Meillä näyttää olevan liikaa poliiseja.
"Liikkuva poliisi ilmoitti ennalta lomautuksista
Liikkuva poliisi on antanut ennakkoilmoituksen mahdollisesta lomautuksesta. Ilmoitus koskee noin 660:tä henkeä.
Yt-menettely alkaa elokuun lopulla.
Liikkuvan poliisin mukaan tämän vuoden määrärahat eivät riitä palkkoihin. Määrärahoista puuttui noin kuukauden palkkausmenoja vastaava summa.
Ratkaisua on etsitty neuvotteluteitse. Liikkuvasta poliisista kuitenkin kerrotaan, että sopeuttamistoimista huolimatta määrärahavaje on vielä ylivoimaisen suuri.
STT"
Ah, kun tuli turvallinen olo!
Suomen poliisi lomauttaa yli 600!!!
4
308
Vastaukset 4
- raksu
Halonen voiki sit partioida veneellään...
Eliitti on erkaantunut todellisuudesta , voi ostella tarpeetomia leluja.
Taitaa tulla kohta tarpeelliseksi , kaikille kansanedustajille panssarimersut.
Tosin niitä kansanedustajia ei tarvittaisi , kuin yksi kustakin läänistä.
Päätyö , lait laaditaan euroopanunionissa , täällä vain näpertelyä. Siksihän ne sihteeritkin piti palkata , kun muuten kaikki oilisivat huomanneet ettei todellista tekemistä enää ole.
- aapokaapo
Loistavaa järjen valoa, kansamme viisailta päättäjiltä!!!
ACEH on neuvoteltu, MM-kisat kustannettu ja Tavjalla on uusi vene. Kaikki oli varmasti ilmasta tai ainakin hyvin halpaa, olihan? - mursukopla
Tämä on päänavaus tulevalle linjalle polliisin työssä.
Kun nyt on saatu läpi lähes rajattomat valtuudet ihmisten sähköisen liikenteen valvontaan toimii poliisi vastedes siten, että odottavat ensin rikoksen tapahtumista, sitten etsitään syyllinen tai ainakin sopiva epäilty teleliikenne tallenteista. Tämä sitten kutsutaan kirjeitse kuultavaksi, syytetään ja tuomitaan koska teletitojen perusteella hän voisi olla mahdollinen tekijä. Toki niitä mahdollisia olisi satatuhatta muutakin mutta valinta osui nyt tähän.
Eräänlainen toimistopoliisi tulee tulevaisuudessa hoitamaan rikosten tutkinnan pelkästään selaamalla teleliikenne tietoja.
Näkyvä, toimiva ja ennaltaehkäisevä toiminta jää syrjään koska kaikkeen ei riitä varoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691081
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25628Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487