Raamatullinen Kristillisyys

HMG kirjoitti:

Raamatullinen Kristillisyys – Oppi, kokemus & käytäntö


On ikävä asia että niin moni joka ”tunnustaa” vaeltavansa Raamatullisessa kristillisyydessä ei tiedä siitä mitään, sekä kieltää sitä oppinsa, todistuksensa (kokemus) ja käytännön (tekojen) puolesta. Todellinen Raamatun mukainen kristillisyys ei laiminlyö mitään näistä kolmesta osa-alueesta; oppi, kokemus, käytäntö. Kun puhun opista tarkoitan sitä mitä uskotaan Raamatun ilmoittamista asiosta ja mitä voidaan ilmaista kirjallisessa muodossa ja/tai verbaalisesti (suullisesti). Oppi on sama kuin dogma, eli jokin opetus joka on staattinen (pysyvä) eikä muutu, so. lukkoonlyöty Raamatun sivuilla. Esim. opetus maailman luomisesta kuudessa vuorokaudessa, ja siihen liittyvät Raamatussa ilmoitetut yksityiskohdat. Tämä on oppi luomisesta. Ihmisillä voi olla monta teoriaa siitä ja monta tulkintaa, mutta silti Raamattu opettaa yhtä ja yhdenlaista oppia luomisesta. Jotkut käyttävät tästä termiä kreationismi (eng. Creationism), eli luomisen –ismi. Kun tässä puhun kokemuksesta viittaan ensikädessä ihmisen väitettyyn kääntymys-, tai, uskoontulo-, kokemukseen, ja vasta toissijaisesti senjälkeisiin kokemuksiin. Kun puhun käytännöstä niin tarkoitan sitä mistä Kirjoitukset usein käyttävät sanaa ”teot”. Eli kyse on opista joka on sovellettu käytännössä. Sillä käytäntö joka ei ole sidottu, joka ei pohjaudu, Raamatulliseen oppiin ei ole mitään muuta kuin laittomuuden tekemistä (Matt. 7:21-23). Samaten oppi tai uskomus joka ei ole sidottu, joka ei pohjaudu, Jumalan inspiroituun sanaan ei ole mitään muuta kuin harhaoppi tai väärä oppi, tai erhe, riippuen vakavuudesta. Yhtälailla kokemus joka ei ole Raamatun ilmoituksen kanssa yhtäpitävä on eksytys tai muuten ei-hengellinen.

Yksi syy miksi kirjoitan näitä on se että kun debatoi tai muuten keskustelee väitettyjen uskovien kanssa niin aina joku kieltää jonkun näistä aspekteista ikään kuin sivuttaen epätärkeänä. On kuultu sanottavan että ”oppi ei ole tärkeä, riittä kun uskoo Jeesukseen”, ”oppi rikkoo, rakkaus rakentaa” jne. Sellaiset puheet ovat tyystin epäraamatullisia, sillä Uusi Testamentti ei koskaan aseta oppia Kristusta vastaan ikäänkuin nämä olisivat vihollisia. Joka vastaavia uskoo ja puhuu ainoastaan todistaa olevansa kääntymätön yksilö ja Jumalan sanan vihollinen, sekä Kristuksen opin vihollinen. On kuultu sanottavan että ”ei kokemus ketään pelasta, Jeesus pelastaa”, ”on väärin perustaa kokemukselle eikä siihen mikä kirjoitettu on” jne. Näissä toteamuksissa on paljon totuutta, ja ne ovat kohdallaan esim. kuin kritisoidaan hurmoksellista uskonnollisuutta (karismaattisuus, helluntalaisuus tms.), koska se on tyystin eksyttävää uskonnollisuutta joka on irroitettu Jumalan sanasta. Mutta, kun puhutaan Raamatullisesta kristillisyydestä niin siinä koetut hengelliset kokemukset eivät ole ilmoitettua sanaa vastaan, vaan harmoniassa sen kanssa. Raamattu itse asiassa ei tunne sellaista kristillisyyttä joka on ei-kokemuksellinen. Raamatullinen kristillisyys on kokemuksellista kristillisyyttä. Raamattu ei myöskään tunne ”kuollutta oikeaoppisuutta”. Sana oikeaoppisuus tarkoittaa mitä se sanoo; oikea oppi. Oikeaoppisuus joka ei ole yhtäpitävä Raamatun ilmoituksen kanssa ei ole oikeaoppisuutta, vaan kerettiläisyyttä. Raamatullinen oikeaoppisuus ei ole kuollutta, sillä Jumalan Henki on välttämätön Raamatulliselle oikeaoppisuudelle, sillä Hän on Totuuden Henki, ja missä Hän on siellä on totuus ja Raamatullinen oikea oppi. Jos olisi olemassa kuollutta oikeaoppisuutta niin se tarkoittaisi sitä että siitä puuttuisi elämän Henki, Totuuden Henki, ja täten se ei olisikaan oikeaoppisuutta, vaan pimeyttä ja harhaoppisuutta. Mutta se mitä useimmat kutsuu oikeaoppisuudeksi on itse asiassa kuollutta harhaoppisuutta, mistä puuttuu Raamatunmukaisuus ja Pyhä Henki Jumala. On myös kuultu sanottavan ”ei teot pelasta, riittää kun uskoo Jeesukseen”, ”ei teot vanhurskauta ihmistä, yksin usko vanhurskauttaa”. Sellaiset puheet eivät ole Raamatun mukaisia, ja usein se tulee sellaisten suusta jotka närkästyvät tai loukkaantuvat kun heiltä vaatii väitetyn ”parannuksen” mukaisia hedelmiä. Ei ole väärin etsiä tai tarkkailla hedelmää väitetyltä uskovalta.
Raamattu puhuu tekojen kautta vanhurskautumisesta, ja usko ilman tekoja on kuollut. Kun joku sanoo tyyliin ”ei teot pelasta, riittää kun uskoo” se melkein aina todistaa kääntymättömyydestä ja pahasta sydämestä. Tällä sanonnalla he tarkoittavat että (näkyvät) teot eivät pelasta ihmistä taivaaseen mutta näkymätön teko – uskominen, ”riittää” pelastamaan heitä taivaaseen. Tämä on salakavalaa kerskaamista omista ansioista, ja kyseisen ansion nimi on ”usko”. Kun joku sanoo ”ei teot vanhurskauta ihmistä, yksin usko vanhurskauttaa” he samaten puhuvat ja ajattelevat epäraamatullisesti mikä todistaa yksilön säälittävästä tilasta. Sillä Raamattu puhuukin tekojen kautta vanhurskautumisesta, muttei pyhän Jumalan edessä, vaan ihmisten edessä, ja eritoten Jumalan armosta kutsuttujen edessä, ks. Jaakobin kirje. Ja vielä, kun sanovat että ”yksin usko vanhurskauttaa” niin tarkoittavat että tulevat vanhurskaaksi Jumalan edessä uskomisen kautta tai perusteella. Tämä on Neonomianistinen harhaoppi joka on sama kuin Lutherin Sola Fide vanhurskauttamisoppi, ja josta hieman puhuin artikkelissa nimeltä ”Mitä on Omavanhurskaus?”.

Joten, Raamatullinen kristillisyys tunnustaa sekä opin, kokemuksen, että käytännön tekojen välttämättömyyden ja tärkeyden. Jos yksi näistä puuttuu tai yhtä laiminlyödään tai vähätellään niin silloin on enemmän tai vähemmän turhaa puhua Raamatullisesta kristillisyydestä. Mikään näistä kolmesta ei vanhurskauta ihmistä Jumalan edessä, eikä ole kenenkään ihmisen pelastuksen tai toivon perusta, saati että toisivat kenellekään uutta syntymää ylhäältä. Uskallanpa sanoa että Jumala on joskus armossaan pelastanut vauvoja joilla ei ole ollut oppia, ei suullista todistusta pelastuskokemuksesta, eikä käytännön tekoja mitä näyttää ihmisille. Joten siitä ilmenee että nämä kolme asiaa eivät ole välttämättömiä taivaaseen pääsylle. Mutta mitä aikuisten tunnustajien tulee niin näiden puuttuminen on todiste siitä tilasta missä ihminen on Jumalan edessä. Jos joltakin puuttuu hyviä, Raamatun mukaisia, tekoja niin hänen uskonsa on kuollut ja hän on täten kääntymätön. Jos joltakin puuttuu Kristuksen oppi niin se todistaa että hän on ilman Isää ja Poikaa. Jos joltakin puuttuu Raamatun mukainen kääntymyskokemus se puhuu myös kääntymättömyydestä. Joten nämä kolme asiaa kulkevat käsi kädessä ja missä ne on ne todistavat että ihminen on Raamatullisessa merkityksessä kristitty. Näiden kolmen asian esiintyminen jonkun ihmisen elämässä ei ole se mikä pelasti hänet tai mikä tulee pelastamaan kyseistä yksilöä tulevasta vihasta. Jos minulla ei ole Raamatussa ilmoitetun Kristuksen oppi olen ilman Isää ja Poikaa. Jos minulta puuttuu Raamatun mukaisia Jumalassa tehtyjä tekoja uskoni on kuollut. Jos en ole tullut saatetuksi Raamatunmukaiseen kääntymykseen Raamatullisen Ilosanoman kautta voimassa ja Pyhässä Hengessä olen kääntymätön, ei-kristitty. Joten Raamatullinen Uustestamentillinen kristillisyys ei ole ihmisestä, eikä ole jokamiehen, vaan Jumala suverenisesti suo sen kenelle Hän tahtoo. Raamatullinen kristillisyys on uskonto joka on Jumalasta, ja jota leimaa Raamatun mukaisuus, eikä Raamatun vastaisuus, laittomuus. Jos ihminen Jumalan armosta seisoo Raamatun mukaisessa kristillisyydessä niin Raamatunmukaisuus leimaa hänen oppiaan, käytäntöään sekä kokemustaan. Raamatunmukaisuus kaikilla alueilla on se mikä erottaa Raamatullisen kristillisyyden kaikesta väärästä ja valheellisesta kristillisyydestä, jolla ainoastaan on jumalisuuden ulkokuori, mutta joka kieltää sen voiman.

Monet ”tunnustavat kristityt” sanovat hurskaan tuntuisesti että ”kristillisyys on Kristus”. Tämä kuulostaa ihan Paavali-maiselta ja Raamatulliselta sanonnalta – ”elämä on minulle Kristus”. Mutta sitten he kieltävät sitä kun lisäävät että ”oppi ei ole niin tärkeä”, tai kieltävät käytännön tekoja tai kokemusta. Ihminen voi sanoa paljon hurskaalta kuulostavia asioita, vaikka ei kokemuksellisesti tiedä asiasta yhtään mitään, hänen sydämensä on kaukana ja hän puhuu ulkoa opittuja kliseitä. Raamatullista kristillisyyttä kykenee tunnistamaan juuri siitä että kaikki kolme osa-aluetta; oppi, käytäntö ja kokemus, ovat Raamatun mukaisia, niitä leimaa Raamatullisuus, eivätkä sodi Raamatun ilmoitusta vastaan. Raamatullisen kristillisyyden tunnistaminen ei ole kiinni mistään erisnimestä minkä ihmiset ovat mahdollisesti antaneet jollekin Raamatullisen kristillisyyden ilmentymälle. Esim. on olemassa monta eri nk. tunnustuskuntaa nk. kristikunnassa; esim. Lutherilaisuus, Metodismi, Presbyterianismi, Helluntalaisuus, Baptistit jne. Se, että jollain liikehdinnällä tai kirkkokunnalla tai lahkolla on jokin erisnimi ei itsessään vielä kerro mitään onko se Raamatullista kristillisyyttä vai ei. Eikä nimi sinänsä sano että kyseinen ilmentymä olisi väärää kristillisyyttä. Vaan kyseistä ilmentymää, liikehdintää jne. täytyy Raamatulla koetella. Ja kun on koeteltu niin voi sanoa esim. että Metodismi ei ole sama kuin Raamatullinen kristillisyys, ei sillä perusteella että nimi ei löydy Raamatusta vaan sillä perusteella että tämän ilmentymän oppi on epäraamatullinen ja harhaoppinen, ja senmukaan myös Metodismin käytäntö ja kokemus. Siitä puuttuu Jumalan Hengen voima ja vaikutusvalta. Sentähden Raamatulliset kristityt eivät viihdy Metodismissa, niin paljon niin että he kaihtavat sitä kuin ruttoa koska Raamattu niin käskee ja Pyhä Henki vaikuttaa tahtomista ja tekemistä heissä niin että halukkaasti hylkäävät sitä niinkuin harhaoppista hyljätään. Metodismin oppijärjestelmä on Arminiolaisuus, joka on harhaoppinen soteriologinen oppisysteemi kun sitä verrataan Raamatun ilmoitukseen, Kristuksen oppiin. Se myös puoltaa vauvakastelua ja muitakin epäraamatullisia oppeja ja käytäntöjä. Yhtälailla Lutherilaisuus on lahko tai tunnustuskunta jota Raamatullinen kristillisyys kaihtaa, ei nimensä tähden vaan oppinsa ja käytännönsä puolesta, ja myös kokemusten. Sen soteriologia on semi-Arminiolainen ja semi-paavilainen ja Neonomianistinen jota leimaa Lutherin oppikäsitykset. Sen käytännön laittomuudet ovat mm. taikauskoinen sakramentalistinen ritualismi, löysä kuri, väärä konstituutio (laitoskirkko, valtionkirkko), epäraamatulliset synodit, tuomiokapitulit, Jeesus-kuvat, arkkipiispat, naispuoliset diakonissat, vauvakastelu, kirkkovero, konfirmaatio jne. jne. Se on sivuttanut Uuden Testamentin apostolisen opin ja ottanut sen tilalle Lutherin oppeja ja käytäntöjä. Se on yhtä lailla paavilaisuuden tytär ja Saatanan synagooga kuin edellä mainittu metodismi. Se kieltää Raamatullisen kääntymyksen ja on sen tilalle tuonut ”uskoontulon” joka väitetysti tapahtuu vauvakastelutoimituksen yhteydessä. Sentähden juuri eivät Lutherilaiset kysyttäessä kykene vastata mitä evankeliumia uskoivat kun heille vauvana saarnattiin ja minkä olisi pitänyt pysyä muistissa (1Kor. 15:2). Eivätkä kykene antamaan todistusta siitä väitetystä ”uskoontulosta” mikä olisi (heidän mukaan) pitänyt tapahtua kun he saivat vauvana kasteen, kääntymyksen jonka olisi pitänyt Raamatun mukaan olla voimassa ja Pyhässä Hengessä (1Tess. 1:5-9). On paljon muita kristillisyydeksi väitettyjä ilmentymiä joilla erisnimiä mutta jotka ovat kaukana Raamatullisesta kristillisyydestä kun niitä vertaa Raamatun inspiroituun ja virheettömään ilmoitukseen (Jes. 8:20 Biblia & NASB, 1Tim. 6:3-4), jota vastaan kaikki on koeteltava joka väittää olevansa Jumalasta. Suomessa mainittakoon helluntalaisuus, karismaattisuus, Idän Ortodoksisuus, Roomalaiskatolilaisuus, Laestadiolaisuus, Adventismi, karismaattinen Baptistisuus, Uskon Sana-laisuus ynnä joitakin muita pienempiä liikehdintöjä ja lahkoja. Kaikki yllämainittuja leimaa harhaoppinen soteriologia ja sen mukaa laiton käytännön uskonnollisuus ja epäraamatulliset ja eksyttävät kokemukset.

Sitten joku ei voi olla kysymättä sitä klassisen tyhmää kysymystä että ”no löytyykö sitten maan päältä mistään oikeata kristillisyyttä?” Joku kysyy yhtä epäviisaasti että ”sinullako yksin on tämä Raamatullinen kristillisyys?” Joku sanoo että ”ei ole kuule maan päällä yhtään täydellistä seurakuntaa”. Ennen kuultuja kliseitä ja lihallisia mielenilmaisuja, soisin niiden pysyvän sydämissä. En ole väittänyt etteikö löytyisi maailmasta oikeata Raamatullista kristillisyyttä. En ole väittänyt että minulla (yksin) on tämä Raamatullinen kristillisyys. En ole myöskään väittänyt että maan päältä löytyy ”täydellistä seurakuntaa”, mitä sillä sitten tarkoitetaan. Olen ainoastaan puhunut joitakin totuuksia joita tiedän olevan totta. Se että joku tai jotkut loukkaantuvat kun näin arvostelen heidän väitettyä kristillisyyttään ja heidän rakkaita lahkojaan ainoastaan todistaa omavanhurskaudesta ja ihmistekoisesta kristillisyydestä, omassa voimassa pystytetyistä kulisseista ja omassa voimassa ylläpidetystä uskonnollisuudesta ja hurskastelusta. Sillä jos ei ihminen sitä ymmärrä että Raamatullinen kristillisyys ei ole ihmisistä, eikä jokamiehen, vaan annetaan Jumalan omille ylhäältä, sulasta armosta, silloin hän ei ymmärrä mitään ja on ylpeydestä paisunut. Ja vielä, Raamatullista kristillisyyttä löytää sieltä missä se on, missä Jumala on sitä joillekin antanut. Jos ei Jumala ole katsonut hyväksi antaa sitä tähän maahan niin se on Hänen oma asiansa ja yksinoikeutensa. Hän on suvereni ja tekee minkä tahtoo ja jakelee lahjojaan minne Hän tahtoo ja kenelle tahtoo. Ei ihminen eikä ihmisryhmä voi väkisin ottaa, ei yhtään mitään, ellei sitä anneta ylhäältä. En minä voi mitään ottaa, etkä sinä, ystäväni. En voi edes ottaa hengenvetoa tässä hetkessä ellei sitä ylhäältä minulle anneta. Ellei Herra Jumala Kaikkivaltias suo niin en voi edes pikkusormea liikuttaa, sillä Hänessä minä elän ja liikun. En tiedä onko Jumala säätänyt tähän jumalattomaan maahan koskaan mitään kukoistavaa Uustestamentillista apostolista Raamatullista kristillisyyttä. Tänä päivänä sitä ei löydy Suomesta, vaan nyt vallitsee kuolema ja pimeys. Pelkään pahoin että Suomeen ei ole koskaan ylhäältä annettu mitään hedelmällistä ja Jumalaa kirkastavaa Raamatunmukaista kristillisyyttä, enkä tiedä tuleeko Herra Jumala sitä koskaan suomaan tälle kansalle. Mitä vähäistä tiedän Suomen uskonnollisesta historiasta niin mikä olisi lähinnä Raamatullista kristillisyyttä lienee Paavo Ruotsalainen ja seppä Högman, 1800-luvun taitteessa ja alkupuolella. Mutta Ruotsalainen laiminlöi jostain syystä monta tärkeää Raamatun oppia ja senmukaan käytännön uskonnollisuus kärsi, kuin myös kokemuspuoli. Hän oli tietääkseni Lutherilainen ja suosi epäraamatullista vauvakastelua, ja joitankin muita selväsi epäraamatullisia ja harhaoppisia asioita hän ei vastustanut kuten olisi pitänyt. Joten pelkään pahoin että hän ei ollutkaan sitä miksi häntä on ylistetty, ei julistanut Jumalan koko säätämystä.

Ruotsin, Norjan ja Tanskan tilanne taitaa olla yhtä säälittävä ja yksin kuolema ja pimeys vallitsee sielläkin. Jumala on jostain syystä hyljännyt nämä maat ja Suomen täydelliseen hengelliseen pimeyteen. Soisin sydämestäni että Jumala hyvyydessään ja armossaan soisi tämän maan, ja naapurimaidenkin, vielä nähdä todellista Raamatullista kristillisyyttä ja vieläpä kukoistavaa sellaista, niinkuin Hän on sitä tietyssä määrin suonut mm. Englantiin ja Uuteen Maailmaan (USA, Canada). Jos se aika tulee en tiedä, mutta hartaasti toivon, ja vielä että omana elinaikanani. Sen tiedän että te jotka rakastatte yllämainittuja lahkoja ja liikehdintöjä ette kaipaa tänne mitään sellaista kuin Raamatullista kristillisyyttä, sillä teikäläiset vihaavat sitä aivan kuten Fariseuksen vihasivat sitä uutta oppia jota Kristus julisti auktoriteetilla, ja joka ei enää ole uusi vaan vanha kunnon Uuden Testamentin apostolinen Kristuksen oppi, Raamatullinen kristillisyys. Mutta jos Jumala on antanut jonkun ystävän sydämeen janon ja halun joskus nähdä tässä Jumalan hylkäämässä maassa todellista Raamatullista kristillisyyttä jossa on sekä Henki että Totuus niin olen iloinen, ja uskonpa että Jumala sitä tällaiselle suo aikanaan tietyssä mittakaavassa. Näin tapahtukoon, Jumalan nimen kunniaksi, Kristuksen tähden. Aamen.

H M Granbacka

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä