Ruotsalaiset taas ylittäneet itsensä

on sekin!

7

1970

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muttei kotiin

      Kotiin niitä ei saa kuitenkaan viedä...pitää perehtyä kirjastossa.

    • marcus

      Kuinka ne ruotsalaiset aina keksii kaiken hienon ennen meitä. Olis kyllä aika hienoa käydä lainaamassa vaikka imaami.

      Voisinkohan mä laittaa itseni sinne lainattavaksi. "Lainaa suomalaismies"

    • Menin keväällä työpaikkaan, jossa meillä on kaksi romania töissä. He ovat mitä miellyttävämpiä, auttavaisia, mukavia ihmisiä. Jos olet hänen kanssaan työssä, et ikinä jää uuden työn aiheuttaman ongelman kanssa yksin. Meidän pitäisi enemmän pitää toisiimme yhteyttä kansallisuudesta ja rodusta riippumatta, täällä Espoossa asuvana pidimme viikonloppuna grillijuhlat Etelä- Amerikasta tulleiden mustien naapureidemme kanssa. Voin sanoa, että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, hiukan eri tavoin tosin, mutta samat tunteet, ilot ja surut näyttävän kaikilla olevan.

      • MERTSI

        HEI IVANKA

        SINULLA OLI PITKÄSTÄ AIKAA OIKEANLAINEN KIRJOTUS TÄÄLÄ NETISSÄ OLI TODELLA MUKAVA NÄHDÄ, ETTÄ ON VIELÄ TÄÄLÄ MAAILMASSA NORMAALEJA JA ENNAKOOLUULOTTOMIA IHMISIÄ.

        TÄYTYY SANOA, ETTÄ SINUN ELÄMÄSI ON AIVAN VARMASTI RIKASTA SILLÄ MINUSTA SINÄ ET KULJE LAPUT SILMILLÄ(niinkuin hevosella) jA
        AJATTELE ETTÄ MINÄHÄN EN PUHU KENELLEKKÄÄN MITÄÄÄN :(
        VAAN USKOLLAT LÄHESTYÄ IHMISIÄ JA SAAT VARMAAN KOKEA SELLAISTA MITÄ MONI EI SAA KOKEA KOKO IKÄNÄNSÄ KUN EIVÄT LÄHESTY KETÄÄN IHMISÄ SAATIKA NINSANOTTUJA VÄHÄMMISTÖJÄ
        JA ERINLAISIA IHMISIÄ.
        PIDÄ LIPPU KORKEALLA JA PIDÄ KIINNI TUOSTA SYDÄMMEN ASENTEESTA!!!!! :) :)
        Erinlaisuus on minun mielestä rikkautta!!!


      • MERTSI kirjoitti:

        HEI IVANKA

        SINULLA OLI PITKÄSTÄ AIKAA OIKEANLAINEN KIRJOTUS TÄÄLÄ NETISSÄ OLI TODELLA MUKAVA NÄHDÄ, ETTÄ ON VIELÄ TÄÄLÄ MAAILMASSA NORMAALEJA JA ENNAKOOLUULOTTOMIA IHMISIÄ.

        TÄYTYY SANOA, ETTÄ SINUN ELÄMÄSI ON AIVAN VARMASTI RIKASTA SILLÄ MINUSTA SINÄ ET KULJE LAPUT SILMILLÄ(niinkuin hevosella) jA
        AJATTELE ETTÄ MINÄHÄN EN PUHU KENELLEKKÄÄN MITÄÄÄN :(
        VAAN USKOLLAT LÄHESTYÄ IHMISIÄ JA SAAT VARMAAN KOKEA SELLAISTA MITÄ MONI EI SAA KOKEA KOKO IKÄNÄNSÄ KUN EIVÄT LÄHESTY KETÄÄN IHMISÄ SAATIKA NINSANOTTUJA VÄHÄMMISTÖJÄ
        JA ERINLAISIA IHMISIÄ.
        PIDÄ LIPPU KORKEALLA JA PIDÄ KIINNI TUOSTA SYDÄMMEN ASENTEESTA!!!!! :) :)
        Erinlaisuus on minun mielestä rikkautta!!!

        Erilaisuus on todella rikkautta, niin kauan kun emme käytä sitä toisiamme väärin hyödyntääksemme. Kiitos viestistäsi ja kaikin puolin mukavaa syksyn alkua Sinulle! Ilahduin viestistäsi.


    • Oriketolainen

      saada ehdottomasti lainata saamelaisia. Karseaa miten heitä vieläkin kohdellaan, miten vähän heistä tiedämme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3188
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1023
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      40
      906
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      815
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      59
      633
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      44
      608
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      525
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      518
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      87
      504
    Aihe