Paavalin kirjeet

Paavalin kirjeet

Paavalin kuoleman jälkeen hänen perinteensä säilyi seurakunnissa, ja hänen kirjeensä saivat jatkuvasti uusia lukijoita. Ajan kuluessa huomattiin, että Paavalin kirjeiden sisällöt eivät enää vastanneet seurakuntien uusiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Paavalin kuoleman jälkeen seurakunnat olivat vakiinnuttaneet asemansa ja kristinusko oli etääntynyt yhä enemmän juutalaisista juuristaan.[2]

Muuttuneet olosuhteet vaativat lisäopastusta, niinpä Paavalin nimissä laadittiin uusia teoksia. Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi (antiikin kreikan sanasta ’deuteros’, lit. ’toinen’; sittemmin myös ’toissijainen’ ja ’jatke’). Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidosta historiallisesta tekstistä. Sitä luettiin, mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[2]

Paavalin kirjeistä kuutta pidetään Paavalin koulukunnan kirjallisuutena. Suurin yksimielisyys vallitsee neljästä kirjeestä:[2]
1751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaikki Paavalin 13 kirjettä antavat ymmärtää olevansa itse Paavalin kirjoittamia. Tekstien jakaminen aitoihin ja Paavalin jälkeisiin on suoritettu vertaamalla oppia, kirjoittamistyyliä, kirjoittajan tilannetta ja seurakunnan tilannetta.

Äänestä
  • Aikalailla vastuutonta touhua.

    Äänestä

Rauhaa!

Kaikki ne samalta mieheltä ovat. Ainoastaan Heprealaiskirje herättää kummastusta. Se onkin saatu suurena ilmestyksenä tai sitten se on lähetetty Paavalin kuoleman jälkeen Jumalalta tai Paratiisista.

Ei ole mielessäni kyllä ketään toista jolla olisi niin suuri ero kirjoitustyylissä kuin mitä Paavalin Heprealaiskirje on muihin kirjeisiin nähden. Se on erikoislaatuinen kirje.

Äänestä
  • Suurin osa Paavalin kirjoittamaksi väitettyjä kirjeitä on kirjoitettu paljon Paavalin kuoleman jälkeen.

    Paha äkkikuolema Roomassa. Ei siihen liittynyt mitään armoa.

    1Äänestä

Paavali oli taitava valehtelija.

Room. 3:7

Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

1Äänestä
  • Paavalin kirkastama totuus kihahtaakin helposti päähän, jos sitä ei laimenna Jeesuksen omilla opetuksilla.

    1Äänestä

Alkuperäiset esiin, muutoin valetta.

Äänestä
  • Alkuperäisiä papereita ja kirjakääröjä piilotellaan arkistoissa ja museoissa, muuten ne virheet tulisi julkiseksi.

    -92 käännös on paras, koska siellä viitetiedoissa paljastetaan aikaisempien käännösten törkeimpiä virheitä ja lisäyksiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Alkuperäisiä papereita ja kirjakääröjä piilotellaan arkistoissa ja museoissa, muuten ne virheet tulisi julkiseksi.

    -92 käännös on paras, koska siellä viitetiedoissa paljastetaan aikaisempien käännösten törkeimpiä virheitä ja lisäyksiä.

    Esim. hoviherran uskontunnustus ennen kastetta on törkeä lisäys baptistien vaatimuksesta.

    Apt.8
    36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"

    37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

    38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

    Äänestä

Ei ole uskon kannalta kovin kannattavaa tehdä Jumalan sanasta arpapeliä, mikä totta, mikä ei.

Äänestä

Paavali oli taitava valehtelija.

Room. 3:7

Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

On arvioitu, että Paavalin puheista 80 % on kelvollista opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20 % valheita.

Paavali joutui keksimään omia oppejaan, koska hän elänyt Jeesuksen seurassa, eikä kuullut Jeesuksen opetuksia.

1Äänestä

Rauhaa!

On ikävää että olette pettynyt Paavaliin ja hänen vaikutuksestaan syntyneisiin seurakuntiin. Itselläni on käynyt päinvastoin. Lapsena ja nuorena torjuin Paavalin enkä lukenut kuin evankeliumeja. Mutta nyt vanhempana olen löytämässä niiden arvon suureksi.

Pääasiallinen syy on siinä että ympäristö on täynnä pahuutta ja sen ylivoima on niin suuri että Sovituksen sana aukeni minulle. Jeesus tuli pelastamaan maailmaa ja syntisiä. Muuten ei ole mahdollista pelastus yleinen ja laaja. Evankeliumit kertovat niiden ahdingosta jotka noudattaa yksin evankeliumia eikä Paavalia. He ovat kaikkien kansojen vihan kohteita loppuun asti. Evankeliumi kertoo vain harva pelastuu.

Se ei voi olla koko totuus, koska muuten Kristuksen uhri koskisi vain kahdeksaa niin kuin Nooan aikana. Sellaista en voi hyväksyä Jumalan teoksi kun sana sanoo koko maailmaa pitää armahtaa ja pelastaa.

Siunausta, Rauhaa ja menestystä!

Äänestä
  • Uusi Jerusalemin kaupunki ja temppeli on aika pieni alue, minne ne valitut kootaan.

    Eikä ne sinetillä merkityt ole mitään Jehovantodistajai ja vastaavia lahkolaisia.

    Ilm. 7:4

    Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

    Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.

    Ilm. 21:12

    siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

    Ilm. 21:14

    Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Uusi Jerusalemin kaupunki ja temppeli on aika pieni alue, minne ne valitut kootaan.

    Eikä ne sinetillä merkityt ole mitään Jehovantodistajai ja vastaavia lahkolaisia.

    Ilm. 7:4

    Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

    Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.

    Ilm. 21:12

    siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

    Ilm. 21:14

    Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

    Luuk. 12:32

    Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

    Äänestä

Pakanoita ei lasketa ollenkaan Juutalaisten temppeliin.

Ilm. 11:2

Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

Äänestä

Pakanat kiroaa Liitonarkut ja laintaulut.

Hepr. 9:4

Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.

Äänestä

Tottahan tuo on. Se on niidenkin hyvä tietää jotka Paavalia haukkuvat, että kaikki ei ole Paavalin mikä hänen nimiin on laitettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavalin kirjeet

Paavalin kuoleman jälkeen hänen perinteensä säilyi seurakunnissa, ja hänen kirjeensä saivat jatkuvasti uusia lukijoita. Ajan kuluessa huomattiin, että Paavalin kirjeiden sisällöt eivät enää vastanneet seurakuntien uusiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Paavalin kuoleman jälkeen seurakunnat olivat vakiinnuttaneet asemansa ja kristinusko oli etääntynyt yhä enemmän juutalaisista juuristaan.[2]

Muuttuneet olosuhteet vaativat lisäopastusta, niinpä Paavalin nimissä laadittiin uusia teoksia. Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi (antiikin kreikan sanasta ’deuteros’, lit. ’toinen’; sittemmin myös ’toissijainen’ ja ’jatke’). Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidosta historiallisesta tekstistä. Sitä luettiin, mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[2]

Paavalin kirjeistä kuutta pidetään Paavalin koulukunnan kirjallisuutena. Suurin yksimielisyys vallitsee neljästä kirjeestä:[2]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu