Anoppi oli alkuun aloitettuamme seurustelun tosi kiva,otti minut ja lapset hyvin porukkaan mukaan eikä koskaan erittele minun lapsiani ja miehen lapsia vaan kaikki lapset ovat samanarvoisia.
Ongelma alkoi siitä kun anoppi alkoi piikittelemään minua.Jokaisesta pienestäkin asiasta tuli aina sanomista.Huomasin asian kyllä mutta ajattelin että ehkä hänellä on vain huono päivä tai jotain.
Mutta sitten hän alkoi suoraan vittuilemaan,arvosteli vaatteeni,kenkäni,painoni,siivoamiseni,lastenhoitoni,työttömyyteni ym
Mies on niin raivona äidilleen että sanoi ettei mene sinne enää ikinä.Joka asia pitäisi raportoida anopille,mitä ostetaan kaupasta,mitä ruokaa laitetaan,missä kyläillään ja mitä tehdään viikonloppuisin.Kuka meillä käy ja mihin me käytämme rahamme,mitä laskuja meille tulee,onko osamaksuja,onko kotivakuutusta,mitä milloinkin.
Nyt sitten tuli riita kun en pyydä heitä meille enkä enää käy siellä.Ei kyllä paljon kiinosta kun aina haukutaan.
Miehen pitäisi käydä äidillään joka päivä töiden jälkeen ja meidän perheenä kolmesti viikossa illat istua anopin tentattavana.
Ilkeä anoppi
21
6792
Vastaukset
- Itsenäisyys on tärkeää
Miten se niin onkin, että ihmiset eivät oikeastaan aikuistu kuin pitkälti yli kolmikymppisinä. Siihen asti vanhempien mielipiteet otetaan aina huomioon, kysytään ehkä neuvoakin joka asiassa, ja ainakin pidetään heidät ajan tasalla.
Irtautuminen kotoa on joillekin hirmu vaikeata, vaikka on jo oma huusholli, puoliso ja lapset.
Monet vanhemmat eivät myöskään auta tässä asiassa ollenkaan, vaan pitävät kunnia-asianaan, että kiinteät sukulaisuussuhteet säilyvät vuosikausia. Tiukka sekaantuminen ulottuu lapsenlapsiin asti, jos hekään eivät osaa pyristellä otteesta pois.Keskenään ikäistensä ihmisten kanssa sitten vatkaavat jälkikasvujensa asioita. Havaintoni mukaan esim. lastenlapset yleensä ovat nerojen luokkaa, koskapa todistukset olivat täynnä kymppejä ja "opettajakin sanoi, että ....."
Äkillinen irroittautuminen ei vaarmaankaan onnistu. Mutta on opeteltava pitämään omat asiat omana. Esim. itselleni oli aikanaan vaikeaa olla kertomatta, mihin olemme menossa, tai mitä jokin uusi hankinta oli maksanut, keitä tapaamme jne. koska kysymykset tuntuivat niin viattomilta, eikä asioissani ollutkaan mitään salaamista.
Opettelin kiertelemään kysymykset, sanomalla, että on muuta menoa, eräät ystävämme tulevat, eipä ollut niin kallis kun luulin jne.
En vastannut jos tiukattiin, tai sanoin, että eihän tuo nyt niin tärkeä tieto kenellekään ole.
Vähitellen välimatka edelliseen sukupolveen piteni sopivaksi. Omien lasteni perheisiin olen ottanut oitis sen kannan, että en tyrkyttäydy. En myöskään salli itseni katkeroitua siitä, että minuun ei pidetä paljon yhteyttä, vaan sanon aina, että kun ei mitään kuulu, niin kaikki on hyvin, puolin ja toisin.
Appivanhempien ikäisille antaisin sen neuvon, että irtautumalla lapsista ja heidän asioistaan saa takaisin oman vapauden ja mahdollisuudet aivan uudenlaiseen elämänvaiheeseen, josta huoli lapsista puuttuu. Eläkeikä on hyvä aika ihmisen elämässä.- ed.
siinä että me olemme yrittäneet irroittautua anopista mutta tämä soittelee useita kertoja päivässä ja raivoaa puhelimessa kun me elämme niin salamyhkäistä elämää ettei mitään kerrota.
Me kyläilemme siellä kerran kahdessa viikossa,nykyään kerran kuukaudessa ja olemme sanoneet että kaikki on hyvin ja meillä on oma perhe ja omat jutut eikä me ehditä kyläillä heillä jatkuvasti kun molemmat käy töissä ja lapset on koulussa että ne illat menee muutenkin niin nopeasti ettei kotihommilta jaksa eikä ehdi jatkuvasti siellä ravata.
Anoppi on eläkkeellä ja sen jälkeen on alkanut tuo mahdoton kyttääminen.
Kai se on häneltä tekemisen puutetta tai jotain.
Pärjätään omillamme eikä olla taloudellisestikkaan heistä riippuvaisia.
Anoppi syyttää minua että vieraannutan miehen heistä kokonaan eikä voi käsittää sitä että me käymme minun vanhempieni luona muutaman kerran vuodessa.Hänen mielestään olen kylmä ja välinpitämätön ihminen kun en pidä yhteyksiä sen useammin.Toki soittelen vanhemmilleni ja pidämme yhteyttä näin mutta minusta se on sairasta että jokaisnen päivä pitäisi omalle äidille raportoida päivän tapahtumat. - Itsenäisyys on tärkeää
ed. kirjoitti:
siinä että me olemme yrittäneet irroittautua anopista mutta tämä soittelee useita kertoja päivässä ja raivoaa puhelimessa kun me elämme niin salamyhkäistä elämää ettei mitään kerrota.
Me kyläilemme siellä kerran kahdessa viikossa,nykyään kerran kuukaudessa ja olemme sanoneet että kaikki on hyvin ja meillä on oma perhe ja omat jutut eikä me ehditä kyläillä heillä jatkuvasti kun molemmat käy töissä ja lapset on koulussa että ne illat menee muutenkin niin nopeasti ettei kotihommilta jaksa eikä ehdi jatkuvasti siellä ravata.
Anoppi on eläkkeellä ja sen jälkeen on alkanut tuo mahdoton kyttääminen.
Kai se on häneltä tekemisen puutetta tai jotain.
Pärjätään omillamme eikä olla taloudellisestikkaan heistä riippuvaisia.
Anoppi syyttää minua että vieraannutan miehen heistä kokonaan eikä voi käsittää sitä että me käymme minun vanhempieni luona muutaman kerran vuodessa.Hänen mielestään olen kylmä ja välinpitämätön ihminen kun en pidä yhteyksiä sen useammin.Toki soittelen vanhemmilleni ja pidämme yhteyttä näin mutta minusta se on sairasta että jokaisnen päivä pitäisi omalle äidille raportoida päivän tapahtumat.Kirjoituksestasi päätellen tässä onkin anoppi, joka ei ole aikuistunut! Se varmasti onkin ongelma, johon pitäisi löytää vastaus.
Hänellä ei ole muuta mietittävää kuin teidän perheenne. Ilmeisesti hän ei harrasta mitään eikä osallistu mihinkään eläkeläistoimintaan tms.
Teidän ei auta varmaankaan muu kuin johdonmukainen etäännyttäminen. Lapsenne harrastavat varmaan monenlaista ja ovat poissa kotoa iltaisin, ja itsekin olette mukana riennoissa. Kyläilyt on pakko suunnitella monen päivän päähän, tai sitten pistäydytte vain pikku hetkeksi ja kieltäydytte kahvista.
Jokaisen tulisi pitää huolta itsestään, säilyttää harrastuksensa ja ystävänsä, sillä ne ovat tarpeen, kun eläkeaika koittaa ja puoliso poistuu kuvioista. Yksin jääneen on vaikea tarttua mihinkään. Aikuisen lapsen elämä on siinä helposti käsillä. Kyllähän siitä löytyy aina mietittävää ja osallistumisen kohteita! - ed.
Itsenäisyys on tärkeää kirjoitti:
Kirjoituksestasi päätellen tässä onkin anoppi, joka ei ole aikuistunut! Se varmasti onkin ongelma, johon pitäisi löytää vastaus.
Hänellä ei ole muuta mietittävää kuin teidän perheenne. Ilmeisesti hän ei harrasta mitään eikä osallistu mihinkään eläkeläistoimintaan tms.
Teidän ei auta varmaankaan muu kuin johdonmukainen etäännyttäminen. Lapsenne harrastavat varmaan monenlaista ja ovat poissa kotoa iltaisin, ja itsekin olette mukana riennoissa. Kyläilyt on pakko suunnitella monen päivän päähän, tai sitten pistäydytte vain pikku hetkeksi ja kieltäydytte kahvista.
Jokaisen tulisi pitää huolta itsestään, säilyttää harrastuksensa ja ystävänsä, sillä ne ovat tarpeen, kun eläkeaika koittaa ja puoliso poistuu kuvioista. Yksin jääneen on vaikea tarttua mihinkään. Aikuisen lapsen elämä on siinä helposti käsillä. Kyllähän siitä löytyy aina mietittävää ja osallistumisen kohteita!on pahinta.Anoppi esimerkiksi kysyi että mitä teette huomenna,tuletteko syömään päivällä.Mies sanoi että emme tule kun olemme menossa kummeilleni kylään.
Seuraavana päivänä anoppi soitti että nyt on ruoka valmiina ja sai hirveän raivarin kun mies sanoi että minähän sanoin että me ei ehditä syömään kun olemme menossa kylään ja me on syöty jo kotona.
Eli kaikki mitä anopille sanoo menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Kun hän päättää että me menemme sinne syömään niin mehän menemme,soittaa jatkuvasti ja jankuttaa niin kauan että saa tahtonsa läpi.Ja jos ei saa niin sitten alkaa tekstiviestien lähetteleminen miten itsekkäitä ja ilkeitä ja kiittämättömiä me ollaan kun hänkin on aina meitä auttamassa ja hyysäämässä.Ollaan sanottu että me ei tarvita apua ,me pärjätään ihan omilla rahoillamme ja meille ei tarvitse ostaa mitään eikä antaa mitään.
Käynnit on harventuneet jatkuvasti ja anoppi syyttää siitä nyt minua vaikka mieheni itse sanoi äidilleen että mä en yksinkertaisesti kestä sitä kun sä et anna meidän olla ja elää rauhassa.
Että minä olen aikuinen joka tietää mitä tekee.
Tässä on varmaan edessä kohta lopullinen välirikko,sekin tuntuu pahalta. - timeout
ed. kirjoitti:
on pahinta.Anoppi esimerkiksi kysyi että mitä teette huomenna,tuletteko syömään päivällä.Mies sanoi että emme tule kun olemme menossa kummeilleni kylään.
Seuraavana päivänä anoppi soitti että nyt on ruoka valmiina ja sai hirveän raivarin kun mies sanoi että minähän sanoin että me ei ehditä syömään kun olemme menossa kylään ja me on syöty jo kotona.
Eli kaikki mitä anopille sanoo menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Kun hän päättää että me menemme sinne syömään niin mehän menemme,soittaa jatkuvasti ja jankuttaa niin kauan että saa tahtonsa läpi.Ja jos ei saa niin sitten alkaa tekstiviestien lähetteleminen miten itsekkäitä ja ilkeitä ja kiittämättömiä me ollaan kun hänkin on aina meitä auttamassa ja hyysäämässä.Ollaan sanottu että me ei tarvita apua ,me pärjätään ihan omilla rahoillamme ja meille ei tarvitse ostaa mitään eikä antaa mitään.
Käynnit on harventuneet jatkuvasti ja anoppi syyttää siitä nyt minua vaikka mieheni itse sanoi äidilleen että mä en yksinkertaisesti kestä sitä kun sä et anna meidän olla ja elää rauhassa.
Että minä olen aikuinen joka tietää mitä tekee.
Tässä on varmaan edessä kohta lopullinen välirikko,sekin tuntuu pahalta.Kannattaisko puhaltaa peli poikki ja ottaa pieni tauko. Toivottavasti ei välirikon tarvitse olla lopullinen. Ihmiset kun kasvaa muuttuu ja prosessoi hyvässä lykyssä ihan ikivanhoiksi asti...
Kuulostaa että anopillasi on ainakin tällä hetkellä mielenterveysongelmia. Ovatko ne sitten pysyviä vai liittyvät johonkin ajankohtaiseen kriisiin kuten pesäntyhjenemiseen vaihdevuosiin tai apen viidenkympinvillitykseen... vaikea sanoa, itse ehkä tiedät paremmin.
Mulla oli aikanaan kolmenkympin korvilla vaikeuksia lähinnä suhteessa omiin vanhempiini. He tuskailivat ilmeisesti tuolloin omia eläkkeellejäämiskipujaan yhdistettynä nuorimman veljeni itsenäistymiseen ja kissa ties mihin... Olin itse nuori asuntovelkainen äiti armottomassa työputkessa enkä millään meinannut jaksaa enää vanhempieni asioita, semminkin kun ne ahdistivat varmasti sydäntäni vielä enemmän kuin kenenkään anopin asiat ikinä.
Kirjoitin (jälkeenpäin ihmettelen mistä sain rohkeuden) vanhemmilleni pitkän kirjeen jossa kerroin rakastavani ja arvostavani heitä ja olevani kiitollinen heille monista asioista, mutta myös kokevani heidän yhteydenpitonsa määrän ja luonteen sellaiseksi että se nujertaa minut ja vie minulta ne voimat joita kipeästi tarvitsisin toisaalla. Siis noin lyhennettynä (silloin viisitoista vuotta sitten taisin tarvita enemmän sanoja...)
Kirjeen kirjoittaminen oli vaikeaa ja lukeminenkin varmaan oli. Esittämäni toivomus siitä paljonko minusta on hyvä olla yhteydessä meni perille... siinä taisi olla joku parin kolmen kuukauden totaalinen yhteydenpitotaukokin.
Vanhempani elävät edelleen ja olemme hyvissä väleissä. He eivät ole enää niin meuhkaavia ja tunkeutuvia, hekin ovat oppineet ja muuttuneet ja niin olen minäkin... - ed.
timeout kirjoitti:
Kannattaisko puhaltaa peli poikki ja ottaa pieni tauko. Toivottavasti ei välirikon tarvitse olla lopullinen. Ihmiset kun kasvaa muuttuu ja prosessoi hyvässä lykyssä ihan ikivanhoiksi asti...
Kuulostaa että anopillasi on ainakin tällä hetkellä mielenterveysongelmia. Ovatko ne sitten pysyviä vai liittyvät johonkin ajankohtaiseen kriisiin kuten pesäntyhjenemiseen vaihdevuosiin tai apen viidenkympinvillitykseen... vaikea sanoa, itse ehkä tiedät paremmin.
Mulla oli aikanaan kolmenkympin korvilla vaikeuksia lähinnä suhteessa omiin vanhempiini. He tuskailivat ilmeisesti tuolloin omia eläkkeellejäämiskipujaan yhdistettynä nuorimman veljeni itsenäistymiseen ja kissa ties mihin... Olin itse nuori asuntovelkainen äiti armottomassa työputkessa enkä millään meinannut jaksaa enää vanhempieni asioita, semminkin kun ne ahdistivat varmasti sydäntäni vielä enemmän kuin kenenkään anopin asiat ikinä.
Kirjoitin (jälkeenpäin ihmettelen mistä sain rohkeuden) vanhemmilleni pitkän kirjeen jossa kerroin rakastavani ja arvostavani heitä ja olevani kiitollinen heille monista asioista, mutta myös kokevani heidän yhteydenpitonsa määrän ja luonteen sellaiseksi että se nujertaa minut ja vie minulta ne voimat joita kipeästi tarvitsisin toisaalla. Siis noin lyhennettynä (silloin viisitoista vuotta sitten taisin tarvita enemmän sanoja...)
Kirjeen kirjoittaminen oli vaikeaa ja lukeminenkin varmaan oli. Esittämäni toivomus siitä paljonko minusta on hyvä olla yhteydessä meni perille... siinä taisi olla joku parin kolmen kuukauden totaalinen yhteydenpitotaukokin.
Vanhempani elävät edelleen ja olemme hyvissä väleissä. He eivät ole enää niin meuhkaavia ja tunkeutuvia, hekin ovat oppineet ja muuttuneet ja niin olen minäkin...ja nyt on tilanne joka rassaa hänen hermojaan paljon.
Kuitenkin se tahallinen ilkeys mikä on kohdistettu minuun ottaa miehelläni vielä kovemmin luonnolle kuin minulle.
Onneksi anoppi ei tule tänne kutsumatta,muuten olisi jokapäiväinen riesa kun pitää vahtia mitä meillä syödään.
Mies on yrittänyt puhua äidilleen asiasta,minä olen puhunut asiasta mutta kun ei mene perille niin ei mene.
Lisäksi anopin mielikuvitus laukkaa uskomattomissa kohteissa,sekin osaltaan vaikeuttaa kun kuvittelee asioita ja sitten esittää ne täytenä totena muille.Milloin käyn vieraissa,milloin suunnittelen avioeroa. - Terveyskeskuskäynti
ed. kirjoitti:
ja nyt on tilanne joka rassaa hänen hermojaan paljon.
Kuitenkin se tahallinen ilkeys mikä on kohdistettu minuun ottaa miehelläni vielä kovemmin luonnolle kuin minulle.
Onneksi anoppi ei tule tänne kutsumatta,muuten olisi jokapäiväinen riesa kun pitää vahtia mitä meillä syödään.
Mies on yrittänyt puhua äidilleen asiasta,minä olen puhunut asiasta mutta kun ei mene perille niin ei mene.
Lisäksi anopin mielikuvitus laukkaa uskomattomissa kohteissa,sekin osaltaan vaikeuttaa kun kuvittelee asioita ja sitten esittää ne täytenä totena muille.Milloin käyn vieraissa,milloin suunnittelen avioeroa.Et ole maininnut anopin ikää. Onko hän jäänyt juuri leskeksi, tai juuri siirtynyt eläkkeelle? Onko jäänyt työttömäksi eläkeputkeen?
Hänellä on ehkä nyt omassa elämässään jokin asia, joka rassaa niin ettei voi sitä käsitellä. Niinpä täyttää elämänsä teidän "vainoamisellanne".
Jospa hänet onnistuisi jollakin konstilla saamaan vaikka verenpainemittaukseen terveyskeskukseen. Monesti ammatti-ihminen huomaa asiakkaassaan muutakin, mistä asiaks itse ehkä ei ole edes tietoinen.
Masennus? Unettomuus? Vaihdevuosivaivat?
Helppo tässä on tietysti neuvoa, kun ei asiaa yhtään tunne. Kyllä arvaan, että lääkäristä ehdottaminen olisi pahimman laadun loukkaus, jos hän tuntee itsensä täysin terveeksi.
Älä ota palstan neuvoja vastaan kuin siinä mielessä, että niistä ehkä löytää jonkun asian, joka herättää uusia ajatuksia tilanteen hoitamiseksi. Ratkaisut löytyvät aina pohdiskelujen jälkeen. - alkup.
Terveyskeskuskäynti kirjoitti:
Et ole maininnut anopin ikää. Onko hän jäänyt juuri leskeksi, tai juuri siirtynyt eläkkeelle? Onko jäänyt työttömäksi eläkeputkeen?
Hänellä on ehkä nyt omassa elämässään jokin asia, joka rassaa niin ettei voi sitä käsitellä. Niinpä täyttää elämänsä teidän "vainoamisellanne".
Jospa hänet onnistuisi jollakin konstilla saamaan vaikka verenpainemittaukseen terveyskeskukseen. Monesti ammatti-ihminen huomaa asiakkaassaan muutakin, mistä asiaks itse ehkä ei ole edes tietoinen.
Masennus? Unettomuus? Vaihdevuosivaivat?
Helppo tässä on tietysti neuvoa, kun ei asiaa yhtään tunne. Kyllä arvaan, että lääkäristä ehdottaminen olisi pahimman laadun loukkaus, jos hän tuntee itsensä täysin terveeksi.
Älä ota palstan neuvoja vastaan kuin siinä mielessä, että niistä ehkä löytää jonkun asian, joka herättää uusia ajatuksia tilanteen hoitamiseksi. Ratkaisut löytyvät aina pohdiskelujen jälkeen.Miehensä sisko kertoi että piinasi häntä 20 vuotta ja on nyt sitten siirtynyt minuun.Mielenterveysongelmia hänellä on mutta ei muuta sairautta.
Olen tämän tiennyt ja yrittänyt sen vuoksi ymmärtää.Mieheni on se jolle tämä kaikkein raskainta on. - ester
Vastauksessasi oli paljon hyviä neuvoja, kiitos niistä. Tuo väistelytaidon opettelu tunkeileviin kysymyksiin, kuitenkin niin ettei loukkaa toista, on kullan arvoista. Samoin ajatuksesi etäisyyden pidosta ja omasta vapaudesta eläkeiässä. Olen itsekin aivan liikaa surrut, pohtinut ja murehtinut aikuisten lasteni asioita oman rauhani kustannuksella. Olen ihmetellyt heidän vihamielistä suhtautumistaan, kun mielestäni olen vain yrittänyt olla avuksi. Itselleni eniten huolta tuottaa lapsenlapset, joille ollaan tosi tylyjä, jopa lyödään. Mutta ehkä en tässäkään näe oikein koko kuvaa ja tajua vanhempien motiiveja.
Tahdikkuus on todellinen taitolaji ja nyt opettelen tosissani irtipäästämistä. - Puutu asiaan
ester kirjoitti:
Vastauksessasi oli paljon hyviä neuvoja, kiitos niistä. Tuo väistelytaidon opettelu tunkeileviin kysymyksiin, kuitenkin niin ettei loukkaa toista, on kullan arvoista. Samoin ajatuksesi etäisyyden pidosta ja omasta vapaudesta eläkeiässä. Olen itsekin aivan liikaa surrut, pohtinut ja murehtinut aikuisten lasteni asioita oman rauhani kustannuksella. Olen ihmetellyt heidän vihamielistä suhtautumistaan, kun mielestäni olen vain yrittänyt olla avuksi. Itselleni eniten huolta tuottaa lapsenlapset, joille ollaan tosi tylyjä, jopa lyödään. Mutta ehkä en tässäkään näe oikein koko kuvaa ja tajua vanhempien motiiveja.
Tahdikkuus on todellinen taitolaji ja nyt opettelen tosissani irtipäästämistä.Lapsenlapsia ei sovi lyödä, siinä menee raja. Puutu asiaan!
- Eronnut ex-miniä
Heippa vaan!
Olen kokenut, ettei ex-anoppini koskaan oikein hyväksynyt minua. Hän oli myös erittäin mustasukkainen pojastaan. Sen on myötänyt itsekin.
Se vaikutti niin paljon avioliittooni, etä on varmasti osasyy siihen, että otin eron.
Mieheni oli niin mammanpoikaa että. En kestänyt katsella sitä touhua, kun aikamieheltä ei ota henkinen napanuora katketakseen.
Minun oma äitini taas on ollut vävyilleen kyllä oikein mallianoppi.
Anoppi voi olla riesa ja kiusa.
Semmoisen jos kohtaa, ei kannata kovin usein tavata. - eikästen
Ei ne vaihtelevien uusien entiset ole ikuna samanarvoisia! No, ehkä n. 10 vuotta kun kuluu ollaan edes lähtöviivalla. Tuskin se kuitenkaan tasa-arvoiseksi muuttuu.
Oikeinko te vaaditte, että lapset, joihin ei mitään sukulaisuutta tai edes kontaktia ole ollut, olisivat samanarvoisia, kuin lapset, jotka on tuntenut vuosia.?
Varsin typeriä vaatimuksia.
Poika toi jossain vaiheessa ( 10 vuoden aikana) näytille kolme kappaletta miniöitä ja "entisiä" lapsia, yhteensä seitsemän. Ja kaikkia näitäkö nyt sitten pitäisi "halia ja tervetulleeksi toivottaa".
Johan ne lapsetkin sekaisin menevät!!
Mutta mietittekö sitä?- Hanna
Ei ole lasten vika, että vanhemmat risteilevät suhteista toiseen. Älä siis lapsia rankaise poikasi ja miniäehdokkaittesi teoista.
Voi sitä käyttäytyä hyvin vaikka ei niin rakastaisikaan.
Ajattelepa niitä lapsia, joilla isäpuolet ja mummot vaihtelee. Vanhempana voisit olla vähän viisaampi ja omalta osaltasi helpottaa lasten sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen. - alkup.
Hanna kirjoitti:
Ei ole lasten vika, että vanhemmat risteilevät suhteista toiseen. Älä siis lapsia rankaise poikasi ja miniäehdokkaittesi teoista.
Voi sitä käyttäytyä hyvin vaikka ei niin rakastaisikaan.
Ajattelepa niitä lapsia, joilla isäpuolet ja mummot vaihtelee. Vanhempana voisit olla vähän viisaampi ja omalta osaltasi helpottaa lasten sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen.ottaa vastaan minun lapseni.Tykkää kovasti lapsistani ja on heille kiltti,vain minua tuntuu vihaavan.Nyt kun huomasi että me viihdymme hyvin yhdessä,poikansa ja minä enkä minä ollutkaan hetken vieraileva tähti niin nyt on suhtautuminen minuun muuttunut.Lapsia kohtelee hyvin,sen puoleen ei ole moitteen sanaa.
Ero ei ole lasten vika eikä siitä pitäisi lapsia rangaista. - vaihoanoppi myös
Hanna kirjoitti:
Ei ole lasten vika, että vanhemmat risteilevät suhteista toiseen. Älä siis lapsia rankaise poikasi ja miniäehdokkaittesi teoista.
Voi sitä käyttäytyä hyvin vaikka ei niin rakastaisikaan.
Ajattelepa niitä lapsia, joilla isäpuolet ja mummot vaihtelee. Vanhempana voisit olla vähän viisaampi ja omalta osaltasi helpottaa lasten sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen.Oikeinko luit, ettei ollut ollut oikeudenmukainen?
Ei niitä lapsia pyri rankaisemaan, ja usein he ymmärtävätkin suhtautua varauksellisesti, kun ovat kokeneet niin monet "mummit ja puolivaarit".
Kun eivät he ole useimmiten kuin hetken ( jonkun vuoden) ns. maisemissa. En heihin ala tunnesiteitä luomaan, kun ei ole minun päätettävissä, koska häipyvät tai vaihtuvat.
Omiin lapsenlapsiin pidän aivan itsenäni suhteet ja siteet yllä.
Mutten "ylenkatso ketään". Useimmiten lapset, varsinkin jos ovat vähän vanhempia, ovat asiallisesta käytöksestä vain tyytyväisiä.
- typerä
olet, jos oletat, että anoppilassa sinun lapsesi olisivat samalla viivalla, kuin heidän "oikeat" lastenlapsensa!!
Ei mulla ainakaan. Oikeudenmukaisuutta odotan ja saankin. Mutten vertaisuutta - kun en ole vertainen.
Ihan kivoja ja juuri oikeudenmukaisia - jopa kai minusta pitävät - ovat olleet 15 vuotta. Mutta ikinä en ole edes odottanut samaa kohtelua/kiintymystä, kuin siskopuoliini on.
Ja minulla ovat myös ertyissiteet isäni sukuun, jos joku vaatisi, että olisimme tasa-arvoisia.!!!- täänkin
olla jo selvää.
Ottakste oikeasti nui typeriä, ettei tää mee jakeluun.
Mul ois sti noin ziljoona mummia! Hah!
Oli viriili isu!
- ihan
ihan kaikkea pitäisi kerralla arvostella.
Mutta jos siinä ei sinusta aihetta, niin anna olla, älä ole moksiskaan!
Jos taas tunnet olevasi joitain em. seikkoja ( hutilo, pullukka, hieman hrahtava) SITTEN,
koitahan olla ihmisiksi ja paranna tapasi. Ehkä onnistutkin. - Itsekkin anoppi
Minun anoppini käyttäytyi myös "rakastavasti" ens alkuun, mutta eipä aikaakaan kun jo huomasin hänen OIKEAN, TODELLISEN luonteensa, kun löimme uusperheemme pystyyn mieheni kanssa. Mieheni siitä jo monet kerrat kerkesi varoittelemaankin, mutta enhän minä uskonut ennen kuin sen omin silmin, korvin totesin niin olevan. Mikään ei ole ihmissuhteissa kamalampaa, kuin tälläinen ihmeellinen kieroilu -edessä hymyillään, takana morkataan-. Arvostellaan kaikki ihmiset negatiiviseen sävyyn ja OIKEISTA huumorinkukista ei ole tietoakaan. Kaikkien pitäisi tehdä kaikki asiat kuten he haluavat. Entinen anoppini sentään sanoi suoraan asiat, mikä sinänsä sekin oli joskus kiusallista, mutta hän sentään EI NÄYTELLYT! Meillä tilanne on nyt viittä vaille sellainen, että loppuu kanssakäyminen tykkänään anopin ja apen kanssa. No, aika näyttää mitä tuleman pitää. Mutta, itse olen kuulemma malli-anoppi-mummu :) mistä olenkin erittäin otettu! Enkä minä ole tehnyt mitään muuta, kuin päästänyt lapsistani irti ja antanut heidän rakentaa ja elää omaa elämäänsä. Toki tietenkin auttaen jos apua tarvitaan. No, ehkä se on veren perintönä tullutta käyttäytymismallia, sillä eivät omat vanhempanikaan meissä lapsissa koskaan ole roikkuneet -me lapset kylläkin nyt heidän vanhennuttuaan olemme pikkasen ruvenneet roikkumaan heissä, sen verran on heidän terveytensä aiheuttaneet huolia... Lippu korkealle me kaikki anopista kärsijät, päästetään porukalla ilkeät anopit menemään, ja eletään omaa elämäämme perheinemme! :)
- minä
Hyvä, että mies kuitenkin pitää puoliasi eikä ole äitinsä napanuorassa!!! Olisi kamalaa taistella yksin tuulimyllyjä vastaan!!
- kokemusta on
älä vaan alistu anopin tahtoon pidä välimatkaa älä käy hänen luonaan oma anoppini on myös hirviö ilkeä inhottava vanha kalkkuna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1908647
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264808- 504268
- 623837
- 513236
- 503030
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262696- 432501
Miten mä olisin
Rohkeampi lähestymään häntä. En tiedä. En osaa nykyään edes tikusta tehdä asiaa vaan käyttäydyn päin vastoin välttelen.482479Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382243