Ehdotus: puolet valtionveroista vapaaehtoisiksi

Täydet verot maksamalla saa kaikki julkiset palvelut, kuten maksuttoman terveydenhoidon ja vapaan oikeuden käyttää valtion tieverkostoa, ja koulutus on myös ilmaista täyden veron maksavien lapsille. Kelan tuet kuuluvat luonnollisesti myös vain täydet verot maksaville.

Kuka ei niin julkisia palveluja tarvitse, voi valita "kevytverotuksen", jolloin erilaisten julkisten palvelujen käyttö laskutettaisiin erikseen. Pakolliset viranomaistehtävät hallinnosta poliisin ja puolustusvoimien omaisuutta suojeleviin palveluihin kuuluvat myös edullisemman verotusratkaisun piiriin.

Eikös tämä olisi reilu meininki?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ennemminkin syrjäseudulla asuville ja sijaitseville yrityksille verohelpotuksia tai jopa vapautus veroista.

1Äänestä

Eihän pummit mitään veroja maksa.

Äänestä

Vero ei ole kovin tehokasta hyvän tekeväisyyttä, moneen kertaan julkinen sektori ostaa mistä kalliimmalla saa, siis sitä höynäytetään.

ja eihän siinä kumminkaan voi valita, sillä ei ole olemassa vielä sitä vapaata infraa.

Ja kelamiehet saa aina kelatuen, mutta hehän maksavat vähemmän kuin ottavat.

Äänestä

Osa julkisista palveluista voisi olla aivan hyvin maksullisia.

Äänestä

Aloittajan kannattaa muuttaa jenkkeihin. siellä on jo nyt pienemmät verot ja kalliimmat vakuutusmaksut. Jos siellä sairastuu ilman vakuutusta, voi menettää koko omaisuutensa ja joutua muuttamaan kadulle asumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täydet verot maksamalla saa kaikki julkiset palvelut, kuten maksuttoman terveydenhoidon ja vapaan oikeuden käyttää valtion tieverkostoa, ja koulutus on myös ilmaista täyden veron maksavien lapsille. Kelan tuet kuuluvat luonnollisesti myös vain täydet verot maksaville.

Kuka ei niin julkisia palveluja tarvitse, voi valita "kevytverotuksen", jolloin erilaisten julkisten palvelujen käyttö laskutettaisiin erikseen. Pakolliset viranomaistehtävät hallinnosta poliisin ja puolustusvoimien omaisuutta suojeleviin palveluihin kuuluvat myös edullisemman verotusratkaisun piiriin.

Eikös tämä olisi reilu meininki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu