Kekkosella oli ylisuuri ego itsestään

Kun katselee Urho Kekkosta nuoresta pojasta vanhaan mieheen saakka, väkisin tulee mieleen henkilö jolla on valtaisa pätemisen tarve. Kekkosella oli valtaisa halu näyttää kuinka mahtava ja osaava hän olikaan. Kalastusretkilläänkin hänen tuli saada suurin ja kaunein saalis. Jos joku vahongossakin erehtyi saamaan isomman saaliin, joutui välittömästi Kekkosen epäsuosioon. Kekkonen ei sietänyt vertaisiaan rinnallaan. Kekkonen keräsi ympärilleen ns. yes-linjan miehiä, jotka eivät uskaltaneet tai osanneet kyseenalaistaan hänen metodejaan hallitsemisessa.

Kekkonen oli hallitsemisen mestari. Hän ymmärsi kuinka ympärillään olleita ihmisiä hallittiin. Hän antoi vallanmakua hännystelijöilleen mutta todellisuudessa piti langat tiukasti käsissään. Olen huvittuneena seurannut kuinka monet kepulaiset juoksivat ja piirittivät Kekkosta. Kaikkein mieleenpainuvin kepulainen tyyppi 1970-luvulla oli eittämättä Paavo Väyrynen, joka kuvitteli nousevansa Kekkosen mittoihin. Väyrysen peli ei koskaan onnistunut, osin siksi että hän katkeroitti takanaan niin monet ihmiset, kuten Keijo Korhosen ja Eeva Kuuskosken.

Urho Kekkonen haki ympärilleen 1960-luvulla heikkolahjaisia tyyppejä. Martti Miettunen oli yksi tälläinen, toinen oli Ahti Karjalainen. Karjalaisessa oli heikkouksia, hän sortui viinaan koska ei koskaan saanut Kekkosen varauksetonta tukea osalleen. Kovasti Karjalainen teki työtä tuossa lähipiirissä, mutta tuki menikin Kalevi Sorsalle ja kilpailevalle puolueelle. Sorsa pelasi sitten jo omaa peliään ...
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta johtuuko tuo siitä, että sinulla itsellään ei ole kaikki kohdallaan?

Äänestä

Kirjoitukseesi on tuskin kellään paljoakaan huomauttamista. Hyvä, että täällä esiintyy joskus asiallistakin Kekkos-kritiikkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tamminiemessä kirjoitti:

Kun katselee Urho Kekkosta nuoresta pojasta vanhaan mieheen saakka, väkisin tulee mieleen henkilö jolla on valtaisa pätemisen tarve. Kekkosella oli valtaisa halu näyttää kuinka mahtava ja osaava hän olikaan. Kalastusretkilläänkin hänen tuli saada suurin ja kaunein saalis. Jos joku vahongossakin erehtyi saamaan isomman saaliin, joutui välittömästi Kekkosen epäsuosioon. Kekkonen ei sietänyt vertaisiaan rinnallaan. Kekkonen keräsi ympärilleen ns. yes-linjan miehiä, jotka eivät uskaltaneet tai osanneet kyseenalaistaan hänen metodejaan hallitsemisessa.

Kekkonen oli hallitsemisen mestari. Hän ymmärsi kuinka ympärillään olleita ihmisiä hallittiin. Hän antoi vallanmakua hännystelijöilleen mutta todellisuudessa piti langat tiukasti käsissään. Olen huvittuneena seurannut kuinka monet kepulaiset juoksivat ja piirittivät Kekkosta. Kaikkein mieleenpainuvin kepulainen tyyppi 1970-luvulla oli eittämättä Paavo Väyrynen, joka kuvitteli nousevansa Kekkosen mittoihin. Väyrysen peli ei koskaan onnistunut, osin siksi että hän katkeroitti takanaan niin monet ihmiset, kuten Keijo Korhosen ja Eeva Kuuskosken.

Urho Kekkonen haki ympärilleen 1960-luvulla heikkolahjaisia tyyppejä. Martti Miettunen oli yksi tälläinen, toinen oli Ahti Karjalainen. Karjalaisessa oli heikkouksia, hän sortui viinaan koska ei koskaan saanut Kekkosen varauksetonta tukea osalleen. Kovasti Karjalainen teki työtä tuossa lähipiirissä, mutta tuki menikin Kalevi Sorsalle ja kilpailevalle puolueelle. Sorsa pelasi sitten jo omaa peliään ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu