Vuosia kestävä vainoaminen alkamassa suomen ruokatuotantoa ja alkutuottajia kohtaan.
Alat ovat heikosti kannattavia ja tiukasti jo Eu valvonnan piirissä, joten kyseessä on lähinnä poliittisesti ohjattu vaino alan yrittäjiä kohtaan.
Valtion menojen paikkaukseen ei aloilta joissa liikkuu jo muutenkin heikosti pääomia saada vainoamalla muuta kuin vahinkoa aikaiseksi.
Tämä lienee toimien päätarkoitus.
Suomalainen jo mielisairaudeksi luokiteltava kateus on kaiken tämän hölmön näpertelyn takana.
Verotuloja ei tule lisää näillä tarkastuksilla ,päinvastoin kuluja valtiolle.
Verottajan kuuluu olla tasapuolinen ja rehti toimija, eikä selvästi poliittisesti ohjattu jopa vainoamisen merkit omaava toimija.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Marx ja kumppanit ovat vasemmistolaisten pyhä opus. Edelleen lehteilevät homeelta pölyäviä sivuja kuin uskikset Raamattujaan. On riistoporvaria on eliittiä on köyhää orjakansaa. Valtavalla varmuudella.
Vaikka aika on toinen ja ajassa toiset haasteet, ei vasemmistolainen löydä kuin muinaisteorioita. Koulutus ei riitä, ja toisaalta kannatus on paljon kiinni kouluttamattomissa.
Ilmastonmuutoksella ja muka "köyhän" asialla vassut tiedottaa.
nää tuo tänne jotain etanoita mitkä täällä kasva työkkärin korvauksella elää