Olen harrastanut sukututkimusta jo jonkin aikaa.
Olen myös törmännyt sellaiseen väitteeseen, joka on aivan yleinen.
Että Suomalaisilla ei ole ollut sukunimiä vaan ne on olleet jonkinsortin lisänimiä.
Tämä pitääkin yleisesti paikkansa, sukunimet tulivat aika myöhään ja se että kaikilla on sukunimi tuli vasta 1900 luvulla.
Mutta osalla Suomalaisista on ollut sukunimet jo aika varhain, nimittäin näyttää siltä että ainakin Savon alueella on sukunimiä jotka on olleet olemassa jo 1200 luvulla, eli se merkitsisi sitä että Suomessa on euroopan vanhimmat sukunimet.
Oleellista on tietenkin se, että sukunimeä on nimenomaan käytetty sukunimenä, eli nimenomaan sukulaisuutta on osoitettu yhteisellä sukunimellä.
Tämä tekijä täyttyy joidenkin sukunimien osalta, mutta ilmeisesti osa meidän Ruotsinkielisestä sivistyneistöstä ei voi hyväksyä tätä tulkintaa ...
Eli sitä että Itä-suomessa olisi sukunimet olleet ennemmin käytössä kuin Länsi-suomessa tai Ruotsissa, tai voihan olla niinkin että Itä-suomessa on säilynyt ehkä alkuperäinen sukulaisuuden identtiteetti eli nimi.
Nimittäin voi olla niin, että ennen kristinuskon tuloa ihmisillä oli vain sukunimet, eli ihmistä nimiteltiin tai kutsuttiin sukunsa mukaan.
Tämä olisi tietenkin ainutlaatuista euroopassa, mutta ei mahdotonta.
Nimellä on ollut aina se tarkoitus, että yksilöt täytyy pystyä luetettavasti erottoamaan toisistaan, silloin kun "verottaja" luo nimikäytännön niin nimi sidotaan johonkin veroyksikköön, kuten maatilaan.
Mutta ennen Kuninkaiden tai Kirkon tuloa meitä nimeämään on ollut ehkä tarkoituksenmukaisinta määritellä ihminen vain sukunsa mukaan, esim. verikostojen pelossa.
Olen myös törmännyt sellaiseen väitteeseen, joka on aivan yleinen.
Että Suomalaisilla ei ole ollut sukunimiä vaan ne on olleet jonkinsortin lisänimiä.
Tämä pitääkin yleisesti paikkansa, sukunimet tulivat aika myöhään ja se että kaikilla on sukunimi tuli vasta 1900 luvulla.
Mutta osalla Suomalaisista on ollut sukunimet jo aika varhain, nimittäin näyttää siltä että ainakin Savon alueella on sukunimiä jotka on olleet olemassa jo 1200 luvulla, eli se merkitsisi sitä että Suomessa on euroopan vanhimmat sukunimet.
Oleellista on tietenkin se, että sukunimeä on nimenomaan käytetty sukunimenä, eli nimenomaan sukulaisuutta on osoitettu yhteisellä sukunimellä.
Tämä tekijä täyttyy joidenkin sukunimien osalta, mutta ilmeisesti osa meidän Ruotsinkielisestä sivistyneistöstä ei voi hyväksyä tätä tulkintaa ...
Eli sitä että Itä-suomessa olisi sukunimet olleet ennemmin käytössä kuin Länsi-suomessa tai Ruotsissa, tai voihan olla niinkin että Itä-suomessa on säilynyt ehkä alkuperäinen sukulaisuuden identtiteetti eli nimi.
Nimittäin voi olla niin, että ennen kristinuskon tuloa ihmisillä oli vain sukunimet, eli ihmistä nimiteltiin tai kutsuttiin sukunsa mukaan.
Tämä olisi tietenkin ainutlaatuista euroopassa, mutta ei mahdotonta.
Nimellä on ollut aina se tarkoitus, että yksilöt täytyy pystyä luetettavasti erottoamaan toisistaan, silloin kun "verottaja" luo nimikäytännön niin nimi sidotaan johonkin veroyksikköön, kuten maatilaan.
Mutta ennen Kuninkaiden tai Kirkon tuloa meitä nimeämään on ollut ehkä tarkoituksenmukaisinta määritellä ihminen vain sukunsa mukaan, esim. verikostojen pelossa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nimenomaan savo-karjalaisella alueella on sukunimiä ollut jo 1200-luvulta lähtien.
Länsi- ja Pohjois-Suomessa on ollut vain patronyymeja, kuten Ruotsissa ja muualla Euroopassa.
Kuuluisssaa huippusuvussa Bure käytettiin vain patronyymeja ja paikannimiä.
Eli Euroopassa käytettiin muotoa "Matti de Alajärvi" eli "Matti Alajärveltä" tai Matti Erkinpoika.
Niintai näin, mutta asia voi olla niinkin, että Savo-Karjalaisella alueella säilyi sellainen käytäntö mikä kristinuskon ja valtiovallan toimesta muualta hävisi aikaisemmin ...
Eli todennäköisesti pakana-aikana oli vain sukunimet, koska ne oli tärkeitä ei niinkään muut nimet.
Itäsuomen ja muunkin Suomen vanhoista sukunimistä kuitenkin muutama varoituksen sana. Etenkin itäsuomalaiset sukunimet saattoivat liittyä paikkakuntaan, kylään tms. alueeseen. Kummasti samalle alueille siirtyneet käyttivät samanlaisia sukunimiä, joita alueella yleensäkin oli. Välttämättä kyse ei ollutkaan sukulaisuudesta.
Tavallista oli, että "puuskaksi" tullut vävy sai vaimon sukunimen, pitkään renkinä ollut samoin isäntäväen jne. Itäsuomessakin sukunimi saattoi vaihdella muunkin kuin sukulaisuuden perusteella.
Länsi-Suomessa sukunimi liittyi läheisemmin taloon tms. Vasta 1800/1900 luvun vaihteessa sukunimet alkoivat vakiintua poikkeuksettomammin sukulaisuutta osoittavaksi.
Aivan, näinhän se on osittain ollutkin.
Mutta on myös olemassa niinsanottuja vanhoja sukunimiä itäsuomessa, jotka on merkinneet nimenomaan sukulaisuutta.
Toisaalta pitää muistaa myös nimen alkuperäinen merkitys, eli nimellä piti pystyä hekilö sitomaan luotettavasti verottajan kannalta johonkin veroyksikköön jota voitiin valvoa.
Siksi länsi-suomessa jossa oli kiinteät talot niin nimetkin alettiin antamaan talojen mukaan.
Itä-suomessa todennäköisesti säilyi alkuperäinen nimikäytäntö, joka oli verottajaa vanhempi.