Maanteiden ammattilaiset asiantuntijoina

Täällä näkee usein kirjoituksia, joissa miljoonia kilometrejä ajanut maanteiden ammattilainen(autonkuljettaja) kertoo syvällä kokemuksen rintaäänellä miten asioiden pitäisi tiellä olla.

Mielestäni tänä päivänä kukaan ei voi olla liikenteen tai ajoneuvojen yleinen asiantuntija pelkästään ajamalla paljon. Vaan tarvitaan sekä ajokokemus että alan koulutusta.

Yksittäinen ajoammattilainen voi selvitä kymmeniä vuosia ongelmitta ja kolareitta. Se perustuu omaan huolellisuuteen ja toisaalta hyvään tuuriin. Kaikilla vain ei ole sitä hyvää tuuria eikä myöskään taipumusta huolellisuuten ja varovaisuuteen. Mikä itselle on hyvä toimintamalli ei toimi toisella lainkaan, vaan tarvitaan lainsäädäntö yms. avuksi.

Monesti olen huomannut, että nämä ajoammattilaiset ovat autuaallisen tietämättömiä esim. aivan keskeisimmästä lainsäädännöstä koskien painoja, ajoaikoja, sidontaa, apulaitteiden hyväksyntää ja tarkastuksia, veromääräyksiä jne. Em. ovat asioita, joiden kanssa voi selvitä pitkään maalaisjärjellä ja hyvällä tuurilla, mutta näitähän ei kaikilla ole, minkä johdosta käytännön opit eivät yksinään riitä yleiseksi toimintamalliksi.
0175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


teoriakuljettaja kirjoitti:

Täällä näkee usein kirjoituksia, joissa miljoonia kilometrejä ajanut maanteiden ammattilainen(autonkuljettaja) kertoo syvällä kokemuksen rintaäänellä miten asioiden pitäisi tiellä olla.

Mielestäni tänä päivänä kukaan ei voi olla liikenteen tai ajoneuvojen yleinen asiantuntija pelkästään ajamalla paljon. Vaan tarvitaan sekä ajokokemus että alan koulutusta.

Yksittäinen ajoammattilainen voi selvitä kymmeniä vuosia ongelmitta ja kolareitta. Se perustuu omaan huolellisuuteen ja toisaalta hyvään tuuriin. Kaikilla vain ei ole sitä hyvää tuuria eikä myöskään taipumusta huolellisuuten ja varovaisuuteen. Mikä itselle on hyvä toimintamalli ei toimi toisella lainkaan, vaan tarvitaan lainsäädäntö yms. avuksi.

Monesti olen huomannut, että nämä ajoammattilaiset ovat autuaallisen tietämättömiä esim. aivan keskeisimmästä lainsäädännöstä koskien painoja, ajoaikoja, sidontaa, apulaitteiden hyväksyntää ja tarkastuksia, veromääräyksiä jne. Em. ovat asioita, joiden kanssa voi selvitä pitkään maalaisjärjellä ja hyvällä tuurilla, mutta näitähän ei kaikilla ole, minkä johdosta käytännön opit eivät yksinään riitä yleiseksi toimintamalliksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu