Puolustan suomalaisten oikeutta turvallisuuteen sekä hyvinvointiin omassa maassaan. Sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Suomi tarvitsee ulkomaalaisia osaajia, opiskelijoita ja investointeja.
Työperäinen maahanmuutto on Suomelle tärkeää.
Ongelmia suomalaisten hyvinvoinnille ja turvallisuudelle aiheuttaa humanitaarinen maahanmuutto.
Humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen on tullut lähinnä nuoria muslimimiehiä konfliktialueilta. Turvapaikan tarpeen ohella olisi kaikkien osapuolten etuna ollut selvittää myös tulijoiden soveltuvuus suomalaiseen yhteiskuntaan.
Olemme Ruotsin tiellä ja sitä tietä ei yksikään isänmaallinen suomalainen halua kulkea.
Suomessa puhutaan väärin kotouttamisen ongelmista, kun oikeasti pitää puhua kotoutumisen ongelmista.
Humanitaarinen maahanmuutto, jossa maahamme saapuu edellä kuvaamani taustat omaavia henkilöitä, aiheuttaa Suomessa rikollisuutta, naisten alistamista, sosiaalitukien kasvua, työttömyyttä, vähätuloisuutta, rinnakkaisyhteiskunnan syntyä, vallitsevan lain ohittavan sharia-lain yleistymistä, katujengien syntyä jne. Kaikki edellä luettelemani tiedot ovat todennettavissa.
Olen vaihtanut ajatuksia aiheesta lukuisten eri alojen turvallisuusalan ammattilaisten kanssa. He kohtaavat päivittäin edellä kuvaamani ongelmat, mutta kertovat totuuden vain luottamuksellisissa kahdenvälisissä keskusteluissa. Totuuden kertominen julkisesti näet saisi tietyt piirit leimaamaan heidät rasisteiksi. Suomen kansa ansaitsisi kuulla myös nämä totuudet.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Persut on ainoa järkipuolue, kun puhutaan maahanmuutosta, turvapaikan hausta, pakolaisista jne.
Kiitos Purra ja Perussuomalaiset! 🇫🇮
A-studiossa tänään em. aiheesta!
Kannattaa katsoa!
Toivottavasti saadaan hyvä keskustelu, ainakin nämä huutajat ja päällepuhujat puuttuvat (esim. Virta, Razmyar, Tuppurainen,Kiuru jne).
Pysytään faktoissa ja uskalletaan puhua asioista ilman pelkoa rasismi syyttelystä!
Nyt saatan jopa kuunnella A-studion kun siellä on 2 viisasta (Rantanen ja Kaleva) ja vasemmistosta mies, joka osaa paremmin käyttäytyä kun SDPn naiset.
Ranskan talous kuralla:
Voisiko se talous olla kuralla sen takia, että maan väestöstä yli 10% on maahanmuuttajia, joista suurin osa tuottaa valtion kassaan vain hyvin vähän jos ollenkaan?
Aikamiehet siellä rikkovat kirkkoja, sytyttävät tulipaloja, varastavat kauppoja ym ym. Joten syy on lähiöistä tulleissa miehissä!! Ei niissä videoissa näy yhtäkään tyttöä saati nuorta naista.
Ihmetyttää sekin, kun kaikkialla halutaan noudattaa sukupuolikiintiöitä, miksi näistä tulijoista 70% on miespuolisia. Samoin voisi ottaa käyttöön maakohtaiset kiintiöt ja lopettaa maahantulo kokonaan maista, joiden kansalaiset ovat yliedustettuina jo tulleiden joukossa.
Koko YK:n pakolaissopimus pitäisi päivittää vastaamaan nykyaikaa. Maailma on muuttunut 80 vuodessa.
Linkola jo kertoi:
”Mikä on humanitääristä ? Onko se että ihmismassa on ylittänyt tuplaten mitä pallo elättää ihmisväestöä. Onko lajin omalta kannalta järkevää ettei tätä tuatantoa saada rajoitettua mitenkään.
Tutkijat ihmettelee miksi tyhmyys lisääntyy maapallolla, minä en. Syitä on tietysti monia, yksi evoluutio. Lajin itsensä kannalta selviytymisen ehto on väestön vähentyminen.
Maapallon kannalta paras olisi tämän lajin häviäminen. Jos vaa’an toisessa puntarissa on humaanitäärisyys, niin kenen on vastuullisuus, jos ihmisiä tuotetaan olosuhteisiin, joissa ei ole lajilla selviytymisen edellytyksiä tuotetulle väestölle? Miksi rajoittaa tuotantoa, kun sitä voi lähettää eteenpäin ja tällä kauppatavaralla voi lisätä hallinnon omaisuutta. Ihme, että edes Vihreät eivöt tätä tajua!”
Ilmainen ehkäisy, jonka YK järjestää, on ainoa ratkaisu!
Olen usein ihmetellyt, erityisesti Marinin hallituksen aikana kun ”Suomen ja suomalaisten maine” oli kovin usein perustelu monelle sellaiselle päätökselle, joka ei todellisuudessa edistänyt meidän yhteiskuntaa millään tavalla, usein vaikutus oli päinvastainen.
Ihmettelin siis usein että mitä se ”maine ” todellisuudessa on? Voiko sitä syödä tai voiko sillä maksaa sähkölaskun tai ostaa vaatteita? Lopputulema oli se, että kyllä voi… mutta emme me suomalaiset vaan kaikki muut kansat johon meidän rahaa on lähetetty ja lähetetään edelleenkin vielä liikaa…
Ranskasta on jo uutisoitu, että mellakointiin osallistuu myös äärivasemmistolaisia ja erilaisia nuorisoporukoita=(lähiönuoria😅toimittajien uusi kiertoilmaisu maahanmuuttajista). Miksi näistä nuorisoporukoista ei kerrota tarkemmin, keitä he ovat ja mikä heidän osuutensa mellakointiin on? Mitä halutaan pimittää ja miksi?
On vaikea uskoa, että tavalliset lukiolaiset olisivat kaiken nähdyn väkivallan ja tuhoamisen takana. Jos näin todella on, niin Ranskassa on kyllä rima matalalla sen suhteen, millaisella älykkyysosamäärällä lukioon pääsee.
Nyt kannattaisi laittaa vähän valoja päälle siellä Ylessä ja erottaa toisistaan rauhanomaiset mielenosoittajat ja ne, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen mellakoidakseen.
Sen nyt luulisi jokaisen ymmärtävän, ettei paikkojen hajottaminen ja miljoonavahinkojen aiheuttaminen, vieläpä usein täysin sivullisten yrittäjien kustannuksella, ainakaan paranna opiskelijoiden asemaa tai ratkaise heidän ongelmiaan. Päinvastoin, tällainen toiminta aiheuttaa lisää taloudellisia menetyksiä ja epävarmuutta yhteiskuntaan, jonka ongelmia mielenosoituksilla väitetään haluttavan korjata.
French journalist Paul Amar said, “They came prepared. They had the addresses of town halls. They had addresses of Jewish shop owners.” In Marseille, all the Jewish-owned shops were vandalized and burned, while the Muslim-owned ones weren’t. It’s not a puzzle.
Kylmäävää! Eikä rasistinen ja antisemitistinen, vasemmistolainen Yle tule hiiskumaan tästä.
Tässä vastuulliset, joille voi antaa palautetta:
https://yle.fi/a/20-10009143
Ihmetellä saa miksi Suomen demari-, Vihreät-, ja vasuri-mepit sekä tietysti tämä "punavihreä" Sirpa äänestivät islamismin eli poliittisen islamin puolesta EU-äänestyksessä. Onneksi jäivät selvään Venäjä-ja Islam-mieliseen vähemmistöön äänestyksessä.
Burkat päälle noille!
Ongelmia aiheuttaa rikolliset ja rikoksiin taipuvaiset yksilöt. Heitä harvoin tulee työperäisen maahanmuuton vuoksi, vaan muiden syiden vuoksi, esim juuri humanitäärisen maahanmuuton mukana. Itse humanitäärinen maahanmuuttokaan ei tietenkään ole syy eikä suosi rikollista tai epämääräistä maahanmuuttoa.
Humanitaariseen maahanmuuttoon luetaan yleensä:
• Turvapaikanhakijat, joille on myönnetty turvapaikka tai toissijaista suojelua.
• Kiintiöpakolaiset, jotka on valittu uudelleensijoitettaviksi yhteistyössä esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa.
• Tilapäistä suojelua saavat, kuten Ukrainasta sotaa paenneet henkilöt.
• Perheenyhdistämisen kautta saapuvat, joiden perheenjäsenellä on suojeluasema.
Vaikea ajatella niinkään, että em porukassa monetkaan maahan pääsevät ja oleskeluluvan saaneet ovat alusta lähtien olleet sillä mielin, että aloitanpa heti rikoksilla, kun olen saanut oleskeluluvan ja päässyt maahan. Sitä en epäile, etteikö heitäkin voisi olla. Olisihan erikoista, jos joukossa olisi vain nk ”pyhimyksiä”.
Eihän suomalaiset maahanmuuttajatkaan Ruotsissa, kun nyt Ruotsin otit esille, hetikään kaikki pysyneet lain oikealla puolella, vaan loistivat rikostilastoissa ihan kärkisijoille, kun tilastoja luetaan siten kuin täälläkin yleensä luetaan. Suomalaisena on vaikea uskoa, että olemme kansakuntana sellainen kuin Ruotsin rikostilastot erityisesti 60-80 -luvulla ja myöhemminkin osoittivat.
Voikin kysyä, miksi aina ja kaikkialla heikoimmassa asemassa olevien ryhmien rikollisuus on keskimääräistä suurempaa. Riippumatta kansallisuuksista.
Just!