mitä me vaadimme?

Kaikki mielenkiinto tuntuu tätä nykyä kohdistuvan suhteellisen epäolennaiseen käytettyjen autojen verotuksen detailien muuttamiseen.

Paljon hedelmällisempää olisi aloittaa kantaaottavampi mielipiteiden ilmituominen koko ryöstöverotusta kohtaan.

Samalla voisimme alkaa vaatimaan virkamiehiltä ja poliitikoilta kansaa palvelevaa asennetta, eikä vanhanaikaista käskyttämistä.

Me olemme maksajia, ja meidän mielipiteemme olisi myös syytä vaikuttaa maan asioihin.
3400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niinhän sitä luulisi helposti, demokratiassahan valta periaatteessa on kansalla mutta ei käytännössä - jos olisi niin kansalaisten mielipiteitä kuunneltaisiin ja toteutettaisiin.

Käytännössähän valta eliittiä ei kiinnosta kuin oma palkka pussi. Norsunluu tornista on helppo huudella.

Auto vero on yksi epäkohta muiden joukossa joista käydään kiivastakin keskustelua, pakolais politiikka, palkka verotus, politiikan yleinen mädännäisyys, kansalaisten mielenkiinnottomuus politiikkaan.

Tietyistä asioista ei edes medialla ole lupa puhua ja sensuuri on kuin neuvosto liitossa.

Suomihan on viimeinen itäblokin maa ja sellaisena pysyy ellei viesti mene perille sinne hallitukseen.

Äänestä

Vaadin kansanäänestystä verotuksesta.

Autovero pois ja tulovero pienemmäksi pienituloisille.

Äänestä

VOI Millään saada, vaikka kokoomusporvaritkin
nyt hallituksessa ovat istuneet jo kymmenen
vuotta, ymmärätsä, ei kommarit vaan kokoomus-
kommarit - veronkerääjät!

Kun homma on näin, hyvä et edes yks asia menis,
mut kun ei, kokoomuslaiset sentään!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhalla autolla kirjoitti:

Kaikki mielenkiinto tuntuu tätä nykyä kohdistuvan suhteellisen epäolennaiseen käytettyjen autojen verotuksen detailien muuttamiseen.

Paljon hedelmällisempää olisi aloittaa kantaaottavampi mielipiteiden ilmituominen koko ryöstöverotusta kohtaan.

Samalla voisimme alkaa vaatimaan virkamiehiltä ja poliitikoilta kansaa palvelevaa asennetta, eikä vanhanaikaista käskyttämistä.

Me olemme maksajia, ja meidän mielipiteemme olisi myös syytä vaikuttaa maan asioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu