Kristillisen gospelin muutos

🚨 Juha Tapio aloitti uransa nuorena uskovaisena laulajana. Tietääkseni hän lauloi alun perin Kansanlähetyksen porukoissa. Nykyään hän ei paljon puhu kristillisestä taustastaan, vaan tekee humanistista musiikkia.

Pekka Ruuskalla oli nuorena Livingstone-bändi, joka teki gospelia, tosin melko laimeaa ja vain ensimmäiseen uskonkappaleeseen keskittyvää. Sittemmin hän alkoi tehdä ihmissuhdemusiikkia.

Mikko Kuustonen aloitti kristillisellä soololevyllä ja siirtyi siitten Kauniaisten raamattuopiston Pro fide-yhtyeeseen, mutta sen jälkeen kun Löytyn veljekset tutustuttivat hänet Afrikan nälkäänäkeviin lapsiin, hän lopetti evankelioivan musiikin tekemisen ja alkoi tehdä humanistista musiikkia.

On kai vastaavia muusikkoja Suomessa muitakin. Anssi Kelakin kasvoi herätyskristillisessä ympäristössä. Mistä johtuu, että kristillisissä piireissä uransa aloittaneet muusikot siirtyvät usein humanistiseen ihmissuhdemusiikkiin? Luopuvatko he uskosta? Menettävätkö he toivonsa?
1857
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tämä seuraa kansainvälisiä esimerkkejä. Whitney Houston, Pointer Sisters, Sister Sledge jne. Kun musiikilla ryhdytään hankkimaan leipä pöytään, ei hengellinen musiikki riitä. Osa erittäin ammattitaitoisista muusikoista musisoi vain seurakunnassaan, mutta tällöin ei korvauksia soitannosta tipu.

1Äänestä
  • Niin. Raha on tietysti tärkeää tässä. Mutta luulenpa, että myös kristillisen uskon epäileminen on motiivina.

    Äänestä

Juha Tapio jatkaa edelleen uskovana laulajana, kuten Mikko Kuustonen, Anssi Kela, Löytyn veljekset j n e...

Gospel ei vaan tuo leipää pöytään suomessa, eikä oikein muuallakaan, joten ammattimuusikon on elääkseen tehtävä sellaisia ratkaisuja, millä elättää perheensä.

Juha Tapio kertoi joku aika sitten Valopimiässä podcastissa, että "Kieltäydyin uskomasta, kunnes tajusin sen olevan mahdotonta.

https://www.youtube.com/watch?v=xqsrxnSshhs&t=53s&pp=ygUPdmFsbyBwaW1pw6Rzc8Ok

Vähän sama vaikkapa esim. bluesmuusikot ja heistä vaikkapa ZZ-Top, joka aloitti bluesilla, mutta joutui tienestien takia muuttamaan genreä.
Nyttemmin he ovat sanoneet haastatteluissa, että tänä päivänä heillä on varaa soittaa bluesia...

Äänestä

Niin, kristinusko ja jumalusko eivät mahdu samaan pakettiin.

Äänestä
  • Outo kommentti, koska ovat sama asia ????

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Outo kommentti, koska ovat sama asia ????

    Oletko vakavissasi, että tulivuori (5.Moos.4:10 alkaen), kun antaa 10 käskyään on Jumala?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oletko vakavissasi, että tulivuori (5.Moos.4:10 alkaen), kun antaa 10 käskyään on Jumala?

    Israelin alueella ei, eikä sen ympäristössä, geologisten tutkimusten mukaan ole ollut tulivuoria siihen aikaan, kun juutalaisuus syntyi. Tulivuorihoureet ovat naurettavia, eikä minkään tieteenalan tutkijoiden enemmistö tue niitä. Ja tämä ketju käsittelee gospelmusiikin muutosta!

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Israelin alueella ei, eikä sen ympäristössä, geologisten tutkimusten mukaan ole ollut tulivuoria siihen aikaan, kun juutalaisuus syntyi. Tulivuorihoureet ovat naurettavia, eikä minkään tieteenalan tutkijoiden enemmistö tue niitä. Ja tämä ketju käsittelee gospelmusiikin muutosta!

    MINÄ OLEN SYYTÖN SIIHEN, JOS SE LUKEE RAAMATUSSA, LIITTYY RAAMATUN TARINAAN, KERROTAAN MYÖS HISTORIALLISENA FAKTATIETONA WIKISIVU JAHVE.

    Mutta, koska juutalaiset eivät ole olleet koskaan alueen Israelin heimoa, vaan tulleet alueelle muualta, niin tästä kuuluu tehdä nyt se looginen johtopäätös, että tulevat sieltä missä on ollut/on tulivuoria.

    Kyseinen jumaluus (Baal) on iältään 5000 vuotta tekoälyn mukaan, ja sille on uhrattu ihmisiä, kuten tarinan Jeesus. Mistä juutalaiset ovat tulleet Palestiinaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyseinen jumaluus (Baal) on iältään 5000 vuotta tekoälyn mukaan, ja sille on uhrattu ihmisiä, kuten tarinan Jeesus. Mistä juutalaiset ovat tulleet Palestiinaan?

    Ja koska kyseessä on kuningas Salomon Jumala, jonka valtakunta on Aksum, ja ovat ilmeisesti hyksoja, niin jostain siltä alueelta ehkä tulivuori löytynee?!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja koska kyseessä on kuningas Salomon Jumala, jonka valtakunta on Aksum, ja ovat ilmeisesti hyksoja, niin jostain siltä alueelta ehkä tulivuori löytynee?!

    Ja kuningas Salomon aluetta oli Etiopia, mihin alun perin - tänä aikana - juutalaiset alunperin ajattelivatkin omaa valtiota, eivät Palestiinaa. En tiedä mikä sitten muutti tavoitteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja kuningas Salomon aluetta oli Etiopia, mihin alun perin - tänä aikana - juutalaiset alunperin ajattelivatkin omaa valtiota, eivät Palestiinaa. En tiedä mikä sitten muutti tavoitteen.

    No, nyt löytyi sen verran, että juutalaisten Baal-jumala yhdistyy myös Seth-jumalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No, nyt löytyi sen verran, että juutalaisten Baal-jumala yhdistyy myös Seth-jumalaan.

    Löytyy Lähi-idästä Baal-Sefon, Baal-Zephon penkomisella, jos kaipaa lisätietoa - kyse on lähinnä tulen raivosta ja tuhovoimasta. Ja ymmärtäkää nyt ylipäätään, että Raamatun tekstit ovat tuhansien vuosien takaa.

    Äänestä

Se, että ihminen työskentelee viihteen parissa ei tarkoita sitä, että ihminen luopuu uskostaan. Ihmisen teot ovat kuitenkin ne mistä näkee elääkö ihminen uskossa vai ei. Mitä vähemmän on näkyvissä negatiivisessa sävyssä sen todennäköisemmin usko on kantava voima. Jos ryyppää, rypee ja rällästää silloin uskon voi kyseenalaistaa mutta sekään ei kerro täyttä totuutta.

”Sillä ei ole niin kuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.”

Turha ainakaan alkaa ketään tuomitsemaan vaikka ei tekisikään julkista suun tunnustusta, ei usko sitä vaadi vaikka joillekin opeille se on ehdoton edellytys seurakuntaan liittyessä tai jossakin vaiheessa sen jälkeen. Sen tarkoitus on vahvistaa joukon yhteistä uskoa.

”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen pitämään hänet pystyssä.”

Jumalasuhteen osalta asilla ei ole mitään merkitystä. Korkeintaan siten, että myöhemmin kysytään: Tuoko muka uskossa.

”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi...”

Armo on kaiken perusta.

Äänestä
  • Ja armo luterilaisuudessa Lutherin mukaan, on päästä pois sieltä tulenhumalan liekeistä, mihin juutalaisuuden tie vie, jos YKSIN ARMOSTA, se hyvä Jumala tulee pelastamaan, jota Jeesuksen nimeen palvoo raivoavan tulenjumalan uhriksi itsensä puolesta uhrilahjana.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja armo luterilaisuudessa Lutherin mukaan, on päästä pois sieltä tulenhumalan liekeistä, mihin juutalaisuuden tie vie, jos YKSIN ARMOSTA, se hyvä Jumala tulee pelastamaan, jota Jeesuksen nimeen palvoo raivoavan tulenjumalan uhriksi itsensä puolesta uhrilahjana.

    Kaikkineen tarina on upean älykäs, Jumalasta se ei kerro mitään, mutta äärimmäisen alkukantaisista ihmisistä kyllä vielä vuonna 2026.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kaikkineen tarina on upean älykäs, Jumalasta se ei kerro mitään, mutta äärimmäisen alkukantaisista ihmisistä kyllä vielä vuonna 2026.

    Mutta nimenomaan tuo tulenjumalan antamat 10 käskyä on nyt se täysin konkreettinen yhteys Raamatusta kristinuskoon, minkä näkee sokea Reetakin!

    Äänestä

Maailma tarjoaa varmaan paljon leveämmän leivän. Osalla on voinut tietysti ensirakkauskin hiipua, mutta sen arvioiminen jää sitten Herralle, että onko vai eikö ole niin käynyt. Jonkun artistin muistan kertoneen, että hän kokee tehtäväkseen auttaa ihmisiä sillä tavalla, että tekee tällaista musaa. Mistäs sen sitten voisi tietää, onko se Herran tahto, että ollaan maailman musiikkia tekemässä niillä saamillaan lahjoilla eikä hengellistä musiikkia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

🚨 Juha Tapio aloitti uransa nuorena uskovaisena laulajana. Tietääkseni hän lauloi alun perin Kansanlähetyksen porukoissa. Nykyään hän ei paljon puhu kristillisestä taustastaan, vaan tekee humanistista musiikkia.

Pekka Ruuskalla oli nuorena Livingstone-bändi, joka teki gospelia, tosin melko laimeaa ja vain ensimmäiseen uskonkappaleeseen keskittyvää. Sittemmin hän alkoi tehdä ihmissuhdemusiikkia.

Mikko Kuustonen aloitti kristillisellä soololevyllä ja siirtyi siitten Kauniaisten raamattuopiston Pro fide-yhtyeeseen, mutta sen jälkeen kun Löytyn veljekset tutustuttivat hänet Afrikan nälkäänäkeviin lapsiin, hän lopetti evankelioivan musiikin tekemisen ja alkoi tehdä humanistista musiikkia.

On kai vastaavia muusikkoja Suomessa muitakin. Anssi Kelakin kasvoi herätyskristillisessä ympäristössä. Mistä johtuu, että kristillisissä piireissä uransa aloittaneet muusikot siirtyvät usein humanistiseen ihmissuhdemusiikkiin? Luopuvatko he uskosta? Menettävätkö he toivonsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu