Maailmojen sota.

Yleisesti ottaen olen inhonnut syvästi kaikenlaisia "örkkileffoja" aina Alienista Predatoriin ja erilaisiin ufojuttuihin.

Maailmojen sota piti mut kuitenkin tiukasti ruudun ääressä alusta loppuun saakka. Siinä oli jotain karmivaa! Pelotti ja jännitti yhtäaikaa.
Hyvä leffa, ei voi muuta sanoa! Pidin siitä tosi paljon. =) Ja tietty Tom Cruiseakin oli mukava katsella.. ;)
4594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, olen samaa mieltä. Sopivan intensiivinen ja pituinen. Eikä sorru niin pahasti selittelemään kaikkea rautalangasta, kuin yleensä on tapana USA-leffoissa. En ole mikään Tom Cruise-fani, mutta täytyy tunnustaa ,että kaveri osaa näytellä.

Äänestä

Pidin itsekin elokuvasta. Mielestäni leffan lapsi ja jse vähän vanhempi saavat eniten kiitosta. He osasivat näytellä hyvin eikä juttu mennyt linjalle; katsojien vittuuntumisen lissäminen.

Äänestä

Orson Welles ohjasi ko tarinan 22 vuotiaana radioon Uudessa Yorkissa.
Ohjelman seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset pakenivat - aivan oikeasti - kaupungista peläten marssilaisten hyökkäystä. Täydellinen kaaos.
Siitä voi moni 22 vuotias ottaa oppia ja yli sen ikäiset hävetä ikäänsä, kuten minä 42v.

Äänestä
  • En hirveästi pitänyt. Hieman oli liikaa sellaista perusamerikkalaista "kaikki päähenkilöt selviävät"-meininkiä. Ja jotenkin tuntui, että tarina ei oikein huipentunut tai läsähti lopussa...

    (Tästä "kaikki selviää"-teemasta muistan menneisyydestä Gritters - Nakertajat leffan, jossa talokin oli taas kasassa ja kissa elossa, kun avaruusoliot lähtivät kotiinsa... No kyllähän tossa miestä kylmenee tuossa maailmojen sodassa ei sillä.)

    Tämmönen kokemus itselläni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


faki20 kirjoitti:

Yleisesti ottaen olen inhonnut syvästi kaikenlaisia "örkkileffoja" aina Alienista Predatoriin ja erilaisiin ufojuttuihin.

Maailmojen sota piti mut kuitenkin tiukasti ruudun ääressä alusta loppuun saakka. Siinä oli jotain karmivaa! Pelotti ja jännitti yhtäaikaa.
Hyvä leffa, ei voi muuta sanoa! Pidin siitä tosi paljon. =) Ja tietty Tom Cruiseakin oli mukava katsella.. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu