Timo Soini ylistää Liike Nyttiä

Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja politiikan asiantuntija Timo Soini ylistää uusimmassa blogissaan Liike Nyttiä ja Hjallis Harkimoa. Aiemmin hän kehui Vasemmistoliittoa joka ei lähtenyt velkajarruun ja varmisti näin vaalivoittonsa. Myöhemmin Hjallis avasi sanaisan arkkunsa ja ilmoitti puolueensa irtautuvan velkajarrusta. Se oli peliliike se. Ja sitten tuli gallupit. Soini näki tämänkin nimittäin Liike Nyt oli lähtenyt raketin lailla nousuun.

"Ylimielisyys ja aliarviointi ovat saman puun hedelmiä. Ei kannata nauraa tavalliselle ihmiselle, eikä ihmiselle, vaikkei ihan tavallinen olisikaan niin kuin Hjallis Harkimo."
- Timo Soini

"Hjallis voi tehdä Soinit vuodelta 2007. Sain silloin lähes 20.000 ääntä ja koko lista 28.000 ääntä. Nauru loppui silloin ja se loppuu Nyt."
- Timo Soini

Soini harkitsi pitkään Keskustan ehdokkaaksi lähtemistä. Sitten hän ilmoitti - "en lähde". Mutta samalla ilmoitti lähtevänsä eurovaalien ehdokkaaksi.

" Puoluetta en ole vielä valinnut. Suunnan muutos politiikassa on aina mahdollista"
- Timo Soini

"Jos käy suviseuroissa ja seuraavana päivänä pridessä niin eihän sellaista kukaan äänestä"
- Timo Soini
28118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Timo Soini on vain yksi ihminen, hän ei voi puhua kaikkien puolesta.
Arvostan Kaikkosen sydämen sivistystä kun hän hyväksyy ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Lestadiolaiset, sukupuolivähemmistöjen edustajat. Kaikki ovat ihmisiä eivätkä he tarvitse Soinin luokittelua saadakseen elää sellaista elämää kuin haluavat

Äänestä
  • Liike Nyt aivan turha puolue!!!! Emme tarvitse tuollaista puoluetta ,jossa istuu vain puolueen perustaja edustajana!!

    Entiset puolueet riittää oikein hyvin, tuollaiset sotkee vaoin asioita!!

    Äänestä

aikooko soini liike nytin ehdokkaaksi 🤣

Äänestä
  • Johonkin hän on nyt työntymässä! Mikä puolue mahtaa hänet huolia??????

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Johonkin hän on nyt työntymässä! Mikä puolue mahtaa hänet huolia??????

    Ketä kiinnostaa, mitä Soini sanoo?
    No niin, sehän on tietysti Ap, jota kiinnostaa. Jos Ap ei jauha Purrasta, Tynkkysestä, Bergholmista, Vigeliuksesta tai ylipäätään persuista, niin täytyyhän tämän Suomi24:n riesan ottaa Soini välillä esille.

    Äänestä

Ja sitten, mitä se kuuluu Perussuomalaiset palstalle ?

Äänestä

Asiaa Soini päästelee...

Äänestä

Soini taitaa jonniinverran ärsyttää persuja?

1Äänestä
  • Miksi ? Ei liity enää mitenkään Perussuomalaisiin, mutta palstahäirikkönä et vaan tajua asiaa, ettei kuulu tänne Soinin sekoilut.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi ? Ei liity enää mitenkään Perussuomalaisiin, mutta palstahäirikkönä et vaan tajua asiaa, ettei kuulu tänne Soinin sekoilut.

    Isä-Timl ei oikein piittaa vornastelusta ja tynkkystelystä...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Isä-Timl ei oikein piittaa vornastelusta ja tynkkystelystä...

    Se on täysin merkityksetöntä mitä Timo, tai mitä Timo ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Isä-Timl ei oikein piittaa vornastelusta ja tynkkystelystä...

    Niin, hyppi seinille kun känniääliö Hakkarainen lensi pihalle puolueesta sen jälkeen kun sitä kerjäämällä kerjäsi maalittamalla puoluejohtoa valtamedioiden etusivuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi ? Ei liity enää mitenkään Perussuomalaisiin, mutta palstahäirikkönä et vaan tajua asiaa, ettei kuulu tänne Soinin sekoilut.

    Sinä ap auot taas päätä viesteille jotka olet kirjoittanut itse. Turvautuen sensuuriin kun sitä häiritään..

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Se on täysin merkityksetöntä mitä Timo, tai mitä Timo ei.

    Vain sillä on merkitystä että Soini sinisineen on ulkona politiikasta ja sillä, ettei Halla persut istuisi hallituksessa ilman Soinia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vain sillä on merkitystä että Soini sinisineen on ulkona politiikasta ja sillä, ettei Halla persut istuisi hallituksessa ilman Soinia.

    Soinista huolimatta !

    Äänestä

On tämä sopeutumisrahalla loisiva hillotolppapakolainen persujen pettäjä koominen tapaus ylistäessään taas tahoja jotka menestyy politiikassa viljelemällä vaalien alla lupauksia joita eivät edes aio toteuttaa hallitukseen päästessään vaalien jälkeen. Mikä nolointa tunnustautuen harrastaneensa aikoinaan samaa itseihailuineen mille ei voi nauraa sen ampuessa niin raskaasti yli.

Äänestä

Soini lähtee ojentamaan rysselin herroja seuraavissa eurovaaleissa.

Äänestä
  • Ainoa asia mitä "MISSÄ EU SIELLÄ ONGELMA" soini on aikaansaanut EU:n suhteen on se, että sai hyväksikäytettyä Hakkaraista ja Katajaa meppipaikkojen viemisessä Halla persuilta. Minkä jälkeen iloitsi avoimesti sitä, kuinka vassarit jytkytti eurovaaleissa ja sitä, kuinka persuille ne meni päin vttua. Kiitos mm. edellämainittujen omaan pesään paskovien Soinistien.

    Äänestä

" Puoluetta en ole vielä valinnut. Suunnan muutos politiikassa on aina mahdollista"

Mitä Soini edellisellä tarkoittaa on se, että hänelle on yksi ja saatanan sama minkä puolueen ehdokkaana hän pyrkii takaisin hillotolpalle. Kunhan kyseessä on vain puolue minkä ehdokkaana hänellä on mahdollisuus päästä takaisin hillotolpalle. Pupun TAAS mennessä pöksyyn eduskuntavaalien suhteen ilman uskallusta mittauttaa kannatustaan mitä ei ole.

Äänestä
  • tungitko sormen isäsi prsesilmään ja kuiskasit hänen korvaansa "nasu haluaa suklaata"?

    1Äänestä

  • Timolla on yllättävän kovakin kannatus. Tämä mamuvyöry jonka persut hyväksyy viluttaa persujen äänestäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    tungitko sormen isäsi prsesilmään ja kuiskasit hänen korvaansa "nasu haluaa suklaata"?

    Titityttääkö, puuppaako vai kouvaako pervoluotsi ap?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Titityttääkö, puuppaako vai kouvaako pervoluotsi ap?

    Et ole mölyparka vielä uskaltanut tunnustaa että olet äänestänyt soinia monta kertaa.
    Miksi oikein petit soinin?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Titityttääkö, puuppaako vai kouvaako pervoluotsi ap?

    miksi kuiskutit isäsi korvaan lapsen äänellä... hyi hlvetti

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    miksi kuiskutit isäsi korvaan lapsen äänellä... hyi hlvetti

    Miksi sinun pitää kirjoittaa jokaiseen viestiketjuun pervoviestejä isääsi liittyen?

    Äänestä

  • Ei ole kyse siitä ettei kannatusta löydy, 20 000 ääntä, se on vahva kansan mandaatti. Kansan syvät rivtit.

    Äänestä

Se voi liike nyt yllättää vaaleissa...

Äänestä

Harkimo on niitä harvoja joka pystyy ajattelemaan ns maalaisjärjellä, tässä hyvä esimerkki siitä:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/hjallis-harkimo/
Ministerit eivät ymmärrä bisneksestä yhtään mitään
Ei tarvitse ihmetellä, että Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen. Ministereillä ei ole kokemusta eivätkä he ymmärrä liiketoiminnasta tai bisneksestä yhtään mitään.
Katsokaa nyt vaikka mitä he ehdottavat vesilaitosten omistuksesta.
Hallituksen esitys vesihuoltolain muuttamisesta kääntyy täysin päinvastaiseksi kuin pitäisi. Vesilaitokset pitää säilyttää täysin julkisessa omistuksessa myös turvallisuuden ja huoltovarmuuden puolesta.
Esityksen läpimeno tarkoittaisi sitä, että 49 prosenttia voisi siirtyä sijoittajien haltuun. Ministerit eikä koko hallitus ymmärrä sitä, että sijoittaja hakee sijoitukselleen aina parempaa tuottoa kuin esimerkiksi lainan korko. Omistuksen rajaaminen 49 prosenttiin ei suojaa yhtään mitään, kun vasta yhtiön osakassopimus määrittelee millaista liiketoimintaa yhtiö tulee tekemään. Ja tämän maksaa aina kuluttaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja politiikan asiantuntija Timo Soini ylistää uusimmassa blogissaan Liike Nyttiä ja Hjallis Harkimoa. Aiemmin hän kehui Vasemmistoliittoa joka ei lähtenyt velkajarruun ja varmisti näin vaalivoittonsa. Myöhemmin Hjallis avasi sanaisan arkkunsa ja ilmoitti puolueensa irtautuvan velkajarrusta. Se oli peliliike se. Ja sitten tuli gallupit. Soini näki tämänkin nimittäin Liike Nyt oli lähtenyt raketin lailla nousuun.

"Ylimielisyys ja aliarviointi ovat saman puun hedelmiä. Ei kannata nauraa tavalliselle ihmiselle, eikä ihmiselle, vaikkei ihan tavallinen olisikaan niin kuin Hjallis Harkimo."
- Timo Soini

"Hjallis voi tehdä Soinit vuodelta 2007. Sain silloin lähes 20.000 ääntä ja koko lista 28.000 ääntä. Nauru loppui silloin ja se loppuu Nyt."
- Timo Soini

Soini harkitsi pitkään Keskustan ehdokkaaksi lähtemistä. Sitten hän ilmoitti - "en lähde". Mutta samalla ilmoitti lähtevänsä eurovaalien ehdokkaaksi.

" Puoluetta en ole vielä valinnut. Suunnan muutos politiikassa on aina mahdollista"
- Timo Soini

"Jos käy suviseuroissa ja seuraavana päivänä pridessä niin eihän sellaista kukaan äänestä"
- Timo Soini

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu