Helsingin MM-kisat edistävät Suomi-kuvaa maailmalla sekä tuovat tuloja valtiolle
ja iloa myös paikalliselle väestölle. Mutta kun koko kaupungin elämä pyörii kisojen ympärillä ja muut elämänalueet unohtuvat tai niitä pakolla rajoitetaan, tuntuu se pelottavalta.
Asun taka-Töölössä viiden minuutin kävelymatkan päässä olympiastadionilta. Kisaviikonloppuna sunnuntai-iltapäivällä lähdin ruokakauppareissulle lähikauppaan. Normaalisti vartin kestävä ostosreissu kestikin tällä kertaa 1,5 tuntia - epäonnekseni MM-kisamaraton oli silloin käynnissä ja Töölön kadut oli muutettu juoksuradoiksi, joita vartioi virkavalta, kuten myös kotikatuanikin. Päästäkseni lähikauppaan minun oli ylitettävä ko. katu, mutta sitä ei päässyt ylittämään mistään järkevällä etäisyydellä olevasta kohdasta. Odotin. Kun
juoksijoita ei pitkään aikaan näkynyt, päätin kokeilla onneani ja ylitin kadun. Tästä seurauksena oli kisahallin putkareissu, jonka aikana minua täysin perusteettomasti kohdeltiin kuin pikkurikollista ja peloteltiin käsirautoihin
laittamisella. Olinhan helppo kohde, kun ylläni oli vain kotihousut ja -paita sekä kasvoilla hölmistynyt ilme. Matkapuhelimeni takavarikoitiin. Tavalliselle lainkuuliaiselle kansalaiselle tämä kokemus oli järkyttävä.
Ihmettelen, kuinka pitkälle urheilun nimissä ollaan valmiita menemään? Täytyyhän
kisojenkin aikana voida hoitaa päivittäisiä asioita - käydä kaupassa, ulkoiluttaa lemmikkiä ja viedä lapset harrastuksiin pelkäämättä joutuvansa kirjaimellisesti telkien taakse. Olisihan maratonreitin voinut sijoittaa esim.
keskuspuistoon, missä se ei olisi häirinnyt päivittäistä elämää vilkkaassa kantakaupungissa.
ja iloa myös paikalliselle väestölle. Mutta kun koko kaupungin elämä pyörii kisojen ympärillä ja muut elämänalueet unohtuvat tai niitä pakolla rajoitetaan, tuntuu se pelottavalta.
Asun taka-Töölössä viiden minuutin kävelymatkan päässä olympiastadionilta. Kisaviikonloppuna sunnuntai-iltapäivällä lähdin ruokakauppareissulle lähikauppaan. Normaalisti vartin kestävä ostosreissu kestikin tällä kertaa 1,5 tuntia - epäonnekseni MM-kisamaraton oli silloin käynnissä ja Töölön kadut oli muutettu juoksuradoiksi, joita vartioi virkavalta, kuten myös kotikatuanikin. Päästäkseni lähikauppaan minun oli ylitettävä ko. katu, mutta sitä ei päässyt ylittämään mistään järkevällä etäisyydellä olevasta kohdasta. Odotin. Kun
juoksijoita ei pitkään aikaan näkynyt, päätin kokeilla onneani ja ylitin kadun. Tästä seurauksena oli kisahallin putkareissu, jonka aikana minua täysin perusteettomasti kohdeltiin kuin pikkurikollista ja peloteltiin käsirautoihin
laittamisella. Olinhan helppo kohde, kun ylläni oli vain kotihousut ja -paita sekä kasvoilla hölmistynyt ilme. Matkapuhelimeni takavarikoitiin. Tavalliselle lainkuuliaiselle kansalaiselle tämä kokemus oli järkyttävä.
Ihmettelen, kuinka pitkälle urheilun nimissä ollaan valmiita menemään? Täytyyhän
kisojenkin aikana voida hoitaa päivittäisiä asioita - käydä kaupassa, ulkoiluttaa lemmikkiä ja viedä lapset harrastuksiin pelkäämättä joutuvansa kirjaimellisesti telkien taakse. Olisihan maratonreitin voinut sijoittaa esim.
keskuspuistoon, missä se ei olisi häirinnyt päivittäistä elämää vilkkaassa kantakaupungissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et kai tosissasi kuvittele että se, mitä tapahtui, tapahtui urheilun tai avuttoman kansalaisen kiusaamisen vuoksi?
Tänä maailmanlaajuisen terrorismin aikakautena poliisien toiminta on täysin ymmärrettävää. Jo 70-luvulla terroristit iskivät olympialaisiin ja ampuivat Israelilaisia urheilijoita. Sinullahan olisi voinut olla kotihousujesi taskussa vaikka pommi jolla olisit räjäyttänyt juoksijat taivaan tuuliin.