75:n starttiongelmat

Onko kenellekään muulle tullut vastaan Alfa 75:n
tai jonkun muun auton kanssa seuraavanlaista
ongelmaa: auto starttaa suht'koht' hyvin noin 9
kertaa 10:stä, mutta sitten kun tulee se 10.
kerta, ei auto puhu mitään.

Ei pyöritä, ei naksahda. Aivan kuollutta. Ennen
pitkää auton saa kutiteltua käymään, mutta aikaa
voi mennä kymmenkunta minuuttia ja suoritus
vaatii noin 50 vääntöä virta-avaimesta ja aina
välillä muutaman minuutin paussin.

Sitten, kun hörähtää, on kuin mitään vikaa ei
olisi koskaan ollutkaan.

Akussa on virtaa.

Kulunut virtalukko voi olla syyllinen, mutta
tuntuu tiukalta ja avainta kääntelemällä tai
nitkuttamalla sitä eri asentoihin ei tunnu olevan
suurtakaan merkitystä, joskus starttaa
huolimattomallakin käännöllä, joskus ei
perusteellisemmallakaan sovittelulla.

Katse kohdistuu siis starttimoottoriin. Onko vika
siellä, missä siellä ja miten korjataan? Osaisiko
kukaan sanoa?

PS. Aikoinaan mulla oli 73- Alfasudissa
samantapainen vika, paitsi että se starttasi vain
1 kerran 10:stä, ellei oivaltanut aloittaa
starttausta vaihde päällä siten, että kytkin
painettiin pohjaan samaan aikaan, kun auto
nytkähti eteenpäin.
211329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Seuraavalla kerralla kun ei starttaa nyppäise
solenoidin heräte (eli se virtalukolta tuleva
paukkulanka, menee solenoidin lattaliittimeen)
irti ja tökkää ylimääräinen johdonpätkä ko.
liittimen ja startin varsinaisen käyttövirran
(rengasliittimellä, paksuhkot kaapelit kulkevat
tod.näk. akulle ja laturille) väliin. Jos nyt
naksahtaa / pyörii vika on siis johdotuksessa tai
virtalukossa, jos on edelleen kuollutta, ongelma
on solenoidi.

Vaihde muuten kannattaa siirtää vapaalle ennen em.
puuhastelua, jos vaikka sattuu pyörittämään :)

Jos laitos pysyy mykkänä, ota startti auki
pöydälle ihmeteltäväksi. Solenoidin sisältä
saattaapi löytyä sen verran likaa ettei se tahdo
aina liikkua kunnolla, toinen vaihtoehto on että
käämi pätkii. Kärjet ovat myös kuluvaa tavaraa
mutta tuskin niissä vikaa on jos laitos ei edes
naksahta startattaessa.

Startin kontakti kytkinkoppaan kannattaa myös
varmistaa, mööpelihän on maadoitettu ainoastaan
kiinnitysensä kautta ja pinnat saattavat olla
hapettuneet tai muuten vaan likaiset.

Onnea yritykselle.

Äänestä
  • No, siinäpä tuli vaihtoehtoja - ei näköjään
    kysyvä tieltä eksy. Kiitos.

    Täytyy alkaa selvitellä. Eivät vaikuta hankalilta
    hommilta, joten jopa meikäläinen voisi noista
    selvitä. Vahinko vain, että vika ilmenee
    harvemmin kodin kuin marketin pihassa, eikä
    koskaan silloin, kun kuskilla olisi haalarit
    yllään.

    Äänestä

  • Jos ens viikonloppuna tuut käymään ni saat
    toteuttaa noita ohjeitas käytännössä, eli sama
    vika rahikaisella. Mua ei nappaa/ ei oo aikaa ku
    täytys vissiin vaihtaa pyörään etupään stefat...
    :(

    Äänestä

  • Abarth kirjoitti:

    Jos ens viikonloppuna tuut käymään ni saat
    toteuttaa noita ohjeitas käytännössä, eli sama
    vika rahikaisella. Mua ei nappaa/ ei oo aikaa ku
    täytys vissiin vaihtaa pyörään etupään stefat...
    :(

    No pärkle kun Timppa pyysi vaihtamaan Maksan
    jakopään hihnaa, Eloranta herkistämään Kivik 4WS:n
    etujarrut, Apilan kytkimen pääsylinterin
    sisuskalut täytyy vaihtaa ja oikeastaan pitäisi
    käydä Nummella ja Tampereella. Vähän vetää
    kireäksi mutta pitää kahtoa miten ehtii.

    Mikäs fillarissa? Miten noin tuore kone voi
    vuotaa?

    Äänestä

  • Scuderia QV kirjoitti:

    Etupään, eli etupumppujen stefat. Toinen vuotaa
    öljyy jarrulevylle -> ei kiva! Mitä enemmän
    keulii, sitä herkemmin vuotaa/ irtoo kokonaan ;)

    Äänestä

  • Abarth kirjoitti:

    Etupään, eli etupumppujen stefat. Toinen vuotaa
    öljyy jarrulevylle -> ei kiva! Mitä enemmän
    keulii, sitä herkemmin vuotaa/ irtoo kokonaan ;)

    Jaa niin pumppujen. Elä keuli! (heko heko)

    Saitkos pemariin kannen? Entäs sen Alfan
    ajoitushilipimpelin vaihdettua?

    Äänestä

oli minullakin 75-turbossa. Vika ilmeni ajettuani
pidemmän matkan ja pusähdyttyäni noin 15 minuu-
tiksi. Sen jälkeen ei startissa ollut mitään elä-
mää. Vajaan tunnin odottelun jälkeen auton hieman
jäähdyttyä toimi startti normaalisti.

Ajattelin heti vian olevan startin solenoidissa,
muistin Giulietassa aikoinaan solenoidin vaati-
neen joskus pientä koputusta vasaralla toimiak-
seen.

Onneksi en alkanut purkamaan autoa, vaan mitta-
sin akun napajännitteen siinä vaiheessa kun au-
to ei suostunut käynnistymään. Mittari näytti
9.6V, eli akun yksi kenno oli oikarissa. Kylmänä
mitatessa jännite oli täydet 12.5V

Ei kun akkua ostamaan ja siihen loppui startti-
ongelmat. Tänä kesänä Alfa on käynnistynyt joka
kerta kuten pitääkin, eli ensiyrityksellä!

Äänestä
  • ei muuten ole vielä koskaan jättänyt
    starttaamatta kylmänä, vaan aina ajon jälkeen l.
    ilmiö muistuttaa omaasi. Hmmm... siis akku
    syyniin myös.

    Äänestä

  • Jönsson kirjoitti:

    ei muuten ole vielä koskaan jättänyt
    starttaamatta kylmänä, vaan aina ajon jälkeen l.
    ilmiö muistuttaa omaasi. Hmmm... siis akku
    syyniin myös.

    ...todennäköisesti se starttiin tasaisesti
    keräytyvä pöly ym. lika. Vaivasi aikoinaan '89
    2.0 Twin Sparkiamme ja esim. Triestessä, Pohjois-
    Italiassa eräällä huoltoasemalla katselimme
    sikäläisen alfistin valitettavan tuttuja
    starttiyrityksiä, kunnes sitten vinkattiin, mikä
    auttaa.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Itsellä oli samaa vikaa viime kesänä nimenomaan
    lämpimänä päivänä.Discussion groupin isot pojat
    on laitelleet releitä herätejohdon väliin, pikku
    viritys mutta auttaa kuulemma.

    Äänestä

  • Teeäs kirjoitti:

    Itsellä oli samaa vikaa viime kesänä nimenomaan
    lämpimänä päivänä.Discussion groupin isot pojat
    on laitelleet releitä herätejohdon väliin, pikku
    viritys mutta auttaa kuulemma.

    Itselläni on 75 1.6 -88, jossa ilmeni samanlainen
    ongelma. Solenoidi oli OK, joten vika oli
    kuluneessa virtalukossa. Asensin releen jonka
    startin herätejohto kytkee päälle. Releen kautta
    kulkee virta akusta solenoidille. Asennuksen
    jälkeen on toiminut moitteettomasti.

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Tuttu ongelma, joka on selvitetty. Vika on
    virtalukosta solenoidille menevässä
    johdossa=liittimessä matkalla, sillä uusimalla
    johdotuksen ongelmia ei ole. Itse asensin
    käynnistysnapin eli vein napilta suoraan johdon
    solenoidille.

    Äänestä

  • alfaturbo kirjoitti:

    ...niin aloitan sitten siitä. Kiitos vain
    kaikille hyvistä vihjeistä, tuskin mikään
    esitetyistä toimenpiteistä autoa huonontaa, joten
    katsotaan, jos aikaa riittää, niin käyn vielä
    läpi kaikki esitetyt toimenpiteet.

    Starttinappi? Kerro lisää.

    Äänestä

  • Ihan sama juttu minulla. Kiroilin pitkään sitä kun
    auto ei joskus startannut ollenkaan, vika ilmeni
    täysin satunnaisesti mutta kuitenkin ainoastaan
    lämpimänä. Lopulta akku sanoi työsopimuksensa irti
    lopullisesti ja kun uusin sen niin samalla häipyi
    starttivikakin.

    Äänestä

Tai oikeastaan yleensä liittimessä
hansikaslokeron takana. Eli jo saamasi vihje
hyppylangasta on toimiva ratkaisu, mutta tosiaa
hanskalokeron takana oleva liitinnippu kannattaa
tarkistaa, muuten saattaa ilmetä jotain muutakin
onkelmaa...

Äänestä
  • Miten siihen nippuun pääsee käsiksi? Lähteekö se
    liukulaatikko pois, kurkataanko alakautta vai
    kuinka?

    Äänestä

  • Jönsson kirjoitti:

    Miten siihen nippuun pääsee käsiksi? Lähteekö se
    liukulaatikko pois, kurkataanko alakautta vai
    kuinka?

    pääsee muistaakseni alakautta, liukulaatikonkin
    voi poistaa.

    Äänestä

  • JTP kirjoitti:

    pääsee muistaakseni alakautta, liukulaatikonkin
    voi poistaa.

    Alakautta siihen pääsee käsiksi. Monesti se liitin
    jopa vähän sulaa kun hapettuminen aiheuttaa
    vastusta ja sitäkautta lämpenemistä.

    Äänestä

  • Jakke kirjoitti:

    Alakautta siihen pääsee käsiksi. Monesti se liitin
    jopa vähän sulaa kun hapettuminen aiheuttaa
    vastusta ja sitäkautta lämpenemistä.

    Kummaa että liitin vaikuttaa vain starttiin, tai
    noh...ehkä solenoidin ottama virta on liian suuri
    verrattuna luigin laskelmiin ! JEP JEP SEPÄSE !

    Äänestä

  • alfaturbo kirjoitti:

    Kummaa että liitin vaikuttaa vain starttiin, tai
    noh...ehkä solenoidin ottama virta on liian suuri
    verrattuna luigin laskelmiin ! JEP JEP SEPÄSE !

    Jep voi olla.

    Liitin hapettuu -> resistanssi nousee ->
    solenoidin saama jännite putoaa -> ei jaksa vetää
    bendixiä perille asti -> ei käyttövirtaa
    starttimoottorille -> ei syty -> viereinen
    Opel-setä kuittaa -> alfistia jyrsii.

    Äänestä

  • Jakke kirjoitti:

    Alakautta siihen pääsee käsiksi. Monesti se liitin
    jopa vähän sulaa kun hapettuminen aiheuttaa
    vastusta ja sitäkautta lämpenemistä.

    Mistä tunnistan juuri tämän kyseisen johdon, jos
    piuhoja menee siellä koko nippu. No tietysti
    seuraamalla johtoa, mutta onko muita maamerkkejä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jönsson kirjoitti:

Onko kenellekään muulle tullut vastaan Alfa 75:n
tai jonkun muun auton kanssa seuraavanlaista
ongelmaa: auto starttaa suht'koht' hyvin noin 9
kertaa 10:stä, mutta sitten kun tulee se 10.
kerta, ei auto puhu mitään.

Ei pyöritä, ei naksahda. Aivan kuollutta. Ennen
pitkää auton saa kutiteltua käymään, mutta aikaa
voi mennä kymmenkunta minuuttia ja suoritus
vaatii noin 50 vääntöä virta-avaimesta ja aina
välillä muutaman minuutin paussin.

Sitten, kun hörähtää, on kuin mitään vikaa ei
olisi koskaan ollutkaan.

Akussa on virtaa.

Kulunut virtalukko voi olla syyllinen, mutta
tuntuu tiukalta ja avainta kääntelemällä tai
nitkuttamalla sitä eri asentoihin ei tunnu olevan
suurtakaan merkitystä, joskus starttaa
huolimattomallakin käännöllä, joskus ei
perusteellisemmallakaan sovittelulla.

Katse kohdistuu siis starttimoottoriin. Onko vika
siellä, missä siellä ja miten korjataan? Osaisiko
kukaan sanoa?

PS. Aikoinaan mulla oli 73- Alfasudissa
samantapainen vika, paitsi että se starttasi vain
1 kerran 10:stä, ellei oivaltanut aloittaa
starttausta vaihde päällä siten, että kytkin
painettiin pohjaan samaan aikaan, kun auto
nytkähti eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu