Jehovan todistajien uskonnossa Raamatun vanhaa ja uutta testamenttia ei yleensä nimitetä näin, vaan puhutaan heprealaisista tai heprealais-aramealaisista kirjoituksista (VT) ja kreikkalaisista kirjoituksista (UT).
Onko tämä pelkkää valtavirrasta erottautumisen tai pätemisen halua, vai onko asialle jokin looginen perustelu?
Kaikki tietävät, mitä vanha ja uusi testamentti tarkoittavat. Sen sijaan heprealaiset tai kreikkalaiset kirjoitukset eivät ole nimityksinä ihmisille läheskään yhtä tuttuja. Jo tämä on hyvä syy käyttää ensin mainittuja nimityksiä. Halutaanko erikoisilla nimityksillä luoda asiantuntevuuden vaikutelmaa? Kuitenkin akateemisessa raamatuntutkimuksessakin vanha ja uusi testamentti ovat vakiintuneita nimityksiä, vaikka muunkinlaisia nimityksiä saatetaan tekstikokoelmista käyttää. Tai onko kyseessä tässäkin asiassa lähes pakkomielteinen tarve tehdä kaikki eri tavalla kuin valtavirran kristillisyydessä tehdään?
Vanha ja uusi testamentti ovat nimityksinä loogisia ja kuvaavia. Testamentti tarkoittaa liittoa. Vanhassa testamentissa on vanhan liiton piirissä syntyneet kirjoitukset, uudessa testamentissa taas uuden liiton piirissä syntyneet kirjoitukset. Nimitys kertoo tekstien syntytaustan, joka myös liittyy siihen, millaisia tekstit ovat sisällöltään.
Taustalla on kyllä myös kielikysymys. Vanhan testamentin kirjoitukset on alunperin kirjoitettu hepreaksi, lukuunottamatta joitakin lyhyitä arameankielisiä osuuksia. Uuden testamentin kirjoitukset taas kreikaksi. Tekstien kielellinen tausta ei kuitenkaan ole niin oleellinen kuin tekstien syntyperä ja sisältö. Kieli kuin kieli, näitä tekstejähän joka tapauksessa yleensä luetaan käännöksinä. 1. vuosisadalla vanhan testamentin kirjoitukset tunnettiin, syntykielestään huolimatta, pääasiassa kreikankielisenä käännöksenä septuagintana. Lisäksi esimerkiksi Paavalin kirjeissään tekemät lainaukset vanhasta testamentista ovat tekstityypiltään yleensä nimenomaan septuagintan, eivät heprealaisten tekstien mukaisia.
Onko tämä pelkkää valtavirrasta erottautumisen tai pätemisen halua, vai onko asialle jokin looginen perustelu?
Kaikki tietävät, mitä vanha ja uusi testamentti tarkoittavat. Sen sijaan heprealaiset tai kreikkalaiset kirjoitukset eivät ole nimityksinä ihmisille läheskään yhtä tuttuja. Jo tämä on hyvä syy käyttää ensin mainittuja nimityksiä. Halutaanko erikoisilla nimityksillä luoda asiantuntevuuden vaikutelmaa? Kuitenkin akateemisessa raamatuntutkimuksessakin vanha ja uusi testamentti ovat vakiintuneita nimityksiä, vaikka muunkinlaisia nimityksiä saatetaan tekstikokoelmista käyttää. Tai onko kyseessä tässäkin asiassa lähes pakkomielteinen tarve tehdä kaikki eri tavalla kuin valtavirran kristillisyydessä tehdään?
Vanha ja uusi testamentti ovat nimityksinä loogisia ja kuvaavia. Testamentti tarkoittaa liittoa. Vanhassa testamentissa on vanhan liiton piirissä syntyneet kirjoitukset, uudessa testamentissa taas uuden liiton piirissä syntyneet kirjoitukset. Nimitys kertoo tekstien syntytaustan, joka myös liittyy siihen, millaisia tekstit ovat sisällöltään.
Taustalla on kyllä myös kielikysymys. Vanhan testamentin kirjoitukset on alunperin kirjoitettu hepreaksi, lukuunottamatta joitakin lyhyitä arameankielisiä osuuksia. Uuden testamentin kirjoitukset taas kreikaksi. Tekstien kielellinen tausta ei kuitenkaan ole niin oleellinen kuin tekstien syntyperä ja sisältö. Kieli kuin kieli, näitä tekstejähän joka tapauksessa yleensä luetaan käännöksinä. 1. vuosisadalla vanhan testamentin kirjoitukset tunnettiin, syntykielestään huolimatta, pääasiassa kreikankielisenä käännöksenä septuagintana. Lisäksi esimerkiksi Paavalin kirjeissään tekemät lainaukset vanhasta testamentista ovat tekstityypiltään yleensä nimenomaan septuagintan, eivät heprealaisten tekstien mukaisia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hassua, en ole tuohon joskus kiinnittänyt huomiota. Mutta voihan se olla, että on pätemispyrkimystä, kuten myös niisankuun 14.