Eli Ellen näki jumalaisen näyn, että ne jotka eivät olleet mukana adventtiliikkeessä vuonna 1884 eivät voineet enää pelastua. Vuodet kuluivat ja syntyi lapsia, myös adventisteille niin tajuttiin tuon Ellenin saaman näyn olevan täysi valhe. Noita kirjoituksia yritettiin hävittää ja kiellettiin niitä koskaan edes kirjoitetuiksi. Mutta siinä ei täysin onnistuttu. Joten piti alkaa selittämään niitä mitä kummallimmilla teorioilla. Nyt niitä on selitetty jo toista sataa vuotta. Mikä saa ihmisen pysymään valheessa? Ylpeys, perhesiteet, narsismi, tunne siitä, että tämä saa jumalalle riittää koska olen niin paljon uhrannut adventtikirkolle ja joillakin myös taloudelliset seikat.
Tätä on varmaan käsitelty täällä monesti. Mutta niin kauan kun adventtikirko pitää kiinni Ellenin harhaopeista niin tätä on syytä miettiä. Kun joku ihmispolo menee kasteelle ja liittyy adventtikirkkoon hänen on hyväksyttävä nämä 18-opinkohtaa joista yksi on Ellenin "palvonta".
Ellenillä on paljon muitakin harhaoppeja joista kirkko pitää kiinni. Esim. Tutkiva tuomio. Jotkut jaksavat käyttää valtavasti aikaa Ellenin valheiden peittelemiseen. Tätä kaikkea on myös muissa paikoissa. Montakohan kertaa Jeesuksen on jo pitänyt tulla Jehovan todistajien. Heillä on myös samanlaisia selityksiä kuten, Jeesus ei tullut näkyvällä tavalla. On myös syytä muistaa, että nämä kaksi lahkoa on lähtöisin samasta liikkeestä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se minun ja on sinua vastaan, että suvaitsee tuota naista, Isebeliä, jotka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani.
Ilmestyskirja 2:20