Faktaa herasta

copy paste p:toisto 04.08-2005

Onkohan kyselyillä ollut vaikutusta tämän infon julkistamiselle vai ovatko seuranneet tätä palstaa ? ajoitus ainakin kertoisi että jompi kumpi kyseessä.


Fast Info:

Tietoa heraproteiinista

--------------------------------------------------------------------------------

Heraproteiineja käytetään yleisesti etenkin voimaurheilussa. Niin kannattaakin tehdä, koska heraproteiinin biologinen arvo (BV) on paras kaikista ruoka-aineista. Myös kananmunilla, maitotuotteilla, siipikarjalla, kalalla ja muilla eläinkunnantuotteilla on kohtuullisen hyvä BV. Niitäkin siis pitää syödä jos halutaan saadaan voimaharjoittelusta kaikki hyöty irti.

Heratuotteita markkinoidaan joskus virheellisillä ja epäolennaisilla termeillä. Seuraavassa päivitettyä tietoa heraproteiinista:

Heraproteiinikonsentraattia pidetään toisinaan virheellisesti isolaattia huonompana proteiinina. Kummallakin on omat hyvät puolensa ja myös heikkoutensa.

Isolaatti eroaa konsentraatista vähäisemmän rasva- ja laktoosipitoisuutensa osalta. Isolaatti onkin siksi monelle laktoosivaivoista kärsivälle ainoa vaihtoehto. Siinä onkin sen tärkein etu konsentraattiin verrattuna.

Erittäin tarkasti ruokavalion rasvoja seuraavia saattavat herakonsentraatin rasvat pelästyttää. Rasvoissa piilee kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia, joten niitä ei voimailijan kannata jättää tiukallakaan dieetillä liian vähiin.

Herakonsentraatissa on rasvalipideihin sitoutuneena selvästi isolaattia enemmän fosfatidyyliseriiniä (ehkäisee katabolisen kortisolihormonin eritystä), fosfatidyylikoliinia (auttaa ylläpitämään veren koliinitasoja parantaen kestävyyttä) ja konjugoitunutta linolihappoa (polttaa rasvaa ja saattaa lisätä lihasmassaa). Laadukkaan herakonsentraatin bioaktiiviset rasvalipidit ylläpitävät luonnollisia testosteronitasoja. Näitä em. ominaisuuksia ei heraisolaatilla merkittävästi ole, jos rasvat on poistettu lähes kokonaan.

Lisäksi hyvälaatuinen herakonsentraatti sisältää IGF-1 ja TGF kasvutekijöitä saman verran tai jopa enemmän kuin isolaatti.

Myös vastuskykyyn heraproteiineilla on merkitystä. Vastustuskykyä ja terveyttä edistäviksi aineosiksi tiedetään ainakin laktoferriini, immunoglobuliinit sekä naudan seerumialbumiini. Aminohapoista kystiinillä on vastustuskykyä lisäävä vaikutus.

FAST TIEDOTUS
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Konsentraatia ja isolaattia verratessa pitää ottaa huomioon kokonaisuudet. Erityisesti se missä yhteyksissä näitä em. laatuja yleensä käytetään. Siinä missä konsentraattia monet käyttää ihan perusproteiinia, on isolaatti käytössä suurimmaksi osaksi palautusjuomasssa!

Oleellista on siis verrata näitä kahta laatua ja niiden eroja juuri palautusjuoma käytössä Pitää miettiä mitä ominaisuuksia on syytä olla palkkarin proteiinissa ja mitä ei.

Yleisestä rasvatutkimuksesta tiedämme että rasvat ovat tärkeitä elimistöllemme ja niiden merkitys on erittäin tärkeää, kuten FAST ilmoittaakin. Mutta mikä merkitys niillä on juuri palautusjuomassa ja konsentraatista saatavaksi?

Mielestäni hyvää rasvakokonaisuutta ja -saantia kannattaa pitää yllä muissa yhteyksissä kuin palautusjuomasssa. Palautusjuomassa rasva lähinnä hidastaa imeytymistä mikä ei ole toivottavaa.

Palautusjuomasta saatavalla rasvamäärällä en näe mitään merkitystä rasvan saannin kokonaisuudessa. Kyllä ne hyvät rasvat kannattaa ottaa muissa yhteyksissä.

Liiallinen laktoosin nauttiminen ei ole hyväksi yleisesti eikä varsinkaan palautusjuoman yhteydessä. Laktoosi (galaktoosi) pitää muuntaa maksassa ennen sen käyttöä. Tämä syö maksan ATP-varastoja joka taas hidastaa anaboliaa ja aineenvaihduntaa.

Lisäksi maksa säätelee esim. aminohappojen hajotusta ja pääsyä verenkiertoon, pahimmassa tapauksessa proteiinisynteesi siis häiriintyy.

FAST mainitsee että noita kasvutekijöitä on yhtä paljon tai enemmänkin mitä isolaatissa, mutta määristä ei puhuta mitään. Miksi ei? Näin jokainen voisi tarkemmin vertailla tätäkin asiaa.

FAST mainitsee myös että konsentraatissa on mikrofraktioita, mutta määristä ei taaskaan mitään tietoa ole. Tässä voi huomata muuten että kasvutekijöitä mainittaessa mainitiin sanallisesti niiden määrästä suhteessa isolaattiin. Mikrofraktioiden määrästä ei mainittu tällaista seikkaa, onko niitä sitten vähemmän, yhtä paljon vai jopa enemmän mitä isolaatissa ;-) Uskoisin että niitä on vähemmän...

Mielestäni yleisestä rasvatutkimuksesta "lainattiin" vähän turhan korostaen asioiden merkitystä konsentraatista saatavan rasvan "puolustukseksi". Jos päivän rasvasaati ei ole kunnossa niin ei sillä palkkarin yhteydessä otettavalla rasvamäärällä tätä seikkaa korjata oleellisesti.

Lisäksi siten nuo kasvutekijöiden ja mikrofraktioiden ilmoittamiset tehtiin aika epämääräisesti, varsinkin jos niitä on tarkoitus verrata isolaatteihin.

Mielestäni isolaatti toimii siis edelleen paremmin palautusjuoma käytössä, muissa yhteyksissä konsentraatti (tai joku muu laatu kuin isolaatti) on suositeltavampaa.

Äänestä
  • "Liiallinen laktoosin nauttiminen ei ole hyväksi yleisesti eikä varsinkaan palautusjuoman yhteydessä. Laktoosi (galaktoosi) pitää muuntaa maksassa ennen sen käyttöä. Tämä syö maksan ATP-varastoja joka taas hidastaa anaboliaa ja aineenvaihduntaa. "

    Ennenkuin alat rotta mellastamaan liian laktoosin huonoista puolista, kannattaa muistaa mitä aspartaami voi tehdä elimistölle. Onneksi on aspartaamivapaita heroja markkinoilla.

    Äänestä

  • sdfsdfds kirjoitti:

    "Liiallinen laktoosin nauttiminen ei ole hyväksi yleisesti eikä varsinkaan palautusjuoman yhteydessä. Laktoosi (galaktoosi) pitää muuntaa maksassa ennen sen käyttöä. Tämä syö maksan ATP-varastoja joka taas hidastaa anaboliaa ja aineenvaihduntaa. "

    Ennenkuin alat rotta mellastamaan liian laktoosin huonoista puolista, kannattaa muistaa mitä aspartaami voi tehdä elimistölle. Onneksi on aspartaamivapaita heroja markkinoilla.

    Määrät joita esim. 40g isolaattia joka on maustettu aspartaamilla sisältää ei mun tietääkseni aspartaamilla ole mitään negatiivista merkitystä. Jos olisi niin olisit itsekkin maininnut asiasta tarkemmin.

    Aspartaamista on tullut vähän sellainen legendaarinen peikko joillekkin. Sen käyttöä on tutkittu hurjasti ja mitään haittaa siitä ei ole kun pysytään kohtuudessa. Kaikki muuttuu vaaralliseksi kun mennään käytössä liiallisuuksiin.

    Mutta jos sulla on jotan muuta tietoa niin kerro ihmeessä!

    Tsekkasin äsken elintarvikeviraston sivulta uusimmat jutut tätä koskien ja ei mitään uutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Infoa kirjoitti:

copy paste p:toisto 04.08-2005

Onkohan kyselyillä ollut vaikutusta tämän infon julkistamiselle vai ovatko seuranneet tätä palstaa ? ajoitus ainakin kertoisi että jompi kumpi kyseessä.


Fast Info:

Tietoa heraproteiinista

--------------------------------------------------------------------------------

Heraproteiineja käytetään yleisesti etenkin voimaurheilussa. Niin kannattaakin tehdä, koska heraproteiinin biologinen arvo (BV) on paras kaikista ruoka-aineista. Myös kananmunilla, maitotuotteilla, siipikarjalla, kalalla ja muilla eläinkunnantuotteilla on kohtuullisen hyvä BV. Niitäkin siis pitää syödä jos halutaan saadaan voimaharjoittelusta kaikki hyöty irti.

Heratuotteita markkinoidaan joskus virheellisillä ja epäolennaisilla termeillä. Seuraavassa päivitettyä tietoa heraproteiinista:

Heraproteiinikonsentraattia pidetään toisinaan virheellisesti isolaattia huonompana proteiinina. Kummallakin on omat hyvät puolensa ja myös heikkoutensa.

Isolaatti eroaa konsentraatista vähäisemmän rasva- ja laktoosipitoisuutensa osalta. Isolaatti onkin siksi monelle laktoosivaivoista kärsivälle ainoa vaihtoehto. Siinä onkin sen tärkein etu konsentraattiin verrattuna.

Erittäin tarkasti ruokavalion rasvoja seuraavia saattavat herakonsentraatin rasvat pelästyttää. Rasvoissa piilee kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia, joten niitä ei voimailijan kannata jättää tiukallakaan dieetillä liian vähiin.

Herakonsentraatissa on rasvalipideihin sitoutuneena selvästi isolaattia enemmän fosfatidyyliseriiniä (ehkäisee katabolisen kortisolihormonin eritystä), fosfatidyylikoliinia (auttaa ylläpitämään veren koliinitasoja parantaen kestävyyttä) ja konjugoitunutta linolihappoa (polttaa rasvaa ja saattaa lisätä lihasmassaa). Laadukkaan herakonsentraatin bioaktiiviset rasvalipidit ylläpitävät luonnollisia testosteronitasoja. Näitä em. ominaisuuksia ei heraisolaatilla merkittävästi ole, jos rasvat on poistettu lähes kokonaan.

Lisäksi hyvälaatuinen herakonsentraatti sisältää IGF-1 ja TGF kasvutekijöitä saman verran tai jopa enemmän kuin isolaatti.

Myös vastuskykyyn heraproteiineilla on merkitystä. Vastustuskykyä ja terveyttä edistäviksi aineosiksi tiedetään ainakin laktoferriini, immunoglobuliinit sekä naudan seerumialbumiini. Aminohapoista kystiinillä on vastustuskykyä lisäävä vaikutus.

FAST TIEDOTUS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu