Munib Younan on Jerusalemissa syntynyt ja kasvanut palestiinalainen. Hänen nykyinen piispantoimistonsakin sijaitsee Jerusalemin vanhassa kaupungissa luterilaisen Lunastajan kirkon yhteydessä. Kirkosta on vain muutama kymmenen metriä muinaisen Golgatan paikalle, jossa sijaitsee nykyään Pyhän haudan kirkko.
Younanin suku on ollut kristitty vuosisatoja. Munib Younan hymähtääkin kertoessaan monen kysyneen, milloin hänestä tuli kristitty. Monen arabikristityn juuret ulottuvat näet aina Jeesuksen aikoihin asti.
Munib Younan osaa puhua suomea, sillä hän opiskeli maassamme monta vuotta 1970-luvulla, ensin diakoniksi ja sitten papiksi. Suomen Lähetysseura on julkaissut suomeksi hänen USA:ssa ilmestyneen kirjansa "Sovinnon toivossa Lähi-idässä ja maailmalla". Siinä piispa hahmottelee väkivallattomuuden teologiaansa, esittelee näkemyksensä Lähi-idän tilanteesta ja etsii ratkaisuja alueen poliittis-uskonnollisiin ongelmiin. Younan kertoo kirjassaan myös arabikristittyjen ja oman sukunsa historiasta.
Fanaatikot luovat Jumalasta irvikuvan, sanoo Younan. Rauhan rakentamisesta on muodostunut piispa Younanille elämäntehtävä. Hän puhuu väsymättä rauhan ja sovinnon puolesta erilaisissa tilaisuuksissa. Hän on myös keskeisenä hahmona islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon oppineiden välisissä keskusteluissa, joita on käyty jo muutaman vuoden ajan Lähi-idässä.
Piispa Younan korostaa, että nämä kolme suurta uskontoa ovat kaikki pohjimmiltaan rauhan asialla. Fanaatikot väärinkäyttävät uskontoa tehdessään siitä vihansa välineen. Väittäessään toimivansa Jumalan puolesta he tekevät Jumalasta irvikuvan. Fanaattisia fundamentalisteja löytyy kaikkien uskontojen piiristä.
Vääränlainen ylpeys omasta uskonnosta ja ennakkoluulojen värittämä kuva toisista johtaa suvaitsemattomuuteen ja väkivaltaan.
”Rauhan tavoittelemisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, haluammeko nähdä Jumalan toisissa ihmisissä, myös vihollisissamme”, Munib Younan sanoo. ”Olemmeko valmiita kuuntelemaan toisia ja hyväksymään toisten erilaisuuden?”
”Meidät kristityt on kutsuttu ylösnousemuksen todistajiksi, toivon julistajiksi ja rauhan rakentajiksi.”
Lähi-idän toivottomalta tuntuvaan väkivaltaiseen tilanteeseen piispa näkee vain yhden ratkaisun: ”Neuvotteluja on vain jatkettava, veipä se miten kauan tahansa ja olipa se miten vaikeaa tahansa. Väkivalta ei yksinkertaisesti johda mihinkään."
Younanin suku on ollut kristitty vuosisatoja. Munib Younan hymähtääkin kertoessaan monen kysyneen, milloin hänestä tuli kristitty. Monen arabikristityn juuret ulottuvat näet aina Jeesuksen aikoihin asti.
Munib Younan osaa puhua suomea, sillä hän opiskeli maassamme monta vuotta 1970-luvulla, ensin diakoniksi ja sitten papiksi. Suomen Lähetysseura on julkaissut suomeksi hänen USA:ssa ilmestyneen kirjansa "Sovinnon toivossa Lähi-idässä ja maailmalla". Siinä piispa hahmottelee väkivallattomuuden teologiaansa, esittelee näkemyksensä Lähi-idän tilanteesta ja etsii ratkaisuja alueen poliittis-uskonnollisiin ongelmiin. Younan kertoo kirjassaan myös arabikristittyjen ja oman sukunsa historiasta.
Fanaatikot luovat Jumalasta irvikuvan, sanoo Younan. Rauhan rakentamisesta on muodostunut piispa Younanille elämäntehtävä. Hän puhuu väsymättä rauhan ja sovinnon puolesta erilaisissa tilaisuuksissa. Hän on myös keskeisenä hahmona islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon oppineiden välisissä keskusteluissa, joita on käyty jo muutaman vuoden ajan Lähi-idässä.
Piispa Younan korostaa, että nämä kolme suurta uskontoa ovat kaikki pohjimmiltaan rauhan asialla. Fanaatikot väärinkäyttävät uskontoa tehdessään siitä vihansa välineen. Väittäessään toimivansa Jumalan puolesta he tekevät Jumalasta irvikuvan. Fanaattisia fundamentalisteja löytyy kaikkien uskontojen piiristä.
Vääränlainen ylpeys omasta uskonnosta ja ennakkoluulojen värittämä kuva toisista johtaa suvaitsemattomuuteen ja väkivaltaan.
”Rauhan tavoittelemisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, haluammeko nähdä Jumalan toisissa ihmisissä, myös vihollisissamme”, Munib Younan sanoo. ”Olemmeko valmiita kuuntelemaan toisia ja hyväksymään toisten erilaisuuden?”
”Meidät kristityt on kutsuttu ylösnousemuksen todistajiksi, toivon julistajiksi ja rauhan rakentajiksi.”
Lähi-idän toivottomalta tuntuvaan väkivaltaiseen tilanteeseen piispa näkee vain yhden ratkaisun: ”Neuvotteluja on vain jatkettava, veipä se miten kauan tahansa ja olipa se miten vaikeaa tahansa. Väkivalta ei yksinkertaisesti johda mihinkään."
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toivottavasti muslimifanaatikot ei surmaa tälläistä immeistä.
hyvää onnea tälle haavekuvalle.
Ja housihiski vielä.
Jos luet uudestaan tuon piispan arvion, niin eikös hän laita "omansa" ihan yhtä lujille.
vaan ,että sinäkin teet samoin.
Eli jäitä hattuun.
Ja lisäksi sellainen huomio, luuletkos tämän yksittäisen henkilön rakentavan tuohon fundamentilien joukkoon yhtään rauhan pyrkimysaatetta????
Toivotan joka tapauksessa onnea.
Oletkos koskaan ajatellut sellaista seikkaa rauhan tavoittelussa tälle alueelle, että juutalainen valtio pitää hyväksyä arabien taholla ja myös kunnioittaa sekä pitää sanansa heidän oikestaan elää rauhassa.
Tähän en ole saanut vieläkään vastausta.
Drifter: "juutalainen valtio pitää hyväksyä arabien taholla ja myös kunnioittaa"
No siinähän sinä juuri esität yhtä kohtaa rauhanneuvotteluja varten ja eikös Younan sanonut, että neuvotellaan, neuvotellaan ja neuvotellaan kunnes molemminpuolinen kunnioitus saavutetaan.
Ei kai tuollainen tavoitteesi itsestään synny ilman neuvotteluja ja rauhanomaista kehitystä.
milloin edustamasi arabit ovat tunnustaneet Israelin olomessaolo-oikeuden, siis kaikki arabit Iran.
Jos Israel on saanut tunnustuksen VAIN Egyptiltä ja Jordanialta, se ei tarkoita koko vallitsevaa arabimaailmaa ja pysyvää tilannetta!!!!
Eikö näin ole????
Eikös tämäkin kohta ole juuri yksi tiekartan monista tavoitteista.
On se kätsää, kun palestiinalaisille asetetaan vain tavoitteita, jotka eivät koskaan toteudu, mutta Israel tekee käytännön myönnytyksiä ja tekoja.
Tällaista se on tuo politiikka, joka määrää Israelinkin tottelemaan, jotta EU ja muut tahot saavat öljyn saannin turvattua.
Kuka tuohon kristinuskon irvikuvaan luottaa, kun tuo höperö piispa väittää Jeesuksenkin olleen palestiinalaisen, samoin kuin apostolisen seurakunnan.
No mutta näinhän se on, että höperöt uskoo höperöitä.
' Fanaatikot luovat Jumalasta irvikuvan, sanoo Younan. '
Näinpä. Tässä varmaan viittaa kuitenkin johonkin muuhun kuin siihen tuomion Jumalaan jonka raamattu esittelee. On paljon kyllä kuultu negatiivisia asioita Jumalasta ihmisten vanhan testamentin tutkistelun pohjalta mutta toisaalta asia on niin että Jumala päättää täysin mitä hän tekee. Sen sijaan ihminen ei päätä että Jumala tekee jotain mitä hän tekee. Ihminen voi vain toimia oikeudenmukaisesti.
' Hän on myös keskeisenä hahmona islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon oppineiden välisissä keskusteluissa, joita on käyty jo muutaman vuoden ajan Lähi-idässä. '
Viittaako tämä minkä laatuiseen keskusteluun? Uskonnolliseen väittelyyn oikeasta opista vai johonkinvesittävään ekumenia yhteisusko pyrkimykseen? Turhiin sanoihin vai käytännön ongelmien ratkomiseen jota uskonnot aiheuttaa eli esim. väkivaltaisuuden karsimiseen..
' Piispa Younan korostaa, että nämä kolme suurta uskontoa ovat kaikki pohjimmiltaan rauhan asialla. '
Jos ajatellaan kristinuskoa, se perustuu Jeesuksen opetuksen mukaan täysin väkivallattomaan hyvän sanoman opetukseen. Juutalaisuus perustuu 'valittu kansa' ajatukseen joka ei pidä sisällään ohjeita sotaan muutakuin historiallisessa kirjoituksessa tapahtumakohtaisesti jolloin sotia on käyty. Islam pitää sisällään ohjeet ja kehotuksen sotaan.
Mihin viittaa sana 'pohjimmiltaan', siihenkö mikä on tilnanne jos islam, kristinusko tai juutalaisuus on asemassa jossa sen ei tarvitse käydä sotaa jonkun aseman säilyttämiseksi tai valloittamiseksi, vai siihen miten se uskonto suhtautuu sotaan?
Natsismikin oli pohjimmiltaan rauhan ideologia, kunhan vain rauha oli saavutettu sodan avulla kukistamalla kaikki mikä sotii ideologiaa vastaan.
Juutalaisuudessa kansa joko oli luvatussa tai vaelluksella ja kävi tarpeen mukaan sotia kansana ja kansan hyväksi. Eli sota oli puhtaasti seikka joka ei ollut uskonnon harjoituksessa osana vaan yhteiskunnallisena seikana läsnä.
Kristinuskossa sotaan ei oteta kantaa paljonkaan. Enemmänkin yksilön tekemiseen, ja kristityn on erittäin vaikea lähteä Jeesuksen neuvojen mukaan sotaan. Toisaalta taas kuten aina, on asteita joiden puitteissa ihmiset käytännön syistä katsoo että uskonnon noudattaminen ei ole hyväks asioille joita hän pitää tärkeinä. Esim. talvisota.
Islamissa taas on suorat käskyt sotaan. Jumalan neuvo taistella ei muslimeja vastaan. Tämä on hyvinkin lähellä natsismia ja katolisen kirkon toimia rooman mahdosta keskiajalle, myös ateistista kommunismia. Ero vaan on se että itse uskontoon on kirjattu tämä sodankäyminen kunnes on saavutettu maailmanherruus. Katolisen kirkon sotaisuus lakkasi olemasta kun sen yhteiskunnallinen valta poistettiin. Natsismi on överiksi vedetty ratupuhtauden vaalimista joka pidetään tarkoin kurissa kokemuksen opettamana. Ateistinen kommunimi kaatui neuvostoliiton myötä ja se oli yhteiskunallinen kokeilu joka ei vaan pärjännyt kapitalismin ja uskonnonvapauden edessä. Islamissa sen sijaan on Jumalan antama määräys saattaa koko maailma alistumaan tähän uskontoon. Ja sota ja verenvuodatus on olennainen osa tätä taistelua. Ja kristittynä varmaan tiedetään että mihinkäs se usko yhteen Jumalan, luojaan katoaisi. Erittäin vaarallinen monoteistinen lahko islam. Ja mielestäni siis täyttä puppua puhua siitä rauhan yhteydessä. Vähän sama kuin joku kristitty kuolemanlahko olisi levinnyt lähemmäs miljardin ihmisen uskonnoksi. Tuomittu maailma. Varmaankin se suuri lopunajan eksytys jos ei suurempaa ilmesty koska 500 jkr. on jo enemmän lopunaikaa kuin rooman valtakunta.
' Fanaatikot väärinkäyttävät uskontoa tehdessään siitä vihansa välineen. '
Fanaatikot asialla 'X'. Sen sijaan jos on aidosti uskonnon asialla niin muslimifanaatikot on vihan välikappaleita ja taas jeesus fanaatikot rakkauden ja juutalaisfanaatikot isänmaan ja perheen asialla.
' Väittäessään toimivansa Jumalan puolesta he tekevät Jumalasta irvikuvan. '
Riippuu kenen jumalasta ja minkä asian fanaatikista puhutaan. Jos kyseessä on väite että fanaattisesti asian 'x' ajaminen on jumalan asian ajamista niin olen samaa mieltä mutta jos asiaa 'allah'. 'jahve' tai 'jeesus' ajetaan puhdasoppisesti niin silloin jokainen tekee tai ei tee jumalanstaan irvikuvaa.
' Fanaattisia fundamentalisteja löytyy kaikkien uskontojen piiristä. '
Niinpä. Ja jos nyt puhutaan fundamentalismista fundamentalismina eikä jonain mielikuva terminä pelkästään niin se on juuri kirjaimellista 'jeesuksen', 'muhammedin allahin' ja 'jahven' asian ajamista.
' Vääränlainen ylpeys omasta uskonnosta ja ennakkoluulojen värittämä kuva toisista johtaa suvaitsemattomuuteen ja väkivaltaan. '
Nyt puhutaan siis uskonnoista, ei uskovaisista? Mielestäni kristitty voi olla ylpeä uskonnostaan sen armollisuuden takia. Muslimi voi olla uskonnostaa ylpeä sen orajuuttamispyrkimyksen takia. Juutalainen... hm... voi olla ylpeä uskonnostaan koska he ovat valittu kansa.
”Rauhan tavoittelemisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, haluammeko nähdä Jumalan toisissa ihmisissä, myös vihollisissamme”
En minä ainakaan näe Jumalaa ihmisissä. Ellei sitten viitata siihen että jumala on luonut hyvät ja pahat ja olemme samalla viivalla Jumalan edessä.
”Olemmeko valmiita kuuntelemaan toisia ja hyväksymään toisten erilaisuuden?”
Emme jos kyse on uskonnosta. Silloin pitää väitellä niin taivaallisen paljon. Paitsi tietenkun kyllä tuohon kuuntelu hommaan koska muutenhan ei voisi väitellä.
”Meidät kristityt on kutsuttu ylösnousemuksen todistajiksi, toivon julistajiksi ja rauhan rakentajiksi.”
Näinpä, mutta siinä on varmaan mielipide eroja mikä rakentaa rauhaa ja mikä ei. Totuus ainakin rakentaa rauhaa koskaa se estää valherauhan.
' Lähi-idän toivottomalta tuntuvaan väkivaltaiseen tilanteeseen piispa näkee vain yhden ratkaisun: ”Neuvotteluja on vain jatkettava, veipä se miten kauan tahansa ja olipa se miten vaikeaa tahansa. Väkivalta ei yksinkertaisesti johda mihinkään." '
Eipä niin, paitsi jos on väkivaltainen osapuoli jonka kanssa ei voida neuvotella jolloin tämä osapuoli on joko pistettävä vankilaan ympäristölleen vaarallisena tai sitten eliminoitava kuten kunnon sodassa tehdään. Jos palestiinalaiset ymmärtää että rikolliset kuuluu vankilaan niin israelissakin aletaan ymmärtää että palestiinalaiset kuuluu omiensa vallanpitäjiksi. Muuten koko neuvottelu on pelkkää showta jossa jankutetaan samoja asioita päivästä toiseen samaan aikaan kun jihadistit pitää omaa menoaan yllään.
Munib Younan kirjasta Sovinnon tiellä paljastuu hänen poliittinen näkökantansa. Hän on enemmänkin PLO:n poliittien "pappi", kuin kristiillinen hengen sananjulistaja. Munib Younan hyväksyy saman antihistoriallisen näkökannan kuin Jasser Arafat, että Palestiinan arabit ovat kaananilaisten ja filistealaisten jälkeläisiä. Sodan jumala oli filistealaisten jumala, jolle he sydänvernsa uhrasivat.
Palestiinan arabikristityt papit salakuljettivat takavuosina diplomaattisen koskemattomuuden turvin aseita Libanonista PLO:n terroristeille. Sellaista kristillisyyttä Pyhällä maalla.
Olikin vähän arvattavissa, millaisia vastauksia avauksesi saa.
Viime aikoina olen koettanut yrittää ymmärtää mistä oikein Lähi-idän kiistasta on kysymys. Mitä enemmän luen ja yritän seurata asiaa, sitä hämmentävältä tuntuu. Ja lukenut olenkin kohtuullisen paljon ja tehnyt yllättäviä löytöjä. Munib Younanilta en ole lukenut kuin yhden artikkelin teoksesta Pommeja ja puskutraktoreita - palestiinalaiset rauhan vankeina (Like 2002). Kesän aikana kahlasin läpi Pekka Sartolan teokset Tähtäimessä Israel ja Totuutena valhe. Paljon on mies tehnyt töitä teoksiensa eteen, paljon detalj-tietoja ja uutta asiaa, suhteellisen maltillisesti esitettynä, joskin yksipuolisuus rasitti joissakin kohdin. Erittäin positiivinen yllätys oli Colin Chapmanin teos Kenen Luvattu Maa? (Kuva ja Sana 1983). Suhtauduin kirjaan aikamoisin varauksun, sillä olihan kustantajana Leo Mellerin Kuva ja Sana. Yllätys olikin melkoinen. Miten Melleriltä on päässyt läpi noinkin asiallinen teos - joskin teoksen käännösvirheet, painovirheet ja muutama historiallinen epätarkkuus rajoittivat lukemisnautintoa? Dominique Laperrieren ja Jim Collinsin Oi Jerusalem! -teos oli niin ikään yllätys. Kirjasta kävi selvästi esille, miten hilkulla oli juutalaisvaltion tuho välittömästi heti perustamisensa jälkeen. Jne. Jne. Edellä mainitsemani kirjat ovat varmaan jokaisen Israel -ystävän luettavissa.
Nyt olen palannut Edward Saidin pariin. Ehkä on sääli, että häneltä ei ole suomennettu kuin yksi teos: Ajattelevan ihmisen vastuu, mutta englanniksi hänen teoksensa ovat hyvin saatavilla. Syyskuussa 2003 edesmennyt palestiinalainen kristitty ja USA:ssa vaikuttanut professori kirjoittaa todella hyvin ja monipuolisesti kotimaansa tilanteesta. Ehkäpä hänen henkilöhistoriansa, humanistinen taustansa ja tietty Toiseus sekä välimatka antavat hänelle varsin tervettä kriittistä otetta Lähi-idän tilanteen analysoimiseksi. Suosittelen.
Saamissasi vastauksissa ja yleensä tällä palstalla olevissa kirjoituksissa kiinnittää huomiota tietty kriittisyyden ja myös tiedon puute. Aivan kuin pysyvän ja syvällisen rauhan saavuttaminen Lähi-idässä olisi sula mahdottomuus, ja johon ei mitenkään saisi edes pyrkiäkään. Kiihkeä Israel -myönteisyys tai -vastaisuus ei näytä edellyttävän tietoja tai kurinalaista asioiden selvittämistä. Näyttää siltä kuin Israel-myönteiset hyväksyvät diskursiivisesti täydestä sydämestä palestiinalaisten äärijärjestöjen veriset ja typerät itsemurhapommi-iskut ja muut terroriteot, sillä nehän pitävät yllä samaistumista uhriin ja estävät näkemästä todellisuutta. Musta-valkoisena koko Lähi-idän tilanne on helpompi hahmottaa, hämmennystä ja ehkä myös siitä nousevaa ahdistusta ei tarvitse silloin kohdata.
Yksi kysymys vielä: Miksi Lähi-idän tilanne oikeastaan on niin tärkeä? Miksi se ylipäänsä kiinnostaa? Itse vastaisin, että en oikeastaan tiedä. Minua kiinnostaa judaica, ja ennen kaikkea juutalaisuuden vaikutus länsimaisen ihmisen maailmankuvaan ja minä-kuvaan. Ehkäpä Lähi-idän nykytilanne kertoo jotakin myös niistä ristiriidoista, joita meistä itse kukin kantaa länsimaisen historiallisen mentaliteetin tasolla mukanaan.