Kirjoitin jokin aika sitten referaatin eräästä esseestä, jossa käsiteltiin psykologien ja psykologian alan tutkijoiden eli tiedemiesten harhoja. Mielestäni tämä kyseinen tutkimus ei puhu vain tiedemiehistä, vaan sitä voidaan soveltaa kehen tahansa meistä. Siitä syystä tämä on mielestäni puolueeton, että sen tarkoituksena ei ole ollut mollata ketään, vaan se on nimenomaan hoitotyötä tekeville luettavaksi ja opittavaksi. Olen valmis allekirjoittamaan tutkimusten tulokset ja niiltä osin myös sen, että meidän uskomuksemme ovat meidän harhamme.
Tässä essee:
Henkilöhavainnoinnin harhat psykologin työssä
Arkipäiväisiä päättelyn harhoja on tutkittu runsaasti 1940-luvulta lähtien. Vuosikymmenien tutkimustulosten viesti on ollut yksiselitteinen: intuitiivinen eli omiin kokemuksiin, omaan muistiin ja ajatteluun nojautuva päätöksenteko johtaa yllättävän usein harhaan. Asiantuntijoita on kehotettu käyttämään päätöksenteossaan intuition sijasta enemmän tilastollista tietoa, tietokoneavusteista päättelyä ja empiiristä tutkimustietoa. Sosiaalisen kognition tutkimus kohdistuu samoihin ajattelun ja henkilöhavainnoinnin ilmiöihin, mutta lähestymistapa on erilainen kuin ennen. Tutkimuksen keskeiseksi lähtökohdaksi on tullut se, että ihmisen toimintaa voidaan parhaiten ymmärtää tutkimalla sosiaalisen tiedon representaatioita ja tiedonkäytön strategioita. Käsitteet harha, illuusio, päättelyvirhe ja –vinouma voivat viitata suoranaiseen virheeseen, mutta myös jonkin arkipäiväisen päättelymekanismin (ns. peukalosäännön) epätarkoituksenmukaisuuteen. Henkilöhavainnoinnin harhat luokitellaan kahteen ryhmään: arvioijasta ja arvioitavasta johtuviin harhoihin.
Odotusten vaikutus tiedonkäsittelyyn on erittäin voimakasta; havaitsemme maailman yleensä omien uskomustemme mukaiseksi. Joskus käy niin, että odotus muuttaa havaittavaa kohdetta. Syntyy itseään toteuttavia ennusteita. Tutkimuksissa on todettu, että joissain tilanteissa potilaiden unet alkavat sisältää terapeutin koulukunnan mukaista materiaalia ja, että potilaan kuvaukset itsestään ja paranemisestaan alkaa vastata yhä enemmän terapeutin omaksumaa teoriaa. On myös havaittu, että saatavilla olevan tiedon valikointi on vinoutunutta: kiinnitämme yleensä huomiota vain tapauksiin, jotka vahvistavat odotuksiamme ja jätämme huomiotta tapaukset, jotka osoittaisivat käsityksemme vääriksi. Omia odotuksia sivuavan tiedon tulkinta on osoittautunut harhaiseksi. Epäselvä informaatio tulkitaan yleensä niin, että se vastaa odotuksiamme. Odotukset vääristävät tapaa, jolla arvioimme tiedon luotettavuutta. On todettu, että kun ihminen joutuu vastaanottamaan tietoa, joka ei vastaa hänen ennakko-odotuksiaan, hän ei pidä tietoa luotettavana. Omiin uskomuksiin pitäytyminen on voimakkainta, kun uskomus perustuu epäluotettavaan tietoon. Anderson (1983) vertasi konkreetin tapauskertomuksen (yleisten lainalaisuuksien kannalta epäluotettava tieto) ja tilastollisen yhteenvedon (luotettava tieto) perusteella syntyviä odotuksia ja näihin liittyvää tiedonkäsittelyä. Koehenkilöt, jotka loivat käsityksensä konkreetin perusteella olivat huomattavasti vakuuttuneempia asioiden yleisestä laidasta. Yllämainittu ilmiö on ymmärrettävissä ns. miellettävyys-peukalosäännön perusteella (availability). Toisin kuin tieteessä, asioiden tulkinta arkielämässä perustuu usein siihen, kuinka hyvin jokin asia on kuviteltavissa. Helposti mieleentulevaa ja mielessä säilyvää tietoa pidetään luotettavana osoituksena ilmiön esiintymisestä ja ilmiön laajuudesta. Tällainen tieto ei kuitenkaan ole sen luotettavampaa kuin muukaan tieto, yleensä pikemmin päinvastoin.
Ihmisillä on tapana pitää omia mielipiteitään ja käyttäytymistään yleisinä ja hyväksyttävinä ja muita toiminta- ja ajattelutapoja harvinaisina, poikkeavina ja sopimattomina. Ilmiö tunnetaan nimellä kuviteltu konsensus (false consensus). Ilmiötä voidaan selittää sillä, että: 1) vietämme paljon aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samankaltaiset mielipiteet kuin itsellämme, 2) omat mielipiteet ovat helpommin kuviteltavissa ja analysoitavissa kuin vieraat mielipiteet, 3) mielipiteiden paremmuutta ei voida arvioida normatiivisesti, minkä vuoksi sosiaalinen tuki on oleellinen tekijä mielipiteiden arvon määrityksessä. Ihmisillä on taipumus arvioida omia kykyjään katteettoman positiivisesti. Me esimerkiksi pääsääntöisesti yliarvioimme omien ennusteidemme luotettavuutta ja omien tietojemme määrää (overconfidence effect). On todettu, että luottamus omien ennusteiden pätevyyteen ei horju, vaikka yksilön näkemysten vastaista tietoa olisi tarjolla. Kokemuksen määrällä ei ole todettu olevan vaikutusta yliluottamukseen, sillä asiantuntijat ovat yhtä harhaisia kuin maallikot. Kaikkein luottavaisimmat yksilöt ovat tälle harhalle kaikkein alttiimpia ja yliluottamus ilmenee useammin vaikeissa kuin helpoissa päättelytehtävissä.
Kuviteltu yhteys eli illusorinen korrelaatio tarkoittaa sitä, että kuvittelemme kahden asian välille kausaalisen yhteyden, vaikka tuota yhteyttä ei todellisuudessa ole tai se on kuviteltua heikompi. Illusorinen korrelaatio syntyy kahdella tavalla: 1) harvinaisuuteen perustuvassa tavassa arvioija ajattelee, että asioiden välillä on syy-seuraus-suhde (kun somali tekee henkirikoksen Suomessa, syntyy stereotypia somalien väkivaltaisuudesta, koska kaksi harvinaista asiaa, somali ja henkirikos, esiintyy ajallisesti yhtä aikaa. 2) semanttiseen yhteyteen perustuvassa tavassa arvioija ajattelee, että ilmiö vastaa sisällöllisesti ilmiön syytä (voimme ajatella, että musta piirros ilmentää synkkiä ajatuksia). Klassinen esimerkki semanttisesta vastaavuusharhasta on 1960-luvun lopulta (Chapman & Chapman). Tutkimuksiin osallistui sekä ammattilaisia kuin maallikkoja ja koehenkilöitä pyydettiin tekemään diagnooseja potilaista näiden tekemien ihmispiirrosten ja Rorschach-testien perusteella. Ammattilaisten ja maallikkojen diagnoosit osoittautuivat täysin samanlaisiksi. Semanttinen illusorinen korrelaatio on hyvin yleinen primitiivisten kansojen ajattelussa, ja ao. periaatetta pidetäänkin maagisen ajattelun keskeisenä osana.
Ulkonäköön liittyvien tutkimusten tulokset ovat melko yksiselitteisiä: arvioitavan henkilön kaunis ulkonäkö saa meidän ajattelemaan, että hänessä on myös muita hyviä ominaisuuksia. Kauniiden ihmisten oletetaan olevan parempia ihmisiä, henkisesti tasapainoisempia, paremmin käyttäytyviä ja kirjallisesti lahjakkaampia. Yksilöstä, joka jollain tavalla eroaa ympärillä olevista ihmisistä, tehdään yleensä vinoutuneita päätelmiä. Silmiinpistävyys saa aikaan muun muassa sen, että kyseistä ihmistä pidetään vaikutusvaltaisempana. Silmiinpistävyys myös polarisoi arvioita: jos perusasenne mustia kohtaan on positiivinen, arvioimme mustaa yksilöä valkoisten joukossa korostuneen positiivisesti; jos asenteemme on negatiivinen, arvioimme häntä korostuneen negatiivisesti. Silmiinpistävyys voi perustua myös pelkkään näkyvyyteen. Eräässä tutkimuksessa oli neljä tarkkailijaa ja kaksi keskustelijaa, A ja B. A:n kasvot nähnyt tarkkailija arvioi A:n olleen selvästi parempi keskustelija, vastaavasti B:n kasvot nähnyt tarkkailija arvioin B:n paremmaksi. Tarkkailijat, jotka näkivät molempien kasvot pitivät keskustelijoita tasavertaisina.
Sukupuolistereotypiatutkimukset ovat osoittaneet, että naisia pidetään ekspressiivisinä (mm. epäitsenäisinä, tunteellisina, ystävällisinä, epävarmoina) ja miehiä instrumentaalisina (mm. asiakeskeisinä, itsenäisinä, itsevarmoina, analyyttisinä). Psykologiseen päätöksentekoon sukupuoli saattaa vaikuttaa siten, että joku diagnoosi (esim. hysteria) annetaan herkemmin naiselle kuin miehelle, vaikka oireet olisivat identtiset. Nykyään stereotypioita ei pidetä enää ikävinä ennakkoluuloina, vaan tapana luokitella informaatiota. Luokitteluun kuuluu olennaisena osana myös se, että ryhmiä, joihin itse kuulumme arvioidaan positiivisesti. Sukupuoleen liittyvä stereotyyppinen ajattelu ja samanaikaisesti esiintyvä itsetehostus tulivat hyvin esille tutkimuksessa, joka tehtiin aidossa henkilöstövalintatilanteessa. Ilmeni, että vain eriytymättömät ja androgyynit esimiehet arvioivat miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Kun taas naisesimies suosi miesalaisia ja miesesimies naisalaisia, saman sukupuolen edustajaa ei haluttu omaan toimintapiiriin (ns. kuningasapina- ja kuningatarmehiläinen-ilmiö).
Kun harhoja oli alettu tutkia, alettiin myös miettiä keinoja, joilla niitä voitaisiin vähentää. Monet päättelyharhojen tutkijat suosittelevat psykologeille ja muille ihmisten kanssa työskenteleville joitain peukalosääntöjä ja itsearviointikeinoja. Blattberg ja Hoch suosittelevat 50/50 –sääntöä: pyri siihen, että puolet päättelystäsi perustuu ns. kovaan faktaan ja puolet omaan kokemukseen.
Tässä essee:
Henkilöhavainnoinnin harhat psykologin työssä
Arkipäiväisiä päättelyn harhoja on tutkittu runsaasti 1940-luvulta lähtien. Vuosikymmenien tutkimustulosten viesti on ollut yksiselitteinen: intuitiivinen eli omiin kokemuksiin, omaan muistiin ja ajatteluun nojautuva päätöksenteko johtaa yllättävän usein harhaan. Asiantuntijoita on kehotettu käyttämään päätöksenteossaan intuition sijasta enemmän tilastollista tietoa, tietokoneavusteista päättelyä ja empiiristä tutkimustietoa. Sosiaalisen kognition tutkimus kohdistuu samoihin ajattelun ja henkilöhavainnoinnin ilmiöihin, mutta lähestymistapa on erilainen kuin ennen. Tutkimuksen keskeiseksi lähtökohdaksi on tullut se, että ihmisen toimintaa voidaan parhaiten ymmärtää tutkimalla sosiaalisen tiedon representaatioita ja tiedonkäytön strategioita. Käsitteet harha, illuusio, päättelyvirhe ja –vinouma voivat viitata suoranaiseen virheeseen, mutta myös jonkin arkipäiväisen päättelymekanismin (ns. peukalosäännön) epätarkoituksenmukaisuuteen. Henkilöhavainnoinnin harhat luokitellaan kahteen ryhmään: arvioijasta ja arvioitavasta johtuviin harhoihin.
Odotusten vaikutus tiedonkäsittelyyn on erittäin voimakasta; havaitsemme maailman yleensä omien uskomustemme mukaiseksi. Joskus käy niin, että odotus muuttaa havaittavaa kohdetta. Syntyy itseään toteuttavia ennusteita. Tutkimuksissa on todettu, että joissain tilanteissa potilaiden unet alkavat sisältää terapeutin koulukunnan mukaista materiaalia ja, että potilaan kuvaukset itsestään ja paranemisestaan alkaa vastata yhä enemmän terapeutin omaksumaa teoriaa. On myös havaittu, että saatavilla olevan tiedon valikointi on vinoutunutta: kiinnitämme yleensä huomiota vain tapauksiin, jotka vahvistavat odotuksiamme ja jätämme huomiotta tapaukset, jotka osoittaisivat käsityksemme vääriksi. Omia odotuksia sivuavan tiedon tulkinta on osoittautunut harhaiseksi. Epäselvä informaatio tulkitaan yleensä niin, että se vastaa odotuksiamme. Odotukset vääristävät tapaa, jolla arvioimme tiedon luotettavuutta. On todettu, että kun ihminen joutuu vastaanottamaan tietoa, joka ei vastaa hänen ennakko-odotuksiaan, hän ei pidä tietoa luotettavana. Omiin uskomuksiin pitäytyminen on voimakkainta, kun uskomus perustuu epäluotettavaan tietoon. Anderson (1983) vertasi konkreetin tapauskertomuksen (yleisten lainalaisuuksien kannalta epäluotettava tieto) ja tilastollisen yhteenvedon (luotettava tieto) perusteella syntyviä odotuksia ja näihin liittyvää tiedonkäsittelyä. Koehenkilöt, jotka loivat käsityksensä konkreetin perusteella olivat huomattavasti vakuuttuneempia asioiden yleisestä laidasta. Yllämainittu ilmiö on ymmärrettävissä ns. miellettävyys-peukalosäännön perusteella (availability). Toisin kuin tieteessä, asioiden tulkinta arkielämässä perustuu usein siihen, kuinka hyvin jokin asia on kuviteltavissa. Helposti mieleentulevaa ja mielessä säilyvää tietoa pidetään luotettavana osoituksena ilmiön esiintymisestä ja ilmiön laajuudesta. Tällainen tieto ei kuitenkaan ole sen luotettavampaa kuin muukaan tieto, yleensä pikemmin päinvastoin.
Ihmisillä on tapana pitää omia mielipiteitään ja käyttäytymistään yleisinä ja hyväksyttävinä ja muita toiminta- ja ajattelutapoja harvinaisina, poikkeavina ja sopimattomina. Ilmiö tunnetaan nimellä kuviteltu konsensus (false consensus). Ilmiötä voidaan selittää sillä, että: 1) vietämme paljon aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samankaltaiset mielipiteet kuin itsellämme, 2) omat mielipiteet ovat helpommin kuviteltavissa ja analysoitavissa kuin vieraat mielipiteet, 3) mielipiteiden paremmuutta ei voida arvioida normatiivisesti, minkä vuoksi sosiaalinen tuki on oleellinen tekijä mielipiteiden arvon määrityksessä. Ihmisillä on taipumus arvioida omia kykyjään katteettoman positiivisesti. Me esimerkiksi pääsääntöisesti yliarvioimme omien ennusteidemme luotettavuutta ja omien tietojemme määrää (overconfidence effect). On todettu, että luottamus omien ennusteiden pätevyyteen ei horju, vaikka yksilön näkemysten vastaista tietoa olisi tarjolla. Kokemuksen määrällä ei ole todettu olevan vaikutusta yliluottamukseen, sillä asiantuntijat ovat yhtä harhaisia kuin maallikot. Kaikkein luottavaisimmat yksilöt ovat tälle harhalle kaikkein alttiimpia ja yliluottamus ilmenee useammin vaikeissa kuin helpoissa päättelytehtävissä.
Kuviteltu yhteys eli illusorinen korrelaatio tarkoittaa sitä, että kuvittelemme kahden asian välille kausaalisen yhteyden, vaikka tuota yhteyttä ei todellisuudessa ole tai se on kuviteltua heikompi. Illusorinen korrelaatio syntyy kahdella tavalla: 1) harvinaisuuteen perustuvassa tavassa arvioija ajattelee, että asioiden välillä on syy-seuraus-suhde (kun somali tekee henkirikoksen Suomessa, syntyy stereotypia somalien väkivaltaisuudesta, koska kaksi harvinaista asiaa, somali ja henkirikos, esiintyy ajallisesti yhtä aikaa. 2) semanttiseen yhteyteen perustuvassa tavassa arvioija ajattelee, että ilmiö vastaa sisällöllisesti ilmiön syytä (voimme ajatella, että musta piirros ilmentää synkkiä ajatuksia). Klassinen esimerkki semanttisesta vastaavuusharhasta on 1960-luvun lopulta (Chapman & Chapman). Tutkimuksiin osallistui sekä ammattilaisia kuin maallikkoja ja koehenkilöitä pyydettiin tekemään diagnooseja potilaista näiden tekemien ihmispiirrosten ja Rorschach-testien perusteella. Ammattilaisten ja maallikkojen diagnoosit osoittautuivat täysin samanlaisiksi. Semanttinen illusorinen korrelaatio on hyvin yleinen primitiivisten kansojen ajattelussa, ja ao. periaatetta pidetäänkin maagisen ajattelun keskeisenä osana.
Ulkonäköön liittyvien tutkimusten tulokset ovat melko yksiselitteisiä: arvioitavan henkilön kaunis ulkonäkö saa meidän ajattelemaan, että hänessä on myös muita hyviä ominaisuuksia. Kauniiden ihmisten oletetaan olevan parempia ihmisiä, henkisesti tasapainoisempia, paremmin käyttäytyviä ja kirjallisesti lahjakkaampia. Yksilöstä, joka jollain tavalla eroaa ympärillä olevista ihmisistä, tehdään yleensä vinoutuneita päätelmiä. Silmiinpistävyys saa aikaan muun muassa sen, että kyseistä ihmistä pidetään vaikutusvaltaisempana. Silmiinpistävyys myös polarisoi arvioita: jos perusasenne mustia kohtaan on positiivinen, arvioimme mustaa yksilöä valkoisten joukossa korostuneen positiivisesti; jos asenteemme on negatiivinen, arvioimme häntä korostuneen negatiivisesti. Silmiinpistävyys voi perustua myös pelkkään näkyvyyteen. Eräässä tutkimuksessa oli neljä tarkkailijaa ja kaksi keskustelijaa, A ja B. A:n kasvot nähnyt tarkkailija arvioi A:n olleen selvästi parempi keskustelija, vastaavasti B:n kasvot nähnyt tarkkailija arvioin B:n paremmaksi. Tarkkailijat, jotka näkivät molempien kasvot pitivät keskustelijoita tasavertaisina.
Sukupuolistereotypiatutkimukset ovat osoittaneet, että naisia pidetään ekspressiivisinä (mm. epäitsenäisinä, tunteellisina, ystävällisinä, epävarmoina) ja miehiä instrumentaalisina (mm. asiakeskeisinä, itsenäisinä, itsevarmoina, analyyttisinä). Psykologiseen päätöksentekoon sukupuoli saattaa vaikuttaa siten, että joku diagnoosi (esim. hysteria) annetaan herkemmin naiselle kuin miehelle, vaikka oireet olisivat identtiset. Nykyään stereotypioita ei pidetä enää ikävinä ennakkoluuloina, vaan tapana luokitella informaatiota. Luokitteluun kuuluu olennaisena osana myös se, että ryhmiä, joihin itse kuulumme arvioidaan positiivisesti. Sukupuoleen liittyvä stereotyyppinen ajattelu ja samanaikaisesti esiintyvä itsetehostus tulivat hyvin esille tutkimuksessa, joka tehtiin aidossa henkilöstövalintatilanteessa. Ilmeni, että vain eriytymättömät ja androgyynit esimiehet arvioivat miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Kun taas naisesimies suosi miesalaisia ja miesesimies naisalaisia, saman sukupuolen edustajaa ei haluttu omaan toimintapiiriin (ns. kuningasapina- ja kuningatarmehiläinen-ilmiö).
Kun harhoja oli alettu tutkia, alettiin myös miettiä keinoja, joilla niitä voitaisiin vähentää. Monet päättelyharhojen tutkijat suosittelevat psykologeille ja muille ihmisten kanssa työskenteleville joitain peukalosääntöjä ja itsearviointikeinoja. Blattberg ja Hoch suosittelevat 50/50 –sääntöä: pyri siihen, että puolet päättelystäsi perustuu ns. kovaan faktaan ja puolet omaan kokemukseen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos jollain on vaikeuksia ymmärtää esseetä sivistyssanojen takia, niin voinen suomentaa ne tarvittaessa. Listaa vaan käsittämättömistä sanoista...
Niin ja kun sinä rukoilet jumalaa, on hyve psyko tohtorien mukaan , mutta kun Jumala alkaa puhua sinulle on se jalomielitautisuutta psykiatrien mukaan.
Jumala puhuu minulle ja on puhunut jo yli vuoden päivät, on se varmaan täysin utopiaa ja olen hullu teidän silmissä vai !??
Siitä minä piu paut välitä koska teidän oppinne ja ajatuksenne on ihmis ajatuksia minun ajatukseni ja oppini on Äitimaan antamat.
että sinä et ole hullu, vaan oikeasti sinä kuulet jonkun jumalan puhuvan sinulle, niin minä uskon. Siihen asti uskon sinun olevan skitso tms.
Äitini kuulee ääniä, enkä pidä häntä lainkaan hulluna. Ideana olikin se, että on niitä, jotka leimaavat ihmisiä helpommin ja on niitä, jotka todella haluavat tietää, mistä on kyse. Minä uskon ihmisten kuulevan ääniä, mutta he antavat itse kuulemilleen äänille merkityksen ja arvon. Siitä syystä on ihmisiä, jotka kuulevat ääniä ja ovat niiden takia niin itselleen kuin läheisilleen VAARALLISIA. Sitten on niitä, jotka kuulevat ääniä ja, mutta ne äänet eivät johda mihinkään äärimmäisiin tekoihin. Psykotohtorien mukaan hoidettavaksi määrätään ihmiset, jotka ovat itselleen ja kanssaihmisilleen vaaraksi. Siksi, ääniä kuuleva ei ole hullu. Siitä huolimatta kysymys kuuluu, että mistä se äänten kuuleminen johtuu. Liekö sillä sitten edes merkitystä, jos siitä ei ole haittaa itsellesi ja läheisillesi.
Tuo tekstihän nimenomaan puhuu tulkinnoista ja siitä kuinka tiukasti ihmiset haluavat puolustaa sitä, että he ovat oikeassa. Ei suinkaan sitä, että mitä KAIKKI ihmiset (ainakin jokaikinen psykiatri) sanoo äänten kuulemisesta.
Hullu mikä hullu.
Luulen, että tuota sinun tekstiäsi useimmat uskovat tällä palstalla arvioivat negatiiviseen sävyyn, koska heillä on sinusta negatiivinen käsitys johtuen sinun "uskottomuudestasi"
Tosin, en usko että suuri osa palstan uskovista edes jaksaa lukea tekstiä läpi. Henkiset kyvyt ja uskovaisuus harvoin esiintyvät samassa henkilössä.
Haluan kuitenkin tällä tekstillä myös kertoa sitä, että niin tieteeseen uskovat kuin uskontoja kritisoivat pönkittävät omaa uskoaan ja ovat mahdollisesti yhtä harhaisia. Vaikka olen ateisti ja humanisti, niin en ole kiihkoluonne, enkä etsi omaa uskoani pönkittäviä asioita. Enkä varsinkaan suolla päivästä toiseen tekstiä, jolla on suggestiivinen vaikutus itseeni. Jumala on, jos on ja, jos ei niin ei.
mutta ei myös kielläkkään jumaluuksien olemassaoloa. Eli tekstistäsi sai sellaisen kuvan että olet agnostikko, on jos on, ei ole jos ei ole. Usko suureen voimaan ei ole välttämättömyys.
ei niin
rauhaa vaan
Tällä kirjoituksella en edes pyrkinyt ottamaan kantaa, joten tulkinta voidaan jättää toiseen keskusteluun. Onhan se hyvin yksinkertaista ajatella ja stereotyypittää niin, että ateisti on ateisti, agnostikko agnostikko ja hihhuli on hihhuli, mutta tuota me lähinnä hoemme itsellemme ja samalla ruokimme omaa käsitystämme ihmisistä, tietynlaisina. Annan siis tähän ateisti - agnostikko -asetelmaan yhden uuden käsitteen: agnostinen ateisti.
Ihmisillä näyttää olevan kova halu luokitella ihmisiä eri ryhmiin. Miksi?
Kysyisin sinulta Tommi, miten suhtaudutaan nykyaikaisessa psykologiassa muihin aistiharhoihin? Mitä minä ymmärrän harhaisilla ihmisillä on useissa tapauksissa hyvin paha olla. Sen lisäksi he tulkitsevat ympäröivän maailman ja puheet ja teot poikkeavasti. Heidän puheestaan puuttuu ikäänkuin johtolanka, jolloin muut eivät ymmärrä mitä he tarkoittavat. Luulisin, että näin vaikea-asteisessa tapauksessa diagnoosina olisi akuutti psykoosi.
Kyllähän ihmiselle on ihan normaalia luokitella asioita. Ihan perusluokittelua on vaikkapa vuorokaudenajan luokittelu päivään, iltapäivään ja yöhön. Ihmisiin liittyvä luokittelu taas taitaa tulla hieman samankaltaiselta pohjalta: musta, valkoinen, punainen. Sillehän on ihan fyysinen perusta, mutta kun nuo värit saavat huomattavaa merkitystä, niin mennään aika tavalla metsään. Kyllähän luokittelu helpottaa ihmisiä, varsinkin joutuessaan puhumaan kolmannesta persoonasta jonkun toisen kanssa:
- mä näin tänään yhden MUKAVAN tyypin, jolla oli AIVAN USKOMATON FLEDA.
Kuin joutua olemaan luokittelematta mitenkään:
- näin olennon, jolla oli karvaa päässä.
"Kysyisin sinulta Tommi, miten suhtaudutaan nykyaikaisessa psykologiassa muihin aistiharhoihin?"
Riippuu koulukunnasta. Kognitiivinen psykologia väittäisi ehkä näiden harhojen olevan opittuja, siksi ne voivat olla esim. kulttuurista alkuperää tai sitten johonkin kokemukselliseen asiaan liittyvää. Esimerkiksi lapsena on uskonut nähneensä enkelin ja on oppinut, että jokaisessa vastaavassa tilanteessa hän näkee enkelin, vaikka tosiasiassa olisi kyse siitä, että ovenraosta vetää iltaisin ja ilmapyörteet heiluttavat verhoja valoja vasten. Psykoanalyyttisen koulukunnan versio asiasta ehkä voisi liittyä fantasioihin ja omiin haluihin ripustautumiseen. Ihminen siis haluaa nähdä enkeleitä ja siksi myös näkee. :-P Motivaatio on psykologiassa muutenkin melko 'iso' sana ja se on ihan käytännön työssä aikamoisessa kurssissa. Ilman minkäänlaista omaa motivaatiota sairas ihminen kun ei parane, eikä välttämättä ymmärrä edes olevansa sairas.
"Mitä minä ymmärrän harhaisilla ihmisillä on useissa tapauksissa hyvin paha olla."
Ei ole välttämättä paha olla, mutta heidän totuutensa on kuin verho todellisuuden edessä. Se on vähän sama asia, kuin sodan keskellä syntyneiden lasten mielikuva maailmasta. Heille on olemassa vain maailmassa, jossa vyöryvät tankit, ihmiset tappavat toisiaan, kaupassa täytyy käydä hiiviskellen tai salaa. Heidän näkökantansa on rajoittunut tuon käsityksen (uskon) takia, mutta eivät he välttämättä tiedä muusta ja voivat olla siksi onnellisia hyvin pienestä. Sanotaan vaikka niin, että sotalapsi voi olla hyvin onnellinen saadessaan kerran viikossa leipää. Meikäläiset eivät välttämättä osaa arvostaa sellaista...
"Heidän puheestaan puuttuu ikäänkuin johtolanka, jolloin muut eivät ymmärrä mitä he tarkoittavat."
Jumiudun nyt tuohon sodanlapsi-teemaan ja voinet ehkä ymmärtää, että jos elää siinä todellisuudessa ja omassa totuudessa, sanoilla on hieman erilainen merkitys. Jos vaikka puhutaan vapaapäivästä, niin sinulla ja israelilaisella 14-vuotiaalla sotilaalla voi olla hieman erilainen näkemys vapaapäivästä. Ja kun israelilainen ei ymmärrä sinun näkemystäsi, niin ollaan jo pulassa. Uskon kohdalla tietysti nuo näkemykset ovat hyvin syvälle painuneet ja jokainen ihminen motivoi itselleen uskonsa. Tuo tekstihän on nimenomaan siitä oman uskon harhaisesta ruokkimisesta, on se usko sitten jumalaan tai ei. Heille ei toisen ihmisen sana paina, sen sijaan israelilainen lapsi saattaa ottaa hieman erilaisen asenteen puhuessaan ihmisen kanssa vapaapäivästä. Siksi hän saattaa myös oppia jotain hyvin konkreettista ja omasta näkemyksestään poikkeavaa vapaapäivästä: "mitä on sulkapallo?"
"Luulisin, että näin vaikea-asteisessa tapauksessa diagnoosina olisi akuutti psykoosi."
No, riippuu nyt hieman siitä, että miten syvälle on noissa harhoissa mennyt ja aina pitää muistaa, että psykoottisen luokittelun saavat ja hoitoon ohjataan ihmiset, jotka ovat itselleen ja kanssaihmisilleen vaarallisia. Ihminen joka puhuu puutaheinää ja rukoilee lentäviä lehmiä, ei välttämättä ole muutakuin 'kylähullu'. Sellainen se on aina ollut ja sellaisena se pysyy. Uskontojen kohdalla voidaan kyllä puhua massasuggestiosta, jossa eri tarinoista ja mytologioista tehdään tositarinoita. Olen esimerkiksi kuullut aikanaan yhden entisen seurakuntani piirissä kulkeneen tarinan. Eräässä kaupungissa oli köyhä opiskelija, jolta loppui ruoka. Hän rukoili ja pian hänen kaapissaan oli ruokaa vaikka muille jakaa, siitä söivät myös hänen kanssaopiskelijansa. Muutamaa vuotta törmäsin tarinaan uudelleen, se oli vain muuttunut. Kaupunki oli eri, eikä kyseessä ollut enää opiskelija, eikä hän asunut yksin. Muuten tarina oli prikulleen sama ja se varmasti seurakuntapiireissä tarkoittaa sitä, että näitä ihmeitä tapahtuu ihan liukuhihnalla. Ei tarvitse kuin rukoilla ja on kaappi täynnä ruokaa... :-P
Haluaisin kyllä oikeasti nähdä. Mutta tuo vain esimerkkinä siitä, miten tarinat motivoituvat ryhmissä ja, kuten vanha viisaus sanoo: ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Totuudella ei enää ole merkitystä, vaikka jokainen sitä kovasti koettaa etsiä. Eihän kyse ole millään muotoa siinä tilanteessa suoranaisesta psyyken sairaudesta.
Kylähulluilla itsellään ei välttämättä ole paha olla, mutta heidän läheisillään, lapsilla, puolisolla, vanhemmilla takuulla on paha olla. Leimataanhan vielä nykyäänkin valitettavasti koko perhe. Arkipäivä on yhtä helvettiä, puhumattakaan perhe- tai kyläjuhlista, joihin osallistuu suuri joukko ihmisiä ja tämä perheenjäsen "hauskuttaa" ilmaiseksi koko jengiä.
Mutta kun kyse on uskonnoista, niin puhutaan valtavasta massasta ihmisiä, joiden kylähulluus on niin yhteiskunnallisesti kuin sosiaalisesti hyväksyttyä. Samoinhan se kävisi, jos kiivas ateismi olisi hyväksyttyä, niin silloin voisi käydä niin, että ateisti olisi se kylähullu. Ehkä se kaikki on siis ihmisen luonteessa ja tarpeessa olla sosiaalisesti hyväksytty, sopeutunut?
Liekö nyt uskovaiset ymmärtäneet väärin tämän tekstin idean... koska tämä tekstihän kritisoi tällä tekstillä ateisteja ja tieteen nimeen huutavia ihmisiä. Palaute tuntuu heikolta...
Hik jos kirjouitaa käänteistä psyko jotain nmiinsaa ottaa kossua kutenminä he he heeee
näit käänteistä psykologiaa?
on kolmiteräinen miekka. Sinun totuus, minun totuus ja totuus jossain sillä välillä.
Niinpä niin, ateismi on "uskonto" siinä missä kristinusko/islam/äiti maa tms senkin ajatuksen ylläpitämiseksi tarvitaan uskomusta "Jumala ei ole olemassa" eli uskoa johonkin.
Kaikki ajattelu muodostuu mm uskomuksista.Mitään ajatuksia ei voi ylläpitää ilman uskomuksia. Ajatus "en usko mihinkään" edellyttää jonkinasteista uskoa " ei mihinkään". Olemme aina uskomusten upposuossa.
Buddhalaisuus ehkä eniten ,zeniläisyy eritoten pyrkii pois tästä kehä ajattelusta, mutta siitäkin löytyy oma/omia uskomuksia taustalta.
Kulttuuri ylläpitää uskomuksia ja kieli.
Mielenterveydenkin taustalta löytyy eri aikoina erilaisia uskomuksia, mikä milloinkin määrittää terveyden.
Vaikka Freud ja kumppanit omana aikanaan vapauttivat ihmisen toisenlaiseen todellisuuteen on esim. kaiken syyn etsiminen lapsuudesta jo menneen talven lumia.Koko syy seuraus suhdekin on jo tavallaan kyseenalaistettu.
Erilaisuuden hyväksyminen tai hyväksymisen puute kautta linjan/historian määrittävät aika paljon todellisuutta ja vaikka mielenterveyttä.
Minun näkemykseni tai sinun näkemyksesi, vaikka täysin erilaisia ovat saman todellisuuden kuvauksia.
Ehkä siinä, missä me olemme uskomusten upposuossa, voisimme myös sanoa, että erityisesti me länsimaalaiset olemme Totuuksien upposuossa. Totuuksia löytyy vähän joka lähtöön ja itse olen kyllä kohtuudella kallellaan myös zeniläisyyteen. On vaikea uskoa, että minun uskoni tekisi jostain asiasta totta. Jos niin uskoisin, pääni olisi kuin aurinko, jota muut uskomukset ja ihmiset kiertävät. En pidä itseäni kuitenkaan niin 100% oikeassa olevana, missään asiassa. Tuleehan sitä heitettyä erilaisia kommentteja, mutta jos kaiken kyseenalaistaa viimeistä piirtoa myöten, niin tämäkin viesti olisi loppumaton. Siksi minun on aika usein kysyttävä itseltäni, jos huomaan uskovani johonkin asiaan, että miksi uskon juuri niin... voisiko asia olla toisin... Siinä missä nämä kysymykset ja omat vastaukseni voivat jälleen kerran olla itse itseeni upottamia ja harhaisia, alan nähdä elämän olevan täynnä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, enkä yksikaistaiseksi moottoritieksi.
Tarkastelin asiaa yksilökohtaisesti. tiedossahan on, että ryhmässä tyhmyys tiivistyy.