Vanha testamentti

Lueskelin tuossa raamattua, ihan mielenkiinnosta. Enpä tiennytkään että meidän tulisi uhrata lampaita pitääksemme Jumalan tyytyväisenä...? Ja että ihmiset elivät alkuaikoina satoja vuosia?
Ja että kun ihmiset saivat kaupungin valmiiksi, Jumala otti ja sekoitti pakan laitamala ihmiset puhumaan eri kieltä, niin etteivät he ymmärtäneet toisiaan. Ei kuulosta rakastavalta..

Miksi Aatamin ja Eevan poika pelkäsi, että ihmiset muualla tappaisivat hänet, jos Aatami ja Eeva olivat ainoat ihmiset poikansa/poikiensa lisäksi?

Yhdessä kohdassa Jumala loi naisen ja miehen. Ikäänkuin tasa-arvoisina, omaksi kuvakseen, vaan jo toisessa kohdassa nainen luotiinkin kylkiluusta pitkällisen etsimisen seurauksena..?

Kummallista. Sitten päästäänkin siihen, että nykyään vanhaa testamenttia ei voida pitää tutkimusten ja järjen perusteella totena, joten tullaan Jeesukseen. Hän on ilmeisesti ollut olemassa, historian kirjojen perusteella. Mutta hänen sanomansa kai oli juuri tuo vanha testamentti?
Miksi pitäisi palvoa henkilöä, joka on opettanut ihmisille asioita, jotka tiedämme epätodeksi?

Ihmiset on kummallisia.
261556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

[Miksi Aatamin ja Eevan poika pelkäsi, että ihmiset muualla tappaisivat hänet, jos Aatami ja Eeva olivat ainoat ihmiset poikansa/poikiensa lisäksi?]

missään ei lue että jumala olisi lopettanut ihmisten luomisen aatamiin ja eevaan, he vain olivat ensimmäiset...

[Yhdessä kohdassa Jumala loi naisen ja miehen. Ikäänkuin tasa-arvoisina, omaksi kuvakseen, vaan jo toisessa kohdassa nainen luotiinkin kylkiluusta pitkällisen etsimisen seurauksena..?]

kristinuskossa mies on aina ollut naisen yläpuolella, siinä ei ole ristiriitaa.

[Mutta hänen sanomansa kai oli juuri tuo vanha testamentti?]

vanha testamentti on juutalaisten pyhä kirja, uusi on kristittyjen...

Äänestä
  • Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät?

    Mites nuo lampaat? Ja mitäs se Jeesus sitten saarnasi?

    Äänestä

  • lampaita polttamaan? kirjoitti:

    Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät?

    Mites nuo lampaat? Ja mitäs se Jeesus sitten saarnasi?

    kylläpä menee kirjaimelliseksi...

    jeesushan totesi että ihmiset ovat lampaita hänen (eli jumalan) katraassaan, mikä tuossa nyt on niin ihmeellistä??

    Äänestä

  • old_profile_24404 kirjoitti:

    Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa ja Abel toi lampaidensa esikaritsoita ja niiden rasvaa. Herra katsoi suotuisasti Abeliin.

    Tätä kai se Jeesus opetti. Eikös hän ollut juutalainen? Mihin sitä pitäisi kunnon kristittynä uskoa? Entä hyvän Jumalan aiheuttama veden paisumus? Jota hän myöhemmin katui??
    Luulin, että Jumala on kaikkivoipa?

    Äänestä

  • lampaita.. kirjoitti:

    [[Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa ja Abel toi lampaidensa esikaritsoita ja niiden rasvaa. Herra katsoi suotuisasti Abeliin.
    Tätä kai se Jeesus opetti.]]

    jos lukisit enemmän, tietäisit että jeesus hajoitti markkinoilla uhripöytiä, ja vapautti eläimiä.
    joten hän ei opettanut tuota..

    [Mihin sitä pitäisi kunnon kristittynä uskoa?]

    tuota sinun pitää kysyä kristityiltä.

    [Entä hyvän Jumalan aiheuttama veden paisumus? Jota hän myöhemmin katui??]

    eipä katunut, vannoi vain ettei tekisi sitä uudestaan...

    [Luulin, että Jumala on kaikkivoipa?]

    näinhän se raamattu kristittyjen mukaan opettaa

    Täytyypä kysyä kristityiltä.. Se on vain niin, että ihan sama, miten epärealistinen raamattu tai missä muodossa se on kirjoitettu, niin monta kun on lukijaa yhtä monta tulkintaa.

    Jos tuon vedenpaisumuksen jälkeisen kohdan lukee näin naisena, se "kuulostaa" katuvalta. Sitä kaupunkihommelia en kyllä myöskään ymmärrä.

    Äänestä

  • lampaita kirjoitti:

    [Täytyypä kysyä kristityiltä.. Se on vain niin, että ihan sama, miten epärealistinen raamattu tai missä muodossa se on kirjoitettu, niin monta kun on lukijaa yhtä monta tulkintaa.]

    näinhän se on, jokaisen pitäisikin tehdä siitä omat tulkintansa eikä vain kuunnella muita...

    [Jos tuon vedenpaisumuksen jälkeisen kohdan lukee näin naisena, se "kuulostaa" katuvalta. Sitä kaupunkihommelia en kyllä myöskään ymmärrä.]

    yritä edes, raamatusta voi oppia äärimmäisen paljon jos vain jaksaa antaa tilaisuuden...

    Niin, lukeminen kannattaa aina. En vain pidä kirjoista joissa on ristiriitoja.

    Taidan keskittyä johonkin, josta minulle on oikeasti hyötyä, kuten esim. johonkin ohjelmointiopukseen =)

    Ahdistavaa lukea tekstiä missä omaa sukupuoltani alistetaan, jota tiedän monien pitävän totena.
    Ja koska minulla ei ole mitään epäselvyyttä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, (sähköt sammuu ja ruumis maatuu) minulla ei taida olla sitä syytä edes loppuun saakka lukea.

    Äänestä

  • old_profile_24404 kirjoitti:

    [[Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa ja Abel toi lampaidensa esikaritsoita ja niiden rasvaa. Herra katsoi suotuisasti Abeliin.
    Tätä kai se Jeesus opetti.]]

    jos lukisit enemmän, tietäisit että jeesus hajoitti markkinoilla uhripöytiä, ja vapautti eläimiä.
    joten hän ei opettanut tuota..

    [Mihin sitä pitäisi kunnon kristittynä uskoa?]

    tuota sinun pitää kysyä kristityiltä.

    [Entä hyvän Jumalan aiheuttama veden paisumus? Jota hän myöhemmin katui??]

    eipä katunut, vannoi vain ettei tekisi sitä uudestaan...

    [Luulin, että Jumala on kaikkivoipa?]

    näinhän se raamattu kristittyjen mukaan opettaa

    Jumala on kieltänyt vannomisen, ja silti itse vannoo. Taas yksi ristiriita lisää.

    Äänestä

  • old_profile_24404 kirjoitti:

    kylläpä menee kirjaimelliseksi...

    jeesushan totesi että ihmiset ovat lampaita hänen (eli jumalan) katraassaan, mikä tuossa nyt on niin ihmeellistä??

    "jeesushan totesi että ihmiset ovat lampaita hänen (eli jumalan) katraassaan, mikä tuossa nyt on niin ihmeellistä??"

    Ja Jumala olisi tyytyväinen jos hänelle uhrattaisiin lampaita?

    Äänestä

  • lampaita.. kirjoitti:

    Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa ja Abel toi lampaidensa esikaritsoita ja niiden rasvaa. Herra katsoi suotuisasti Abeliin.

    Tätä kai se Jeesus opetti. Eikös hän ollut juutalainen? Mihin sitä pitäisi kunnon kristittynä uskoa? Entä hyvän Jumalan aiheuttama veden paisumus? Jota hän myöhemmin katui??
    Luulin, että Jumala on kaikkivoipa?

    Gnostilaisten kataarien tulkinta kristinuskosta lienee ristiriidattominpia. He opettivat, että VT:n Jahve on maailman luonut paha demiurgi eli saatana, eikä Jumala ole omnipotentti, vaan tekee Kristuksen välityksellä voitavansa ihmisten pelastamiseksi.

    Äänestä

  • lampaita kirjoitti:

    Niin, lukeminen kannattaa aina. En vain pidä kirjoista joissa on ristiriitoja.

    Taidan keskittyä johonkin, josta minulle on oikeasti hyötyä, kuten esim. johonkin ohjelmointiopukseen =)

    Ahdistavaa lukea tekstiä missä omaa sukupuoltani alistetaan, jota tiedän monien pitävän totena.
    Ja koska minulla ei ole mitään epäselvyyttä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, (sähköt sammuu ja ruumis maatuu) minulla ei taida olla sitä syytä edes loppuun saakka lukea.

    ...Roskaromaaneja. Ristiriitoja raamatusta ei tosiaan tarvitse kauaa etsiä. Oletko jo nähnyt tämän listan?

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

    Äänestä

  • lampaita kirjoitti:

    Niin, lukeminen kannattaa aina. En vain pidä kirjoista joissa on ristiriitoja.

    Taidan keskittyä johonkin, josta minulle on oikeasti hyötyä, kuten esim. johonkin ohjelmointiopukseen =)

    Ahdistavaa lukea tekstiä missä omaa sukupuoltani alistetaan, jota tiedän monien pitävän totena.
    Ja koska minulla ei ole mitään epäselvyyttä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, (sähköt sammuu ja ruumis maatuu) minulla ei taida olla sitä syytä edes loppuun saakka lukea.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html

    Tuolla on loput artikkelit aiheesta.

    Äänestä

  • old_profile_24404 kirjoitti:

    [[Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa ja Abel toi lampaidensa esikaritsoita ja niiden rasvaa. Herra katsoi suotuisasti Abeliin.
    Tätä kai se Jeesus opetti.]]

    jos lukisit enemmän, tietäisit että jeesus hajoitti markkinoilla uhripöytiä, ja vapautti eläimiä.
    joten hän ei opettanut tuota..

    [Mihin sitä pitäisi kunnon kristittynä uskoa?]

    tuota sinun pitää kysyä kristityiltä.

    [Entä hyvän Jumalan aiheuttama veden paisumus? Jota hän myöhemmin katui??]

    eipä katunut, vannoi vain ettei tekisi sitä uudestaan...

    [Luulin, että Jumala on kaikkivoipa?]

    näinhän se raamattu kristittyjen mukaan opettaa

    missä Jeesus vapautti lampaita? Hän kaatoi rahanvaihtajien pöytiä ei uhripöytiä. Eihän Jeesus riehunut temppelissä vaan sen ulkopuoella alueella jossa vaihdettiin rahat joissa oli keisarin kuva kuvattomiin rahoihin.
    Ainoa kerta jossa Jeesus UT:n mukaan joutui eläinten kanssa tekemisiin oli silloin kun hän ajoi "riivaajahenget" sikalaumaan, joka sitten juoksi jyrkänteeltä alas järveen ja hukkui. Ilmeisesti riivaajineen päivineen.

    Äänestä

  • "kristinuskossa mies on aina ollut naisen yläpuolella, siinä ei ole ristiriitaa."
    Eipä pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • >>>missään ei lue että jumala olisi lopettanut ihmisten luomisen aatamiin ja eevaan, he vain olivat ensimmäiset... >>>

    - Missään ei myös lue että jumalanne loi muitakin kuin adam ja eva...

    - Mutta muissa taruissa lukee, mutta nehän ei olekkaan raamattunne :)

    - Minulle on moni oppinut kertonut että raamattun alku-osa on lyhennys vanhoista myyteistä/taruista...raamattunne alku-osa on niin lyhyeksi lyhennetty että te uskovaiset ette osaa tulkita sen sisältöä...

    >>>kristinuskossa mies on aina ollut naisen yläpuolella, siinä ei ole ristiriitaa. >>>

    - vai ei muka ole ristiriitaa??? kyllä vain ollut ja on vieläkin...aivan kuten islamissakin nyt...
    - mies ei ole naisen yläpuolella...kuvittelua miehiltä vain...ala-arvioidaan naisia...

    >>>vanha testamentti on juutalaisten pyhä kirja, uusi on kristittyjen...>>>

    - ja p-kat...raamattunne on raamattunne...että vielä vähättelette pyhää kirjaanne???
    - jos vt ei teille kristitylle kuulu, miksi sitä luette??? kyllä se teille kuuluu siinä missä juutalaisillekkin...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    >>>missään ei lue että jumala olisi lopettanut ihmisten luomisen aatamiin ja eevaan, he vain olivat ensimmäiset... >>>

    - Missään ei myös lue että jumalanne loi muitakin kuin adam ja eva...

    - Mutta muissa taruissa lukee, mutta nehän ei olekkaan raamattunne :)

    - Minulle on moni oppinut kertonut että raamattun alku-osa on lyhennys vanhoista myyteistä/taruista...raamattunne alku-osa on niin lyhyeksi lyhennetty että te uskovaiset ette osaa tulkita sen sisältöä...

    >>>kristinuskossa mies on aina ollut naisen yläpuolella, siinä ei ole ristiriitaa. >>>

    - vai ei muka ole ristiriitaa??? kyllä vain ollut ja on vieläkin...aivan kuten islamissakin nyt...
    - mies ei ole naisen yläpuolella...kuvittelua miehiltä vain...ala-arvioidaan naisia...

    >>>vanha testamentti on juutalaisten pyhä kirja, uusi on kristittyjen...>>>

    - ja p-kat...raamattunne on raamattunne...että vielä vähättelette pyhää kirjaanne???
    - jos vt ei teille kristitylle kuulu, miksi sitä luette??? kyllä se teille kuuluu siinä missä juutalaisillekkin...

    /aye

    [- Missään ei myös lue että jumalanne loi muitakin kuin adam ja eva...]

    ei niin, mutta koska ihmisiä alkoi putkahdella aatamin ja eevan karkoituksen jälkeen kaupungittain on jumalan luominen ainoa mahdollisuus...

    [- Minulle on moni oppinut kertonut että raamattun alku-osa on lyhennys vanhoista myyteistä/taruista...raamattunne alku-osa on niin lyhyeksi lyhennetty että te uskovaiset ette osaa tulkita sen sisältöä...]

    olen kyllä hyvin tietoinen siitä että raamattu on käytännössä vain kokoelma... ja olen lukenut niitä muitakin kirjoituksia, kiitos vain :)

    [[- vai ei muka ole ristiriitaa??? kyllä vain ollut ja on vieläkin...aivan kuten islamissakin nyt...]]

    minun mielestäni ei ole, kristinusko on aina alistanut naisia.

    [- mies ei ole naisen yläpuolella...kuvittelua miehiltä vain...ala-arvioidaan naisia...]

    nii-in, näinhän se on mutta minkäs teet?

    [- ja p-kat...raamattunne on raamattunne...että vielä vähättelette pyhää kirjaanne???]

    en minä ole päättänyt että kuka pitää mitäkin pyhänä kirjana... ne asiat ovat päättäneet muut henkilöt.

    [- jos vt ei teille kristitylle kuulu, miksi sitä luette??? kyllä se teille kuuluu siinä missä juutalaisillekkin...]

    ääliö, en minä ole kristitty! ja luen vt:tä siinä missä ut:takin...

    /Maukka

    Äänestä

  • zacharia kirjoitti:

    "kristinuskossa mies on aina ollut naisen yläpuolella, siinä ei ole ristiriitaa."
    Eipä pidä paikkaansa.

    olen lukenut raamattua sen verran paljon että tietdän mitä kristinusko opettaa...
    omasta mielestäni, kyllä alistaa

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "jeesushan totesi että ihmiset ovat lampaita hänen (eli jumalan) katraassaan, mikä tuossa nyt on niin ihmeellistä??"

    Ja Jumala olisi tyytyväinen jos hänelle uhrattaisiin lampaita?

    mistä minä tietäisin jumalan haluista yhtään mitään, mutta jeesus ei niin opettanut

    Äänestä

  • jepjep kirjoitti:

    Jumala on kieltänyt vannomisen, ja silti itse vannoo. Taas yksi ristiriita lisää.

    eipä ole minun päänsärkyni, kristitty kun en ole.

    Äänestä

  • ateisti-45 kirjoitti:

    missä Jeesus vapautti lampaita? Hän kaatoi rahanvaihtajien pöytiä ei uhripöytiä. Eihän Jeesus riehunut temppelissä vaan sen ulkopuoella alueella jossa vaihdettiin rahat joissa oli keisarin kuva kuvattomiin rahoihin.
    Ainoa kerta jossa Jeesus UT:n mukaan joutui eläinten kanssa tekemisiin oli silloin kun hän ajoi "riivaajahenget" sikalaumaan, joka sitten juoksi jyrkänteeltä alas järveen ja hukkui. Ilmeisesti riivaajineen päivineen.

    uudestaan, jos et tuon paremmin tiedä

    Äänestä

  • Maukka kirjoitti:

    uudestaan, jos et tuon paremmin tiedä

    tai eläimiä Jeesus vapautti? Kaatoi temppelin esipihalla rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöytiä. Ei muuta.

    Äänestä

  • ateisti-45 kirjoitti:

    tai eläimiä Jeesus vapautti? Kaatoi temppelin esipihalla rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöytiä. Ei muuta.

    jos jaksan, etsin joku päivä sinulle sen krijoituksen ja postaan sen tänne...
    mutta suosittelen että etsit itse etkä vain odota että muut korjaavat harhakäsityksiäsi...

    Äänestä

  • Maukka kirjoitti:

    jos jaksan, etsin joku päivä sinulle sen krijoituksen ja postaan sen tänne...
    mutta suosittelen että etsit itse etkä vain odota että muut korjaavat harhakäsityksiäsi...

    muista ainuttakaan tapausta jossa Jeesus olisi vaputtanut eläimiä mistään, milloinkaan mutta jään odottelemaan mitä sinulta löytyy. Ehkä joku muu muistaa?

    Äänestä

Kannattaa jättää nuo itämaiset veriuhrikultit ja mysteeriuskonnot väliin... Ne eivät sovi sivistyneelle eurooppalaiselle.

Kreikkalaiset filosofit ovat parempaa luettavaa. He vetoavat terveeseen järkeen. Esim. Platon esittelee näkemyksiään todella hienostuneesti. Ilman kiihkoa, kaikki väitteensä huolellisesti perustellen.

Turha kuunnella jotain itämaisia profeettoja, jotka suu vaahdossa huutavat tuhoa ja hävitystä kaikille vastustajilleen... Tuollaiset hourupäät naurettaisiin ulos Platonin Akatemiasta!

Äänestä

satuja ja sellaisena ne pitää pitääkkin. Eihän saduissa sinällään mitään kummallisata ole. Niitä on kerrottu aina ja tullaan kertomaan tulevaisuudessakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lampaita polttamaan? kirjoitti:

Lueskelin tuossa raamattua, ihan mielenkiinnosta. Enpä tiennytkään että meidän tulisi uhrata lampaita pitääksemme Jumalan tyytyväisenä...? Ja että ihmiset elivät alkuaikoina satoja vuosia?
Ja että kun ihmiset saivat kaupungin valmiiksi, Jumala otti ja sekoitti pakan laitamala ihmiset puhumaan eri kieltä, niin etteivät he ymmärtäneet toisiaan. Ei kuulosta rakastavalta..

Miksi Aatamin ja Eevan poika pelkäsi, että ihmiset muualla tappaisivat hänet, jos Aatami ja Eeva olivat ainoat ihmiset poikansa/poikiensa lisäksi?

Yhdessä kohdassa Jumala loi naisen ja miehen. Ikäänkuin tasa-arvoisina, omaksi kuvakseen, vaan jo toisessa kohdassa nainen luotiinkin kylkiluusta pitkällisen etsimisen seurauksena..?

Kummallista. Sitten päästäänkin siihen, että nykyään vanhaa testamenttia ei voida pitää tutkimusten ja järjen perusteella totena, joten tullaan Jeesukseen. Hän on ilmeisesti ollut olemassa, historian kirjojen perusteella. Mutta hänen sanomansa kai oli juuri tuo vanha testamentti?
Miksi pitäisi palvoa henkilöä, joka on opettanut ihmisille asioita, jotka tiedämme epätodeksi?

Ihmiset on kummallisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu