Hei lippalakkipäät!

Poikkeuksetta autolla ylinopeudella ohittavalla lapsella on lippalakki päässä. Miksi on näin, kertokaapa kun en ymmärrä. Kiitos etukäteen.
1565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Huippu oli eilen kun lääkärin vastaanotolle rynnisti nuorimies lippalakki päässä. Lakin kun kuuluu otta pois päästä kun olaan sisätiloissa. Tuokin kaveri taitaa jopa "syödä lakkiinsa" - eli ruokaillakin lakki päässä, sanottiin ennen.

Äänestä
  • Niskalippa-idiotismi -- kuka tuon väärinpäin käännetyn lakkityylin aloitti..?

    Äänestä

Lukekaapa Hesarin päivän artikkeli yliopisto-opiskelijoitten kykyjen romahtamista. Yliopisto-opettaja tylyttää mm. täydellisestä pitkäjännitteisyyden puutteesta, monitahoisesta kirjoitustaidon osaamattomuudesta, kirjoitetun tekstin ymmärtämättömyydestä alempienkin tutkintotöiden valmistumisen vaikeudesta ja monesta muusta.

Kiitollinen voi olla, kun nuorena meikäläinen jätettiin oppikoulussa luokalle osaamisvaikeuksien johdosta, vaikka jo kansakoulussa oli kirjoitus- ja lukutaito tullut opittua. Nyt kuulemma kaikkein heikoimman kuolulaisryhmän perusteella viedään koko luokkaa hitaalla tahdilla joka vuosi kaikki edeten seuraavalle asteelle.

Ja sitten jo ennen ylioppilaskirjoituksen läpäisemistä näitä nykykuolulaisia nimetään OPISKELIJOIKSI!

Äänestä
  • Hyvin se näyttää kirjoitustaito sinulla olla hallussa?

    Äänestä

Siellä maailman mahtavimmassa maassakin on presidentti, joka käyttää punaista lippalakkia tumman puvun kanssa. Onko enää millään mitään väliä?

Äänestä
  • Ja meillä kotisuomessa pörssiyhtiöitten johtaja esiintyvät virallisissa tilaisuuksissa tummassa puvussa ja valkoisessa paidassa ilman solmiota. Sellaista tyyliä ei tähän saakka ole käyttänyt kuin jonkun vähemmistöryhmän edustaja kauppakeskuksen käytävillä.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Ja meillä kotisuomessa pörssiyhtiöitten johtaja esiintyvät virallisissa tilaisuuksissa tummassa puvussa ja valkoisessa paidassa ilman solmiota. Sellaista tyyliä ei tähän saakka ole käyttänyt kuin jonkun vähemmistöryhmän edustaja kauppakeskuksen käytävillä.

    Kyllä, puku ilman solmiota on tyylirikko. Ja nykyisin pukumuoti on se että otetaan pari numeroa liian pieni puku, hyvä ettei saumat ratkea. Naurettavan näköistä. Ja lenkkarit/tennarit puvun kanssa on karmeaa.

    Äänestä

Ei meiltä ressukoilta murheet lopu....

Äänestä

Avaajan kysymyseen uskoisin vastauken olevan, että nyt kun yksi aikakausi lähenee loppuaan, niin myös lippalakki joutaa roskikseen.

Äänestä

Ja osalla pipo, kesähelteelläkin.

Äänestä

Lippalakki on hyvä auringonsuoja. Nyt kun kylmyys laittoi pipon päähän, niin on aika ikävä tuijotella satunnaista auringonpaistetta, joka häikäisee pahasti.

Äänestä
  • Paistaako aurinko myös sisällä huoneessa?

    Äänestä

Tulee Lenita Airistoa ikävä kun näkee näitä tumman puvun käyttäjiä tassuttamassa kumitossuissa ja lippalakki päässä.

Äänestä
  • Ja tennareitten väri valkoinen,

    Äänestä

O tempora o mores (Cicero).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Poikkeuksetta autolla ylinopeudella ohittavalla lapsella on lippalakki päässä. Miksi on näin, kertokaapa kun en ymmärrä. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu