Olenko

En yksinkertaisesti tajua mitä kylmäKalle tarkoittaa tai vielä vähemmän mihin hän viesteillään pyrkii? Voiko joku suomentaa?

PS: kk olet tervetullut selvittämään päätäni.
10972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

virka-ajan puitteissa tietysti.

Äänestä

kasvanut isoksi, heittänyt tuhmien puhumisen ja kirjoittelee nyt ihan pehmoisia. Ei niistä saa selvää saunassakaan.

Äänestä

Ei sinulla ole mahdollisuuskaan ymmärtää kk:n juttuja, koska olet tavis = tavallinen ihminen.

Tässä kk:n viestistä lainattu perustelu asialle:
"Erilaisten autoverotukseen liittyvien käsitteiden ja taustatietojen hahmottaminen on vaikeaa ja mikäli tuijotetaan ainoastaan autoveroa ja sen auton hintaa korottavaa vaikutusta, ei ole mahdollista päästä selville mistä oikein on kysymys. Ihmisten ymmärrys verojen suhteen on lisääntynyt, mutta tämä autovero tuntuu nostattavan poikkeuksellisia reaktioita."

Mutta ei ehkä kk:aan näytä ymmärtävän, kun tavikset ihmettelevät valtiovallan suorittamaa laittomuutta.

Tässä kk:n viestistä lainattu perustelu asialle.
"Koska menee laittomaksi ? Se ei ole siten määriteltävissä kuin pesäpallossa. Autokauppaa tehtäessäkin tarjoukset vaihtoautosta usein menevät kummankin ospuolen mielestä laittomaksi ja aina ostajan mielestä hänen autonsa menee liian halvalla ja myyjän mielestä se tulee liian kalliilla. Tämähän kuuluu asiaan."

Mielestäni kk kuitenkin parhaiten ylläpitää tätä keskustelupalstaa:)

Selvittikö yhtään asiaa?

Äänestä

Eikö tuo ole teille jo koulusta tuttua, kun ei ymmärretty eikä oikeastaan kiinnostanutkaan mitä opettaja tarkoittaa ja mihin hän pyrkii. Amisporukkaa täällä pääasiassa ja siinä selitys.

Äänestä
  • Tuulilasi kelpaa Ahoselle eli ... eli ... eli ... eli KylmäKallelle referenssiksi tasan silloin kun se sopii hänen agendaansa. Kun TL kirjoittaa verotuksen epäkohdista ei niitä juttuja kannatakaan ottaa todesta. Nykyinen autoverotus on hyvä, nykyinen autoverotus on kaunis.

    Äänestä

  • old_profile_16958 kirjoitti:

    Tuulilasi kelpaa Ahoselle eli ... eli ... eli ... eli KylmäKallelle referenssiksi tasan silloin kun se sopii hänen agendaansa. Kun TL kirjoittaa verotuksen epäkohdista ei niitä juttuja kannatakaan ottaa todesta. Nykyinen autoverotus on hyvä, nykyinen autoverotus on kaunis.

    että:
    "Saavutetuista eduista emme luovu" t. elinkeinoelämä ja suurteollisuus.

    Äänestä

  • old_profile_16958 kirjoitti:

    Tuulilasi kelpaa Ahoselle eli ... eli ... eli ... eli KylmäKallelle referenssiksi tasan silloin kun se sopii hänen agendaansa. Kun TL kirjoittaa verotuksen epäkohdista ei niitä juttuja kannatakaan ottaa todesta. Nykyinen autoverotus on hyvä, nykyinen autoverotus on kaunis.

    Ferris:
    Kun TL kirjoittaa verotuksen epäkohdista ei niitä juttuja kannatakaan ottaa todesta.

    kK:
    Viime päivinä ovat esillä olleet epäkohtina Suomen autoverotuksen ympäristöohjauksen puute ja se, että verotus on lieventänyt auton arvonalennusta. Eilen kirjoitin kommentin tuosta KiVin arvostelemasta historiallisten veroperusteiden käytöstä, joka perustuu KHO:n tulkintaan EYT:n Siilin-tuomiosta. Jonkun viestissä oli linkki TL:n nettisivuille, jossa KiVi:n muistio oli julkaistu.

    Myös ympäristöohjauksen puutteen suhteen otin esiin TL:n näkemyksen, että Suomen autoverotuksessa rikottaisiin joitakin kansainvälisiä ympäristönormeja. Siinähän totesin, ettei näin ole asianlaita, koska normeja ollaan vasta asettamassa. En ole huomannut, että TL:ssä olisi muita epäkohtia tuotu esiin, paitsi nyt eilen tuo EU-alueen hintahajonnan epäkohta, joka taas suomalaisille on perin edullinen, koska autot tulevat Suomeen erittäin halvalla ja etenkin ne mallit, joita paljon myydään. En muista olenko muita TL:n juttuja kommentoinut.

    Äänestä

  • kylmäKalle kirjoitti:

    > En ole huomannut, että TL:ssä olisi muita
    > epäkohtia tuotu esiin, paitsi nyt eilen tuo
    > EU-alueen hintahajonnan epäkohta

    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=119657

    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=119723

    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=118661

    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=117271

    Äänestä

  • old_profile_16958 kirjoitti:

    kK edellä:
    En muista olenko muita TL:n juttuja kommentoinut.

    kK:
    Lähinnä noita asioita kirjoituksistani sivunnee tämä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000009665824

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ainoa? kirjoitti:

En yksinkertaisesti tajua mitä kylmäKalle tarkoittaa tai vielä vähemmän mihin hän viesteillään pyrkii? Voiko joku suomentaa?

PS: kk olet tervetullut selvittämään päätäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu