Olen käyttänyt yo. lääkettä reilun vuoden ja haluaisin päästä siitä eroon. En pääse lääkärille ja olen tuskastunut siihen kun aikani perutaan toistuvasti.
Olen aika epätoivoinen ja lääkekierteessä milestäni. Työskentelen kuntosalilla ohjaajana ja vedän erilaisia jumppia, eli työni on hyvin fyysinen. Olen yrittänyt lopetella itsekseni lääkettä niin että otan vain joka toinen pvä lääkkeen. Yrityspäiviä on takana 4. Ne välipäivät on yhtä painajaista. En pysty, uskalla, voi tehdä työtäni kunnolla. Päässä pyörii aivan kuin olisin humalassa, vatsa ripulilla, päätä särkee, paha olo ja en edes nää kunnolla. Psyykkisesti olen romahduspisteessä. Otsassani voisi lukea romahdusvaara, ihan vain kanssaihmisiä varoittamassa. Ja minähän olen normaalisti se hymyilevä ja pirteä fitnessmisu. Vittu joo, ku tietäsivät.
Kertokaa nyt hyvä ihmiset minulle mitä voin ikinä päästä eroon tuosta lääkkeestä. Vieroitusoireet on aivan valtavat. Olen todella epätoivoinen. Auttakaa minua!!!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
haluat päästä Efestä eroon?
Ehkä voisit kokeilla yksityistä lääkäriä.
Olen jo syönyt sitä mielestäni riittävän ajan. Uskon selviäväni ilmankin, kunhan pääsisin noista vieroitusoireista eroon. En halua syödä lääkettä vain siksi koska EHKÄ niitä on hyvä syödä. Haluan kokeilla elämää ilmankin ja en ajatellut koko ikääni niitä popsia.
Itse olen nyt syönyt kaksi vuotta Efeä annoksella 225 mg/vrk, enkä selviä edes penemmällä annosella vaan muutun tosi aggressiiviseksi, tyyliin voisin hajottaa taloni paljain käsin.
Jos tosiaan tahdot eroon Efestä, jatka vaan sinnikkäästi vieroitusta. Voit esim. puolittaa 75 mg pillerin. Jos se on Depot kapseli, voit avata kapselin ja jakaa kahteen osaan rakeet. Pureskella niitä ei muistaakseni saanut.
...annosta pienentämällä,niin itse lopetin mutta vieroitus oireet olivat mulla pahat ->unimaailma(painajaisesta komediaan),loputon tärinä ja hikoilu ym.pelkotiloja.Mutta nyt kaikki ilman lääkettä on ok vaikkakin mua on alkanut taas masentaa mut ei lääkkeitä enään.Tosiaan koita kestää ne vieroitusoireet niin sitten sinua helpottaa...mulla kesti noin yhden kuukauden.
Jaksamista sinulle ja koita pärjätä.
ja jos tulee jutun halua niin [email protected]
mä koitan auttaa ihan vain juttelemalla...
Mutta koita tosiaan päästä eroon vaikka se on vaikeata.
Minä lopetin Efen melkein kertalaakista, kuudessa päivässä. Olin syönyt 10 viikkoa annoksella 225 mg. Viekkarit kestivät vajaan viikon. Pari ekaa päivät sormet kurkusssa pöntöllä. Vippasi päässä ja aivot "leijuivat", mutta päätin kestää, kun halusin eroon. Tsemppiä. Älä anna viekkareille ylivoimaa!
Moikka!
Mulla siis melkein samanlainen tarina ku sulla, oon syöny efexor 75mg nyt vuoden verran. Ja nyt ensimmäisiä päiviä yritän niin, että ottaisin lääkkeen vaan joka toinen pvä. Ja tää on siis ihan kerrassaan kamalaa. Oon itse töissä ja koulussa ja harrastan paljon liikuntaa. Tänään aamulla lenkille lähtiessä oli hyvä, että pysyin pystyssä ku huimas niin mielettömästi ja sit tää järjettömän paha, huimaava ja oksettava olo kokoajan!!!
Nyt tuntuu, että oon tehny elämäni virheen uskoessani terveyskeskuslääkäriä, että näitä voi ihan huoletta syödä ja kannattaa vaan jatkaa mahd. pitkään.
Jostain luin, että nää vierotusoireet saattais kestää vielä useita viikkoja (yksilöllistä tietty) mut jos näistä pääsen, niin sen jälkeen mietin kyllä tosi tarkasti mitä suuhuni enää pistän..!!!
Voimia sulle ja kaikille muillekkin efexorin lopettajille=)!