Kremliltä jälleen kutsu Zelenskyille

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on tervetullut Moskovaan neuvotteluihin, Vladimir Putinin avustaja Juri Ušakov sanoi Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan.

Ušakov kertoi asiasta sen jälkeen, kun Putin oli puhunut puhelimessa tasavallan presidentin Alexander Stubbin ja Norjan pääministerin Jonas Gahr Støren kanssa.

Ušakovin mukaan Stubb ja Støre kertoivat Putinille ”Zelenskyin aktiivisesta kiinnostuksesta kahdenväliseen tapaamiseen”.

– Jos Zelenskyi todella haluaa keskustella kasvotusten, tulkoon hän Moskovaan, missä hänelle taataan kaikki tarvittavat varotoimet, myös turvallisuuden osalta, Ušakov sanoi.

Kreml on esittänyt saman kutsun aiemminkin.

Zelenskyi puolestaan on toistuvasti kertonut olevansa valmis tapaamaan Putinin, ja on myös ehdottanut, että tämä tulisi Kiovaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Zelenskyin ja Putinin välinen tapaaminen järjestetään hyvin pian.
30105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tuskin Zelenskyy uskaltaa Moskovaan lähteä neuvottelemaan rauhasta.

Äänestä
  • Ja bunkkeripappako uskaltautuu Kiovaan 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja bunkkeripappako uskaltautuu Kiovaan 🤣

    Kiovan korruptiohallinto ei kykene järjestämään korkean tason neuvotteluja pommisuojissaan. Sielä haisoo viemäriltä.

    Äänestä

  • Zelenskyin ei pidä mennä Moskovaan Neuvottelemaan! Hänet varmaan myrkytetään vaivihkaa siellä, kuten monelle muullekin on käynyt niin
    siellä!

    Olihan Putinin kätyrit yrittäneet tappaa Zelenskyitä sodan alkuvaiheessa, mutta eivät onneksi onnistuneet pääsemään niin lähelle, että olisivat voineet myrkyttää hänet!

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kiovan korruptiohallinto ei kykene järjestämään korkean tason neuvotteluja pommisuojissaan. Sielä haisoo viemäriltä.

    Kyllä siellä on eurooppalaisia valtiomiehiä käynyt useita ja hyvin ovat pystyneet hoitamaan vieraansa ryssän törkeästä tuhotyöstä huolimatta!

    Tuo Putinin joukkojen tuhotyö Ukrainassa on niin roistomaista, että ei sivistyneessä Euroopassa ymmärretä moista tuhoa ja tappamista!
    Mikään uu valtio Euroopassa ei moiseen ryhtyisi j varsinkin sukulaiskansan maa! On siinä ihmettelemistä kerrakseen! Onko tuo Putinin Venäjä edes sivistynyt valtio???? Ei oikein siltä vaikuta, roistomaisuus on säilynyt Venäjällä ja niinhän siellä muutenkin tapetaan ihmisiä kuin tyhjää vaan!!

    1Äänestä

  • Tuskin Zelenskyy uskaltaa Moskovaan lähteä neuvottelemaan rauhasta.

    Sama pätee Putiniin ei astu Bunkkeristaan metriäkään....Kansainvälinen Pidätysmääräys!

    1Äänestä

  • Venäjän keskeisimpiin sotatavoitteisiin kuuluu Ukrainan johdon toimittaminen "oikeuteen", joten on täysin selvää mitä "tarvittavat varotoimet myös turvallisuuden osalta" tarkoittavat.

    1Äänestä

Menisi Putin nyt ihan yksin Kiovaan neuvotteluihin.

1Äänestä

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Zelenskyin ja Putinin välinen tapaaminen järjestetään hyvin pian."

Hahhah. Ei Putin Kalsarimyrkyttäjä uskalla kohdata Zelenskyitä kasvokkain.

1Äänestä
  • LOL.

    Äitiskö sano?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    LOL.

    Äitiskö sano?

    Kuka se tämä fiksu veikkonen on, joka aina äidin vetäisee tänne! Hänellä on varmaan itsellään oikein vahva mielipiteinen äiti, joka pitää tuo viestittäjän HERRAN nuhteessa!!

    HAH; HAH,HAH,HAHAH!!!!!

    2Äänestä

  • Hahhah. Ei Putin Kalsarimyrkyttäjä uskalla kohdata Zelenskyitä kasvokkain.

    Putinilla varaa matkustella mihinkään-KANSAINVÄLINEN PIDÄTYSMÄÄRÄYS!

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    LOL.

    Äitiskö sano?

    Eikun sun. Kun oltiin yhdessä lepäämässä kanapeessa.

    Äänestä

Mielestäni sopiva paikka tapaamiselle ja neuvotteluille on Siperia.

Äänestä
  • Kansainvälinen avaruusasema oisi sopivin.

    Äänestä

Kuka hullu lähtee kokemaan Imre Nagyn kohtaloa.

1Äänestä
  • Juu, kannattaa miettiä muutaman kerran, että onko turvallista tavata PUTINIA yleensä missään!????????? Kyllä siinä tapaamisessa joku myrkkypaukku ujutetaan tarjottavaan juomaan tai ruokaan!

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Juu, kannattaa miettiä muutaman kerran, että onko turvallista tavata PUTINIA yleensä missään!????????? Kyllä siinä tapaamisessa joku myrkkypaukku ujutetaan tarjottavaan juomaan tai ruokaan!

    Katse ja hengityskin tappaa. Gorgon tyyliin.

    Äänestä

Tulkoon Putin Kiovaan.

1Äänestä

Jaahas, olisi suurin virhe, Zelenski pidätettäisiin heti kentällä.

Äänestä
  • Ei varmaankan. Vaan.
    Moskovan kentällä olisi vastassa Puutin, kun presidentti Zelenskyi kävelisi punaistamattoa pitkin vastaan. Torvisoittokunta Stuppin määräyksestä soittaisi porilastenmarssia. Rols Royce odottasi ja matka jattkuisi kremliin neuvotteluihin rauhasta.

    Äänestä

  • Putinin tuntien todennäköistä.

    1Äänestä

  • Jaahas, olisi suurin virhe, Zelenski pidätettäisiin heti kentällä.

    Vaikka ole mitään Kansainvälistä Pidätysmääräystä! Ihan sama kenen tahansa Diplomaatin kohdalla Ryssä syyn keksii passittaa Siperiaan! Poliittisia vankeja tarpeeksi löytyy kyllä "lyhyet tuomiot" 10-20 Vuotta!

    Äänestä

  • Valkovenäjän tyyliin. Saatiin näyttö vasallivaltiosta hiljattain.

    Äänestä

>Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on tervetullut Moskovaan neuvotteluihin, Vladimir Putinin avustaja Juri Ušakov sanoi Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan.
>Moskovaan
😂😂😂😂
Kuka noita vitun ryssiä ottaa ees etäisesti todesta.

1Äänestä

Putinilla on kova hinku tappaa Zeleskyi . Putin itse on kansanmurhaaja ja sotarikollinen. Putin voisi mennä keskustelee Brysseliin toisten valtioden päämiesten kanssa?. Siellä voitaisiin suullisesti ratkoa ongelmia, ei tarvitsisi soitella kenenkään.

1Äänestä
  • Putinilla on kova hinku tappaa Zeleskyi . Putin itse on kansanmurhaaja ja sotarikollinen. Putin voisi mennä keskustelee Brysseliin toisten valtioden päämiesten kanssa?. Siellä voitaisiin suullisesti ratkoa ongelmia, ei tarvitsisi soitella kenenkään.

    KANSAINVÄLINEN PIDÄTYSMÄÄRÄYS! Aika paha matkustella ehtiikö edes perille Kone ammutaan alas ei tarvita enää pidätysmääräyksiä! Ei sitten edes Haagia kiinnosta kuunnella kääpiön potaskaa!

    1Äänestä

Putin on ihan yhtä tervetullut Kiovaan. Tosiasiassa Putin ei halua tavata.

1Äänestä
  • Putin on ihan yhtä tervetullut Kiovaan. Tosiasiassa Putin ei halua tavata pelkää henkensä edestä jo nytkin astu Bunkkeristaan Metriäkään....ulos!

    Alaskassakin oli joku Putler-Pelle


    'Putinin kaksoisolentona Alaskassa'? Villit salaliittoteoriat saavat puheen, hänen pituudestaan eleisiin...

    https://www.youtube.com/watch?v=AHy88URfzBE

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Putin on ihan yhtä tervetullut Kiovaan. Tosiasiassa Putin ei halua tavata pelkää henkensä edestä jo nytkin astu Bunkkeristaan Metriäkään....ulos!

    Alaskassakin oli joku Putler-Pelle


    'Putinin kaksoisolentona Alaskassa'? Villit salaliittoteoriat saavat puheen, hänen pituudestaan eleisiin...

    https://www.youtube.com/watch?v=AHy88URfzBE

    Mene kiireesti hoitoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on tervetullut Moskovaan neuvotteluihin, Vladimir Putinin avustaja Juri Ušakov sanoi Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan.

Ušakov kertoi asiasta sen jälkeen, kun Putin oli puhunut puhelimessa tasavallan presidentin Alexander Stubbin ja Norjan pääministerin Jonas Gahr Støren kanssa.

Ušakovin mukaan Stubb ja Støre kertoivat Putinille ”Zelenskyin aktiivisesta kiinnostuksesta kahdenväliseen tapaamiseen”.

– Jos Zelenskyi todella haluaa keskustella kasvotusten, tulkoon hän Moskovaan, missä hänelle taataan kaikki tarvittavat varotoimet, myös turvallisuuden osalta, Ušakov sanoi.

Kreml on esittänyt saman kutsun aiemminkin.

Zelenskyi puolestaan on toistuvasti kertonut olevansa valmis tapaamaan Putinin, ja on myös ehdottanut, että tämä tulisi Kiovaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Zelenskyin ja Putinin välinen tapaaminen järjestetään hyvin pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu