Tasavertainen kohtelu

ei kiinnosta

Puhelinoperaattorit mainostavat jatkuvasti, että myös vanhat asiakkaat saavat uusien asiakkaiden edut. Ainakin tämä piirrosmainos (en muista yhrityksen nimeä) kertoo ylpeänä kuinka vanhatkin asiakkaat saavat alennusta.

Minä odottaisin ja tahtoisin parempia etuja pitkäaikaisesta asiakassuhteesta. Minut pitäisi palkita uskollisuudesta.

Aloituspakettien eduilla keinottelevat liittymänvaihtajat nostavat lopulta kaikkien hintoja.

9

271

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et itkisi turhasta.
      Itse pidän sen liittymän, mikä kuuluu laajimmin. Jos NMT 450 verkko vielä olisi, olisin pitänyt sen.

      Jokainen kuluttaja voi ääestää kukkarollaan, mikäli jonkin yrityksen politiikka ei sinua miellytä, älä osta heidän palveluitaan. Niin minä teen.

      Jos taas joskus unohda sen tehdä, lopetan myös aiheesta itkemisen, koska en ole itsekään muita parempi.

      Vain tekijät päättävät.

      • minun itkuistani?

        Minä en ole kaupparatsu, joten riittää kun puhelin toimii pääkaupunkiseudulla.

        Joten kaikki valittaminen on siis periaatteessa turhaa - sinun logiikallasi siis.

        Huomasitko, minähän olin tyytymätön siihen, että mikään operaattori ei palkitse uskollisuudesta. Silloin operaattorin vaihtaminen on turhaa neropatti.

        Älä sinä valita vääristä asioista. Mieti ensin.

      • minun itkuistani? kirjoitti:

        En ole kaupparatsu. Olin sitäkin joskus kyllä.
        Pärjäisin loistavasti pelkällä lankapuhelimellakin jos työnantajani sen sallisi.

        Se on maailman menoa se, että uskollisuudesta ei palkita. Uskollisuudesta ei palkitse kukaan ikinä missään.

        Anteeksi jos pahoitit mielesi.

      • jotain operaattoria
        dj-marco kirjoitti:

        Aikaisemmin kyllä (takavuosina) Radiolinja lähetti uskollisuudesta kiitoksena mm elokuvaliput.

        Uskollisuudesta palkitsevat tälläkin hetkellä mm eri kauppaketjujen bonuskortit. Pelkkä ruokaostosten keskittäminen tuo rahanarvoisia bonusseteleitä. Maksukortin käyttäjänä saan pisteitä, joilla voi vaikka matkustaa. Lentomailien keräilykin palkitaan.

        Kanta-asiakkaana saan useista liikkeistä alennusta normaalihintaisista tuotteista.

        Huomaatko - puhelinoperaattorit toimivat aivan päinvastaisesti. Lyhytnäköistä markkinointia - vai mitä?

      • jotain operaattoria kirjoitti:

        Olet oikeassa, lyhytnäköistä markkinointia, väärässä taas uskollisuudesta palkitsemisen osalta.

        Kauppaketjut ja lentoyhtiöt jne. tienaavat enemmän asiakasuskollisuudesta kuin tarjousten perässä juoksijoista.

        Eivät he sinua palkitse, he haluavat enemmän rahaa...

      • ne kaupat toimivatkin

        Tietenkin kaupat haluavat lisää rahaa.

        Minua kyllä hyödyttää kerran kuussa tulevat bonussetelit. Kaupat tekevät voittoa joka tapauksessa. Minusta on kuitenkin mukavaa ottaa siitä jotain itsellenikin. En oikein ymmärrä nyt sinun väitettäsi:"..Eivät he sinua palkitse..".

      • ne kaupat toimivatkin kirjoitti:

        Tietenkin kaupat haluavat lisää rahaa.

        Minua kyllä hyödyttää kerran kuussa tulevat bonussetelit. Kaupat tekevät voittoa joka tapauksessa. Minusta on kuitenkin mukavaa ottaa siitä jotain itsellenikin. En oikein ymmärrä nyt sinun väitettäsi:"..Eivät he sinua palkitse..".

        Koska et yrityksille sitä ole.

        Minua kiinnostavat asiakkaat, jotka ostavat minulta paljon, eivät ne, jotka ostavat vähän. Henkilöinä ajattelen toki muutamia asiakkaitani, jos he sattuivat olemaan ihmisinä erityisen mukavia.

        Kun muuten mainitsit nuo Radiolinjan leffaliput, niin juu-u, taisin minäkin joskus sellaiset saada. Ja City-lehti kutsui minut monta vuotta bileisiinsä. Samoin Maikkari.

        Mutta koska itsekin toimin liiketoimintaperiaatteella isoissa ostoissa, eivät nuo kutsut ja liput mitään ostopäätöksiini vaikuttaneet.

      • Kyllä minä

        ajattelen itseäni edelleen henkilönä.

        Minä ostan paljon. Käytän myös paljon puhelintani. Olen kuitenkin lähtökohdaltani yksilö - en liiketoimintayksikkö.

        Uskon, että pitkäaikainen asiakas käyttää enemmän euroja puhumiseen kuin uusi, usein operaattoria vaihtava keinottelija.

      • Kyllä minä kirjoitti:

        Sinä varmasti ajatteletkin itseäsi henkilönä.

        Yritykset eivät näin tee.

        Minä käytän kuukaudessa 200-300 e puheluihin. Operaattorista riippumatta.

        Ja uskon samoin kuin sinä, jos jollakulla on aikaa keinotella operaattorivaihdoilla, hänellä tuskin on hirveästi aikaa käyttää rahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      70
      3063
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2855
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2095
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1545
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1329
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1318
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1291
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1253
    9. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1222
    10. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1220
    Aihe