A.J Annilan tuleva Jadesoturi kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, jopa suuruudenhulluudelta (suomalaiseksi elokuvaksi). Pelkkä elokuvan idea, jossa yhdistetään Kiinan mytologia ja Kalevalan tarinat. Puhumattakaan , että suomalais-kiinalaisen kungfu-elokuvan tapahtumapaikkoina ovat nykyajan Tampere ja muinainen Kiina. Näyttelijönä ovatainakin jo jonkinlaista mainetta saanut nuori kiinalaisneito Zhang Jingchu Seven Swordista( Once upon in China-leffan ohjaajalta) ja suomalaisista Tommi Eronen ja Markku Peltola. Budjettikaan ei ole se kaikkein pienin:2,5 miljoonaa euroa.
Ehkä tämä elokuva aiheuttaa buumin suomalaisessa elokuvassa niin nuoria, ennakkoluulottomia elokuvantekijöitä kohtaan, että myös uskomaan suomalaiseen action-seikkailu-tyylisiin elokuviin. Eiköhän me kaikki olla jo kyllästytty pelkkiin parisuhteiden setvimiselokuviin osa 26.
Ehkä tämä elokuva aiheuttaa buumin suomalaisessa elokuvassa niin nuoria, ennakkoluulottomia elokuvantekijöitä kohtaan, että myös uskomaan suomalaiseen action-seikkailu-tyylisiin elokuviin. Eiköhän me kaikki olla jo kyllästytty pelkkiin parisuhteiden setvimiselokuviin osa 26.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisivat mielummin kuvanneet Kalevalan, nyt kun kaikenlaiset tehosteetkin ovat niin hyviä.
Kiinalaista kungfua lienee jokainen nähdyt tarpeeksi.
Onko mitään tietoa koska kyseinen leffa olisi valkokankaalla asti?
huomasin keskustelua aiheesta vähän myöhään, mutta... olen kuullut, että leffa on nyt kuvattu ja jopa KIINASSA asti. kuulostaa älyttömän hyvältä. ja ensi-ilta olisi n. vuoden kuluttua. tää on pakko nähdä!!!!!!
Pidän kyllä enemmän mentaalisesta parisuhdesekoilusta, kun toiminnallisesta sormen painamisesta aseen liipaisemelle.
Ottaen huomioon, että käsäriä on rukattu pitkin eurooppaa, ja että alkuperäinen käsikirjoittaja on sanoutunut irti koko projektista, luulen, että tulos on kompromissielokuva, jossa on vähän kaikkea, muttei mitään tarpeeksi.