Keskustalla on ollut suvantovaiheensa, mutta melkoinen myllerrys puolueessa silti on käynyt pitkässä juoksussa koko sotien jälkeisen ajan. Kysymys on merkittävästä hajaannuksesta, eriseuraisuudesta tai sitten politiikan sisältöä ja henkilökysymyksiä koskevasta kriisistä. Yhtäkaikki syke on ollut pitkään korkealla ja puoluetta on kohdannut jo useampikin infarkti. Silti Keskusta on sitkeästi aina vaan jatkanut jollakin konstilla selviyttyään kriiseistään.
Aloitetaan sotavuosista. Kaikkien kriisien isä oli tietysti kukas muu kuin Urho Kekkonen. Hän oli siirtynyt puolueessa jo ennen sotavuosia puolueen vasemmistoon ja tämä vasemmistolainen realismi syveni hänessä sodan kestäessä. Kekkonen ei vielä silloin ollut mikään kaikkia käskevä ajatollah, joten hän ratkaisunsa oli aikomus erota Keskustasta ja siirtyä SDP:n eduskuntaryhmään. Mm. Johannes Virolainen on kertonut muistelmissaan tästä Kekkosen aikeesta. Kriisiksi asia muuttui Keskustan kannalta siinä vaiheessa, kun Kekkonen pyrki pudottamaan Viljami Kalliokosken puheenjohtajan pallilta ja siinä myös onnistui. Sukselaisesta tuli uusi puheenjohtaja.
Myöhemmin Kekkonen jo ollessaan presidenttinä kyllästyi Sukselaiseen ja halusi tiputtaa vuorostaan hänet. Vuonna 1964 tämä onnistui ja Johannes Virolaisesta tuli uusi puheenjohtaja. Puheenjohtaja- ja vallankäyttöpelin taustalla oli puolueen jakautuminen jo varhain ns. K-linjaan eli linjalaisiin ja vanhaknataisiin maalaisliittolaisiin. Virolainen ei oikein lukeutunut kumpaankaan ryhmään, mutta erottautui toki varsinkin myöhemmin selkeästi linjalaisista.
Kekkosella oli kuitenkin närää myös Virolaisen kanssa ja tämä närä juonsi juurensa 50-luvun lopun yöpakkashallitukseen, jossa Virolainen sai kantaa kohtuuttoman paljon syntipukin taakkaa.
Virolaista yritettiin sitten useaan otteeseen kammeta puheenjohtajan pallilta ja juonittelijoina olivat Karjalaisen ympärillä pyörivät K-linjan miehet. Silloin K-linjan missioksi oli jo tullut Kekkosen seuraajan eli Karjalaisen valinnan varmistaminen. K-linja vihasi luonnollisesti demokratiaa, kun se oli puolueen kentän parissa vähemmistönä.
Vuoden 1979 juhannuspommin jälkeen myös Kekkonen osallistui erittäin aktiivisesti Virolaisen vastaiseen myyllytykseen vaatien Virolaista itseään eroamaan sekä EK:n puheenjohtajan että puolueen puheenjohtajan tehtävistä. Virolainen hävisikin lopulta niukasti puheenjohtakisan Väyryselle, mutta voitti sittemmin esivaalissa Karjalaisen selvästi.
Puolueen syvässä hajaannuksessa oli kolme osapuolta, ainakin. Selvän enemmistön muodostivat peruskannattajat, joille maatalousasiat ja oikeistolainen politiikka olivat lähellä sydäntä. Toinen ryhmä oli hyvin vaikutusvaltainen, mutta vähemmistössä ollut K-linja, jonka keulakuvana oli ensin Kekkonen, Korsimo ja Kleemola, sittemmin erityisesti Karjalainen. Kolmas osapuoli oli presidentti Kekkonen, joka pani välit ensin poikki Karjalaiseen ja sitten Virolaiseen. Kekkosella oli joukko hännystelijöitä ja sivuvallankäyttäjiä kuten Martti Miettunen ja Kalle Kaihari sekä kansliapäällikkö Perttunen. Myöhemmin K-linjan johtajuuden peri Paavo Väyrynen. Hajaannus ja kriisi oli varsinkin 70-luvulla syvä, erityisesti silloin, kun Kokoomus voitti 70-luvun lopun vaalit.
80-luvulla alkoivat Keskustan poliittinen shokkihoito. Ensimmäinen isku oli Koiviston jääräpäisyys ja onnistuminen pääministerinä, vaikka juonena oli näyttää hänen kyvyttömyytensä. Koivisto suosio ja valinta presidentiksi olivat paha suonenisku. Seuraava koetinkivi oli Holkerin hallituksen muodostaminen.
90-luvulla kriisi jatkui uudessa muodossa. NL:n romahtaminen vei Keskustalla kaikki esikoisoikuedet. Sitä seurasi EU:hun liittymisaloite, jonka seurauksena puolue oli vähällä hajota. Se oli 70-luvun lopun jälkeen selvästi pahin kriisi puoluessa. Ahon hallituksen toimintaa ei sen sijaan voine pitää kriisikysymyksenä, vaikka vaaleissa Keskusta sen jälkeen romahtikin. Se oli kuitenkin pientä EU-kysymyksen ja 1970-luvun Juhannuspommiin hupentuneen tapahtumaketjun rinnalla.
Menestymättömyys presdientin vaaleissa on ollut aina pieni kriisin paikka. Jäätteenmäen toilailu ja Juhantalon jääminen rikollisesta toiminnasta nalkkiin olivat myös pieniä kriisejä. Keskustan puheenjohtajiin ja eriseuraisuuteen näytttää aina liittyvän kriisin uhka.
K-linja on NL:n romahtamisen myötä menettänyt asemiaan ja tilalle on tullut muita taustajuonittejoita. Erityisen vahva on ollut kepulaisten lehtien päätoimittajien vaikutusvalta.
Veikkaisin, että Matti Vanhasen erittäin opportunistinen politiikka nostattaa seuraavan kriisin varsinkin, jos Vanhasen kannatus jää presidentin vaalissa kevyeksi. Toisaalta vahva opportunismi on ehkä ainoa mahdollisuus puolueessa, jossa vallitsee krooninen kriisitila ja eriseuraisuus politiikan suhteen.
Keskustan krooninen kriisi
31
982
Vastaukset
- pitkää päivää..
Gin- tonicin voimalla.
Mää ny hyvä mies jo nukkumaan!- jepjep
Heikki Hansu Haaviston suorittama toinen yliajo mutta onneksi hänestä tuli tämän ansiosta ministeri koska ministerikyydillä ei kuulemma ole ajettu kenenkään yli :D
- sattuu
jepjep kirjoitti:
Heikki Hansu Haaviston suorittama toinen yliajo mutta onneksi hänestä tuli tämän ansiosta ministeri koska ministerikyydillä ei kuulemma ole ajettu kenenkään yli :D
otskossakaikki.
- ELÄ PUHU
PASKAA
- KMa
Mahtaako Suomessa olla yhtään sellaista puoluetta joita ei jokin kriisi olisi kohdannut,johtuen vaalimenestyksestä tai johdon eripuraisuudesta.
Jos esim. kokoomus olisi kunnallisvaaleissa ja eu vaaleissa ottanut takkiinsa vaikka vain vähän, niin silloin puhuttaisiin suurestakin kriisistä.
Kuitenkin kun huomioidaan kepun kannatus pitkässä aikajonossa on se tällä hetkellä kuitenkin keskiarvoa korkeammalla.
Se että jos puolueen sisällä löytyy erimielisyyttä voi olla joskus huonoa joskus taas hyväksi. Silä se että kaikki johdossa ja hieman sen alapuolella ovat aina ja yksinomaan samanmielisiä tarkoittaa vain sitä että uudistumiskyky on kehnoa. Erimieltä olevat tuovat aina eri asioihin erillaisia käsityksiä, joita yhten sovittamalla voi löytyä se paras vaihtoehto kaikilla. Demokratiaan kuuluu myös eriävien mielipiteiden esittäminen.
< Seuraava koetinkivi oli Holkerin hallituksen muodostaminen.<
Tietyllä tapaan tuota voisi myös tulkita niin että vaalien tulosta ei haluttu kunnitoittaa. Tänäpäivänä tuo ei onnistuisi koska suurimman puolueenpuheenjohtaja on se joka muodostaa hallituksen.
Tuossahan tavallaan "käveltiin yli" Suomisen (mukava kaveri nuotiotulilla).
EU:hun liittyminen sisälsi tosiaan puolueen sisällä paljon ristiriitaisi tunteita ja teityn riskin että puolue voisi hajota. Sen se ehkä olisi voinut tehdä mutta vaihtoehtoja, varsinkaan maalla, ei ollut. Ainoa vaihtoehto kepun tilalla maaseudulla on kokoomus ja kokoomus oli/on vielä enemmän eu puolue kuin kepu, sen vuoksi ei sitä siirtymää syntynyt.
Vasta viime vaaleissa sitä siirtymää löytyi, syy siihen on luultavasti se että maalla alkoi tuntumaan siltä että kokoomus lupaa maalaisille enemmän mitä kepu.
Toisaalta voitaisiin sanoa että eu:hun liittymisen jälkeen tuli ilmi se seikka että demokratiassa toteutetaan enemmistön tahtoa, ja vaikka se ei olisi oman tahdon mukaista, on kuitenkin elettävä sen mukaan mitä enemmistö päättää ei sen mukaan mitä kabinetti päättää.
"Erityisen vahva on ollut kepulaisten lehtien päätoimittajien vaikutusvalta."
Tiedä nyt tuostakin koska en kyseisiä lehtiä edes lue.
Mutta sen verran kuitenkin sanon että olisi hyvä että noita selvästi tiettyyn poliittiseen leiriin olevia lehtiä olisi enemmän kuin mitä nyt niitä on.
Tällä hetkellä monet lehdet ovat tavallaan "savuverhon" suojassa kun ovat ilmoittaneet olevansa puolueettomia lehtiä, mutta kuitenkin noiden lehtien kirjoituksissa välillä löytyy tuo poliittinen kirjoitttelu ja sillä asioihin vaikuttaminen.
En kuitenkaan usko siihen että parilla maakuntalehdellä on isompi vaikutusvalta Suomen asioihin kuin mitä se on esim. hesarilla.
Omalla alueellaan he voivat tietysti vaikuttaa, mutta eiköhän heidän lukijakuntansa ole jo kuitenkin osittain kantansa valinneett jo silloin kun ovat lehden tilanneet.- Heikki K
Keskustan niin sanotut kriiisit ovat aika pitkälle sitä että joku toinen haluaa peittää omat ikävät asiat näkyviltä. Vasemmisto syyttää Keskustaa vasemmistolaosuudesta peittääkseen oman vasemmistolaisuutensa. Aina kun tulee Tarja Halosen passinpoltto ja Neuvostoliittoon liittymisen puolesta mielenosoitukseen osallsituminen lähelle keskustelua, tulee Keksustan jokin "kriisi" lööppien palstalle. Tai kun Honkaliitto alkaa polttaa toisen puolueen jalkojen alla on Keskustan vasemmistolaisuus "kriisivuorossa". Tai kun "tiitisen lista" tulenarkoine aineistoineen tulee esiin, löytyy siihen "syyllinen" joka verhoksi "tuomitaan" tai ainakin yritetään tuomita.
Jälkikäteen yritetään väkisin vääntää "sosialistipuolue" sosialismin estämisen eturintamaan suomen historiassa, vaikka tämän väitetyn tapauksen jälkeen vielä kymmeniä vuosia osoitetaan mieltä saman puolueen piirissä sosialismin puolesta, johon osallistui peräti nykyinen presidentti, ja Neuvostoliiton puolustuksen eturintaman järjestämisestä Suomeen, niin kuin nykyinen eduskunnan puhemies pyrki tekemään.
Honkaliitto oli yltiökapitalistinen hanke jonka seuraukset olisivat olleet traagiset Suomen kannalta, ja tämän töppäyksen peittämiseksi täytyy joku puolue mainita vasemmistolaisena sillä perusteella että honkaliitto kukistettiin, vaikka se kukistaminen oli pakko siinä poliittisessa tilanteessa. Honkaliiton perustajien tilannetaju petti pahoin ja sen on huomattu ja sitä nyt hävetään niin että sen avaaminen aiheuttaa ryöpytyksen ns. vasemmistilaista Keskustaa vastaan. Leimataan puolue vasemmistolaiseksi että voidaan omat pahat teota sumuttaa näkymättömiin.
Keskusta onkin vaikea tapaus näille "kilpailijoille" koska se on todella polittisessa keskustassa. Kilpailijoiden on jotenkin yritettävä "erottua" ja kun ei ole muuta keinoa siinä otetaan "likaiset" käyttöön keskustan kuummaltakin ääripuolelta.. - Otsikossa hymiö
Heikki K kirjoitti:
Keskustan niin sanotut kriiisit ovat aika pitkälle sitä että joku toinen haluaa peittää omat ikävät asiat näkyviltä. Vasemmisto syyttää Keskustaa vasemmistolaosuudesta peittääkseen oman vasemmistolaisuutensa. Aina kun tulee Tarja Halosen passinpoltto ja Neuvostoliittoon liittymisen puolesta mielenosoitukseen osallsituminen lähelle keskustelua, tulee Keksustan jokin "kriisi" lööppien palstalle. Tai kun Honkaliitto alkaa polttaa toisen puolueen jalkojen alla on Keskustan vasemmistolaisuus "kriisivuorossa". Tai kun "tiitisen lista" tulenarkoine aineistoineen tulee esiin, löytyy siihen "syyllinen" joka verhoksi "tuomitaan" tai ainakin yritetään tuomita.
Jälkikäteen yritetään väkisin vääntää "sosialistipuolue" sosialismin estämisen eturintamaan suomen historiassa, vaikka tämän väitetyn tapauksen jälkeen vielä kymmeniä vuosia osoitetaan mieltä saman puolueen piirissä sosialismin puolesta, johon osallistui peräti nykyinen presidentti, ja Neuvostoliiton puolustuksen eturintaman järjestämisestä Suomeen, niin kuin nykyinen eduskunnan puhemies pyrki tekemään.
Honkaliitto oli yltiökapitalistinen hanke jonka seuraukset olisivat olleet traagiset Suomen kannalta, ja tämän töppäyksen peittämiseksi täytyy joku puolue mainita vasemmistolaisena sillä perusteella että honkaliitto kukistettiin, vaikka se kukistaminen oli pakko siinä poliittisessa tilanteessa. Honkaliiton perustajien tilannetaju petti pahoin ja sen on huomattu ja sitä nyt hävetään niin että sen avaaminen aiheuttaa ryöpytyksen ns. vasemmistilaista Keskustaa vastaan. Leimataan puolue vasemmistolaiseksi että voidaan omat pahat teota sumuttaa näkymättömiin.
Keskusta onkin vaikea tapaus näille "kilpailijoille" koska se on todella polittisessa keskustassa. Kilpailijoiden on jotenkin yritettävä "erottua" ja kun ei ole muuta keinoa siinä otetaan "likaiset" käyttöön keskustan kuummaltakin ääripuolelta.....
Keskustan eriseuraisuus ei ole ollut mikään politiikan uudistumisen voima, vaan selkeätä köyden vetoa eri suuntiin. K-linjaa voi hyvin verrata erittäinkin 50- ja 70-luvuilla SKP:n vähemmistöläiseen taistolaissiipeen. Tämä sinisalolaisuus ei ollut mikään uudistusvoima, vaan valtaa tavoitteleva häikäilemätön ja keinoja kaihtamaton kumousliike. Keskustan K-linja oli samaan tapaan demokratiasta piittaamaton oligarkia.
Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Johannes Virolaisen muistelmiin kuten teokseen "Yöpakkasista Juhannuspommiin". Siinä kuvataan hyvin näiden linjalaisten kulissien takaista toimintaa, joka tähtäsi koko ajan Virolaisen pudottamiseen ja vallan siirtämiseen kokonaan puoluekentän ulkopuolelle kabinetteihin ja saunailtoihin. K-linjalla oli samalla tavoin kuin kommunistien taistolaisilla valistunut etujoukkoajattelu, joka sieti huonosti demokratiaa. Jos sellaista haluaa pitää uudistusvoimana, kyse on uudistuksesta, jossa demokratiaa pyritään vähentämään. Virolaisesta on sanottava, että hän oli todella kovan luokan poliitikko, kun ei antanut periksi sen paremmin K-linjalle kuin Kekkosellekaan, vaikka molemmat painostivat häntä erittäin voimakkaasti eromaan ja jättämään politiikan kokonaan. Eriseuraisuus huipentui KePun pressaesivaaliin, jossa kenttäväki asettui selkeästi Virolaisen taakse ja tuomitsi näin juonittelijat.
EU-kysymys puolestaan lähes hajoitti puolueen. EU-sopimusta vastaan hankoitelleen enemmistön johdossa oli Keijo Korhonen, joka ilmeisesti näki siinä samalla mahdollisuuden oman poliittisen karriaarinsä nostamiseen. Ellei Ahon ja Väyrysen käännytystyö olisi tuottanut tulosta, puolue olisi hyvinkin voinut hajota kokonaan, jos johto olisi kenttäväen toiveiden vastaisesti sopinut Suomen EU-liittymisestä. Kepun johto pani kaiken peliin ja ovelin keksintö oli nostaa MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ulkoministeriksi ja Esa Härmälä sopimuksen virkamiesvalmistelijaksi. Epäilemättä Ahon vastaisen muurin peruskivet muurattiin puolueessa jo tuolloin.
Nämä kaksi asiaa ovat vakavia erimielisyyden aiheita. Siinä ei ole kysymys enää mistään uudistusvoimasta, kun köyttä kiskotaan täysin eri suuntiin. K-linjan ja Kekkosen junttaus Virolaista vastaan oli täysin häikäilemätöntä toimintaa, missä ei tunnettu mitään armoa. Virolainen antaa muistelmissaan tästä hyvin selkeän kuvan ja kertoo miltä hänestä tuntui, kun koko hänen pitkä poliittinen elämäntyönsä pyrittiin omien joukoista mitätöimään täysin. Siinä olisi moni heikompi mies mennyt pottukuoppaansa piiloon niin syvälle kuin pääsee.
On hyvin kuvaavaa, kun Virolainen kirjoittaa näistä juonittelijoista käyttämällä termejä "puhelinpäivystäjä" (=urkkija, joka raportoi kaiken Kekkoselle ja esim. Perttuselle), "sanansaattaja" (hännystelijä, kabinettipoliitikko, taustapiru), joka tuo jatkuvasti Virolaisen maatilalle ja muualle viestejä "isännältä" ja joka politikoi "isännän nimissä". Kerran Virolainen sanoi "sanansaattajalle", että soitetaan "isännälle" ja kysytään, onko asia tosiaan niin. "Sanansaattaja joutui sillä kertaa nalkkiin valheesta, kun isännälle ei sitten haluttukaan soittaa.
Sinällään on tietysti ennenkuulomattoman härskiä, että Tasavallan presidentti vaatisi Eduskunnan puhemiehen eroa ja toiseksi Keskustapuolueen puheenjohtajan eroa. Jos nykyisin tapahtuisi tällaista, siitä olisi moneksi vuodeksi poliittisen skandaalin aineksia, jota puitaisiin jopa valtakunnanoikeutta myöten. Kekkonen kuitenkin vaati sekä puhemiehen eroamista ja puheenjohtajan eroamista. Tästä todistaa eron kohteen Johannes Virolaisen sanat. Linjalaiset olivat tässä erottamispuuhassa täysillä mukana ja mahdollisesti, jopa todennäköisesti koko touhun alkuunpanijoita niin, että Kekkonenkin saatiin valjastettua projektiin mukaan. Kupletin juoni oli nostaa Ahti Karjalainen seuraavaksi presidentiksi. Tosin tätä Kekkonen ei tiennyt eikä halunnut. Tarkoitus oli myös estää Mauno Koiviston nousu. Virolainen ja Koivisto olivat pahimmat ja ainoat kannot kaskessa ja kummatkin piti saada raivattua pois. Kannot olivat kuitenkin niin sitkeässä ja syvälle, etteivät kaivuuvoimat riittäneet.
Virolaisen osalta asiassa oli keskeistä myös Kokoomuksen kannatuksen kasvu. Mutta tähän puoleen en nyt tarkemmin tässä kajoa. Historiaa tuntevat muistanevat asian.- KMa
Mielipidepankki kirjoitti:
Keskustan eriseuraisuus ei ole ollut mikään politiikan uudistumisen voima, vaan selkeätä köyden vetoa eri suuntiin. K-linjaa voi hyvin verrata erittäinkin 50- ja 70-luvuilla SKP:n vähemmistöläiseen taistolaissiipeen. Tämä sinisalolaisuus ei ollut mikään uudistusvoima, vaan valtaa tavoitteleva häikäilemätön ja keinoja kaihtamaton kumousliike. Keskustan K-linja oli samaan tapaan demokratiasta piittaamaton oligarkia.
Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Johannes Virolaisen muistelmiin kuten teokseen "Yöpakkasista Juhannuspommiin". Siinä kuvataan hyvin näiden linjalaisten kulissien takaista toimintaa, joka tähtäsi koko ajan Virolaisen pudottamiseen ja vallan siirtämiseen kokonaan puoluekentän ulkopuolelle kabinetteihin ja saunailtoihin. K-linjalla oli samalla tavoin kuin kommunistien taistolaisilla valistunut etujoukkoajattelu, joka sieti huonosti demokratiaa. Jos sellaista haluaa pitää uudistusvoimana, kyse on uudistuksesta, jossa demokratiaa pyritään vähentämään. Virolaisesta on sanottava, että hän oli todella kovan luokan poliitikko, kun ei antanut periksi sen paremmin K-linjalle kuin Kekkosellekaan, vaikka molemmat painostivat häntä erittäin voimakkaasti eromaan ja jättämään politiikan kokonaan. Eriseuraisuus huipentui KePun pressaesivaaliin, jossa kenttäväki asettui selkeästi Virolaisen taakse ja tuomitsi näin juonittelijat.
EU-kysymys puolestaan lähes hajoitti puolueen. EU-sopimusta vastaan hankoitelleen enemmistön johdossa oli Keijo Korhonen, joka ilmeisesti näki siinä samalla mahdollisuuden oman poliittisen karriaarinsä nostamiseen. Ellei Ahon ja Väyrysen käännytystyö olisi tuottanut tulosta, puolue olisi hyvinkin voinut hajota kokonaan, jos johto olisi kenttäväen toiveiden vastaisesti sopinut Suomen EU-liittymisestä. Kepun johto pani kaiken peliin ja ovelin keksintö oli nostaa MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ulkoministeriksi ja Esa Härmälä sopimuksen virkamiesvalmistelijaksi. Epäilemättä Ahon vastaisen muurin peruskivet muurattiin puolueessa jo tuolloin.
Nämä kaksi asiaa ovat vakavia erimielisyyden aiheita. Siinä ei ole kysymys enää mistään uudistusvoimasta, kun köyttä kiskotaan täysin eri suuntiin. K-linjan ja Kekkosen junttaus Virolaista vastaan oli täysin häikäilemätöntä toimintaa, missä ei tunnettu mitään armoa. Virolainen antaa muistelmissaan tästä hyvin selkeän kuvan ja kertoo miltä hänestä tuntui, kun koko hänen pitkä poliittinen elämäntyönsä pyrittiin omien joukoista mitätöimään täysin. Siinä olisi moni heikompi mies mennyt pottukuoppaansa piiloon niin syvälle kuin pääsee.
On hyvin kuvaavaa, kun Virolainen kirjoittaa näistä juonittelijoista käyttämällä termejä "puhelinpäivystäjä" (=urkkija, joka raportoi kaiken Kekkoselle ja esim. Perttuselle), "sanansaattaja" (hännystelijä, kabinettipoliitikko, taustapiru), joka tuo jatkuvasti Virolaisen maatilalle ja muualle viestejä "isännältä" ja joka politikoi "isännän nimissä". Kerran Virolainen sanoi "sanansaattajalle", että soitetaan "isännälle" ja kysytään, onko asia tosiaan niin. "Sanansaattaja joutui sillä kertaa nalkkiin valheesta, kun isännälle ei sitten haluttukaan soittaa.
Sinällään on tietysti ennenkuulomattoman härskiä, että Tasavallan presidentti vaatisi Eduskunnan puhemiehen eroa ja toiseksi Keskustapuolueen puheenjohtajan eroa. Jos nykyisin tapahtuisi tällaista, siitä olisi moneksi vuodeksi poliittisen skandaalin aineksia, jota puitaisiin jopa valtakunnanoikeutta myöten. Kekkonen kuitenkin vaati sekä puhemiehen eroamista ja puheenjohtajan eroamista. Tästä todistaa eron kohteen Johannes Virolaisen sanat. Linjalaiset olivat tässä erottamispuuhassa täysillä mukana ja mahdollisesti, jopa todennäköisesti koko touhun alkuunpanijoita niin, että Kekkonenkin saatiin valjastettua projektiin mukaan. Kupletin juoni oli nostaa Ahti Karjalainen seuraavaksi presidentiksi. Tosin tätä Kekkonen ei tiennyt eikä halunnut. Tarkoitus oli myös estää Mauno Koiviston nousu. Virolainen ja Koivisto olivat pahimmat ja ainoat kannot kaskessa ja kummatkin piti saada raivattua pois. Kannot olivat kuitenkin niin sitkeässä ja syvälle, etteivät kaivuuvoimat riittäneet.
Virolaisen osalta asiassa oli keskeistä myös Kokoomuksen kannatuksen kasvu. Mutta tähän puoleen en nyt tarkemmin tässä kajoa. Historiaa tuntevat muistanevat asian.Jos olisit täysin oikeassa tuon eriseuraisuuden olisi pitänyt hajoittaa kepun. Muissahan puolueissa tuo eriseuraisuus on hajoittanut puolueita taitaa vaan tuo hajaannus olevan yleisempää vasemmalla kuin oikealla.
Eu jäsenyydestä, eipä tuolla maalla ole olemassa paljon vaihtoehtoisia puolueita joihin olisi äänestäjät voineet siirtyä.
Kuitenkin on niin että taajamissa asuvat kepun äänestäjät olivat enemmän tai vähemmän EU:n kannalla.
Kerrot että "...kenttäväki asettui selkeästi Virolaisen taakse.." tuossa on oikeastaan se syy miksi kepu vielä on olemassa, kenttäväki pääsee tekeemään valintoja, eikä valintoja suorittava ryhmä ole niin pieni että sen kantoja pystyisi helposti muokkaamaan tavalla tai toisella.
Niinkuin eräs demarien vanha puoluekokousedustaja totesi radiossa että; ei enää halua olla siinä porukassa mikä valitsee puolueen johdon koska toiminta siellä ei aina ole reilunpelin mukaista.
Kuitenkin tuo eriseuraisuus josta puhut on jo monen kymmenenvuoden takaisia asioita ja ihmiset ovat vaihtuneet toisiksi ja nuoremmiksi. Suurempi ongelma kepulla tällä hetkellä on saada kenttäväki aktiiviseen toimeen kuin se eriseuraisuus. Ja onhan niitä erisuraisuutta demareissakin helsinkiläinen demari haluaa esim. maatalouden tuet pois kun maakunta demari ei sitä halua.
Mutta vielä kerran miten tuo Vanhasen opportunismin sävyttämä politiikka näkyy käytännössä. KMa kirjoitti:
Jos olisit täysin oikeassa tuon eriseuraisuuden olisi pitänyt hajoittaa kepun. Muissahan puolueissa tuo eriseuraisuus on hajoittanut puolueita taitaa vaan tuo hajaannus olevan yleisempää vasemmalla kuin oikealla.
Eu jäsenyydestä, eipä tuolla maalla ole olemassa paljon vaihtoehtoisia puolueita joihin olisi äänestäjät voineet siirtyä.
Kuitenkin on niin että taajamissa asuvat kepun äänestäjät olivat enemmän tai vähemmän EU:n kannalla.
Kerrot että "...kenttäväki asettui selkeästi Virolaisen taakse.." tuossa on oikeastaan se syy miksi kepu vielä on olemassa, kenttäväki pääsee tekeemään valintoja, eikä valintoja suorittava ryhmä ole niin pieni että sen kantoja pystyisi helposti muokkaamaan tavalla tai toisella.
Niinkuin eräs demarien vanha puoluekokousedustaja totesi radiossa että; ei enää halua olla siinä porukassa mikä valitsee puolueen johdon koska toiminta siellä ei aina ole reilunpelin mukaista.
Kuitenkin tuo eriseuraisuus josta puhut on jo monen kymmenenvuoden takaisia asioita ja ihmiset ovat vaihtuneet toisiksi ja nuoremmiksi. Suurempi ongelma kepulla tällä hetkellä on saada kenttäväki aktiiviseen toimeen kuin se eriseuraisuus. Ja onhan niitä erisuraisuutta demareissakin helsinkiläinen demari haluaa esim. maatalouden tuet pois kun maakunta demari ei sitä halua.
Mutta vielä kerran miten tuo Vanhasen opportunismin sävyttämä politiikka näkyy käytännössä.Keskusta on pitkään korostanut sitä, että yrittäjyyden edellytyksiä tulee eri tavoin maassa parantaa. Tähän liittyy yrittämisen esteiden poistamista, työllisyyttä suosivan yrittäjyyden verohelpotuksia, elintarvikkeiden arvonlisäveron madaltamista, polttoaineveron alentamista jne. Tällainen politiikka oikein profiloituu Matti Vanhaseen, joka on tunnettu yrittäjyyden puolustaja Keskustassa. Tähän ehkä vaikuttimena liittyy sekin, että Vanhasen veli on ollut yrittäjäjärjestöissä keskeisesti mukana. Vanhanen on vihkiytynyt yrittäjyyskysymyksiin.
Punamultahallitus ei ole tehnyt elettäkään tällaisen yrittäjyyden edellytysten parantamiseen, josta Vanhanen on vaalien alla jo pitkään ja paljon aiemminkin puhunut. Sen sijaan työllisyyttä lähdettiin heti hallituskauden alussa parantamaan juuri sillä konstilla eli tuloveroelvytyksellä, jota Keskusta vaaliteemoissaan jyrkästi vastusti ja josta se sinipunahallitusta suomi.
Tunnettua on myös se, kuinka Vanhanen pariinkiin otteeseen muutti EU-lausuntojaan sen jälkeen, kun SDP:ssä asiasta ärehdettiin ja asiaa äimisteltiin. Myös hajasijoitusta koskevissa asioissa Keskusta on joutunut nöyrtymään SDP:n kritiikin alla, mikä on maalle tietysti onneksi. Edelleen näyttää siltä, että kuntien talouden kohentamispolitiikassa Keskusta joutuu vastoin omia ideoitaan taipumaan SDP:n sinänsä järkevän politiikan edessä. Kuntakysymys on tietysti Keskustalle vaikea ja se varmaan haluaa siinä vielä esittää monenlaisia kommervenkkejä, jotta vikapääksi voitaisiin sitten nimetä hallituskumppani.
Keskustan opprtonismin tämänkertainen syy ei ole sisäinen erimielisyys, vaan pelko siitä, että SDP kyllästyy kumppaniinsa. Pitää olla aika pitkälle mielin kielin, ettei SDP taas lähde opettamaan Keskustaa sinipunahallituksen voimin.
Keskusta ei kykene ajamaan juuri lainkaan omia tavoitteitaan hallituksessa, vaan haluaa pysyä vain hallituksessa ja napsia muruja pöydältä eli saada nytkin käytävissä budjettineuvotteluissa taas pari uutta siltarumpua äänestäjilleen ihailtavaksi. Sellaisella politiikalla ei vaan maan asioita edistetä, vaan vastuu siitä lankeaa kokonaan SDP:lle, mikä tuloksellisuuden vuoksi voi kylläkin olla hyvä asia.- KMa
Mielipidepankki kirjoitti:
Keskusta on pitkään korostanut sitä, että yrittäjyyden edellytyksiä tulee eri tavoin maassa parantaa. Tähän liittyy yrittämisen esteiden poistamista, työllisyyttä suosivan yrittäjyyden verohelpotuksia, elintarvikkeiden arvonlisäveron madaltamista, polttoaineveron alentamista jne. Tällainen politiikka oikein profiloituu Matti Vanhaseen, joka on tunnettu yrittäjyyden puolustaja Keskustassa. Tähän ehkä vaikuttimena liittyy sekin, että Vanhasen veli on ollut yrittäjäjärjestöissä keskeisesti mukana. Vanhanen on vihkiytynyt yrittäjyyskysymyksiin.
Punamultahallitus ei ole tehnyt elettäkään tällaisen yrittäjyyden edellytysten parantamiseen, josta Vanhanen on vaalien alla jo pitkään ja paljon aiemminkin puhunut. Sen sijaan työllisyyttä lähdettiin heti hallituskauden alussa parantamaan juuri sillä konstilla eli tuloveroelvytyksellä, jota Keskusta vaaliteemoissaan jyrkästi vastusti ja josta se sinipunahallitusta suomi.
Tunnettua on myös se, kuinka Vanhanen pariinkiin otteeseen muutti EU-lausuntojaan sen jälkeen, kun SDP:ssä asiasta ärehdettiin ja asiaa äimisteltiin. Myös hajasijoitusta koskevissa asioissa Keskusta on joutunut nöyrtymään SDP:n kritiikin alla, mikä on maalle tietysti onneksi. Edelleen näyttää siltä, että kuntien talouden kohentamispolitiikassa Keskusta joutuu vastoin omia ideoitaan taipumaan SDP:n sinänsä järkevän politiikan edessä. Kuntakysymys on tietysti Keskustalle vaikea ja se varmaan haluaa siinä vielä esittää monenlaisia kommervenkkejä, jotta vikapääksi voitaisiin sitten nimetä hallituskumppani.
Keskustan opprtonismin tämänkertainen syy ei ole sisäinen erimielisyys, vaan pelko siitä, että SDP kyllästyy kumppaniinsa. Pitää olla aika pitkälle mielin kielin, ettei SDP taas lähde opettamaan Keskustaa sinipunahallituksen voimin.
Keskusta ei kykene ajamaan juuri lainkaan omia tavoitteitaan hallituksessa, vaan haluaa pysyä vain hallituksessa ja napsia muruja pöydältä eli saada nytkin käytävissä budjettineuvotteluissa taas pari uutta siltarumpua äänestäjilleen ihailtavaksi. Sellaisella politiikalla ei vaan maan asioita edistetä, vaan vastuu siitä lankeaa kokonaan SDP:lle, mikä tuloksellisuuden vuoksi voi kylläkin olla hyvä asia.Näitä veronalennuksia vastusti molemmat nykyisistä hallituspuolueista, vai muistanko väärin. Eli jos sitä pitää esimerkkinä opportunismista ovat siihen syyllisiä molemmat eikä vain toinen.
Mutta ovatko tehdyt veroratkaisut olleet vääriä?
Tämä on se kysymys mihin pitää vastata eikä siihen että silloin sanottiin tuota tehtiinkin tätä.
Itse olen huomannut omissa töissäni ettei alkuperäinen suunitelma ole aina ollut hyvä vaan olen sitä joutunut muokkaamaan syystä tai toisesta.
Yrittäjyyttä tukevissa ratkaisuissa demarit osoittivat mitä siellä ajatellaan yrittäjistä ja he saivat siirrettyä ne vaalikauden loppuun.
Tästä voidaan päätellä kaksi asiaa kepulla ei ollut tuolloin joko uskallusta tai voimaa saada niitä voimaan aikaisemmin vaan piti tyytyä tuonlaiseen kompromissiin.
Toinen asia mikä siitä voidaan huomioida on se että yrittäjyys ei ole tarpeeksi tärkeä asia demareille kun he eivät ole yrittäjyttä edistäviä toimia ajaneet vaan ovat paremminkin olleet niitä vastaan.
Hajasijoitus, jota myös harrasti edellinen hallitus, on yhä menossa ainakin muutaman viraston kohdalla. Mutta on totta että ei niissä kannata hätiköityjä ratkaisuja tehdä.
Jos otetaan hieman laajempi näkökanta hajasijoitukseen, niin EU:n tasolla näiden eri virastojen sijoittaminen eri jäsenmaihin on juuri tuota hajasijoittamista, ainostaan mittakaava on suurempi.
Eikö siis kaiken järjen mukaan Suomen pitäisi kieltäytyä noista virastoista, ovathan ne huonoja siirtoja juuri samoista syistä millä Suomen virastojen siirtoja vastustetaan.
lainaus sdp:n vaaliohjelmasta:
"Liian harvoihin kasvukeskuksiin keskittyvää kasvua tulee hajauttaa laajemmalle jatkamalla ja tehostamalla aluekeskusohjelman toteutusta. Kestävä aluepolitiikka perustuu alueiden omiin vahvuuksiin, oma-aloitteisuuteen ja väestön osaamistason kohottamiseen."
Tulkitsisin tuota niin ettei siinä ainakaan hajasijoitusta kielletä.
Kuntatalous, Tuo on hankala aihe koska kuntien talous ei ole homogeeninen eikä kunnankoko ole aina se ratkaiseva tekijä mikä tekee siitä kannattavan tai kannattamattoman.
Ja lisäksi pohjois-suomen kuntien koko on jo yksistään jo niin suuri että se tekee tiettyjä rajoituksia. Vaikka koko lapin lääni olisi yksi kunta niin kuinka monta työpaikkaa sieltä voitaisiin vähentää, niitä ei taida olla kuitenkaan tarpeeksi monta että tuo yksin ratkaisisi ongelmat.
Yhdistyminen tai yhdistyminen pitää ratkaista kunta kohtaisesti, sillä jokainen kunta on yksilö.
Jos kuntien yhdistyminen on hankala asia kepulle, niin hankala asia kuntatasolla on demareille on kuntien palveluiden järjestäminen muulla tavoin kuin kunnantyöntekijöiden voimin.
"Keskustan opprtonismin tämänkertainen syy ei ole sisäinen erimielisyys, vaan pelko siitä, että SDP kyllästyy kumppaniinsa. Pitää olla aika pitkälle mielin kielin, ettei SDP taas lähde opettamaan Keskustaa sinipunahallituksen voimin."
Siksikö Heinäluoma alkoi puhumaan 1918 vuoden asioista kun tuli puheeksi kokoomuksen ja kepun yhteistyö presidentin vaalien yhteydessä. Mahtoiko tulla pelko puseroon että jos käykin niin että kepu ja kokoomuslöytävät toisensa myös seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Tulevaisuus näyttää.
Vai mahtaako tuohon suhtkoht rauhalliseen yhteistoimintaan olla sekin syy että nyt tehdään politiikkaa eikä politikointia. Lehtien palstalla asioista kirjoittelu harvemmin kun edistää muita kuin lehden yyntilukuja ja oman naama saamista julkisuuteen.
Hyvä tapa päästä uudelleen eduskuntaan on juuri pitää suurta meteliä lehtien palstoilla mutta kuitenkin voi toiminta jäädä toissijaiseksi.
"Keskusta ei kykene ajamaan juuri lainkaan omia tavoitteitaan hallituksessa, vaan haluaa pysyä vain hallituksessa ja napsia muruja pöydältä eli saada nytkin käytävissä budjettineuvotteluissa taas pari uutta siltarumpua äänestäjilleen ihailtavaksi. Sellaisella politiikalla ei vaan maan asioita edistetä, vaan vastuu siitä lankeaa kokonaan SDP:lle, mikä tuloksellisuuden vuoksi voi kylläkin olla hyvä asia."
Hieman ristiriitaista sanot kepun harjoittavan opportunististapolitiikkaa, vaikka kuitenkaan he eivät saa asioitaan läpi. Eihän tuo voi olla mahdollista samaan aikaan.
Vai mahtaisiko sittenkin olla niin että nyt tehdään kuitenkin politiikkaa Suomen eteen eikä vain politikoida eri asioilla julkisuudessa.
Muutenkin tuo on hieman ristiriitaista jos homma ei toimi vika on kepun jos se toimii on ansio demareiden. Ei kai vain kyseessä olisi tarkoituksena ottaa onnistumiset omaksi ansiokseen ja epäonnistumiset toisen syyksi.
Liian mustavalkoista jotta tuo olisi totta todellisuudessa.
Onhan se kuitenkin hyvä että niille yrityksille joita myös maaseudulla on niin on myös tiet ja siltarummut jotta voivat kulkea. Olisi aika kehnoa tuo metsäteollisuuden toiminta jos noita teitä ei olisi siltoineen.
Ja tarvitaanhan niile matkailua harjoittaville maatilolle kunnolliset liikenneyhteydet ja laajakaistat.
"Nopeiden ja edullisten tietoliikenneyhteyksien saatavuus on varmistettava koko maassa."
Muuten itäsuomessa on paljon "Rajamäen" teitä ja siltoja jos et ole sattunut huomaamaan.
Olen silti yhä sitä mieltä, että jokin ihmisen tai vaikka järjestön, puolueen esittäminen siinä valossa että juuri siinä esiintyy vain ja ainoastaan opportunismia.
Kuitenkin näitä seikkoja millä nuo väitteet perustellaan löytyy myösa jokaisesta ihmisestä ja jokaisesta puolueesta.
lainaukset:http://www.sdp.fi/index.php?mid=639
"Joka kysymystä voi katsella kahdelta puolelta"
- analyysiani
Kepun tilasta.
Keputarinaa osa I - Otsikossa hymiö
...
Tämä Kekkosen hinku demariksi ei ole mikään vitsi, vaikka sen ensi kädeltä voisi sellaiseksi luulla. Kekkonen sai sotavuosina ankaraa kritiikkiä omiltaan. Kekkosesta oli tulossa hyvää vauhtia rauhanpoliitikko ja inhorealisti. Hän piti Maalaisliiton isänmaallista siipeä maalle vaarallisina haihattelijoina. Johannes Virolaisen kertoman mukaan (ja muutkin ovat tästä aikoinaan kertoneet) Kekkonen tosiaankin aikoi erota Maalaisliitosta ja liittyä demarien eduskuntaryhmään. Paljon myöhemminhän Kekkonen oli sitten hymyssä suin, kun Kalevi Sorsa ylisti Kekkosta kunnon demariksi.
Kekkonen ei ollut sitoutunut Maalaisliittoon aatteen palolla, ainakaan myöhemmässä vaiheessa. Häntä kiinnosti valta ja siinä opportunismi kelpasi hyvin politiikan pääsisällöksi. Toki on sanottava, että ulkopolitiikassa Kekkosen linja piti sotien jälkeen johdonmukaisuutensa. Tosin se oli vallan säilyttämiseksi pakko niin ollakin, joten opportunismia voi tietysti tässäkin hyvin havaita.- Otsikossa hymiö
Mielipidepankki kirjoitti:
Tämä Kekkosen hinku demariksi ei ole mikään vitsi, vaikka sen ensi kädeltä voisi sellaiseksi luulla. Kekkonen sai sotavuosina ankaraa kritiikkiä omiltaan. Kekkosesta oli tulossa hyvää vauhtia rauhanpoliitikko ja inhorealisti. Hän piti Maalaisliiton isänmaallista siipeä maalle vaarallisina haihattelijoina. Johannes Virolaisen kertoman mukaan (ja muutkin ovat tästä aikoinaan kertoneet) Kekkonen tosiaankin aikoi erota Maalaisliitosta ja liittyä demarien eduskuntaryhmään. Paljon myöhemminhän Kekkonen oli sitten hymyssä suin, kun Kalevi Sorsa ylisti Kekkosta kunnon demariksi.
Kekkonen ei ollut sitoutunut Maalaisliittoon aatteen palolla, ainakaan myöhemmässä vaiheessa. Häntä kiinnosti valta ja siinä opportunismi kelpasi hyvin politiikan pääsisällöksi. Toki on sanottava, että ulkopolitiikassa Kekkosen linja piti sotien jälkeen johdonmukaisuutensa. Tosin se oli vallan säilyttämiseksi pakko niin ollakin, joten opportunismia voi tietysti tässäkin hyvin havaita....
- oli kommunisti
Mielipidepankki kirjoitti:
Tämä Kekkosen hinku demariksi ei ole mikään vitsi, vaikka sen ensi kädeltä voisi sellaiseksi luulla. Kekkonen sai sotavuosina ankaraa kritiikkiä omiltaan. Kekkosesta oli tulossa hyvää vauhtia rauhanpoliitikko ja inhorealisti. Hän piti Maalaisliiton isänmaallista siipeä maalle vaarallisina haihattelijoina. Johannes Virolaisen kertoman mukaan (ja muutkin ovat tästä aikoinaan kertoneet) Kekkonen tosiaankin aikoi erota Maalaisliitosta ja liittyä demarien eduskuntaryhmään. Paljon myöhemminhän Kekkonen oli sitten hymyssä suin, kun Kalevi Sorsa ylisti Kekkosta kunnon demariksi.
Kekkonen ei ollut sitoutunut Maalaisliittoon aatteen palolla, ainakaan myöhemmässä vaiheessa. Häntä kiinnosti valta ja siinä opportunismi kelpasi hyvin politiikan pääsisällöksi. Toki on sanottava, että ulkopolitiikassa Kekkosen linja piti sotien jälkeen johdonmukaisuutensa. Tosin se oli vallan säilyttämiseksi pakko niin ollakin, joten opportunismia voi tietysti tässäkin hyvin havaita.Kekkonen kuului muodollisesti maalaisliittoon mutta oli toimissaan pesunkestävä kommunisti. Hänen länsisuhteensa olivat neukkujen ohjaamia ja valvomia, ja jok'ikinen länsisuhteisiin liittyvä aloite tuli Moskovasta tai ainakin piti hyväksyttää siellä.
Etykiä pidetään Kekkosen uran kohokohtana vaikka kyseessä oli vain itäisen euroopan laittoman miehityksen virallistaminen, toisen maailmansodan jälkeisen euroopan kahtiajaon vahvistaminen ja NL:n etujen turvaaminen. Suomi Kekkosen johdolla toimi NL:n sätkynukkena, ei ihme että suomettumis-ilmiöstä tuolloin puhuttiin sivistyneessä maailmassa.
Kekkosen toimia hallitsi vallan keskittäminen itselleen, demokratian verhoon käärittynä. Vertailukohtana voidaan pitää vaikka naapurimme nykyistä vallanpitäjää Putinia, samoin kuin hän, myös Kekkonen piti huolen että tiedotusvälineet toimivat hänen tahtonsa mukaan, poliittiset vastustajat tuhottiin jne.
Kapulaisista löytyy edelleen tätä miestä ihannoivia, seikka joka kertoo enemmän kepulaisten sivistystasosta kuin Kekkosen suuruudesta. oli kommunisti kirjoitti:
Kekkonen kuului muodollisesti maalaisliittoon mutta oli toimissaan pesunkestävä kommunisti. Hänen länsisuhteensa olivat neukkujen ohjaamia ja valvomia, ja jok'ikinen länsisuhteisiin liittyvä aloite tuli Moskovasta tai ainakin piti hyväksyttää siellä.
Etykiä pidetään Kekkosen uran kohokohtana vaikka kyseessä oli vain itäisen euroopan laittoman miehityksen virallistaminen, toisen maailmansodan jälkeisen euroopan kahtiajaon vahvistaminen ja NL:n etujen turvaaminen. Suomi Kekkosen johdolla toimi NL:n sätkynukkena, ei ihme että suomettumis-ilmiöstä tuolloin puhuttiin sivistyneessä maailmassa.
Kekkosen toimia hallitsi vallan keskittäminen itselleen, demokratian verhoon käärittynä. Vertailukohtana voidaan pitää vaikka naapurimme nykyistä vallanpitäjää Putinia, samoin kuin hän, myös Kekkonen piti huolen että tiedotusvälineet toimivat hänen tahtonsa mukaan, poliittiset vastustajat tuhottiin jne.
Kapulaisista löytyy edelleen tätä miestä ihannoivia, seikka joka kertoo enemmän kepulaisten sivistystasosta kuin Kekkosen suuruudesta.Ei Kekkonen mikään kommunisti ollut. Tällainen väite perustuu kovin pinnalliseen tietoon. Politiikan ulkokuoren tuntemuksen perusteella voisi ehkä noin väittää, mutta politiikan motiivit jäävät silloin tunnistamatta.
Minusta Kekkonen oli poliittinen uhkapeluri. Hänen tavoitteensa olivat isänmaan etu ja oma vallanhimo. Kekkonen pelasi Suomelle etuja ja voi sanoa, että jopa huijasi neukuilta meille etuja. Peli oli erittäin vaarallista, koska pelin onnistuminen edellytti yhden miehen eli Kekkosen vallassapysymistä. Vain hän tunsi oman pelinsä kaikki säännöt ja kiemurat. Paasikivi ei lähtenyt hakemaan Suomelle taloudellista etua tällaisella pelillä.
Voidaan sanoa, että Kekkonen onnistui pelissään lähes täydellisesti. Mutta se oli peliä ja vaarallista peliä, jossa olisi voinut tulla paha epäonnistuminenkin, koska piti hallita monia peliin liittyviä nappuloita. Tässä pelissä Kekkonen pyrki hallitsemaan noita nappuloita keinoista piittaamatta. Oli pakko tehdä niin, jos ei halunnut hävitä peliä.
Suomessa ei olisi menestynyt sellainen presidentti joka ei olisi huomioinut neukkujen toiveita. Kysymys on vaan siitä, millä tavalla ne huomioitiin. Tässä Paasikiven linja erosi selvästi Kekkosen linjasta. Ja muita vaihtoehtoisia linjoja ei kukaan edes esittänyt tai vaatinut.- KMa
Mielipidepankki kirjoitti:
Ei Kekkonen mikään kommunisti ollut. Tällainen väite perustuu kovin pinnalliseen tietoon. Politiikan ulkokuoren tuntemuksen perusteella voisi ehkä noin väittää, mutta politiikan motiivit jäävät silloin tunnistamatta.
Minusta Kekkonen oli poliittinen uhkapeluri. Hänen tavoitteensa olivat isänmaan etu ja oma vallanhimo. Kekkonen pelasi Suomelle etuja ja voi sanoa, että jopa huijasi neukuilta meille etuja. Peli oli erittäin vaarallista, koska pelin onnistuminen edellytti yhden miehen eli Kekkosen vallassapysymistä. Vain hän tunsi oman pelinsä kaikki säännöt ja kiemurat. Paasikivi ei lähtenyt hakemaan Suomelle taloudellista etua tällaisella pelillä.
Voidaan sanoa, että Kekkonen onnistui pelissään lähes täydellisesti. Mutta se oli peliä ja vaarallista peliä, jossa olisi voinut tulla paha epäonnistuminenkin, koska piti hallita monia peliin liittyviä nappuloita. Tässä pelissä Kekkonen pyrki hallitsemaan noita nappuloita keinoista piittaamatta. Oli pakko tehdä niin, jos ei halunnut hävitä peliä.
Suomessa ei olisi menestynyt sellainen presidentti joka ei olisi huomioinut neukkujen toiveita. Kysymys on vaan siitä, millä tavalla ne huomioitiin. Tässä Paasikiven linja erosi selvästi Kekkosen linjasta. Ja muita vaihtoehtoisia linjoja ei kukaan edes esittänyt tai vaatinut.voidaan myös miettiä olisiko itse Paasikiven harjoittama politiikka myös muuttunut aikaa myöten toisenlaiseksi.
- oli kommunisti toimissaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Ei Kekkonen mikään kommunisti ollut. Tällainen väite perustuu kovin pinnalliseen tietoon. Politiikan ulkokuoren tuntemuksen perusteella voisi ehkä noin väittää, mutta politiikan motiivit jäävät silloin tunnistamatta.
Minusta Kekkonen oli poliittinen uhkapeluri. Hänen tavoitteensa olivat isänmaan etu ja oma vallanhimo. Kekkonen pelasi Suomelle etuja ja voi sanoa, että jopa huijasi neukuilta meille etuja. Peli oli erittäin vaarallista, koska pelin onnistuminen edellytti yhden miehen eli Kekkosen vallassapysymistä. Vain hän tunsi oman pelinsä kaikki säännöt ja kiemurat. Paasikivi ei lähtenyt hakemaan Suomelle taloudellista etua tällaisella pelillä.
Voidaan sanoa, että Kekkonen onnistui pelissään lähes täydellisesti. Mutta se oli peliä ja vaarallista peliä, jossa olisi voinut tulla paha epäonnistuminenkin, koska piti hallita monia peliin liittyviä nappuloita. Tässä pelissä Kekkonen pyrki hallitsemaan noita nappuloita keinoista piittaamatta. Oli pakko tehdä niin, jos ei halunnut hävitä peliä.
Suomessa ei olisi menestynyt sellainen presidentti joka ei olisi huomioinut neukkujen toiveita. Kysymys on vaan siitä, millä tavalla ne huomioitiin. Tässä Paasikiven linja erosi selvästi Kekkosen linjasta. Ja muita vaihtoehtoisia linjoja ei kukaan edes esittänyt tai vaatinut.Kekkonen toimi täysin NL:n talutusnuorassa. Hän sai silloisen median, kärkenä valtiollisen Ylen, noudattamaan itsesensuuria ja maamme "virallista" linjaa mahdollistaen toimienssa näyttävän mahtavalta peliltä jossa Kekkonen muka juoni maallemme etuja.
Siihen ajatusharhaan olet näköjään sinäkin pudonnut, sääli, sillä luulin vain kepulaisten olevan noin tyhmiä.
Suomi tosiaan sai hyvin lyhytnäköistä taloudellista etua viemällä NL:n itälaatua länsihintaan öljyntuonnin vastikkeeksi. Markan devalvaatioilla pidettiin paperiteollisuuden länsivienti hintakilpailukykyisenä. Tämä sitten maksettiin kalliisti 90-luvun alussa - ja kertarysäyksellä.
Jos taloudessa olisi keskitytty länsimarkkinoille ja pidetty kilpailukyky korkealla muillakin keinoin kuin devalvaatioilla, olisimme välttyneet lamalta ja NL:n romahduksen shokilta.
Poliittisesti Paasikiven linja oli itsenäistä reaalipolitiikkaa ja varovaisuutta, Kekkosen linja täydellistä NL:n alamaisuutta ja nuolemista. - sepitimisoinnut
oli kommunisti toimissaan kirjoitti:
Kekkonen toimi täysin NL:n talutusnuorassa. Hän sai silloisen median, kärkenä valtiollisen Ylen, noudattamaan itsesensuuria ja maamme "virallista" linjaa mahdollistaen toimienssa näyttävän mahtavalta peliltä jossa Kekkonen muka juoni maallemme etuja.
Siihen ajatusharhaan olet näköjään sinäkin pudonnut, sääli, sillä luulin vain kepulaisten olevan noin tyhmiä.
Suomi tosiaan sai hyvin lyhytnäköistä taloudellista etua viemällä NL:n itälaatua länsihintaan öljyntuonnin vastikkeeksi. Markan devalvaatioilla pidettiin paperiteollisuuden länsivienti hintakilpailukykyisenä. Tämä sitten maksettiin kalliisti 90-luvun alussa - ja kertarysäyksellä.
Jos taloudessa olisi keskitytty länsimarkkinoille ja pidetty kilpailukyky korkealla muillakin keinoin kuin devalvaatioilla, olisimme välttyneet lamalta ja NL:n romahduksen shokilta.
Poliittisesti Paasikiven linja oli itsenäistä reaalipolitiikkaa ja varovaisuutta, Kekkosen linja täydellistä NL:n alamaisuutta ja nuolemista.Tässä jutussa ei ole yhtään oikein.
Kekkonen oli Revon takapiru. Tietoisena päämääränä oli muuttaa YLE yhteiskuntakeskustelun areenaksi. Koska vastassa oli yhtenäiskulttuurinen yksiarvoisuus, aseena moniarvoisuuteen pääsemiseksi käytettiin myös "pyhien arvojen" rienaamista. Tämän 60-luvun myrkkykylvön seurauksena elämme nyt ehkä hieman keskustelevammassa yhteiskunnassa. Mutta Kekkosen jälkeen sananvapaus on taas kaventunut kahden tekijän vaikutuksesta. Toinen on kaupallisuus, joka pinnallistaa puheenaiheet, toinen taas se, että Koivistosta lähtien pantiin taas kapulat sopulien suihin ja politiikkaa alettiin tehdä kabineteissa.
Mitä 90-luvun lamaan tulee, sen taustalta löytyy rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen maahan tehty lainadollarihyökkäys. Nimenomaan luottorahan määrä ja omaisuusarvokuplien paisuttaminen olivat ne kestämättömät tekijät, jotka aiheuttivat romahduksen. Talouden syöksykierre alkoi kotimarkkinakysynnät pysähtymisestä kuin seinään kun kaikki rahat pitkälle tulevaisuuteen oli kulutusjuhlissa syöty. N-liiton romahtamisella ja idänkaupan loppumisella ei ollut ratkaisevaa roolia dollarimasinoidun kuplataloustilanteen synnyssä.
- JormaKKorhonen
...keskustan jatkuvista kriiseistä ja muussakin tuossa.
>> Silti Keskusta on sitkeästi aina vaan jatkanut jollakin konstilla selviyttyään kriiseistään.> Veikkaisin, että Matti Vanhasen erittäin opportunistinen politiikka nostattaa seuraavan kriisin varsinkin, jos Vanhasen kannatus jää presidentin vaalissa kevyeksi. Toisaalta vahva opportunismi on ehkä ainoa mahdollisuus puolueessa, jossa vallitsee krooninen kriisitila ja eriseuraisuus politiikan suhteen.Kekkonen johti paljolti Kepua koko ajan. Virolainen on kertonut, että hän osallistui tavalla tai toisella usein puolueen puheenjohtajavalintoihin ja vaihdoksissa näkyi aina hänen vaikutuksensa. Lisäksi Virolainen kertoo, kuinka Kekkonen puuttui hallituksia muodostettaessa valintoihin jopa niin, että viestitti ketä voi valita ja ketä ennen kaikkea ei saa valita. Rafael Paasio lienee tyyneen tapaansa aikoinaan sanonut Kekkoselle, että SDP valitsee itse ministerinsä eikä Kekkosen pidä nähdä turhaa vaivaa sen suhteen. Hallituksen muodostajana Paasio oli myös tokaissut Kekkoselle tämän sanoessa nimittävänsä hallituksen tänä iltana klo 22.00. että ethän sinä mitään nimitä, jos minä en siihen mennessä mitään esitä. Johannes Virolainen kunnioitti Paasion demokratiakäsitystä täysin, koska oli itse samanlainen demokraatti.
Gin-tonic on ihan hyvää noin lääkkeeksi silloin tällöin ja varsinkin kesäkuumalla. En pitäisi itseäni kuitenkaan tässä minään eksperttinä. Olin Raahessa samoihin aikoihin, mutta tuli kyllä pistäydyttyä noina päivinä mm. Oulussa, Jyväskylässä ja Kalajoella, joten sattumus törmäämnisesti jäi epätodennäköisemmäksi.- KMa
"...Matti Vanhasen erittäin opportunistinen politiikka..."
Siihen ei M-pankki vastannut, mutta olisiko sinulla siihen käytännön esimerkkiä (teoista, puheista jne.). - Otsikossa hymiö
KMa kirjoitti:
"...Matti Vanhasen erittäin opportunistinen politiikka..."
Siihen ei M-pankki vastannut, mutta olisiko sinulla siihen käytännön esimerkkiä (teoista, puheista jne.).18.4.2002 HS: - - - ”Vanhanen puuttuu kirjassaan "Vaikea valinta" myös hallitusvaihtoehtoihin ja pitää niitä kirjansa nimen mukaan vaikeina.
Hän pitää mahdollisena, että keskusta osallistuisi Paavo Lipposen (sd) vetämään hallitukseen, vaikka keskusta voittaisi vaalit niukasti. "Ehkä", kuuluu arvio Lipposen jatkon todennäköisyydestä.
Tärkeintä hänelle on kuitenkin keskustan nouseminen hallitukseen. Sen voi Vanhasen mielestä vaarantaa "oman tehtävän epäselvyys. - - - "Työsopimuslakiin ei kannata palata pariinkymmeneen vuoteen", Vanhanen sanoi - - - Kirjassaan hän kertoo, että "tämä ei tarkoita sitä, että työreformin asettama kysymyksenasettelu ja tarve olisivat menettäneet merkityksensä". - KMa
Otsikossa hymiö kirjoitti:
18.4.2002 HS: - - - ”Vanhanen puuttuu kirjassaan "Vaikea valinta" myös hallitusvaihtoehtoihin ja pitää niitä kirjansa nimen mukaan vaikeina.
Hän pitää mahdollisena, että keskusta osallistuisi Paavo Lipposen (sd) vetämään hallitukseen, vaikka keskusta voittaisi vaalit niukasti. "Ehkä", kuuluu arvio Lipposen jatkon todennäköisyydestä.
Tärkeintä hänelle on kuitenkin keskustan nouseminen hallitukseen. Sen voi Vanhasen mielestä vaarantaa "oman tehtävän epäselvyys. - - - "Työsopimuslakiin ei kannata palata pariinkymmeneen vuoteen", Vanhanen sanoi - - - Kirjassaan hän kertoo, että "tämä ei tarkoita sitä, että työreformin asettama kysymyksenasettelu ja tarve olisivat menettäneet merkityksensä".Jos opportunismiksi katsotaan veikkailuja tulevasta hallituspohjasta tai sen toteamiseksi että tietyn asian ajminen näyttää tuloksettomalta. Niin Noita opportunismiin syylistyviä löytyy paljon, varsinkin vaalien alla ja jälkeen.
Millä puolueella ei ole tavoitteena päästä hallitukseen? Itse en sellaista ole vielä tavannut.
Yhtä hyvin voisi väittää että Kataisen puheet turvallisuusvajeesta ja NATOsta sen yhteydestä olivat sitä opportunismia puhtaimmillaan. - Otsikossa hymiö
KMa kirjoitti:
Jos opportunismiksi katsotaan veikkailuja tulevasta hallituspohjasta tai sen toteamiseksi että tietyn asian ajminen näyttää tuloksettomalta. Niin Noita opportunismiin syylistyviä löytyy paljon, varsinkin vaalien alla ja jälkeen.
Millä puolueella ei ole tavoitteena päästä hallitukseen? Itse en sellaista ole vielä tavannut.
Yhtä hyvin voisi väittää että Kataisen puheet turvallisuusvajeesta ja NATOsta sen yhteydestä olivat sitä opportunismia puhtaimmillaan.*27.3.-98 Paavo Väyrynen (Suomenmaa): “Siitä huolimatta en asettaisi sitä (työreformia) keskustan tärkeimmäksi vaalitavoitteeksi. Sille paikalle sopii vain yksi asia: Suomen maaseudun ja maakuntien pelastaminen.”
*Pohjalaisen päätoimittaja Kari Mänty: “Keskustapuolueen puoluekoneisto tuntuu jo vääntävän turboahdinta tulevia parlamentti- ja eurovaaleja ajatellen Samalla kun valitellaan, että maan asioiden hoito kärsii liian aikaisesta vaalitaistelusta, itse korskutaan lähtökuopissa kuin vantterat Suomen hevoset Seinäjoen raviradalla. Keskustan puolue- ja propagandakoneisto paahtaa päivittäin rumputulta, jonka pääkohde on Kokoomus. Demareita ammutaan vain räkäpäillä, sillä kepun tarkoitus on liehitellä punamulta henkiin. Opposition johtavan voiman kyyninen viesti kuuluu, mikä sopii keskustalle, ei sovi muille, ei ainakaan Kokoomukselle. Esko Aho voi kyllä vaihtaa vaalipiiriä ja asettua ehdolle Helsinkiin, mutta kun Sauli Niinistö tekee niin, se on peesaamista.”
- keskellä
Keskustan kroonisen kriisin taustatekijöitä ovat yhteiskunnan rakennemuutos agraarivaltiosta kaupunkiyhteiskunnaksi, perinteisen kannattajakunnan muustosvastarinta-asenteet ja linjaerimielisyydet puoluejohdossa.
Nämä seikat ovat oireilleet kroonisesti. Ne on kuitenkin pidettävä erillään niistä kahdesta huomattavasta vaalivoitosta, jotka Keskusta on lähihistoriassa naanut. Ne on nimittäin saatu siksi että Keskustaa ovat äänestäneet muutkin kuin krooniset keskustalaiset.
Aho sai vaalivoiton lupaamalla tervettä talouspolitiikkaa sinipunahallituksen aikaiseen kasinopeliin lopen kyllästyneelle kansalle. Tässä lupauksessa ei ollut mitään mikä olisi tehnyt siitä erityisesti keskustalaisen teesin. Aho sai kannatuksen niiltä jotka olivat pettyneet SDP:n siunaamaan juppikulttuuriin. Valitettavasti laiva oli jo niin syvällä, että mikään uusi politiikka ei ollut mahdollista. Kun vaalivoiton jälkeen piti tarttua ruoriin, maan todellinen tila ja lainanantajien asettamat ehdot tulivat yllätyksenä. Valtionvarainministerin postista neuvoteltiin pitkään ja perusteellisen pelon kylmätessä takapuolet - romahdus oli jo käsissä, voittajille jätettiin vain epätoivoinen yritys selvittää lainarahalla masinoitu kansantalouden konkurssi.
Mutta Ahon saama vaalivoitto oli siis todelliselta sisällöltään SDP:n typerän politiikan aiheuttama vastavaikutus.
Toisen kerran Keskusta menestyi Jäätteenmäen ansiosta. Lipponen oli menettänyt imagonsa, hänet kansa näki sellaisena kuin hän todella on: tyhmänä, hidasjärkisenä öykkärinä, jolla ei ole yhteisiin asioihin mitään annettavanaan. Kuin piste iin päälle oli Lipposen hörhöttely tv-kuvassa Valkoisen talon portailla Bushin kanssa. "Suomen kansa tukee politiikkaanne" oli liian paksua pöhnäisen Lipposen suusta. Kun sitten heräsi epäilys siitä, että Lipponen oli vienyt Suomen liian lähelle Bushin öljyryöstöretken sotasuunnitelmia, Jäätteenmäen kannatus kohosi ratkaisevasti. Näin Keskusta sai toisenkin vaalivoittonsa vain sen ansiosta että SDP oli tyrinyt omat asiansa pahasti.
Keskustalla olisi ollut mahdollisuus uuteen profiloitumiseen Jäätteenmäen johdolla, mutta tgätähän demarit eivät päästäneet tapahtumaan. Jäätteenmäki piti ehdottomasti eliminoida, millä tavalla tahansa. Tapa jolla se tehtiin ei kyllä sitten paljoa tyylipisteitä ansaitse. Keskusta oli tosin täysin kyvytön suojelemaan puoluejohtajaansa ja pääministeriään - tapa jolla se ratkaisun hetkillä hylkäsi Jäätteenmäen kertoo jotain puolueen sisäisestä mädännäisyydestä - mutta puoluepukareiden pitäisi joskus edes muodon vuoksi ajatella kansalaistenkin tuntoja valtapelejään pelaillessaan. Jäätteenmäen ajojahdista tuli SDP:lle imagotappio, joka heijastui heti eurovaaleissa Jäätteenmäen saaman äänivyöryn muodossa. Lipposen häipyminen hallitusti takavasemmalle ei ehkä sekään vielä riitä nostamaan puolueen kuvaa kansalaisten silmissä. Heinäluoma istuu nyt miekan päällä. Yksikin paha horjahdus lipposlaisen politiikanteon suuntaan riittää näiden mielialojen vallitessa leimaamaan SDP:n jälleen oikeistodemareiden valtaklikiksi.- Otsikossa hymiö
27.10.2000 HS: "Politiikka on politiikkaa"
"Talous on taloutta ja politiikka politiikkaa, uskon mitä taloudesta sanotte, mutta juna meni jo, nyt on kyse poliittisesta vallasta."
Tästä lauseesta on virinnyt napakka poliittinen keskustelu. Keskustelijat ovat ihan eri mieltä siitä, onko tällaista edes koskaan sanottu.
Tohtori Risto Ranki kertoo tuoreessa väitöskirjassaan, että lauseen sanoi vuoden 1990 lopulla oppositiojohtaja Esko Aho (kesk) ja kuulijana oli pääministeri Harri Holkeri (kok). Tämä oli Holkerin ja Rankin mukaan Ahon vastaus, kun hallitus pyysi opposition apua niin sanottujen säästölakien läpiviemisessä.
Aho kiistää käyneensä tällaista sanailua Holkerin kanssa. Ahon mukaan hän ei keskustellut tuon vuoden aikana kertaakaan säästölaeista Holkerin kanssa. Torstaina Aho toisti kantansa avoimessa kirjeessään Rankille. Kirje on päivätty Belmontissa 26. lokakuuta.
Säästölait olivat vuonna 1990 kuuma poliittinen teema. Tuolloin oli voimassa valtiosääntö, jonka mukaan valtion lakisääteisiä menoja leikkaavat lait voidaan äänestää lepäämään yli seuraavien valtiopäivien, jos kolmasosa kansanedustajista niin haluaa. Tämä oli suuri ongelma hallitukselle. Talouden syöksykierre paheni ja valtion menojen leikkauksilla oli kiire – ei ollut aikaa makuuttaa lakimuutoksia. Nopeisiin ratkaisuihin tarvittiin siis opposition tuki.
Tuen antamista keskustaoppositio pohti Varkaudessa marraskuun lopulla 1990 puoluevaltuuskunnan kokouksessa.
Valtuuskunnalle Aho kertoi, että hallitus on ottanut häneen yhteyttä säästölakien tekemiseksi. Hän ei suostunut kertomaan, kuka tämä yhteyden ottaja oli.
Varkaudessa Aho paalutti ehdot, joiden täytyttyä keskusta voisi tukea säästölakien hyväksymistä. Ensimmäinen oli se, että säästöjä ei saa tehdä lainmuutoksilla kansalaisten perusturvaan, asumiseen tai aluepolitiikkaan. Toinen oli, että postien toimipaikkaverkostoa ei saa karsia. Kolmas, että lihan alkutuotevähennystä ei saa laskea. Neljäs, että säästölakien hyväksymistä ei saa helpottaa pysyvästi valtiosääntöä muuttamalla.
Ehdot olivat mahdottomat, ja Aho tiesi sen.
Vuosi vierähti. Aho oli noussut pääministeriksi ja talous sukelsi entistä pahemmin. Marraskuussa 1991 Aho kävi jo tiiviitä neuvotteluja oppositiopuolue Sdp:n kanssa siitä, että valtiosääntöä on muutettava siten, että säästölakeja voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Tavoite oli siis sama, jonka Aho vuotta aiemmin oli oppositiossa tyrmännyt – siis Varkauden kokouksen neljäs ehto.
Puuttumatta mitenkään siihen, ovatko Holkeri ja Aho tavanneet, ja onko Aho kiisteltyä väitettä sanonut, säästölakien kanssa keskusta ja Aho toimivat tavalla, jolle voisi antaa seuraavanlaisen moton:
"Talous on taloutta ja politiikka politiikkaa. Kyse oli poliittisesta vallasta." - pahiksia
Otsikossa hymiö kirjoitti:
27.10.2000 HS: "Politiikka on politiikkaa"
"Talous on taloutta ja politiikka politiikkaa, uskon mitä taloudesta sanotte, mutta juna meni jo, nyt on kyse poliittisesta vallasta."
Tästä lauseesta on virinnyt napakka poliittinen keskustelu. Keskustelijat ovat ihan eri mieltä siitä, onko tällaista edes koskaan sanottu.
Tohtori Risto Ranki kertoo tuoreessa väitöskirjassaan, että lauseen sanoi vuoden 1990 lopulla oppositiojohtaja Esko Aho (kesk) ja kuulijana oli pääministeri Harri Holkeri (kok). Tämä oli Holkerin ja Rankin mukaan Ahon vastaus, kun hallitus pyysi opposition apua niin sanottujen säästölakien läpiviemisessä.
Aho kiistää käyneensä tällaista sanailua Holkerin kanssa. Ahon mukaan hän ei keskustellut tuon vuoden aikana kertaakaan säästölaeista Holkerin kanssa. Torstaina Aho toisti kantansa avoimessa kirjeessään Rankille. Kirje on päivätty Belmontissa 26. lokakuuta.
Säästölait olivat vuonna 1990 kuuma poliittinen teema. Tuolloin oli voimassa valtiosääntö, jonka mukaan valtion lakisääteisiä menoja leikkaavat lait voidaan äänestää lepäämään yli seuraavien valtiopäivien, jos kolmasosa kansanedustajista niin haluaa. Tämä oli suuri ongelma hallitukselle. Talouden syöksykierre paheni ja valtion menojen leikkauksilla oli kiire – ei ollut aikaa makuuttaa lakimuutoksia. Nopeisiin ratkaisuihin tarvittiin siis opposition tuki.
Tuen antamista keskustaoppositio pohti Varkaudessa marraskuun lopulla 1990 puoluevaltuuskunnan kokouksessa.
Valtuuskunnalle Aho kertoi, että hallitus on ottanut häneen yhteyttä säästölakien tekemiseksi. Hän ei suostunut kertomaan, kuka tämä yhteyden ottaja oli.
Varkaudessa Aho paalutti ehdot, joiden täytyttyä keskusta voisi tukea säästölakien hyväksymistä. Ensimmäinen oli se, että säästöjä ei saa tehdä lainmuutoksilla kansalaisten perusturvaan, asumiseen tai aluepolitiikkaan. Toinen oli, että postien toimipaikkaverkostoa ei saa karsia. Kolmas, että lihan alkutuotevähennystä ei saa laskea. Neljäs, että säästölakien hyväksymistä ei saa helpottaa pysyvästi valtiosääntöä muuttamalla.
Ehdot olivat mahdottomat, ja Aho tiesi sen.
Vuosi vierähti. Aho oli noussut pääministeriksi ja talous sukelsi entistä pahemmin. Marraskuussa 1991 Aho kävi jo tiiviitä neuvotteluja oppositiopuolue Sdp:n kanssa siitä, että valtiosääntöä on muutettava siten, että säästölakeja voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Tavoite oli siis sama, jonka Aho vuotta aiemmin oli oppositiossa tyrmännyt – siis Varkauden kokouksen neljäs ehto.
Puuttumatta mitenkään siihen, ovatko Holkeri ja Aho tavanneet, ja onko Aho kiisteltyä väitettä sanonut, säästölakien kanssa keskusta ja Aho toimivat tavalla, jolle voisi antaa seuraavanlaisen moton:
"Talous on taloutta ja politiikka politiikkaa. Kyse oli poliittisesta vallasta."Suomelle dollareilla tehty pussitustemppu noudatti samaa kaavaa, jolla lukemattomia kehitysmaita on IMF:n suosiollisella myötävaikutuksella pantu riippumaan velkakoukkuun. Valtionvelkahan on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto. Mutta ihan loputtoman kauan taaksepäin ei Suomessa tarvitse mennä kun raja kyynisen inhorealismin ja naiivin hyväuskoisen tietämättömyyden välillä ylittyy. Esimerkiksi Mauno Koivisto toimi hyvässä uskossa, koska hän oli hyvä taloususkovainen.
- Korkeimman suojeluksesta
>>> Jäätteenmäen toilailu ja Juhantalon jääminen rikollisesta toiminnasta nalkkiin olivat myös pieniä kriisejä.
- Otsikossa hymiö
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647