Äiti Teresan lausumaa:

-Minun mielestäni abortin laillistaneet maat ovat kaikista maista köyhimpiä. Ne pelkäävät pientä syntymätöntä lasta ja antavat hänen kuolla, koska eivät halua ravita tai kouluttaa häntä, pientä syntymätöntä lasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun mielestä parempi tehdä abortti kuin synnyttää lapsi näkemään kurjuutta ja nälkää mitä nykyinen hallitus tekee. T:päivi räsänen

1Äänestä
  • Abortti on suurta syntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Abortti on suurta syntiä.

    Vain uskovaisten Alajärvellä.

    Äänestä

Alajärvi kielsi keskioluen myynnin ruokakaupoissa vuonna 1974, ja kielto päättyi 1990-luvun taitteessa.
Kun keskiolut alun perin vapautui Suomessa ruokakauppoihin vuoden 1969 alussa, kunnilla oli oikeus päättää, sallivatko ne myynnin alueellaan. Alajärven valtuusto antoi aluksi suostumuksensa myyntiin, mutta perui päätöksensä ja asetti kiellon vuonna 1974 huolestuttuaan nuorisosta ja alkoholihaitoista. Suomen historian viimeinen keskioluen ruokakaupoissa kieltänyt kunta ei kuitenkaan ollut Alajärvi, vaan Luoto (Larsmo), joka luopui kiellostaan vasta vuonna 1995 Suomen EU-jäsenyyden myötä

Äänestä
  • Oluen myyntikielto oli OK.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

-Minun mielestäni abortin laillistaneet maat ovat kaikista maista köyhimpiä. Ne pelkäävät pientä syntymätöntä lasta ja antavat hänen kuolla, koska eivät halua ravita tai kouluttaa häntä, pientä syntymätöntä lasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu