Kenen luvalla Data keskukset ovat tulleet Suomeen?

Onko Suomi vapaata riistaa ,näille laitoksille.
Ei edes mitään rekisteriä ole data keskuksista!
Millaisia virkamiehiä meillä oikein on ?
Ei valvontaa !On käsittämätöntä Suomen ja Suomalaisten asioiden hoito.
Suomi on Suomalaisten maa jota kansanedustajien ja ministerien on puolustettava aina ensimmäisenä.
Ei ole vihreitäkään kiinnostanut yhtään data keskusten ,ympäristön tuhoaminen.
Suomalaisten rahoja tuhlataan Ukrainaan viidettä vuotta.
Onneksi Ranska saa maahan johdon joka lopettaa Ukrainan tukemisen.
Meillä ei maan johtoa kiinnosta ihmisten hyvinvointi ,esimerkkinä Päijät Hämeen ,maan suurimmat huumekuolemat.
On rajusti vähennetty hoitoon pääsyä !
Suomen tuhoisin hallitus ja maan johto!
Emme ole ansainneet näitä!
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hinta on liian matala jos olemme näin houkutteleva maa datakeskusten sijoituspaikaksi.

Hinta ylös niin saamme ne parhaat datakeskushankkeet Suomeen ja muut halpahankkeet voivat mennä Venäjälle ja pohjois-Koreaan.

Äänestä

Kun päättäjät salli huumekauppiaiden vapaan saapumisen laumoittain suomeen vuonna 2015 niin siitä jo saattoi päätellä että he haluaa paljon huumekuolemia.
Satanistit palvoo saatanaa ja tekee sen halujen mukaan, tottelevat jumalaansa.

Mutta heille on tuomiopäivä jo määrätty kalenteriin.

Äänestä

Puolustusministeri panostaa avaruuteen samalla kun maanpäälle saapuu sata vakoilukeskusta.

Äänestä

"Kenen luvalla Data keskukset ovat tulleet Suomeen?"

Datakeskukset olivat edellisen hallituksen yksi keskeisimmistä VIHREÄN SIIRTYMÄN INVESTOINNEISTA, joita Suomeen alettiin tuolloin haalimaan.

Äänestä

"On rajusti vähennetty hoitoon pääsyä !
Suomen tuhoisin hallitus ja maan johto!
Emme ole ansainneet näitä!"

Silti he vaan pystyvät, vaikkakin nyt opositiosta, vaikuttamaan maamme asioiden hoitoon todella haitallisesti!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko Suomi vapaata riistaa ,näille laitoksille.
Ei edes mitään rekisteriä ole data keskuksista!
Millaisia virkamiehiä meillä oikein on ?
Ei valvontaa !On käsittämätöntä Suomen ja Suomalaisten asioiden hoito.
Suomi on Suomalaisten maa jota kansanedustajien ja ministerien on puolustettava aina ensimmäisenä.
Ei ole vihreitäkään kiinnostanut yhtään data keskusten ,ympäristön tuhoaminen.
Suomalaisten rahoja tuhlataan Ukrainaan viidettä vuotta.
Onneksi Ranska saa maahan johdon joka lopettaa Ukrainan tukemisen.
Meillä ei maan johtoa kiinnosta ihmisten hyvinvointi ,esimerkkinä Päijät Hämeen ,maan suurimmat huumekuolemat.
On rajusti vähennetty hoitoon pääsyä !
Suomen tuhoisin hallitus ja maan johto!
Emme ole ansainneet näitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu