Halusin tulla purkamaan tämän kipuni kun tunnen tämän tilanteen niin epäterveeksi.Joudun ottamaan särkylääkkeen n.3tunnin välein koska kipu suussani on niin kamala.Ja puhun nyt viisaudenhampaan poistamisen jälkeisistä tuskista.Toinen otettiin jo pois,kaksi jäljellä.Ensimmäinen kun otettiin,jouduin syömään jatkuvasti toista viikkoa särkylääkkeitä että saisin edes nukutuksi.Nyt poistamisesta on vain 2päivää eikä saa nukutuksi jos kerran herää tähän särkyyn.Onkohan tää mitään normaalia kärsiä näin paljon yhden hampaan poistamista,meinasin ensi yöksi ottaa kolmiolääkkeen että voisin nukkua.Äh.
Aaaaakkhh
mini
1258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuo poiston jälkeiset säryt ovat hyvinkin yleisiä (varsinkin jos kyseessä on viisauden hammas). Varsinkin ensimmäiset päivät menevät särkylääkettä syödessä. Itselläni kun poistettiin viisurit, niin söin buranaa aika paljonkin päivän aikana. Toinen poisto kuoppa parani vaivatta, mutta toinen oireili vielä 2vk päästä. Päätin sitten käydä hammaslääkärillä ja hän totesi (mitä itsekin epäilin), että kuoppaan ei ollut poiston jälkeen päässyt syntymään kunnon verihyytymää poston jälkeen. Se hoidettiin ja ei oireillut sen jälkeen.
Elikkäs.. jos särky on sietämätöntä tai jos 2vk päästä on vielä todella arka, niin kannattaa käydä hammaslääkärillä. Tuo särky juttukin on ihan yksilöllistä. Toisilla se vain jatkuu, kun toisilla se loppuu viikonkin sisällä.