Ei turkiseläimet Kärsi

PippuriZ

Missä olette olleet biologian tunneilla, jos ette sen vertaa tiedä, että onhan niitä villinä luonnossa eläviä minkeejä ja kettuja. Ja mistä ihmeestä te voitte tietää, että ne eläimet kärsii?

Mihin teidän uhoaminen perustuu? Siihenkö, että nämä jutut on nyt muotia ja kaveritkin on sitä mieltä?

Mä voin väittää,että näillä eläimillä on luksusoltavat verrattuna moniin muihin eläimiin. Ne saavat jokapäivä ruuan, juomaa, asunnon, ja niiden terveydestä pidetään huolta. Ja jos luulette että häkit ovat pienet; Erehdytte. Häkit on isot ja vielä muovipäälysteistä verkkoa, ettei tassuille tule kylmä.

Jos, kuule, maailmasta lopetettaisiin kaikki sellaiset tehtaat, joissa valmistetaan sellaisia tuotteita, jotka ei ole elintärkeitä, niin koko maapallo olisi kusessa. Tulisi työttömiä ja siirryttäisiin siihen aikaan, että elettäis kädestä suuhun - periaatteella. Metsästettäis ruokaa jne.
Jos pystytte siihen, niin ole hyvä vaan. Mutta mä uskon, että suurin osa ihmisistä tarvii näitä tehtaita, joissa valmistetaan ns. "hienostelutavaroita".

Ketuista käytetään muutakin kuin turkit. Se ihra ja rasva,mitä niissä on, menevät kosmetiikkateollisuuteen. Seuraavan kerran kun käytätte esim. kosteusvoidetta tai meikkaat, muistelet varmaan näitä söpöjä kettuja ja minkkejä lämmöllä, sillä onhan ne osa sun ulkoista olemusta! Joten ei hienostella?

15

1570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kärsivät

      todellakin vapautetut ketut kärsivät luonnossa, koska ne eivät osaa pytää itselleen ruokaa, joten ne loppujen lopuksi kuolevat nälkään.

      • Buah

        Topicin aloittaja ei maininnut vapautetuista ketuista mtn?


    • a v a
    • blackmagictiger

      ei mulla mitään vastaan oo mutta eläinrääkkäys on väärin

    • Aikuinen vaikuttaja

      On niin paljon tutkimuksia pikkuruisissa häkeissä turhuuden markkinoille turkkejaan kasvattavien eläinpolojen tarhoilla esiintyvästä stressikäyttäytymisestä, että kirjoituksesi ihan puistattaa.

      • Kettu

        Jos kettu saisi valita: vapaus tai koppi, niin mieti hei sekunti, kumman se valitsisi!
        Turha kirjoitella sellaista kuin joku tuossa aiemmin esim. että tulis työttömyyttä, jne, jos tarhahausta ei jatkettaisi tai olisi. Tuollaisen sammakon päästäneelle: Pitääkö eläimen kärsiä, kun ihmispeto on keksinyt vangita ja kiduttaa sitä, ettei ihmispetoparalle tulisi työttömyyttä. Voi hel...sinki!
        Mielestäni tarhaus pitäisi lopettaa eikä mitään hamaassa tulevaisuudessa vaan just nyt!!!


    • sopii ihmiselle

      Vankilassa ihmisellä on luksusoltavat verrattuna vapaana eläviin. Vangit saavat joka päivä ruuan, juomaa ja asunnon, ja terveydestäkin pidetään huolta veronmaksajien rahoilla. Ei tarvitse niska limassa raataa leipänsä eteen niin kuin kaltereitten tällä puolella. Ja häkit ovat isot ja vielä lämmitetytkin, ettei varpaita palele.

      Maapallo on kusessa juuri siksi että meille kaupataan kärrykaupalla turhia, tylsämielisiä ja vahingollisia rakkineita, jotka mainosmies on uskotellut välttämättömiksi. Silti meillä on työttömiä. Koska se ihme tapahtuu että valloillaan riehuvat markkinat alkavat oikeasti tuottaa hyvinvointia köyhillekin? Silloinko kun Jeesus tulee takaisin ja Amerikan lippu on tyrkätty myös Marsiin ja Jupiteriin? Vai vähän myöhemmin?

    • Ressu

      Uskomatonta soopaa. Heh, heh. Jopa muovitetut verkot! Voitko parempaa edes kuvitella? Ihan muovitetut! Herra jestas sentään.

      Luehan juttusi uudelleen, ole vähän aikaa hiljaa ja mieti, mitä olet sanonut.

      Ja, että eläimiä pitää rääkätä siksi, että ei olisi työttömiä. Mietihän vähän asioita.

    • Raoul Duke

      "Ketuista käytetään muutakin kuin turkit. Se ihra ja rasva,mitä niissä on, menevät kosmetiikkateollisuuteen."
      -Eli siinäkö on mielestäsi riittävästi syytä viedä toisen luontokappaleen elämä??? Tollaista on vaikea edes käsittää..

    • asiaa

      Takuulla lähes kaikki kotieläintuotannon haarat aiheuttavat eläimille kärsimystä jossain muodossa, josta tyypillisin on virikkeettömyys ja siitä seuraava stressi ja tylsistyminen. Turkistuotanto ei ole tässä suhteessa muita kotieläintuotannon muotoja parempi, mutta ei myöskään huonompi. Turkiseläinten olot ja kohtelu ovat mielestäni paremmat kuin esimerkiksi munijakanojen, lihasiipikarjan tai sikojen tavanomaisessa tuotannossa, mutta vastaavasti huonommat kuin esimerkiksi naudanlihantuotannossa yleisesti ottaen. Eläinrääkkäys on kuitenkin väärä termi turkistuotannon yhteydessä etenkin, mikäli sitä ei tasapuolisesti käytetä myös muusta kotieläintuotannosta.

      Niin, tosiaankin maailmassa melkein kaikki voidaan luokitella turhaksi, kun oikealta kantilta katsotaan.

      Sitten vielä pari kommenttia häkeistä. Häkit eivät ole isoja, sillä isot häkit veisivät "liikaa" tilaa ja olisivat erittäin kallis ratkaisu, jolloin tuotannosta tulisi helposti kannattamatonta ellei keksittäisi uusia ratkaisuja tilojen hyödyntämiseen tai alettaisi maksaa tukia. Verkkomateriaalina voidaan käyttää muovitetun verkon lisäksi mm. ruostumatonta ja galvanoitua terästä.

    • roso

      .mummollani ,siis äitini kotona 1900 luvun alussa oli ollut kettupoika orpona otettu,koska emä oli tapettu ja vain tämä yksi löytyi hengissä,se oli tuotu kotiin ja kasvoi koiran kera reippaaksi perheen jäseneksi kuoli vanhuuttaan .puhuin kerran ,jo edesmenneen äitini kanssa kettu tarhauksesta.hänen mielestään ,että kumpi joutaa häkkiin verkkopohjalle, koira vai kettu.ei kumpikaan, sillä molemmat tarvii luonnonmukaisen olotilan ja huolta että rakkautta tätä kettua rakastettiin ei vangittu viimeiseen asti. rauha sen sielulle.

    • Sairaskettu

      Löydettiin kapinen kettu luonnosta. Se oli kuollut, koska se ei ollut saanut hoitoa. Varmaan julma kuolema...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3159
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2681
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2624
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      111
      2408
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2183
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      351
      1951
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1586
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      75
      1450
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1278
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      29
      1218
    Aihe