Isäni kuoli kaksi kuukautta takaperin 58-vuotiaana. Hän kuoli kotonaan sekavissa olosuhteissa, mukana oli runsas alkoholi ja lääkkeet. Pitkäaikainen vakava masennus oli ollut hänen seuranaan viimeiset vuodet.
Tänään tuli sitten postissa lopullinen lausunto ruumiinavauksen tuloksista. Epäily on toki ollut vahva viimeiset kaksi kuukautta, mutta tuomio oli silti melkoisen tyly: itsemurha. Kahden eri lääkkeen massiivinen yliannostus. Itsemurhaviestiä ei ollut, mutta lääkeaineiden määrä puhuu omaa kieltään. Itsemurha tuntuu jättävän lähipiiriin vihaa ja valtavasti avoimeksi jääviä kysymyksiä.
Viimeisen kymmenen vuotta isä uhkasi itsemurhalla tasaisin väliajoin. Uhkaukset olivat aina erikoisen kiristyksen muodossa. Karrikoiden voisi sanoa, että jos et lapseni rakasta/huomioi minua riittävästi niin tapan itseni. Jos minulle ei osoiteta riittävästi oikeutettua ihailua niin tapan itseni. Jos en saa kerättyä riittävästi rahaa/materiaa niin tapan itseni. Meistä lapsista lopulta jokainen vähitellen vetäytyi, koska hänen seuransa oli niin kuluttavaa. Emme jaksaneet kannatella häntä pinnalla vaikka kuinka olisimme halunneet.
Yritimme toki kaikin keinoin pitkään antamalla hänelle aikaa, rakkautta, huolenpitoa jopa rahaakin erilaisiin tarpeisiin. Mikään ei auttanut. Lisäksi mikään ei ollut koskaan tarpeeksi. Isä oli myös hyvin vakavasti alkoholisoitunut mikä ei lainkaan helpottanut yhteydenpitoa.
Itse lopetin isän kanssa yhteydenpidon muutama vuosi sitten. Tämä tuotti ryöpyn uhkauksia ja vaatimuksia. Pakotan sinut! Laitan sinut selkä seinää vasten! Vielä kolme kuukautta ennen kuolemaansa hän uhkaili ja vihoitteli. Milloin tekstiviestein, kirjein ja sähköpostein. Viimeisin viesti kuului kutakuinkin: ymmärräthän että kohta on liian myöhäistä. Tapan itseni jos et halua tavata minua.
Kaikkein surullisinta tässä kaikessa on se, että jälkikäteen asiaa tarkastellen en löydä mitään mitä olisimme voineet tehdä toisin. Onko tosiaan niin, että toiset ihmiset menevät vain vääjäämättä kohti tämän kaltaista lopullista tuhoisaa ratkaisua? Eikö tosiaan ole mitään mitä lähipiiri voi tehdä? Isäni tapauksessa oli turvauduttu myös ammattiapuun sekä lyhytkestoisesti, että pitkäaikaisterapian muodossa, mutta tämäkään ei tuottanut tuloksia.
Tänään tuli sitten postissa lopullinen lausunto ruumiinavauksen tuloksista. Epäily on toki ollut vahva viimeiset kaksi kuukautta, mutta tuomio oli silti melkoisen tyly: itsemurha. Kahden eri lääkkeen massiivinen yliannostus. Itsemurhaviestiä ei ollut, mutta lääkeaineiden määrä puhuu omaa kieltään. Itsemurha tuntuu jättävän lähipiiriin vihaa ja valtavasti avoimeksi jääviä kysymyksiä.
Viimeisen kymmenen vuotta isä uhkasi itsemurhalla tasaisin väliajoin. Uhkaukset olivat aina erikoisen kiristyksen muodossa. Karrikoiden voisi sanoa, että jos et lapseni rakasta/huomioi minua riittävästi niin tapan itseni. Jos minulle ei osoiteta riittävästi oikeutettua ihailua niin tapan itseni. Jos en saa kerättyä riittävästi rahaa/materiaa niin tapan itseni. Meistä lapsista lopulta jokainen vähitellen vetäytyi, koska hänen seuransa oli niin kuluttavaa. Emme jaksaneet kannatella häntä pinnalla vaikka kuinka olisimme halunneet.
Yritimme toki kaikin keinoin pitkään antamalla hänelle aikaa, rakkautta, huolenpitoa jopa rahaakin erilaisiin tarpeisiin. Mikään ei auttanut. Lisäksi mikään ei ollut koskaan tarpeeksi. Isä oli myös hyvin vakavasti alkoholisoitunut mikä ei lainkaan helpottanut yhteydenpitoa.
Itse lopetin isän kanssa yhteydenpidon muutama vuosi sitten. Tämä tuotti ryöpyn uhkauksia ja vaatimuksia. Pakotan sinut! Laitan sinut selkä seinää vasten! Vielä kolme kuukautta ennen kuolemaansa hän uhkaili ja vihoitteli. Milloin tekstiviestein, kirjein ja sähköpostein. Viimeisin viesti kuului kutakuinkin: ymmärräthän että kohta on liian myöhäistä. Tapan itseni jos et halua tavata minua.
Kaikkein surullisinta tässä kaikessa on se, että jälkikäteen asiaa tarkastellen en löydä mitään mitä olisimme voineet tehdä toisin. Onko tosiaan niin, että toiset ihmiset menevät vain vääjäämättä kohti tämän kaltaista lopullista tuhoisaa ratkaisua? Eikö tosiaan ole mitään mitä lähipiiri voi tehdä? Isäni tapauksessa oli turvauduttu myös ammattiapuun sekä lyhytkestoisesti, että pitkäaikaisterapian muodossa, mutta tämäkään ei tuottanut tuloksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taatusti elät vaikeaa aikaa. Koet syyllisyyden tunnettakin välillä? Mutta...et varmaan olisi voinut tehdä mitään toisin. Itsemurha on AINA jokaisen ihmisen OMA ratkaisu.
Me, jotka olemme menettäneet omaisemme itsemurhan kautta, voimme ainakin ajatella, että se oli heidän OMA päätöksensä. He eivät kuolleet esim. hoitovirheen tai huonon hoidon takia.
Me jaksetaan kyllä, vaikka rankkaa onkin!