Tilasto osoittaa ettei töitä ole kaikille

Työvoimatoimiston tilasto osoittaa ettei töitä ole kaikille vaikka työhaluja saattaisi löytyäkin.

Tähän kun vielä yhdistetään se tieto mikä oli loppukeväästä YLE:n Teksti-TV:ssä, että työnantajat toteavat suurimmaksi rekrytoinnin esteeksi osaamisen ja kokemuksen puutteen, niin tämä vielä vaikeuttaa niihin avoimiin työpaikkoihin työntekijän löytämistä joita on reilusti vähemmän suhteessa hakijoiden määrään.


Faktojen valossa on todettava, että sellaiset heitot joissa todetaan työtä löytyvän kun viitsii hakea olevan täyttä "puutaheinää".

Helsingissä työttömän on vaikeaa saada työtä, jos vertaa tarjolla olevien työpaikkojen määrää moninkertaiseen hakijoiden määrään.

Toinen selvä ongelma ovat, suuri yli 50-vuotiaiden työttömien määrä ja pitkäaikaistyöttömien määrä, joiden suuruus näyttää olevan saman suuruinen, joten ovat ilmeisimmin samaa ryhmää, eli pitkäaikaistyöttömät ovat todennäköisimmin suurin osa yli 50-vuotiaita.

Yleisesti on tiedossa että vanhemmat ihmiset ovat keskimäärin vähemmän koulutettuja kuin nuoremmat. Kuitenkin työvoimatoimisto tarjoaa hyvin vähän koulutusta. Koulutuksessa on noin 3000/kk, mikä on noin kolmasosa mainitsemieni yli 50-vuotiaiden työttömien määrästä.


Helsingissä avoimia työpaikkoja on noin 10 000/kk
joista kuukauden lopussa avoimina oli noin 5000.

Työnhakijoita on yhteensä noin 50 000/kk, joista
työttömiä työnhakijoita on kuukauden lopussa noin alle 30 000.

Näistä suurimmat työttömien ryhmät ovat yli 50-vuotiaat työttömät ja yli vuoden työttömänä olleet, joita on molempia noin 9000/kk.

Työvoimakoulutuksessa on noin alle 3000/kk.


http://www.mol.fi/helsinki/HKI_tilastot_6_2005.pdf
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

Työvoimatoimiston tilasto osoittaa ettei töitä ole kaikille vaikka työhaluja saattaisi löytyäkin.

Tähän kun vielä yhdistetään se tieto mikä oli loppukeväästä YLE:n Teksti-TV:ssä, että työnantajat toteavat suurimmaksi rekrytoinnin esteeksi osaamisen ja kokemuksen puutteen, niin tämä vielä vaikeuttaa niihin avoimiin työpaikkoihin työntekijän löytämistä joita on reilusti vähemmän suhteessa hakijoiden määrään.


Faktojen valossa on todettava, että sellaiset heitot joissa todetaan työtä löytyvän kun viitsii hakea olevan täyttä "puutaheinää".

Helsingissä työttömän on vaikeaa saada työtä, jos vertaa tarjolla olevien työpaikkojen määrää moninkertaiseen hakijoiden määrään.

Toinen selvä ongelma ovat, suuri yli 50-vuotiaiden työttömien määrä ja pitkäaikaistyöttömien määrä, joiden suuruus näyttää olevan saman suuruinen, joten ovat ilmeisimmin samaa ryhmää, eli pitkäaikaistyöttömät ovat todennäköisimmin suurin osa yli 50-vuotiaita.

Yleisesti on tiedossa että vanhemmat ihmiset ovat keskimäärin vähemmän koulutettuja kuin nuoremmat. Kuitenkin työvoimatoimisto tarjoaa hyvin vähän koulutusta. Koulutuksessa on noin 3000/kk, mikä on noin kolmasosa mainitsemieni yli 50-vuotiaiden työttömien määrästä.


Helsingissä avoimia työpaikkoja on noin 10 000/kk
joista kuukauden lopussa avoimina oli noin 5000.

Työnhakijoita on yhteensä noin 50 000/kk, joista
työttömiä työnhakijoita on kuukauden lopussa noin alle 30 000.

Näistä suurimmat työttömien ryhmät ovat yli 50-vuotiaat työttömät ja yli vuoden työttömänä olleet, joita on molempia noin 9000/kk.

Työvoimakoulutuksessa on noin alle 3000/kk.


http://www.mol.fi/helsinki/HKI_tilastot_6_2005.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu