Vankeinhoito on osa rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää. Vankeinhoitolaitos panee täytäntöön tuomioistuinten määräämät vankeusrangaistukset ja sakon muuntorangaistukset sekä huolehtii tutkintavankeuden toimeenpanosta.
Laki rangaistusten täytäntöönpanosta asettaa vankeinhoidolle mm. seuraavat vaatimukset:
Rangaistuksena pelkkä vapaudenmenetys: Rangaistuksen täytäntöönpano on järjestettävä siten, että rangaistuksena on pelkästään vapaudenmenetys. Muita rajoituksia voidaan käyttää siinä määrin kuin laitoksessa pitämisen varmuus ja laitoksen järjestys vaativat.
Haittojen ehkäisy, yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen: Rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti vaikeuta vaan mahdollisuuksien mukaan edistää vangin sijoittumista yhteiskuntaan. Vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on mahdollisuuksien mukaan ehkäistävä.
Normaalisuus: Rangaistuslaitoksen olot on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vastaamaan yhteiskunnassa muuten vallitsevia elinoloja.
Oikeudenmukaisuus, ihmisarvon kunnioittaminen, syrjinnän kielto: Vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Vankeja ei saa perusteettomasti asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muuhun näihin rinnastettavan seikan perusteella
Nuorten vankien erityistarpeet: Nuorelle rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin erityistarpeisiin.
Vangin kuuleminen: Vankia on kuultava asumista ja työhön tai muuhun toimintaan sijoittamista sekä muuta hänen kohteluaan koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei vankeja pidä hoitaa vaan kuntouttaa, eli korjata rikollisia taipumuksia kovalla kurilla.
Mutta onhan niitä isompiakin ongelmia, kuten että murhastakin tuomittu pääsee vapaaksi. Eli lainsäädäntö sukkaa.