Mitä "oikeauskoinen ortodoksi" ajattelee ja miten hänen pitäisi toimia vakavasti sairastuessaan. Onko niin, että sairastuminen pitäisi ottaa Jumalan antamana "elämään kuuluvana kouluna" ja sinä joko selviät tai kuolet. Lääkäreillä on parannuskeinoja jotka joko purevat tai eivät, henkesi on Jumalan käsissä? Mikä on rukousten paino ja merkitys sairaustapauksissa?
Ortodoksien suhtautuminen sairauksiin
*epäselvä asia*
10941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä "oikeauskoinen ortodoksi" ajattelee ja miten hänen pitäisi toimia liikkuessaan liikenteen seassa. Onko niin, että liikkuminen pitäisi ottaa Jumalan antamana "elämään kuuluvana kouluna" ja sinä joko selviät liikenteessä tai kuolet. Poliiseilla on parannuskeinoja jotka joko purevat tai eivät, henkesi on kuitenkin liikenteessä Jumalan käsissä? Mikä on rukousten paino ja merkitys liikkuessasi liikenteessä?
Nimimerkille: tööt tööt tööt. Miksi ilkeilet ja vinoilet, olen vakavalla mielellä kyselemässä ja kaipaan asiallisia vastauksia (jos niitä nyt kellään on)!
Suhtautuminen sairauteen on monitahoinen ilmiö. Sairaudesta voi tulla suuri siunaus, jos sen osaa oikealla tavalla ottaa vastaan ja elää sen kanssa. Sairauden oikeanlainen kantaminen nähdään kilvoitteluna sinänsä, jolloin sen toisinaan vaatimat lievennykset muusta kilvoituksesta ovat täysin sallittuja.
Vaikka oleellista on ottaa sairaus vastaan oikealla tavalla, ei tämä tarkoita sitä, etteikö sairautta vastaan voisi käyttää erilaisia keinoja. Kirkon ja lääketieteen keinot eivät yleensä ole vastakkaisia, vaan pikemminkin rinnakkaisia. Viime kädessä ihmisen henki on aina Jumalan kädessä, mutta tämä ei tarkoita, etteikö ihmisen olisi itse syytä tehdä jotain - "älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi."
Kirkko tarjoaa avuksi ennen muuta rukouksen ja sairaanvoitelun sakramentin. Kaiken rukouselämän pohjana on kuitenkin ajatus: "Tapahtoon Sinun tahtosi." Eivät sen enempää rukous kuin sairaanvoitelukaan ole automaattisia ja maagisia keinoja sairautta vastaan.
Niin kutsuttu kärsimyksen ongelma on sitten jo paljon laaja-alaisempi asia, eikä itselläni ole aikaa ryhtyä sitä perkaamaan. Kenties paras vastaus siihen löytyy Jobin kirjan lopusta.
Ilmiselvästi ilkeilin, kun harmitti naivi suhtautuminen vakavaan asiaan. Lisäksi niin protestanttinen, niin protestanttinen suhtautuminen.
Harmitti oikeauskoinen oikeauskoinen eli oikeauskoinen ortodoksi LAINAUSMERKEISSÄ eli niin sanottu oikeauskoinen, kai mielestäsi.
Harmitti kysymys ...miten [ihmisen] pitää toimia ...
asiassa, joka on isestään selvyys meille, jotka on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi: meidän tulee rakastaa MYÖS itseämme ja huolehtia itsestämme kaikin mahollisin tavoin. Myös sairauden hetkellä.
Harmitti ihmisen luoma ajatus ... "elämään kuuluva koulu" ... mistä tuollainen ajatus on teologiaan tullut ? Koko elämä on kai sitten koulu ei vain tuo vaikeuden hetki. Elämään kuuluu vaikeuksia ja onnistumisia, hyviä ja huonoja hetkiä, kaikki tulee Jumalalta ja on meille hyväksi.
Ilman muuta minun ja sinun elämä on Jumalan käsissä, en minä sitä epäile, älä epäile sinäkään - edes vastoinkäymisten kohdalla. Sinulle on annettu vapaa tahto, muista se !
Harmitti epäily rukouksen painosta ja merkityksestä. Ei ole meidän asia arvioida painoa ja merkitystä, meidän tehtävämme on aina vaan rukoilla ja toivoa, että Jumala kuulee rukouksemme ja toivoa, että hänen tekemänsä ratkaisut avautuisivat edes pienessä merkityksessä meille.
Niin ja ei tämä nettisivu ole paras paikka kysellä vaikeina hetkinä apua. Mene papin luo ja toivo, että hänellä on oikeaa elämän kokemusta ja hengellisyyttä lieventää vaikeidenkin hetkien aiheuttamaa tuskaa.
Nettipalstat ovat täynnä kaltaisiani joko rääväsuita tai asiallisia höpöttäjiä, me emme korvaa Jumalaa emmekä edes pappeja, lääkäreistä nyt puhumattakaan.
Asia on osaltani loppuun käsitely. Anteeksi loukkaavat sanani ja meille kaikille kärsiville ja sairalle vielä tämän päivän (Kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin esiintuominen 1.8.) juhlan tropari:
"Me rukolemme sinua, oi ihmisiä rakastava, paranna meidän vaivamme niiden vaivojen hellyttäminä, jotka pyhäsi kärsivät sinun tähtesi, oi Herra."
Ja iselleni:
"Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä."
Kiitos tööt tööt sain tästä toisesta asiallisesta vastauksestasi apua ongelmaani. Ei ole lähipiirissä pappia jolle näistä epäilyksistä tai vastoinkäymisistä puhuisi. Papillamme ei ole aikaa eikä kiinnostusta emme puhu samaa kieltä, siksi kirjoitin tälle palstalle. En pyri muuttamaan teologiaa olen vaan tavallinen riviortodoksi, joka välillä on melko neuvoton. En taatusti ole ainut jolle nousee kysymyksiä eteen. Mistä saisi vastauksia ajoittain esiin nouseviin kysymyksiin onko tietoa?
Aiheesta voi lukea lisää voi lukea SVS pressin julkaisemasta kirjasta Theology of Illness;
Jean-Claude Larchet.
Suosittelen, ei tarvi mutulla edetä.
Löytyykö mistään vastaavan tyyppistä tekstiä suomenkielellä, sanakirjan kanssa lukeminen on mahdottoman hankalaa. Tietyt perustiedot kun puuttuvat (entiseltä protestantilta). En ole kaikkitietävä vielä eikä sellaiseksi pyri kaipaan vaan näkökulmaa. Lähipiirissä löytyi vaikea sairaus ja pohdin kovasti asiaa, lisäksi pinnalla on menettämisen pelko.
Petri Piiroisen toimittama kirja:
"Pyhien isien opetuksia sairaudesta"
(Ortokirja, 1982)
löytynee kirjastoista (ainakin kaukolainana)
Tuossa tuodaan esille Piiroisen suomentama opus, mutta siinä ei kovin paljoa pohdita sairauden olemusta. Mutta ansiokas se on ainoana asiaa käsittelevänä suomennoksena. Myös Hakkaraiset isä Jarmo ja isä Pentti ovat käsitelleet sairautta ja kirkkoa parantavana yhteiosönä teoksissaan.
ZZhop lähestyi asiaa hieman ja hyvällä tavalla. Sairaus liittyy läheisesti kärsimykseen ja kuolevaisuuteen. Eräällä tavalla sairaus ja kärsimys on kuolevaisuuden ja lankeemuksen merkki.
Kirkossa sairaus käsitetään myös yhteisöllisenä asiana. Kärsivinä kannamme toinen toistemme taakkoja ja lankeemuksen seurauksia.
Mutta kärsimyksellä on myös valoisa puoli. Sairaus on osallistumista Kristuksen kärsimyksiin. Siksi sairaus voi aina muuttua voitoksi ja tieksi Jumalan yhteyteen (tämä tuodaan hyvin esille Piiroisen suomentamassa kirjassa).
zzhop toi esille rukouksen oikean hengen ja sen ettei lääketieteen ja rukouksen välillä ole kuilua. Markuksen evankeliumissa ilmenee, että Kristus lähetti opetuslapset parantamaan sairaita ja saarnaamaan evankeliumia. Palatessaan matkalta he olivat parantaneet sairaita rukoillen ja öljyllä voidellen. Tästä ilmenee että "sairaanvoitelun" eli rukousöljypalveluksen tai öljypyhityksen alku ulottuu Kristukseen. Öljyn ja viinin seos (jota laupias samarialainen jo käytti) oli antiikin aikaan normaali lääkeaine. Eli rukous liitettiin aikansa "lääketieteelliseen" toimintoon. Näin lääketieteen ja lääkkeiden käyttö on siunattu, mutta rukous on tarpeen aina, sillä lääketiede kohdistuu ruumiiseen ja rukous sieluun ja ilman toista ei ole toistakaan.
Koska sairaus on kuoleman - lankeemuksen seurauksen merkki, tarvitsemme kaikki rukousta tueksemme, olimmepa sairaita näkyvästi tai emme. Siksi tarvitsemme kaikki myös öljypyhitykseen osallistumista ja rukousta avuksemme.
Sitä miksi kukin kulloinkin sairastaa ei voi yleispätevästi sanoa. Jotkin hengelliset ohjaajat ovat kyenneet vastaamaan joillekin ihmisille heidän elämäntilanteessaan. Mutta näitä vastauksia ei pidä yleistää kaikkiin ihmisiin sopiviksi. Sairaus on aina myös salaisuus, kuten on kuolemakin, mutta kuten kuolema on voitettu voidaan sen merkkikin sairaus voittaa, tai jos siihen on tarkoitus musertua, muuttuu se Kristuksen nimessä tieksi uuteen elämään.
Kiitos isä-Tuomas nyt alkaa kirkastua. Tämä asia on minulle vaikea, varsinkin nyt kun sairaus on lähellä. Kun on menettänyt läheisiä ja käynyt tuskat läpi useita kertoja ei jaksaisi eikä haluaisi käydä kaikkea taas läpi, mutta se taitaa olla ihmisen osa. Jään myös odottamaan, että aiheesta ilmestyisi lisää kirjoja suomen kielellä.