Mitä kannattaa ostaa?

Olen nyt reilun puolivuotta käynyt aktiivisemmin salilla ja päätin että nyt on aika laitaa myös ruokapuoli kuntoon. Olen selannut jonkin verran Pakkotoiston forumia ja sieltä saaduilla vinkeillä mielestäni saanut syömiset muuten hyvään balanssiin, vielä joku hyvä lisäproteiinilähde pitäisi miettiä.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että parhaan hyödyn saan oikeilla vitamiineilla ja sitten ihan tavan herakonsentraatilla. Vitamiinit saa edullisesti kaupasta, joten se ei ole ongelma. Mutta entä tämä hera? Vaihtoehtoja tuntuu olevan todella paljon, mitä eroa niissä on ja mihin kannattaa rahat laittaa?
16969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Toimivin herakonsentraatti on Deca&Susta.

Ja muista aina:
Pakkotoisto piste Com. Sinne ne valopäät menneet on.

Äänestä
  • pussin kyljestä sen proteiinimäärän lisäks ainakin laktoosin ja rasvan määrä. Peruskamassa ei kauheita eroja kyllä oo, että ihan vikaan tuskin voi mennä. Kalliimpi ei oo aina parempi, vaikka jotkut niin kovasti haluaa uskotella!

    Itse katselisin aluksi ainakin Boosmanin ja UFS:n valikoiman läpi. Pakkiksen halvin taitaa olla FASTin Hera80 joka on kanssa ihan hyvä perustuote, vähän kalliimpi kun edelliset tosin. Eihän noi paljoo maksa, että voit testailla useampaakin niin saat oman suosikin selville.

    Äänestä

  • kaappi2 kirjoitti:

    pussin kyljestä sen proteiinimäärän lisäks ainakin laktoosin ja rasvan määrä. Peruskamassa ei kauheita eroja kyllä oo, että ihan vikaan tuskin voi mennä. Kalliimpi ei oo aina parempi, vaikka jotkut niin kovasti haluaa uskotella!

    Tietääkö joku mitä protskua Pakkotoistolla kirjoitteleva Tomi käyttää? Oon saanut sen kuvan, että aika perussettiä sillä käytössä, ei mitään ihmeitä. Ison näkönen kaveri kyllä on. Eiku tsemppiä vaan reeneihin!

    Mielestäni Boosmanin herakonsentraatti ei ole kovin suositeltavaa. Tuotteen laktoosimäärä on suoraan sanoen aika huikea, n. 10%. Yleisesti tuo määrä on noin 5% tai alle. Toinen seikka mikä ei puolla tuota Boosmanin heraa on sen hinta, eli 11,1€/kg. Eihän se nyt kovin paljoa ole mitä markkinoiden edullisemmassa, mutta yhdessä tuon korkean laktoosimäärän kassa hyvä hinta/laatu-suhden ei toteudu.

    FAST -tuotemerkin konsentraatit ovat taas aika korkeissa hinnoissa. Katsoin että halvin hinta millä Fastilta herakonsentraattia saa on ostaa 5kg:n säkki jolloin kilohinta on 15€/kg. Kun ottaa huomioon että markkinoiden edullisin hinta on alle 10€/kg niin miksi maksaa yli 30% enemmän?

    Tuo herakonsentraatti jossa kilohinta on alle 10€/kg on UFS Whey. Ravintoarvoissa ei juuri mainittavaa eroa ole:

    FAST:
    proteiinia 76g
    hiilihydraattia 5g
    laktoosia 3,5g
    rasvaa 9g

    UFS:
    proteiinia 77g
    hiilihydraattia 6,5
    laktoosia 5g
    rasvaa 8g

    Äänestä

  • tietääkö joku kirjoitti:

    Tietääkö joku mitä protskua Pakkotoistolla kirjoitteleva Tomi käyttää? Oon saanut sen kuvan, että aika perussettiä sillä käytössä, ei mitään ihmeitä. Ison näkönen kaveri kyllä on. Eiku tsemppiä vaan reeneihin!

    Ainakin ennen kun niiden kaupassa sitä myytiin, Tomi kertoi syövänsä Ion92:ta eli nykyistä Evolutionin Whey3:a ja kovasti kehui sitä.

    Äänestä

  • kaappi2 kirjoitti:

    pussin kyljestä sen proteiinimäärän lisäks ainakin laktoosin ja rasvan määrä. Peruskamassa ei kauheita eroja kyllä oo, että ihan vikaan tuskin voi mennä. Kalliimpi ei oo aina parempi, vaikka jotkut niin kovasti haluaa uskotella!

    Itse katselisin aluksi ainakin Boosmanin ja UFS:n valikoiman läpi. Pakkiksen halvin taitaa olla FASTin Hera80 joka on kanssa ihan hyvä perustuote, vähän kalliimpi kun edelliset tosin. Eihän noi paljoo maksa, että voit testailla useampaakin niin saat oman suosikin selville.

    Siis halvin boost4you hera ?

    http://www.astmi.net/tuote.php?productid=1041&PHPSESSID=a7ab05b495aeb2276f0952bf09836ad1

    Äänestä

  • teppa kirjoitti:

    Suomen halvin herakonsentraatti on UFS Whey, kilohinta jauheelle 9,98€/kg. Jos verrattavissa tuotteissa on sama proteiinipitoisuus niin hintoja voi verrata näin. Jos proteiinipitoisuus on reilusti poikkeava niin kannattaa laskea tuotteesta saatavan proteiinin kilohinta, UFS WHEY:ssä se on 13€/kg.

    Mielestäni ilmoitin tuon suomen halvimman heran tuotteen,UFS Wheyn aivan oikein?

    Äänestä

Herat voi karkeasti jakaa sen mukaan miten ne on tehty:konsentraatti, isolaatti ja hydrolysoitu.

Käytännössä suurin mielenkiinto kohdistuu kahteen ensi mainittuun:konsentraattiin ja isolaattiin.

Isolaatissa niin rasva- kuin laktoosimäärät lähes nollassa (tai jopa) nollassa. Laadukkaimmissa isolaateissa on monia terveyttä edistäviä mikrofraktioita. Konsentraateissa on aina jäljellä rasvaa ja laktoosia. Mikrofraktioita niistä on turha hakea, en ole vielä koskaan nähnyt mitään tarkempia speksejä tällaisesta. Itseasiassa herakonsentraatin valmistusprosessi tuhoaa jo nämä. Isolaatissa proteiinipitoisuus on vähän päälle 90% kun herakonsentraateissa se jää alle 80%:iin.

Jos haetaan ideaalisinta proteiinia palautusjuomaan niin se on juurikin laadukas isolaatti. Palautusjuoman pitää olla nopeasti imeytyvää kaikinpuolin ilman mitään imeytymisprosessia hidastavia ainesosia, rasva ja laktoosi ovat tällaisia ei-toivottuja ainesosia.

Mitä suomen markkinoita olen katsonut niin UFS -verkkokaupassa ovat olleet parhaimmat isolaatti-proteiinit myynnissä Evolution -tuotesarjalla. Olen itse pitkään käyttänyt palkkarissa isolaattia ja voin sanoa hintojen puolesta että nyt jos koskaan kannattaa isolaattia käyttää. Nimittäin hinnat ovat todella radikaalisti tippuneet vuoden alusta lähtien! Tällä hetkellä käytössä on Evolution Whey3 -isolaatti. Tuotteen raaka-aine tulee yhdeltä isoimmista heroja valmistavalta firmalta, Davisco Foodsilta. Itse tuon isolaatin markkinanimi maailmalla on BiPro. Ko. tuotteessa on erinomaine mikrofraktiojaukama ja tätem erittäin laadukas! Davisco Foodsilla on muuten omat nettisivut josta voit lukea lisää heroista ;-)

Isolaatissa laatuerot ovat suurimmat ja siksi kannataa aina varmistua että ostaa sitä laadukasta isolaattia. Laatua kuvaa parhaiten tuotteen beetalaktoglobuliinin määrä. Laadukkaissa jauhoissa se on noin luokkaa 45-55%. Lähes poikkeuksetta tällaisen laatujauhon yhteydessä on maininta tästä blg:n määrstä jos se osuu tuohon haarukkaan. Jos mitään mainintaa ei ole eikä sitä edes kysyttäessa sanota niin voit olla varma että kyseessä on laaduton jauhe jossa blg:n määrä on 70-90%.

Tällaiset jauhot on tehty elintarviketeollisuuden käyttöön, ei urheiluravitsemukseen. Siksi niistä puuttuu täysin nuo tärkeät mikrofraktiot. Hinta tällaisessa raaka-aineessa on usein jopa 20-40% edullisempaa joten suurinosa urheiluravinnefirmoista käyttää tätä, valitettavasti.

Herakonsentraateissa laadulliset erot ovat pienempiä ja ei niin merkityksellisiä. Joissain konsentraateissa on rasvaa ja laktoosia enemmän kuin muissa, ja näitä valmisteita toki kannattaa välttää. Suurin rasvan määrä mitä olen nähnyt on ollut 11g/100g:ssa jauhetta, eräässä toisessa valmisteessa laktoosia taas oli noin 10%.

Herakonsentraatissa kannattaa mielestäni hakea hyvää kokonaisuutta, hyvää hinta/laatu-suhdetta. Menee nyt saman firman toiseen mainitsemiseen, mutta UFS:llä on myynnissä UFS Whey -konsentraattivalmiste jonka kilohinta on halvin mitä olen nähnyt, alle 10€/kg.

Et sanonut mihin käyttöön tuo lisäproteiini tulisi, mutta jos välipala- ja yöproteiiniksi haet tuotetta niin kannattaa miettiä myös maitoproteiinia. Sen parhaimpia ominaisuuksia ovat hidas imeytyminen, pitää useita tunteja aminohappotasoja ylhäällä, lisäksi laatu sisältää erittäin vähän rasvaa ja laktoosia. Tätä laatua itse käytän välipaloissa ja sitten ennen nukkumaanmenoa. Wrange myy maitoproteiinia erittäin edulliseen hintaan. Itse käytän heidän 3+1 -tarjousta jolloin jauheen kilohinnaksi tulee vain 15,5€/kg. Ottaen huomioon että jauheen proteiinipitoisuus on päälle 90% on se erittäin edullista.

Äänestä
  • Aika tyhjentävä vastaus, kiitos siitä! :) Itse en tosin usko että minulle olisi hyötyä proteiinin suuresta nopeudesta tms. joten suuntaan katseeni yhä konsentraattien suuntaan, kun ovat hinnaltaan mielestäni paras ostos. Toki pitää nyt vaan olla tarkkana niidenkin kanssa.

    Vaikka en kovin uskonnollinen olekaan, lienee konsentraatin ostajalle hyvä ohjenuora hinnan, rasvan ja laktoosin pyhä kolmiyhteys. Ilmeisesti proteiinin määrä on kuitenkin suht vakio noissa että se voidaan melkein jopa "unohtaa". ;)

    Äänestä

  • aloitteleva voimailija kirjoitti:

    Aika tyhjentävä vastaus, kiitos siitä! :) Itse en tosin usko että minulle olisi hyötyä proteiinin suuresta nopeudesta tms. joten suuntaan katseeni yhä konsentraattien suuntaan, kun ovat hinnaltaan mielestäni paras ostos. Toki pitää nyt vaan olla tarkkana niidenkin kanssa.

    Vaikka en kovin uskonnollinen olekaan, lienee konsentraatin ostajalle hyvä ohjenuora hinnan, rasvan ja laktoosin pyhä kolmiyhteys. Ilmeisesti proteiinin määrä on kuitenkin suht vakio noissa että se voidaan melkein jopa "unohtaa". ;)

    Voi hitto, että tässäkin oli pakko myydä tuotteita/firmaa nimeltä. Että ärsyttää...

    Äänestä

aloittelija..=player

Oot säälittävä, kukaan ei osa enää noita evon tai ufs:n tuotteita. Kaikkien omilla aivoilla ajattelevien pitäisi jo ymmärtää olla ostamatta noita tuotteita! Joku nimetön juippi kehuu niitä jossain netin forumilla!

Näytä naamas, ni katotaan sit uudestaan.

Äänestä
  • Mä luulen,että moni ostaa.Halpaa,laadukasta ja hyvin sekoittuvia.Vertaa aminohappoja/100g näyttäs olevan korkeammat niin konsentraateissa,kuin isolaateissakin muihin verrattuna.Osta mitä haluat faktat puhuu puolesta.

    Äänestä

Aspartaami on yli 40mg/kg otettuna myrkyllistä. Evolutionin maustetut jauhot ovat makeutettu aspartaamilla. Tuotelelosteissa tämä makeutusaine salataan, mietityttää vain miten paljon sitä on kun ei voida laittaa selosteeseen.

Aspartaamin yksi hajoaamistulos on metanoli ja metanoli vaikutukset tiedetään. Katsokaa siis mitä laitatte suuhunne.

Äänestä
  • Itseasiassa määrällä 75mg/päivä ja yli kuuden kuukauden aikana on tutkittu mitä haittoja tästä olisi ja tulokset olivat osalla käyttäjistä että päänsärkyä ja vatsavaivoja.

    Tuossakaan vaiheessa ei siis vielä mistään myrkytyksellisistä oireista puhuttu!

    Pussin tuoteselosteessa lukee käytetty makeutusaine.

    Evon jauhot ovat ainakin omaan makuuni erittäin mietoja, mistään "makeasta" mausta ei tosiaan voida puhua.

    Metanolin määrä on niin alhainen että sillä ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Player kirjoitti:

    Itseasiassa määrällä 75mg/päivä ja yli kuuden kuukauden aikana on tutkittu mitä haittoja tästä olisi ja tulokset olivat osalla käyttäjistä että päänsärkyä ja vatsavaivoja.

    Tuossakaan vaiheessa ei siis vielä mistään myrkytyksellisistä oireista puhuttu!

    Pussin tuoteselosteessa lukee käytetty makeutusaine.

    Evon jauhot ovat ainakin omaan makuuni erittäin mietoja, mistään "makeasta" mausta ei tosiaan voida puhua.

    Metanolin määrä on niin alhainen että sillä ei ole mitään merkitystä.

    Siis 75mg/kg/päivä

    Äänestä

  • Player kirjoitti:

    Siis 75mg/kg/päivä

    Mistähän luulisit sen johtuvan?!
    Tuhoutuvista7tuhoutuneista aivosoluista .
    Voi jumalauta , luojan kiitos etten ole ikinä lisäraveinteisdiin koskenut.

    Huhhuh !

    Evo saa mennä helvetin kuusenn koko suomesta , se on nyt päätetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aloitteleva voimailija kirjoitti:

Olen nyt reilun puolivuotta käynyt aktiivisemmin salilla ja päätin että nyt on aika laitaa myös ruokapuoli kuntoon. Olen selannut jonkin verran Pakkotoiston forumia ja sieltä saaduilla vinkeillä mielestäni saanut syömiset muuten hyvään balanssiin, vielä joku hyvä lisäproteiinilähde pitäisi miettiä.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että parhaan hyödyn saan oikeilla vitamiineilla ja sitten ihan tavan herakonsentraatilla. Vitamiinit saa edullisesti kaupasta, joten se ei ole ongelma. Mutta entä tämä hera? Vaihtoehtoja tuntuu olevan todella paljon, mitä eroa niissä on ja mihin kannattaa rahat laittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu