Olin tänään Helsingin MM-kisojen kisatorilla Tapio Rautavaaran 90-vuotisjuhlakonsertissa.
Esiintyjänä oli Tapani Kansa.
Täälä joku/jotkut ovat arvosteelleet Tapsaa, mutta tämänpäiväisen kokemukseni perusteella täytyy sanoa, että hän on aivan ilmiömäinen !
Paitsi ,että sen lauluääni kuulostaa aivan mielettömän komeelta osaa hän näemmä myös esiintyä ja viihdyttää yleisöä. En ole koskaan kuullut mainiompia välispiikkejäkään. Osaa todella ottaa yleisönsä ja tempaista mukansa laulujen tunnelmiin. Karismaattinen pakkaus !
Rautavaaran tytär ( Leena Rautavaara) oli konsertissa juontamassa. Kansa on hänellekkin varmasti mieluinen isänsä laulujen tulkitsija, koska kehui tätä ja halasi Tapsaa lämpimästi. Konsertin lopussa antoi Kansalle kukkakimpunkin.
Yhdessä vaiheessa konserttia Tapsa kuulutti, että seuraava laulu on " Reppu ja reissumies". Bändi alkoi soittamaan introa, mutta väärää biisiä ! Eli " Lapin jenkkaa". Tapsa keskeytti soiton ja nauraen lausahti ,että. " Tässä nyt taas nähtiin ,ettei soittajat kuuntele juontoja ollenkaan. Ne soittaa vaan sen perusteella, mikä niillä on seuraavana nuoteissa... Olkoon tuo äskeinen pätkä mainospalana tulevasta. "
"Reppu ja Reissumiehen" jälkeen Tapsa lauloi tuon " Lapin jenkan", koska Tapsan sanoin . Bändi käy niin kuumana siihen biisiin.
Hersyvät naurut kirvoitti yleisössä mm.Tapsan demostraatio siitä miten suomalaiset ja norjalaiset heittävät keihästä.
Suomalaista keihäänheittäjää matkiessaan " Tapsa kirosi "Prekele..jumal.... sitten otti vauhdin ja oli heittävinään keihään ja karjaisi tosi kovaa ja piiitkään keihään perään.
Norjalaista heittäjää matkiessaan Tapsa hyppelehti hymyhuulilla kevyennäköisen vauhdin ja heitti sitten keihään, kuin tikan... ilman karjahdusta. Yleisöä nauratti se kovasti.
Tapsa lauloi jotain biisiä, jonka vaihtoi lennossa hieman blues-tyyliseksi. Sanoi sitten biisin jälkeen ,että täytyi välillä laittaa vähän bluussiksi, kun musta mies käveli äsken tuosta torin läpi niin rennon näköisesti...juu tervetuloa vaan kaikki tänne suomalaisen musiikin konserttiin.
Sitten Tapsa kehui bändiään ,että aika pirun komeesti soittivat tuon " Hummani hein" siihen kitaristi kysäisi ,että senkö biisin vaan? Eikö me muuta olla soitettu hyvin?" Tapsaa nauratti ja sanoi, että:Tottahan toki. Todella hyvin ".
Joten kyllä Tapsa tunnustusta bändilleen pystyy antamaan myös. Tuossa konsertissakaan ei kertaakaan ärjynyt milläänlailla bändilleen.
Tapani Kansa lumosi !!!
5
278
Vastaukset
- utuska
kivaa,
- Annika
Olin siellä minäkin ! Oli kyllä upea konsertti. Eka kerta, kun näinja kuulin Tapsaa livenä. Teki kyllä positiivisessa mielessä todella suuren vaikutuksen minuun.
Huvitti se,kun apsa kertoi, että hänellä oli jokin aika sitten Korpilahdella kirkkokonsertti ja hänen tarkoituksenaan oli laulaa siellä "Reissumies ja kissa", mutta kirkkoherran mielestä se oli liian maallinen laulu kirkkoon, vaikak Tapsa oli selittänyt ,että lauletaanhan siinä, että :" Vain taivas yksin ties...".
Tapsa kertoi ,että antoi kuitenkin periksi ja vaihtoi toisenlaulun tilalle siihen ohjelmalehtiseen,mutta konsertissa sitten kuitenkin lauloi tuon " Reissumiehen ja kissan".
Tapsa sanoi, että ei nuo kirkkoherrat yleensä tule noihin konsertteihin, niin ei se tiennyt siitä mitään, mutta saipahan sitten ainakin sielunrauhan." Kivaa luettavaa !!! :D Kyllä Tapsa on huippuhyvä laulaja ja esiintyjä. Osaa ottaa yleisönsä hienosti !
- JEE!!!!!
Kansa muka huippuhyvä kyllä sä nyt Justiinax ammut taas ihan yli. Kansa on yksi nolla laulajana ja esiintyjänä!
JEE!!!!! kirjoitti:
Kansa muka huippuhyvä kyllä sä nyt Justiinax ammut taas ihan yli. Kansa on yksi nolla laulajana ja esiintyjänä!
jos joku on nolla, niin se olet kyllä sinä. Sun arvostelukyvyssä on pahoja puutteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011621
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581041Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11800Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268785Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75727Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721