliitopapukaijaksikin.
Olen tuon vastakohta. Ja tällaisena myös pysyn.
Jotta mainitut nuoremmat sukupolvet saisivat muutakin kuin nykyiset turhake-loissyöpäläisiä valtionjohtoon, tulisi Suomen looseissa oivaltaa, että Suomen lentorata on joukkoitsetuhoinen ja että valtio/kansa tarvitsee empaattista syvällisyyttä, inhimillistä välittämistä ja antisatanistista otetta, edes selviyttäkseen - saatika että vielä menestyäkseen(kin). Heräämisprosessin, jk lienee nyt lähes mahdottomuus, koska ovat aivopesset toinen toisensa itsekkyyden ja kaikkivoipaisuutensa idean normalisointiin.
Näin ollen on lähes mahdotonta, et Suomea johtavis aivopestyjen looseis - tai varsinkaan niitä johtavassa HKIn synagogas - herättäisiinkin, et Kristinuskoon tulee aidostikin nousta just nyt tai tulee hyvinkin rivakasti tos suomalais-/territoriokollektiivin noutaja, lähtö.
Vaan. Jos ko. havahtuminen, herääminen todellisuuteen, tapahtuukin, heidän paris joille itsesuojeluvaisto on se korkein lakinsa, on muutos välitön. Silloin materialisoituu kakistokratian VAPAAEHTOINEN sivuunsiirtyminen reaali-meritokraattien edestä. Tuolloin narsistinen itserakas suorastaan kerjää ihan ketä tahansa neuvomaan/johtamaan itseään, välttääkseen varman kuoleman. Olen itse eri sodissa kokenut tuon, enkä ainoastaan muutamaa krt, vaan kaavamaisenkin toistuvana.
Tokihan tuo vaatii, useimmiten, kaikkein radikaaleimnat olosuhteet. Sen, että kakistokraatti näkee korttitalonsa reaaliaikaisen kaatumisen. Ja sen, kuinka ei aidosti pärjääkään, vaikka eli egoinflaation itsepetokses, että mukamas sokeana / 1-silmäisenä pärjäisi. Tuo intrapersoonallinen muodonmuutos tulee kyllä, mutta koska kyseessä ovat ylpeysjumittavat, niin nk. keskeiset Fibonaccin korjaustasot mitataan valit kollektiivinsa sodassa kaatuneina.
Valit. tuossa setissä lievä korjaustaso alkaa 23.6%sta. Tuota ennen mikään ei ylpeyksiinsätukehtuvia ravistuta. Ennen kun kansallinen WEF-agentuuri on murhatuttanut esim. tukholman profetiassaan tuon ¼san, mikään ei, ennakoivia poikkeussiirtoja vaille siis, muutu. (Ukrainan KIA + WIA & MIA ovat muuten juuri nyt ko. vastustasolla kokonaispopulaatiostaan. Siksi mm. USAkin heistä / lopullisesta häviöstään irtautuu).
Seuraavat tasot ovat
38,2 % Vakiotaso
50,0 % Psykologinen taso
61,8 % Kultainen leikkaus
78,6 % Syvä korjaus
Ja tietysti se 100%. Eli WEFjonestownittumisen sosiologisen imploosion antihuipentuma; suomalaisten totaalisukupuutto.
Eli kyllä valtaosan - kipeästikin jo - kaipaama reaalimuutos manifestoituunee vielä (tai vaihtoehtoisesti reaalisukupuutto korjaa sodamagomorralan). Se on vaan rajuin mahdollinen häviämisprosessi, jossa ylpeusjumittavat älyävät, kumulatiivisestikin enenevis määrin, kuolevansa enemmänkin kuin ainoastaan varmasti, uudessa todellisuudessaan vanhentuneita toimintamallejaan edelleen noudattaessaan.
Poikkeustilanteet taas ovat Suomen laillisuuteennosto Koskimäen & oik.kanslerin toimesta. Eli WEF-maanpetturien massapidätykset, sodanlietsonnoistaan; ja ne pehmeät, pyöreät huoneet syyntakeettomille vajakkipäättäjille. Tai jos lopullista laillista ratkaisua haetaan, niin Jaakkolan käskystä 1989 Romania - ja WEF kakistokratian suorat ceausesculoitukset; jatkuvista erityyppisistä WEFagendansa mukaisista sotatoimistaan omaa kansaa / kansalaisiaan vastaan. Toki on sit myös kansa vs (rappari)virkamafia-sisällissota, äärimmäisinpänä kokonaisratkaisuna, mikäli/kun kansa on todenteolla jo saanut tarpeekseen myrkkypiikki-kansanmurhajistaan.
Eli muutos on Suomenkin maaperällä ilman muuta väistämätön; sillä itse universumi EI ole luonnevikaisten narsisti yms. kakistokraattien luoma, vaan meritokraattisten lakien hallinnoima todellisuus. Kyse on ainoastaan siitä, kuinka monen suomalaisen on kuoltava sitä ennen.
Oma ikävä mutta valistunut arvaukseni on 80-95%tin. Tai 100tin. Mutta Suomen maaperällä miljööt vaihtuvat jk tapauksessa kakistokraattisista meritokraattisiksi. Vaikka tuon toteuttaisivat eskimot; taikka talmudistien arabiafrikaanot, niinee sara sieppeinensä.
Suomalaisen paras selviytymisratkaisu juuri nyt on muuttaa & vaihtaa kansalaisuus muuksi
Meillä on ihan hyvä suunnitelma (lakeja), mutta insinöörit eivät niitä lue ja toteuta (hallinto), ja laadunvalvonnan huone on tyhjä mutta liksa juoksee (lainvalvonta), sitten on vielä ulkoinen akkrediointi (ylimmät lainvalvojat) mutta se vain tuumailee (esittävät käsityksensä tai korkeintaan kiinnittävät huomiota), eikä se mitään muuta.
Markkinataloudessa voi vaihtaa automerkkiä, mutta valtiotieteissä ei voi vaihtaa valtiota. Vai voiko?
Valtio on monopoli, mutta ei mikään estä luomasta vaihtoehtovaltioita, joista kansa voi, demokraattisesti, valita mieluisansa jos nykyinen ei miellytä. Luodaan siis valtio-markkinatalous ja valtioita joista valita.
Niin, ajattele tilannetta jossa voit valita toisen valtion nykyisen geopoliittisen Suomen paikalle.
Miksi tekoäly unohti sadustaan ne ulkopuoliset tunkeutujat, jotka tulivat syömään toisten pöydästä?
Melkoisesti on parantamisen varaa noissa tekoälyn tuotoksissa.
Tuollaisella tökeryydellä määrä vain heikentää laatua.
Aito keskustelu kyllä niillä helposti saadaan tapettua, nehän pystyvät jo kiistelemään keskenään.
Olivat tehneet paljon työtä silti ei ollut puita, näin käy keskitetyissä valtiojohtoisissa hallinnoissa. Kommunismissa.
Vapaassa pohjolassa kaikkilla olisi ollut omat tuvat, ja varaa pitää ne lämpiminä ja vielä varaa tehdä tupa sairaille ja vanhuksille. Ei siinä taloudenhoitajia tarvita.
1 000 000 000 000%sti totta
Ei tarvitakaan mutta taloudenhoitajat päätti ryhtyä vallanhimoisiksi ryöstäjiksi ja laativat lakeja joilla määrättiin kaikki samaan taloon, vietiin pellot, tehtiin niiden pitäminen rangaistavaksi.
Laadittiin lakeja joiden mukaan kuka tahansa ei saanutkaan myydä peltonsa tuotteita vaan taloudenhotajat määräsi kuka saa myydä ja kenelle.
Kuulkaa, kuulkaa!